Viikonlopun turhimmat

Isävainajani sanoi usein, että joutavilla jotain. Jos ei muuta, niin sitten ihan mitä tahansa.

Viikolopun aikana sosiaalista mediaa kuohutti muutama asia, joista en normaalisti viitsisi puhua mitään. Nyt viivyttelen lenkille lähtöä pakkasen lauhtumisen toivossa, joten tällä hetkellä olen joutava.

Kun QX -lehden gaalassa valittiin vuoden homoksi 16-vuotias tubettaja ja näyttelijä, niin kansanedustaja Jari Ronkaiselle (ps) tuli heti mieleen seksi 15-vuotiaan pojan kanssa. Ronkainen kyselee suojaikärajan perään ja aikoo olla yhteydessä lapsiasiavaltuutettuun.

Mikäpä siinä. Lapsiasiavaltuutettu tulee kertomaan Ronkaiselle, että myös alaikäisellä on oikeus seksuaaliseen identiteettiin, ja hän saa sen halutessaan myös kertoa. Suojaikäraja on rikosoikeudellinen raja, jonka tarkoitus on estää lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö. Yleinen suojaikäraja on 16 vuotta ja aikuisen valvonnassa, määräysvallassa tai muissa alisteisessa suhteessa olevien osalta 18 vuotta.

16-vuotiaan julkisuuden suhteen olen kyllä epäileväinen ihan yleisellä tasolla, mutta onhan meillä ollut tenavatähtiä ja lapsinäyttelijöitä Lasse Pöystistä alkaen.

Jiri Kerosen kanssa olen monista asioista eri mieltä, mutta tämän asian hän kuittasi niin osuvasti, että minulla ei ole lisättävää.

Ronkaisen kanssa samaa tirkistelynhalua osoittaa muutaman “isänmaallisen” joukkotempaus uimahallissa. Kunnallispolitiikkaan mukaan halajava Pontus Söderblom kavereineen on vaaninut Itäkeskuksen uimahallissa maahanmuuttajia ja vaatinut heitä riisumaan housunsa.

Söderblomista en mitään tiedä, mutta en usko minkään kunnan kunnallispolitiikan tarvitsevan häntä sen enempää kuin valtakunnanpolitiikka tarvitsee Jari Ronkaista. Ronkainen valittiin eduskuntaan USA:sta napatun, meksikolaisia siirtolaisia vastustavan vaalivideon ansiosta, eikä häntä tätä ennen ole kiinnostanut mikään muu kuin maahanmuuton vastustaminen. Nyt kunnallisvaalien alla ovat myös homot ruvenneet kiinnostamaan.

Ylen toimittaja Sanna Ukkola näkee blogissaan kaiken omasta maailmankuvastaan poikkeavan kouluopetuksen ideologian pakkosyöttönä. Luomuruoka, mahdollisuus saada myös vegaaniruokaa ja tasa-arvo näyttäytyvät hänelle ideologioina ja ismeinä, joita tulee vastustaa. Hän ei taida tulla ajatelleeksi, että hänen oma maailmakuvansa on suurelta osin peräisin koulusta.

Minä menin kansakouluun vuonna 1964. Ensimmäinen oppimani asia oli, että välitunnilta sisään mentäessä tehdään jono, jonka on oltava armeijamaisen suora. Suorimman jonon muodostanut luokka pääsi ensimmäisenä sisään.

Sittemmin opin, että ruuan kanssa ei ronklata, vaan lautanen syödään tyhjäksi sen sisällöstä rippumatta. Opin myös, että kiittäessään tytöt niiaavat ja pojat pokkaavat. Ja sitä kiittämisen  aihetta riitti. Opettajaa piti kiittää ruuasta ja Jumalaa ihan kaikesta muusta. Välitunnilla oli erikseen tyttöjen ja poikien leikit, ja väärään sakkiin eksynyttä ivattiin avoimesti.

Jos Ukkola ei olisi niin paljon minua nuorempi, niin epäilisin hänen käyneen 60-luvun kansakoulua. Ei koulussa sinänsä mitään vikaa ollut eikä se traumoja jättänyt. Se vain noudatti oman aikansa yhteiskunnan ideologiaa ja muovasi siihen sopivia kansalaisia. Maailman muuttuminen on saanut monet sen ajan opit katoamaan päästäni, mutta usein huomaan niiden elävän sitkeästi alitajunnassa. Ne pitää ravistella irti, ja toivon Ukkolan ravistelevan omaa päätään lukemalla tämän Leo Straniuksen hänelle kirjoittaman vastineen.

Minä ravistelen turhuudet irti lähtemällä lenkille. Muistin juuri, että kansakoulussa opetettiin suomalaisen miehen olevan pakkasta pelkäämätön urho.