Missä he ovat nyt?
Torstaina nähty A-teeman Vihapuhe antoi uskoa tulevaisuuteen. Keskustelusta kävi selvästi ilmi, että suomalaiset ovat saaneet tarpeekseen vihapuheesta ja rasismista. Poliisin ja syyttäjälaitoksen edustajat kertoivat vihaisen puheen ja rangaistavien rikosten eroista ja perussuomalaisten Sampo Terho antoi ymmärtää, että heidän puolueessaan ei enää siedetä entistä menoa.
Eduskunnan avajaisissa puhemies Maria Lohela peräänkuulutti kansanedustajien vastuuta hyvistä käytöstavoista. Tämä viesti oli epäilemättä tarkoitettu ainakin Teuvo Hakkaraisen korville. Toivottavasti ne olivat auki.
Kauan tätä törkypuhetta on pitänytkin sietää, mutta nyt näyttää vähän paremmalta. Rasistien ja väkivallalla muita uhkailevien kannalta tilanne näyttää synkemmältä. Heistä on kerta kaikkiaan saatu tarpeekseen, ja siitä kertoo myös lyhyt vilkaisu tämänhetkiseen tilanteeseen.
Aloitetaan vaikkapa Soldiers on Odinista, joka hyvin nopeasti paljastui pelkäksi taparikollisten yhteenliittymäksi. He ovat kadonneet katukuvasta ja heidän johtajansa Mika Ranta on saanut raskaat syytteet todistajan uhkailusta. Syytteet kertovat tämän miehen todellisesta luonteesta ja elämäntavasta.
Rajat kiinni -kansanliike on hiljentynyt. Sen Facebook-sivulla yrittävät sammuvaa liekkiä pitää vireillä enää vain ne, joiden koko elämän pääsisältö on ollut tuohon yhteisöön kuuluminen. Jos en olisi seurannut tuon sakin kukoistuskautta, niin minun kävisi sääliksi työpaikkansa ja ihmissuhteensa vihan sylkemiseen vaihtaneet onnettomat.
Suorastaan surkuhupaisasti kävi muutaman hengen mieleonsoituksia ympäri maan järjestäneelle Suomi ensin -kansanliikkeelle, josta piti tulla puolue. Se on hajonnut omaan ulkomaalaisongelmaansa, kun tämän suomalaiskansallisen liikkeen johdossa toimineet ulkomaalaiset katosivat liikkeen tilitiedot ja jäsenrekisteri mukanaan.
Kuva: Facbook/Rysky Riiheläinen
MV on keskittynyt Ilja Janitskinin suuruudenhulluuden ylistämiseen. Janitskin on julistanut olevansa Suomen seuraava presidentti, mutta sitä ennen häntä odottaa oikeudenkäynti. Prosessi saa vauhtia heti, kun tämä tuleva valtionpäämies saadaan luovutettua Suomeen kuulusteltavaksi. Luovutusta hidastaa kansainvälisestä pidätysmääräyksestä tehdyn valituksen käsittely, mutta sekin hylättäneen aikanaan.
Sitä odoteltaessa joutuvat MV:n avustajat yksi kerrallaan leivättömän pöydän ääreen. Yksi heistä on hetken kuuluisuuden sokaisema Mikko Parantainen, jota odottaa uusi syyte ja jättikorvaukset. Aikanaan sama kohtalo on edessä myös sillä nimeltä tunnetulla henkilöllä, joka MV:ssä jatkaa henkilötietojen julkaisemista. Kuten jo kauan sitten varoitin, niin Ilja Janitskin ei tule oikeuteen tukemaan heitä eikä kukaan tule myöskään jakamaan heidän rangaistustaan ja maksettavaksi tuomittavia vaihingonkorvauksia.
Syytteisiin joutuvat aikanaan vastaamaan myös Johan Bäckman ja Juha Molari, jotka ovat keskittyneet solvamaan MV:ssä erityisesti toimittaja Jessikka Aroa.
MV:n ”sananvapaustaistelija” Markus Jansson osoittautui lapsipornon hallussapitäjäksi, MV:n ja Terhi Kiemungin ennen niin lämpimät välit ovat rikki ja maahanmuuttoa kiivaasti vastustanut maahanmuuttaja Junes Lokka on naisystävänsä Tiina Wiikin eli Tuonen Joutsenen kanssa keskittynyt parisuhteen esittelyn lisäksi valittamaan Lokkaan kohdistuvasta rodullistamisesta.
Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen tulevaisuuus on yhä auki, mutta poliisi tullee vaatimaan oikeudelta sen lakkauttamista.
Kuten näkyy, niin nämä liikkeet tuhoavat itse itsensä. Samalla ne tuhoavat niissä toimivien henkilöiden elämän ja tulevaisuuden. Viisaimmat ovat jo ymmärtäneet jättää nämä uppoavat laivat, mutta tyhmimmät jatkavat jääräpäisesti valitsemallaan tiellä.
Hyvä yhteenveto.
Suomi Ensin on (tarranatsien lisäksi) ilmeisesti ainoa poppoo, joka vielä jaksaa pyöriä ihmisten ilmoilla. Kun kyseisen porukan livestriimejä ja fb-keskustelua on vilkaissut, niin voisi kuvitella seuraavansa 24/7 tapahtuvaa sketsihahmo-ohjelmaa. Sillä erolla, että yksikään käsikirjoittaja ei pystyisi keksimään noin koomisia hahmoja ja kummallisia tilanteita.
Ei mene hyvin ”Suomidemokraateillakaan”. Liekö Olavi Mäenpää jokin Supon agentti joka tuhoaa äärioikeistopuolueet yksi kerrallaan? Muistaakseni Mäenpää on vaihtanut jo Suomidemokraatit -nimen Sinivalkoisiin Sitoutumattomiin (SS-ryhmä, joo tää on niin tyhmää ettei miunkaan mielikuvitus tällaiseen riittäisi.)
Mut kehityksen suunta on oikea, kerrankin.