Saako ajatella itse?

Politiikka on rikki, sananvapaus on rikki! Muut puolueet vaativat ryhmäkuria, meillä saa ajatella itse! Meillä saa sanoa, meillä ei ole ryhmäkuria! 

Näin mainostaa Perussuomalaiset kunnallisvaalien alla. Puoluesihteeri Riikka Slunga-Poutsalo sanoi Teuvo Hakkaraisen ollessa käräjillä kansanryhmää vastaan kiihottamisesta, että puolue ei erikseen kiellä mitä saa sanoa ja mitä tehdä. Puolue näyttää olevan varsinainen sanan- ja ilmaisuvapauden tyyssija.

Se on kuitenkin vaihtoehtoinen totuus. Vapaasti saa ajatella, sanoa ja tehdä vain niin kauan, kun on samaa mieltä puoluejohdon kanssa. Puolueen eduskuntaryhmä antoi eilen huomautuksen kolmelle edustajalle, jotka äänestivät tasa-arvoisen avioliiton puolesta. Tarkkaan ottaen kyse oli jo hyväksytyn ja vahvistetun, mutta ei vielä voimaan tulleen lain kumoamiseen tähtäävän kansalaisaloitteen vastustamisesta lakivaliokunnan esityksen mukaisesti.

Äänestyksessä oli siis valiokunnan ja siten myös hallituksen esitys, ja Perussuomalaiset on hallituspuolue. Hallituksen esityksen mukaisesti äänestäneet Tiina Elovaara, Arja Juvonen ja Ville Tavio saivat huomautuksen, koska äänestivät väärin. Heidän olisi pitänyt ryhmäpäätöksen mukaisesti äänestää hallituksen esitystä vastaan.

Kun kuulutaan puolueeseen, noudatetaan puolueen ryhmäpäätöksiä. Jos niin ei tehdä, siitä rangaistaan. Koska perussuomalaiset on erilainen puolue, sanoi puolueen puheenjohtaja Timo Soini. Laitetaan vielä sama Reija Härkösen Facebookissa julkaisemana kuvana.

väärin äänestetty

Puolue on tosiaan erilainen, jopa peräti erikoinen. Rasisti saa olla, natsien kanssa voi veljeillä, äärikansallismielisten tilaisuuksiin voi osallistua ja kaikille kuuluvia ihmisoikeuksia voi vastustaa. Se on sitä ajattelun ja ilmaisun vapautta, jota ei puolue- tai ryhmäkuri sido. Pitää vain varoa, että ei ole omantunnon kysymyksissä eri mieltä puolueen puheenjohtajan kanssa. Puheenjohtaja on puolueen omatunto.

Vuoden 1985 Pahkasiassa tämä jo kerrottiin, mutta enpä olisi koskaan uskonut sen muuttuvan todeksi:

Loistava filosofi, tiedon aurinko Kimmo L. Sunkkila on fantastisesti kiteyttänyt tärkeimmän ongelman yhteen virkkeeseen: Jos ihmisen pitää ajatella muita kuin minun ajatuksiani, häneltä on riistetty tärkein kaikista – ajattelemisen vapaus.

 

Kommentit (16)
  1. Sami Lappalainen
    24.2.2017, 08:57

    Tämä on nyt ihan harmaasta muistista, mutta eikö viime kuntavaaleissa SDP:llä ollut slogan ”politiikka on rikki, tule korjaustalkoisiin”. Koska jos muistin oikein, niin eipä ps osaa muuta kuin plagioida.
    Mutta noin helposti kelkka kääntyy, kaikkea saa sanoa ja vihata pitää, mutta jos olet eri mieltä niin tulee sanktioo.

    Säälittävää.

  2. Tässä on kiteytettynä kaikki. ”Rasisti saa olla, natsien kanssa voi veljeillä, äärikansallismielisten tilaisuuksiin voi osallistua ja kaikille kuuluvia ihmisoikeuksia voi vastustaa. Se on sitä ajattelun ja ilmaisun vapautta, jota ei puolue- tai ryhmäkuri sido. Pitää vain varoa, että ei ole omantunnon kysymyksissä eri mieltä puolueen puheenjohtajan kanssa. Puheenjohtaja on puolueen omatunto.”

    Pystyykö Soini luopumaan diktaattorin asemastaan. Tuskin.

Kommentointi suljettu.