Suomen persustuslaki

Otsikossa ei ole kirjoitusvirhettä. Olen vain kyllästynyt jatkuvaan jurnutukseen siitä, että perustuslaki ja sen tulkinnat ovat vanhentuneita ja estävät hallitusta työskentelemästä. Touhu on kuin rapakon takana, jossa valtionpäämies perustuslakiin törmättyään haukkuu sitä puolustavat tuomarit. Meillä ei ole perustuslakituomioistuinta, joten meillä haukutaan perustuslaki.

Viimeksi kuvitellun perustuslain päivitystarpeen nosti esille oikeusministeri Jari Lindström. Tähän hänen edeltäjänsä Anna-Maja Henriksson tiedusteli onko nyt tosiaan niin, että hallitus haluaa muuttaa perustuslakia, koska ei muuten saa kyseenalaisia esityksiään läpi. Tähän Lindström vastasi tuttuakin tutummalla jupinalla, että on se kumma, kun asioista ei saa edes keskustella.

Minun puolestani voidaan keskustella. Tavallinen kansalainen muistanee perustuslailla politikoinnista ainakin kansanedustaja Teuvo Hakkaraisen tokaisun, jonka mukaan perustuslaki estää perussuomalaisia toteuttamasta haluaamaansa politiikkaa. Näin hän sanoi syksyllä 2015, ja sen jälkeen moni muukin on sanonut perustuslain olevan vanha ja kaipaavan muutoksia. Nykyinen perustuslaki tuli voimaan 1.3.2000. Siihen asti tultiin toimeen yli 80 vuotta vanhoilla säädöksillä.

Hallituksen ongelmat perustuslain kanssa johtuvat siitä, että hallitusohjelmaan otettiin suunnilleen sellaisenaan Jussi Halla-ahon perussuomalaisille laatima maahanmuuttopoliittinen vaaliohjelma. Kun se julkaistiin, niin olin varma, ettei sellaista mikään hallitus ikimaailmassa rupeaisi tosissaan toteuttamaan. Sen ytimenä oli maahanmuuttajien ja turvapaikanhakijoiden asettaminen eriarvoiseen asemaan lain edessä. Heidän sosiaalietuuksiaan piti alentaa ja heille piti tehdä kaikenlaista muutakin kiusaa.

Olin väärässä ja hallitus rupesi oikeasti yrittämään Halla-ahon ohjelman toteuttamista. Viimeksi hallitus antoi lakiesityksen, jolla kaikkien maahanmuuttajien peruspäivärahasta ja työmarkkinatuesta piti leikata kymmenen prosenttia. Tämä räikeä yritys asettaa ihmisiä eriarvoiseen asemaan lain edessä pysähtyi odotetusti perustuslakivaliokuntaan.

Pahinta kuitenkin on, että muutama esitys on lipsahtanut läpi. Pahin tapahtui viime kesänä, kun turvapaikanhakijoilta evättiin oikeusapu turvapaikkahaastattelussa ja heidän valitusaikaansa kielteisestä päätöksestä lyhennettiin yleisestä 30 päivästä 21:een. Näin Suomesta uhkasi tulla maa, jossa perustuslaki on voimassa vain silloin ja siltä osin, kun maan hallitusta sattuu huvittamaan.

Kun perustuslakivaliokunta on nyt herännyt ja torpannut pahimpia esityksiä, niin jatkuvasti muristaan tarpeesta päivittää perustuslakia. Murisijoina ovat ministereistä kansalaisiin ne, joilla puuttuu kokonaan lainsäädännön tuntemus ja jotka kuvittelevat perustuslain olevan vain laki muiden joukossa. Pahimmat tapaukset kuvttelevat, että perustuslakia voidaan muuttaa poliittiisten suhdanteiden mukaan millaiseksi tahansa.

Hallitus törmää yleensä perustuslain 6 §:n 1 momenttiin, jonka mukaan ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä. Tämä tuntuu hiertävän hallitusta jatkuvasti. Pitäisi saada asettaa ihmisiä arvojärjestykseen ja osaa ihmisistä pitäisi ihan perustuslain mukaan saada kohdella eriarvoisesti.

Joskus tuntuu siltä, että hallituksen mielestä tämän Suomen uuden persustuslain 6 §:n 1 momentin pitäisi kuulua Orwellia mukaillen, että ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä, mutta toiset ihmiset ovat yhdenvertaisempia kuin toiset.

Jos sille tiellä lähdetään, niin loppua ei näy. Ihan mikä tahansa ihmisryhmä voidaan asettaa ihan millä tahansa perusteella eriarvoiseen asemaan. Maahanmuuttajien jälkeen ovat jo tulilinjalla työttömät, joille keksitään koko ajan uusia velvollisuuksia. Seuraavaan eriarvoiseen ryhmään voit sitten sinäkin kuulua.

Tähän juttuun tulee taas tuttuja vastaväitteitä. Niihin olen vastannut jo tammikuun alussa.