Pääjohtajan visio

Ensi vuoden alussa Kelan pääjohtajana aloittava Elli Aaltonen haluaa Suomen Kuvalehden haastattelun mukaan muuttaa sosiaaliturvan vastikkelliseksi. Tätähän on rummutettu jo kauan, mutta nyt ollaan ilmeisesti siinä pisteessä, että moderni maailma kurkistaa ihan nurkan takaa. Siinä maailmassa kaikille ei riitä palkkatyötä eivätkä kaikki ole siihen edes kykeneviä, mutta kaikkien on siitä huolimatta tehtävä työtä. Jos ei muuta, niin sitä kuuluisaa risusavottaa.

Jos tuo linkki meni maksumuurin taakse, niin ei se mitään. Jutun otsikko kertoo oleellisen ja täydennän sitä muutamalla sitaatilla haastattelusta.

Olen miettinyt paljon sitä, millaisessa maailmassa elämme. Että jos tämä onkin sellainen historiallinen hetki, jos olemmekin sellaisen uuden ja modernin maailman kynnyksellä, on the edge.

Käytännössä sosiaaliturvalokerosta poistuminen tarkoittaisi vastikkeettoman sosiaaliturvan, kuten vastikkeettoman työttömyysturvan, loppua. Työttömän tulisi tehdä päivärahansa eteen jotakin.

Kaikille töitä ei riitä eivätkä kaikki ole sitä kykeneväisiä tekemään, mutta Aaltosen mukaan ihmisillä on silti oltava mahdollisuus kokea osallisuutta. Työpajoja tai oppisopimusta voisi tarjota esimerkiksi julkinen sektori, jossa on ”paljon tekemätöntä työtä”. Sitä voisi Aaltosen ajatuksissa olla esimerkiksi ympäristöhuollossa – siis siinä kuuluisassa risusavotassa – sekä palvelusektorilla.

Siinäpä sitä onkin visiota kerrakseen.

Miksi meillä tosiaan on järjestelmä, joka maksaa ihmiselle olemisesta? Siis siitä, että hän on sattunut syntymään pohjoismaiseen hyvinvointivaltioon, jossa on ilman omaa syytään joutunut työttömäksi.  Yhtä hyvin voisi kysyä miksi meillä on järjestelmä, joka maksaa kenellekään työn tekemisestä, kun kaikki työt voisi teettää sosiaalietuutta vastaan. Tai miksi meillä on sosiaaliturvajärjestelmä ihan kaikkia ihmisiä varten, kun sen voisi kohdentaa vain etuoikeutetulle vähemmistölle? Nämä vastikkeellisen sosiaaliturvan kannattajat eivät koskaan vie ajatustaan tähän loogiseen loppuun asti. Tai vielä pitemmälle, lopulliseen ratkaisuun asti.

Työttömät ovat selkeästi heidän silmissään turhia suita ruokittaviksi ja hyvinvointiyhteiskunta on aikansa elänyt.

Työttömyys on tullut jäädäkseen ja sosiaaliturvajärjestelmä on tiukoilla. Suurituloiset eivät halua maksaa veroja ja heille annetaan veronkevennyksiä. Hyvätuloiset murisevat, että heidän pitää elättää työttömien joukot. Poliitikot ja tiedotusvälineet huutavat koko ajan, että työttömät ovat laiskoja ja lojuvat sohvalla ylenpalttisia tukia nauttien. Heidät pitää pakottaa työhön, mutta palkasta ei kukaan enää puhu mitään. Palkaksi riittää pelkkä työttömyysturva ja tämän pakkotyön sanotaan olevan työttömän etu. Hän saa kokea osallistuvansa yhteiskuntaan siellä räntäsateisessa risusavotassa.

Olemme tosiaan uuden maailman kynnyksellä, mutta ei se kovin moderni ole. Orjayhteiskunta keksittiin jo kauan sitten.