Uuninpankkopoika Saku Timonen
Uuninpankkopoika Saku Timonen

Suma seisoo, köyhä kärsii

Kun Kela mokaa, niin kaikkein köyhimmät kärsivät. Tämän vuoden alussa Kelalle siirtynyt toimeentulotuen myöntäminen on ollut sarja näyttäviä epäonnistumisia. Kela on onnistunut epäonnistumaan suunnilleen kaikissa mahdollisissa ja mahdottomissa asioissa.

Aikaa siirron valmisteluun oli vuosia, mutta silti Kela yllätettiin. Se ei ollut varautunut ollenkaan uuteen toimintaan. Se ei varannut riittävästi henkilöstöä eikä saanut tietojärjestelmiä ajan tasalle. Ei sittenkään, vaikka tulevat ongelmat olivat tiedossa ja niistä oli varoiteltu.

Kunnissa toimeentulotukia käsitteli 1 500 henkilöä, mutta Kela aloitti yltiöoptimistisesti 750 henkilöllä. Sen seurauksena Kelan toimipisteet ruuhkautuivat, soittajat joutuivat maksamaan tuntikausien jonotuksesta ja henkilökohtaista tapaamista oli turha edes yrittää. Kela neuvoi, että älkää soittako älkääkä tulko käymään, vaan odottakaa päätöstä. Suma seisoi ja köyhä kärsi.

Kesään mennessä päästiin viimeinkin lain edellyttämään käsittelyaikaan eli seitsemään arkipäivään. Tämä uutisoitiin onnistumisena, vaikka seitsemän päivän käsittelyaika on lain ehdoton yläraja. Kuukausien ajan Kela rikkoi lakia ylittämällä käsittelyajat. Se myös sysäsi ongelman takaisin kunnille neuvomalla hakemaan kunnilta täydentävää toimeentulotukea sillä aikaa, kun perustoimeentulotukihakemus viipyy Kelassa. Täydentävää tukea ei myönnetä ennen kuin perustoimeentulotuesta on saatu päätös, joten kunnat joutuivat myös rikkomaan lakia paikatakseen Kelan osaamisvajetta.

Toinen tavallinen ongelma on ollut tulojen vyörytys. Työmarkkinatuki maksetaan neljän viikon välein ja toimeentulotuki myönnetään kalenterikuukaudeksi. Jokaiselle työmarkkinatukea saavalle sattuu sellaisia kuukausia, jolloin tukea maksetaan kahdesti. Kela katsoo kuun lopussa maksettavan työmarkkinatuen ylijäämäksi ja vähentää sen seuraavan kuukauden toimeentulotuesta. Näin siitä huolimatta, että sillä oli tarkoitus maksaa seuraavan kuukauden vuokra ja seuraavan kerran työmarkkinatuki maksetaan vasta neljän viikon kuluttua. Kunnissa käytetiin kokonaisharkintaa ja järkeä, mutta Kelassa ei.

Koko vuoden sarjamunimisen kruunaa veronpalautusten vaikutuksen unohtaminen pitäaikaisia tukia myönnettäessä. Kela oppi kantapään kautta tekemään tukipäätöksiä useammalle kuukaudelle eteenpäin, mutta ei ymmärtänyt veronpalautusten alentavan tukea. Toimeentulotuki on viimesijainen tukimuoto, jota kaikki muut tulot alentavat. Kun tuen hakija saa veronpalautusta, niin tuki alenee veronpalautuksen verran.

Kukaan Kelassa ei tajunnut tätä jokaisen kunnan jokaiselle etuuskäsittelijälle ja sosiaalityöntekijälle itsestään selvää asiaa, vaan tukea myönnettiin ottamatta veronpalautuksia huomioon. Nyt Kela joutuu korjaamaan kymmeniä tuhansia päätöksiä, ja asiakkaat kärsivät taas. Useimmat heistä tietävät Kelaa paremmin veronpalautuksen vaikutuksen tukeen, joten asia sinänsä ei heitä yllätä. Tuen viivästyminen vain tekee heidän joulunodotuksestaan entistäkin kurjemman.

Kelassa näkyy olevan  toimeentuloturvaetuuksien osaamiskeskus, jonka päällikköä tuossa linkittämässäni jutussa on haastateltu. Varsinainen osaamiskeskus näyttää olevan.

Jossain muualla näin massiivinen vuoden kestänyt epäonnistuminen olisi aiheuttanut ainakin pääjohtajan ja vastuuministerin eron. Meillä jokaisen oman munaamisen korjaus uutisoidaan isona parannuksena. Kaikkien köyhimmäthän siinä vain kärsivät, joten asia ei isommin kiinnosta ketään.

Kommentit (32)

  1. Rintsu

    En tahtoisi olla pahanilmanlintu, mutta nyt korjataan toimeentulotukipäätökset veronpalautusten osalta.
    Seuraavaksi korjataan korjatut toimeentulotukipäätökset joissa veronpalautus on mennyt ulosottoon.
    Kyllä se joulu tulee köyhällekin mutta ei välttämättä joulukuussa.

  2. Kelaköyhienasialla

    Isompi ongelma josta ei uutisoida on vielä se, ettei kela enää korvaa kaikille toimeentulotukiasiakkaille lääkkeitä, kun vakuutuslääkärit eivät hyväksy reseptejä. Mulla itelläni on keskeytyny töihinpääsy ja useemman kaverin terveys ja työpaikla on uhattuna, kun kela ei maksa kipulääkkeitä. Oikeusasiamiehen päätöksen alkuvuodesta katsotaan koskevan vaan alkuvuoden etuusjaksoa vaikka ois saanu semmosen henkilökohtasesti, että aika räikeesti siellä rikotaan lakia.

  3. Sauli

    Ja samaan aikaan muualla..

    Suomen eliitti, poliitikot, johtajat, kuntien ja kaupunkien kerma, virkamiehet kokoontuvat notkuvien juhlapöytien ääreen juhlimaan sata vuotiasta vanhusta, ei tietenkään omilla, vaan veronmaksajien rahoilla. Niillä samoilla, joita me vähemmän onnekkaat saamme jonottaa Kelan luukulta. Kaupunki saattaa ampua silmää räpäyttämättä tuhansia euroja taivaalle, mutta pihtaa toimeentulotuen maksatuksessa. Onni yksillä, sata vuotias Suomi kaikilla.

    Hyvin täällä on asiat, mutta kuinka hyvin, riippuu vähän keneltä kysyy. Kansa jakautuu taas kahtia, kuten se jakautui sata vuotta sitten. Jakojäännös juhlii kaduilla ja rikkoo yhteistä omaisuutta tai jonottaa omaa juhla-ateriaansa Hurstin itsenäisyyspäivän juhlajonossa. Niissä toisissa pippaloissa ollaan kuin ruokajonoja ei muualla olisikaan kuin presidentinlinnassa. Jos uskaltautuu mainitsemaan tästä silmille hyppäävästä epäkohdasta, saa välittömästi kommarin leiman otsaansa.

    Että hyvää syntymäpäivää 100 vuotias, ehkä jo saattohoidossa oleva hyvinvointivaltio, oli kivaa niin kauan kuin sitä kesti.

    • Aina Marina

      Ihan sama fiilis tästä ”Suomi 100”-touhusta kuin Saulilla, loppulausetta myöden. Ei paljon lämmitä.

      • Arja Korhonen

        Juuri näin. Sopeutuseläkeläiset ylenkatsovat köyhempiä eläkeläisiä. Työttömät kärsivät, vähätuloiset ja opiskelijat tehdään entistäkin köyhemmiksi, jne. Kuinka poliitikot, pohatat ja jopa presidentti?, uskaltavatkaan? Suurelle osalle kansasta ei tässä maassa ole mitään puolustettavaa. Vieläkö joku uskoo, että me kaikki tässä 100 vuotiaassa maassa ollaan samassa veneessä?!

    • Kyösti Nuttukontio

      Hyvä kirjoitus

    • Työkokeiluissa ollut työtön

      ”– Se on rauhan aikana niin kuin paremman väen asia toi isänmaa, mutta sodassa passaa sitten vähän huonommankin koittaa.”

      Väinö Linna, Täällä Pohjantähden alla

      • Timo Harju

        ”Isänmaallisuus on luonnollinen asia semmoselle miehelle jolla on voita rasiassa…”

        Pentti Haanpää, Yhdeksän miehen saappaat

      • Arja Korhonen

        Osuva sitaatti!

    • R.A.

      Ei minullekaan jää tästä ”Suomi 100 juhlavuodesta” mieleen mitään muuta kuin itsenäisen Suomen rauhanajan ylivoimaisesti törkein, itsekkäin, ahnein ja sadistisin hallitus. Ei tämä ”Suomi 100” ole mikään iloinen juhlavuosi vaan hyvinvointiyhteiskunnan hautajaismarssi.

      Hyvinvointiyhteiskunnan rakentaminen vei useiden sukupolvien koko elämäntyön. Mutta sen tuhoamiseen riitti yksi neljän vuoden hallituskausi.

      • Hallituksen törttöilyt loppukoon, vaihtukoon hallitus…

        Loistavasti kirjoitettu. Minulla on sama ajatus nykyhallituksesta itse en ole osannut mielipidettäni sanoittaa.

    • töytön

      Paskan näkösiä Suomi100-kahvikuppeja bongattu hintaan 14,90€. Nojoo ökyjen porsastelubileet tulossa.

    • Mika Luostarinen

      Nyt on valtion purkamisen aika. Omaisuus myydään tai lahjoitetaan (kaivokset) pois. Onhan se vaikea hahmottaa, minkä 100-vuotisjuhla on kyseessä. Hallituskaan ei arvosta valtiota sen vertaa, että pyrkisi säilyttämään sen.

      • Milla

        Kaivokset, metsät ja juomavesi.

    • sirkkuli

      • Maija Aho

        Niin sydämeen käyvästi lauloi Tapio Rautavaara. Erinomainen sävel ja sanat.

  4. Aina Marina

    Taidat olla oikeassa, Rintsu, valitettavasti.

  5. Pekka Potka

    Tietojärjestelmät… On käsittämätöntä, että Kelan ja verottajan järjestelmiä ei ole jo yhdistetty. Veronpalautus on valtiolla lainassa ollutta rahaa. Kaiken huippuosaamishöpötyksen jälkeen tämä on anteeksiantamatonta. Kuntien itsemääräämisoikeutta rajoittavia lakeja säädetään pikapikaa. Miksi eri tukien jaksotuksia ei pystytä ydenmukaistamaan? Aiantuntijat varoittavat jo nyt Soten mukanaan tuomasta tietojärjestelmäkatastrofista. Minkäänlaista yhdenmukaistamista ei ole vielä olemassa. Olen itse käyttänyt erästä yksityistä palveluntarjoajaa työelämän jälkeenkin, koska siellä koko aikuisuuteni sairaushistoria on aina lääkärin nähtävissä. Tämän pitäisi jo toimia läpi koko kentän. Mutta ei, toimijalta toiselle siirryttäessä tiedot pitää saada paperille tulostettuina.

    Järjestelmien kehittäminen on kallista mutta vielä kalliimpaa on olla kehittämättä niitä, kuten blogi osoittaa.

  6. Risto Pukari

    …ja samaan aikaan hallitus puuhastelee kasaan uusia, mielivaltaisia määräaikoja – ikäänkuin neljän viikon, kuukauden, vuoden, kahden viikon, 26 viikon, jne. rajat eivät riittäisi. Uusi 65 arkipäivän raja tarvitaan ehdottomasti työttömän aktiivisuuden valvontaan.

    Minusta tämä on pelkkää tyhmyyttä ja ilkeyttä…tai sitten päämääränä on byrokratian mutkistamisen kautta hoidella asiakaskansalaiset hautaan.

  7. Ilmo Raita-aho

    Kelan perustoimeentulolain päätöksen (20.11.2017) perusteena kirjoittavat: ”Veronpalautuksesta otetaan huomioon yksin asuvalta osuus, joka ylittää 50 euroa ja perheeltä osuus, joka ylittää 100 euroa.”

  8. Valtiollinen

    Nyt oli hyvä kirjoitus muilta osin, mutta blogisti turvautuu nyt hiukan huonoon vertailuun Kelan ja kuntien osalta käsittelyajoissa. Moni meistä aiemmin kunnissa työskennelleistä muistaa vuosia kestäneet ongelmat käsittelyajoissa. Pahimmillaan kunnissa käsittelyajat venyivät ja paukkuivat useiden viikkojen pituisiksi aina ajoittain. Myös näistä on pieniä uutisia ja blogikirjoitteluita menneinä vuosina kirjoiteltu. Jokusta kuntaa muistaakseni uhkasakoillakin ohjailtiin hoitamaan tonttinsa paremmin.
    Työttömyysturvan osalta käytössä taitaa kuitenkin olla jaksottaminen sekä kerroin, sen vuoden 13. erän osuessa kohdalle, aivan kuten kunnissakin aiemmin.

    Epäilen, että monessa asiassa Kelalla olisi ollut syytä kuunnella kuntien asiantuntijoita, mutta toisaalta lopullinen tavoitehan on koko muutoksella varmaan, että perustoimeentulotuki hoidetaan paremmin ja myös asiakaslähtöisemmin, kuin kunnissa.

  9. töytön

    Elli Aaltonen on palkkiovirkansa ansainnut? Häpeä, jos osaat!? Et osaa.

  10. Marko

    Minulle on tehty päätös, jossa työmarkkinatuki maksetaan 21,5 päivälle tehdyn laskelman mukaan, joten siinä mielessä korjaan tuota asiaa, että se vyörytettäisiin ja jätettäisiin yhdeltä kuukaudelta toimeentulotuki maksamatta.

    • Hallitus vaihtoon

      Näin se minullakin menee. Ei ole koskaan sen takia jäänyt toimeentulotuki minulla saamatta, eikä pienentynyt, että työtömyystuet sattuu kaksi kertaa tilille saman kuukauden aikana. Ei siis tänäkään vuonna kun kela on näitä hoitanut.

  11. Marko

    …siis toimeentulotuki maksetaan sen mukaan kuin työmarkkinatukea saisi koko kuulta.

    • Outi

      Marko hyvä, et voi olla tosissas! Otapa selvää asiasta.

  12. AMK

    No jaa vietänkö 100 vuotiasta suomea,hei hei eiks se myyty jo kun markka haudattiin,enää ei pysy kärryillä niin kovaa kyytiä arkadianmäki pitää hitaat jäävät jalkoihin ja kun salassa suljettujen ovien takana päätöksiä tehdään nehän myös toteutetaan,mutta kenellekkään ei tule yllätyksenä se keihin päätökset kohdistuvat…ei kansanedustajien turhiin verottomiin kulukorvauksiin….no herrat ovat herroja ja herrojen lailla elävät vaikka köyhältä se vähän homeinen leivän palanenkin halutaan suusta kiskaista ja hampaat sen mukana.Sillai sipilän hallitus.Hyvää joulun odotusta,heillä on pitkä loma tulossa ja mikäli oikein muistan ainakin työttömät ovat saaneet joululahjoja roppakaupalla monena vuonna vaikka joulua ei olisikaan.Ei kai pukki kaalimaataansa jätä??Pääministeri otti kantaa seksuaaliseen häirintään,ei työttömien orjuuttamiseen??Hups sipiähän haluaa palauttaa orjatyön suomeen,kunhan se ei koske häntä eikä hänen kaltaisiaan joita avokätisesti veronmaksajat meidän laatimilla lailla joutuvat kustantamaan.

  13. Hupu

    Ehkä Kela olisi selvitynyt toimeentulotukipäätösten tekemisestä, mutta ainakin joidenkin hakijoiden kohdalla toimeentulotukipäätöksiä tekevät viranhaltijat rupesivat tekemään ”kannustavaa sosiaalityötä” eikä pidättäydytty vain päätösten tekemisessä. Kannustavaa sosiaalityötä tehdään tukiapäätöksiä viivästyttämällä ja erityisesti salapoliisityöllä, jossa hakuammunnalla vaadittiin toimeentulotuen hakijaa toimittamaan lisäselvityksiä:

    Ainakin omalla kohdalla toimeentulotukipäätösten tekeminen tapahtui yllä kuvatulla tavalla. Lähdettiin siis hakuammunnalla varmistelemaan, että todellakin toimeentulotukea hakiessa oli kaikki tarvittavat liitteet toimitettu.

    Luin, että joiltakin tuen hakijoilta pyydettiin lisäselvitystä, mistä he ovat hakeneet töitä, vaikka toimeentulotukipäätöstä tehtäessä on oleellista vain, että tuen hakijan työnhaku on voimassa.

  14. Niko Mikkanen

    Hain toimeentulotukea. Paikallinen sossutäti sanoi, että pistä hakemus, ja sitten, kun se tulee hylsynä, niin haetaan sitten uudelleen kiireisenä sitä samaa tukea.
    No hylsynähän se hakemus tuli, ja sitten pistettiin sama hakemus uudestaan kiireisenä.
    Kiireisen hakemuksen käsittelyssä meni kolme päivää pidempään, kuin sen normaalin hakemuksen. Mutta ainakin päätös oli myöntävä.
    Miksi se ensimmäinen hakemus piti yleensä lähettää, kun sekä minä, että sossutäti tiedettiin jo ennenkuin olin kynää paperiin laittanut, että se tulee hylsynä takaisin? Aikaa meni ensimmäisen hakemuksen rustaamisesta siihen, että rahat näkyivät tilillä, yli 20 päivää. Toimeentulotuellahan ei koskaan ole kiire, etenkään kiireisenä haetulla…

  15. Yhtä juhlaa

    Minun kohdallani tämä on mennyt juuri näin ja vielä ensimmäinen kommenttikin pätee. Marraskuussa tehtiin toimeentulotukipäätös, johon oli temmattu hatusta tuloja yli 1200 eurolla (oikeasti tuloja oli 450euroa). Kunnan sosiaalitoimisto soitteli Kelaan ja selvitteli mitä on tapahtunut. Kelasta sanottiin, että no niinpäs onkin, ihan höpöhöpöpäätös, me tehdään uusi. Taas odoteltiin, kunnes tuli korjattu päätös ja samalla joulukuun päätös. Siinä oli otettu huomioon 800 euroa veronpalautuksia. Olin toimittanut jo aiemmin pyydetyt lippulaput koko veronpalautuksen ulosmittaamisesta. Taas soittelemaan Kelaan, jossa sanottiin, että jaa, no niin onkin käynyt tässä, me korjataan tämä päätös. Menee seitsemän päivää, paitsi että nyt on kamala ruuhka ja itsenäisyyspäivä, että voi mennä kauemminkin. Ei muuta kuin lainaamaan ruokarahaa kavereilta ja odottelemaan. Seitsemän päivän kuluttua kunnan sosiaalityöntekijä taas soitti Kelaan, josta sanottiin, että no kai se on pakko sitten tehdä se päätös. Päätös tehtiin eilen maanantaina, rahat tulevat maksuun perjantaina 8. päivä. Vuokranmaksupäivä oli kuukauden 1. päivä. Mukavahan se on itsenäisyyspäivää viettää hapankorppuja natustellen kun kaapissa ei ole muuta ruokaa. Että hyvä #Suomi100, menee todella hienosti.

  16. Matias Roto

    1 ) Toimeentulotuen siirto Kelalle oli mielekäs toimenpide. Nyt eri asemassa olevien kuntien asema tuli tasapuolisemmaksi. Menot jaetaan tasan koko maassa. Enää Kainuu ei kärsi ja Helsinki herkuttele, vaan kulut jaetaan tasaisemmin.
    2) Aikoinaan kunnillakin oli vaikeuksia uusien säännösten sisäänajossa. Nyt Kelalla on samoja opettelun tuskia.
    3) Uudistus oli välttämätön. Puutteet järjestelmässä vain on korjattava.

  17. dfa

    Lisäkommenttina, että ainakin alkuvuodesta Kela linjasi, että jos joutuu hakemaan tukea jonkin muun etuuspäätöksen venymisen takia, niin tukea ei myönnetä ennen kuin ensisijainen päätös on tehty.

    Tästä ei missään lehtijutussa ole saatu oikaisua, että onko tilanne edelleen sama. Tulee olemaan aika oleellinen kysymys kun työttömyysturvan aktiivimallit tulevat voimaan ja korvauksien käsittelyistä ei mitenkään selvitä määräajoissa, kun käytännössä joka ikisen työttömän päätökset tehdään ikään kuin ensimmäistä kertaa.

Kommentoi »

Comments are closed