Palkkaa vai sosiaaliturvaa?

Ajatus vastikkeettoman palkan maksamisesta luopumisesta on varteenotettava. Yhteiskunnassamme on paljon tekemätöntä työtä ja työ on terapiaa. Tietenkin työn määrä on mukautettava saatavaan korvaukseen, mutta vastikkeettomasta rahan saamisesta olisi hyvä luopua. Tämä ei tietenkään saa koskea lapsia, sairaita ja vanhuksia.

Tällaisia kommentteja on näkynyt sosiaalisessa mediassa paljon sen jälkeen, kun Kelan uuden pääjohtajan haastattelu julkaistiin Suomen Kuvalehdessä ja sitä referoitiin laajasti muissa lehdissä.

Näin ajattelevat kansalaiset ovat varmaankin ihan vilpittömiä uskossaan, mutta kovin syvällisesti he eivät ole asiaan perehtyneet. Itse he kokevat oman asemansa turvatuksi ja heille työttömät näyttäytyvät yhtenäisenä joukkona ”niitä työttömiä”,  jotka ovat toimepiteiden kohteina ja jotka tarvitsevat palkatonta työtä terapiaksi. Muuten uhkaa syrjäytyminen, alkoholismi, masennus ja se surullisenkuuluisa kotisohva, jolla työtön lojuu.

Näin ajattelevat tekevät monta perusvirhettä. Pahin virhe on mieltää työttömyysturva ja yleensäkin sosiaaliturva ”palkaksi olemisesta”. Ne eivät ole palkkaa, vaan niiden avulla vaikeassa elämäntilanteessa olevaa ihmistä autetaan selviytymään. Jos työttömyysetuus rinnastetaan palkkaan, niin silloin pitää palkaksi katsoa myös eläkkeet, lapsilisät ja ihan kaikki rahana annettava sosiaaliturva. Johdonmukaisuuden nimissä niidenkin eteen on tehtävä jotain työksi katsottavaa.

Toinen virhe on nähdä ympärillään tekemätöntä työtä ja saada loistava ajatus panna työttömät tekemään sitä työtä palkatta. Ei tässä maassa työstä ole koskaan ollut puutetta eikä tule. Palkan maksajia meiltä puuttuu ja mitä enemmän teetetään palkatonta työtä, niin sitä harvinaisemmiksi maksuhalukkaatkin käyvät.

Kolmas virhe on on pitää työtä itseisarvona ja jopa terapiana. Terapia on hoitomuoto ja kyllä työkin voi olla terapiaa joissain tapauksissa. On kuitenkin suuri virhe määrätä terapiaa lääkkeeksi ihan kaikille työttömille, sillä suurin osa työttömistä ei tarvitse mitään muuta terapiaa kuin palkkatyötä. Ei heillä ole mitään sellaista fyysistä tai henkistä vammaa, joka vaatisi työterapiaa. Itsetunto-ongelma on monella se pahin vamma, mutta siihen on paras lääke palkkatyö. Palkatta teetettävä työ vain pahentaa ongelmaa.

Sosiaalietuuksia vastaan teetetty palkaton työ heikentää taloutta monella tavalla. Sitä tekevä ei saa palkkaa, hänelle ei kerry eläkettä eikä hänellä ole lomaoikeutta. Hän on täysin paarialuokkaa samassa työyhteisössä, jossa toisille maksetaan samasta työstä TES:n mukaista palkkaa.

Tämä ongelma tietysti korjaantuu sitä mukaa kuin palkaton työ yleistyy. Kun työntekijöitä saa ilmaiseksi, niin ei kannatakaan palkata ketään. Jos naapurifirma saa ilmaisia työntekijöitä, niin ei kenenkään kannata maksaa enää palkkaa ja antaa naapurille kilpailuetua.

Tämä toimii aikansa, mutta sitten molemmat firmat menevät nurin. Palkatta työskenteleviltä puuttuu ostovoimaa ja liikkeiden saranat ruostuvat kiinni asiakkaiden puutteesta. Kohta molemmat yrittäjät ovat työttöminä työnhakijoina ja heidät ohjataan johonkin kolmanteen firmaan palkattomaan työhön.

Kun seuraavan kerran tunnette moraalista ylemmyyttä ja haluatte patistaa työttömät tekemään palkonta työtä vaatimattomien tukiensa saamiseksi, niin ajatelkaapa kuitenkin hiukan pitemmälle. Jope Ruonansuun sanoin aatelkaapa ihan ite omalle kohalle.