Parempaa loisimista

Kuten hyvin tiedetään, niin kaikki työttömät ovat laiskoja loiseläjiä, jotka lojuvat kotisohvilla viitsimättä mennä töihin. Korkeintaan he käyvät tekemässä pimeää keikkaa, jonka jälkeen jatkavat loisimistaan. Heille maksetaan kotiin enemmän tukia kuin mitä he saisivat palkkaa. Näinhän nykyisin puhutaan ihan virallisesti.

Tällaisia työttömiä näkyy löytyvän ihan oikeasti. Työtön entinen ministeri saa kansanedustajan sopeutumiseläkettä 5 000 euroa kuukaudessa viitsimättä mennä töihin, mutta johtaa siinä sivussa kohtalaisen hyvin menestyvää konsulttiyritystä, jossa hän on itse ainoa omistaja, hallituksen jäsen ja toimitusjohtaja. Palkkaa hän ei itselleen maksa, koska sen maksavat veronmaksajat eläkkeenä. Niinpä hänen ei tarvitse muuttaa työn perässä minnekään eikä odotella Te-toimiston haastattelukutsua. Karenssia hänen ei tarvitse pelätä, vaikka hän sanoo suoraan, että ei huvita mennä töihin, kun hänelle sopivat työt ovat Helsingissä asti.

Suvi Lindén on yksi niitä harvoja ministereitä, jotka ovat joutuneet eroamaan tunaroinnin takia. Kyllä heitä eroaa samasta syystä vieläkin, mutta nykyisin he eroavat “perhesyistä”, kuten Hanna Mäntylä silloin, kun kävi ilmi hänen rikosepäilynsä vanhentuneen poliisin lomien takia. Palkkioksi hän sai hyvän pestin Euroopan neuvoston erityisneuvonantajana. Se oli onnekas sattuma, sillä hän ei olisikaan saanut kansanedustajan sopeutumiseläkettä.

Suvi Lindén tunaroi aikoinaan myöntämällä avustusta golfkentälle, jonka osakas oli itse. Kuusi vuotta sitten hän rupesi kikkailemaan luottamustoimesta saamiensa palkkioiden kanssa muuttamalla ne toimenpideperusteisiksi. Vuosipalkkion sijaan hän rupesi laskuttamaan erikseen jokaisesta koulutuskuntayhtymän puheenjohtajana tekemästään asiasta edustustilaisuuksista kokouspalkkioihin. Näin hän säästi 4 250 euroa vuodessa, koska toimenpidepalkkio ei vähennä sopeutumiseläkettä.

Näkyy tosiaan olevan niin, että työttömät eivät mene töihin juuri ruhtinaallisten korvausten takia. Tämä pätee tietysti vain niihin, joiden korvaukset ovat oikeasti ruhtinaallisia. Heidän loisimisensa onkin sitä parempaa loisimista.

 

 

Kommentit (40)
  1. Hannele Hietanen
    3.10.2017, 09:40

    Ei rajaa ahneudella ja röyhkeydellä tälläkään verenimijällä!

  2. Lea Leikari
    3.10.2017, 09:44

    Mä sain työvalmentaja, kun töitä ei vain löytynyt. Hän ilmoitti mulle, että en voi omatoimisesti hakea työt. Liekö takoittanut näitä työkokeiluja. Itse kyllä löysin sellasen ja olin töissä sen 3kk. Sitten nousi kauhee haloo, kun en suostunut jatkaama hyvin perusteluin syin ja omistaja oli myös samaa mieltä jatkosta. Yritettiin siirtä tammikuulle,koska siitä olisi minulle enemmän hyötyä tilinpäätösten opsikelussa jne..Mitäköhän tuo valmentaja saa liksaa??? Juu ja se on vain 3-6 kk samassa yrityksess. Siksi laitettiin poikki, että mahdollisesti pääsisin tekemmän asiat loppuun. Vielä on epävarmaa, vaikka yritys ottaisi.

    1. Valmentaja saa liksaa verovaroista siitä, että pyrkii hankkimaan yrityksille ilmaista työvoimaa. Itse haksahdin lähtemään tällaiseen mukaan ja “palvelu” oli tasoa “näin tehdään CV”. Kiitos ja heippa. Katsotaan napsahtaako jossakin vaiheessa karenssia kun en ko. henkilön kanssa enää asioi.

Kommentointi suljettu.