Uuninpankkopoika Saku Timonen
Uuninpankkopoika Saku Timonen

Jälkipuintia

Suomen satavuotisjuhlat on pidetty, ja köyhäkin kansa sai nauttia tekemätöntä työtä junan ikkunasta nähneen edustajansa välityksellä loistosta. Valtioneuvoston kanslia muisti likipitäen kaikkia kansalaisia tekstiviestillä, mutta ainakaan minulle sitä ei tullut. Ei se välttämättä ilahduttanut kaikkia sen saaneitakaan, kuten aamun Karjalaisen tekstiviestipalstalta näkyy.

txt

Mennäänpä vielä 612-marssin jälkipuintiin. Kyseessähän oli järjestäjien mukaan epäpoliittinen ja isänmaallinen tapahtuma, jossa ei pitänyt olla natsitunnuksia. Oli kuitenkin, eivätkä järjestäjät mahtaneet mitään – jos nyt edes kovin hirveästi yrittivätkään.

24852666_745767302290541_4024691430539438463_n

Juhlahumussa 612-kulkueen pääorganisaattori kirjoitti tapahtumaa aiemmin kritisoineelle Maija Vilkkumaalle omistetun uuden esseen.

tissit

Sitten vakavampi osuus. Poliisi otti ennaltaehkäisevästi kiinni miehen, jota itse ampui joukkojenhallinta-aseella silmään kaksi vuotta sitten ja joka viime vuonna pahoinpiteli poliisiautossa ruotsalaisen natsin. Poliisin tehtävä on poliisilain mukaan ennaltaehkäistä rikoksia, joten siinä mielessä kiinniotto voi olla perusteltu. Tosin mies itse on hyvissä ajoin kertonut sosiaalisessa mediassa viettävänsä itsenäisyyspäivän ihan vaan kotonaan. Sen sijaan hän vietti sen putkassa.

Putkaan ei laitettu toista turvallisuusuhkaa eli PVL:n Jesse Torniaista. Hän odottelee edelleen vapaalla jalalla hovioikeuden päätöstä kuolemaan johtaneesta pahoinpitelystä. Hän osallistui sekä PVL:n omaan marssiin että 612-soihtukulkueeseen PVL:n kaulaliina kaulassaan. Ruotsalainen, toimittajaksi tekeytynyt natsi oli kuvaamassa molempia kulkueita ja haastatteli uhkaavaan sävyyn vastamielenosoittajia.  Hän haastatteli myös Jesse Torniaista kutsuen tätä ihaillen kansallissosialistien rocktähdeksi. Tämä videopätkä herättää muutamia kysymyksiä.

Oliko sivullisen pahoinpitelijä Torniainen? Jos oli, niin miten poliisi ja poliisin toiminnasta vastaava sisäministeri selittävät sen, että tunnetusti vaarallinen väkivaltarikollinen saa osallistua mielenosoitukseen, jossa hän hyvin todennäköisesti syyllistyy uusiin rikoksiin? Miksi häntä ei otettu kiinni ennaltaehkäisevästi, vaikka putkaan vietiin myös poliisiautoa kuvannut nainen?

Jos hän ei ollut Torniainen, niin selitettävää on silti. Miksi tätä siirtymistä marssilta toiselle valvonut poliisi ei estänyt pahoinpitelyä tai edes ottanut tekijää kiinni? Miksi mielenosoitusta ei keskeytetty, vaikka siinä syyllistyttiin rikokseen? Miksi oikeuden päätöksellä kielletty järjestö saa yleensä järjestää oman marssin, liehutella kiellettyjä lippuja ja esitellä muita järjestötunnuksia?

Tiedän, puhutaan oikeuden päätöksen puuttuvasta lainvoimasta. Yhdistyslaki ei kuitenkaan puhu mitään yhdistyksen lakkauttamista koskevan päätöksen lainvoimasta, vaan lain 45 §:n mukaan lakkautetun yhdistyksen toiminta on heti lopetettava. Ilmeisesti oikeuden olisi pitänyt määrätä PVL:lle lakkauttamisen lisäksi myös toimintakielto valitusajaksi.

Jäänpä odottelemaan vastauksia, vaikka oletan niiden saamisen olevan yhtä varmaa kuin hallituksen tekstiviestin tuleminen puhelimeeni.

Kommentit (41)

  1. Salsgren

    En ota kantaa ennaltaehkäiseviin kiinniottoihin, mutta noin yleisesti voisi kuvitella, että kaikenmaailman marssit ja huliganisointi on eilispäivää. Eräs turkulainen, varsin värikkään taustan omaava kuntapoliitikko totesi eräässä puheessaan, että kadulla megafoni kädessä möykkääminen ja ”matut vittuun” huutaminen ei auta yhtään mitään. Mahdollisuudet vaikuttaa ovat vain ja ainoastaan poliitiikassa. Politiikan kautta voit saada äänesi kuuluviin, siten että asiat voisivat muuttua haluamaasi suuntaan. Tunnettua on myös se, että politiikka on aina kompromisseja. Toinen seikka on myös se, että kaikenlainen tukahduttaminen luo aina lisää vihaa ja katkeruutta. Me voimme tukahduttaa lakien kautta ihmisten ajatuksia mutta se ei poista ongelmia, päinvastoin lisää niitä. Asian ydin, juurisyy pitää löytää ja se on minun mielestäni eriarvoisuus ja hyvän jakautuminen epätasaisesti.

    1. Kai Pajukangas

      Salsgren on asian ytimessä. Mölymystöä vaan ei asiakysymykset sinänsä kiinnosta; olennaista on saada riehua ja patsastella kadulla toisten samanlaisten ihailtavana. Itse kannatettava aate voi olla ihan mikä vain, pääasia että on jännää.
      En muista, kuuluuko kunnia Alivaltiosihteerille vai Pahkasialle osuvasta tokaisusta: asiasisällön vähyys ei saa olla itseilmaisun esteenä.

      1. Jouko Norvapalo

        Et sitten sattunut huomaamaan eilen uutisisita Katalonialaisten mielenosoitusta Brysselissä. Ei tainnut olla ihan so last seaso, vai mitä.

        1. Raija

          Lakien eikä muunkaan käskyttämisen ja kieltämisen kautta ainakaan nykytekniikalla voi tukahduttaa kenenkään ajatuksia vaan ne lait kohdistuvat tekoihin joita voi ja tuleekin useinkin estää ja tukahduttaa lain voimalla.

          1. Jani Mäkinen

            Kun politiikasta on tullut yhä suuremmassa määrin sirkusta, ja perinteinen puoluetoiminta ja ylipäänsäkin ihmisten entisenkaltaiset suuremmat kokoontumiset ovat tuossa muodossa kuihtuneet, politiikan kautta järjestyneesti – ja hitaasti – toimiminen ei ehkä houkuta. Mullekaikkiheti ja jos ei muuten niin netissä onnistuu. Eivät lait ja säädökset tietysti kadulla meuhkaamalla vaihdu, mutta kyllä poliitikkoja kiinnostaa suurten äänekkäiden massojen mielipide, kun se rikkoo rauhaa. Jos keräät tarpeeksi ihmisiä möykkäämään ja mahdollisesti riehumaan, se näkyy ja kuuluu.

          2. Mauri Pulkkinen

            Ennaltaehkäisy on ollut esimerkkitapauksessa valikoivaa, mutta silti en yleistäisi poliisin toimintaa pelkästään oikeistoa suosivaksi. Poliisit toimivat nykypäivänä pääsääntöisesti asiallisesti ja suorittavat käskettyjä tehtäviä tilanteen vaatimalla tavalla. Isoon joukkoon mahtuu mätämunia joitakin kappaleita niin kuin kaikkiin viiteryhmiin.

            Ennaltaehkäisyn puute näkyi 612-kulkueen joissakin yksilöissä, ja tarkoitan sillä alulle panon hetkeä, mutta siinä hengessä, että jokaisella on mahdollisuus muuttua ja korjata käsityksiään, kun kunnolla aikuistuu ja joutuu vastuuseen paitsi itsestään myös lähimmäisistään.

            1. Matti Meikäläinen

              Prioriteetit tuntuvat olevan kohdallaan:

              http://www.hs.fi/kaupunki/art-2000005482385.html

              1. Iisakki

                Niin lähti Junes Lokkakin putkaan keskellä kirkasta päivää kävellessään kaikessa rauhassa Helsingi kadulla.

                1. Sarin

                  Poliisi ohjeisti Lokkaa kahteen kertaan kuvaamaan ja liikkumaan tietyllä alueella pois vastamielenosoituksen reitiltä. Hän ei totellut tätä ohjeistusta ja tuli siten napatuksi koppiautoon. Eli ei nyt ihan kaikessa rauhassa kävellessään joutunut kiinniotetuksi.

                  1. Esko Viitala

                    Hmmm. Voidaankohan ketään todellakaan ottaa kiinni ennaltaehkäisevästi? Ainakaan niin ettei kiinniotto rikkoisi asianomaisen perustuslaillisia oikeuksia.

                    Jos ei aiheuta mitään laissa rikokseksi säädettyä häiriötä, ei pidätykselle liene perusteita?

                    Sama koskee niin Lokkaa kuin tätä vasemmistolaistakin pidätettyä. Hämmästyttävää, että poliisi voi puuttua ihmisten olemiseen, jos nämä vain kuvaavat tai oleskelevat jossain.

            Comments are closed.