Uuninpankkopoika Saku Timonen
Uuninpankkopoika Saku Timonen

Latvasta lahoava hallinto

Maamme hallintokoneisto on hyvää vauhtia menettämässä kaiken arvovaltansa, kansalaisten arvostuksen ja jopa legitimiteettinsä. Ylin syyttäjäviranomainen valtakunnansyyttäjä tuomittiin virkarikoksesta, mutta hän jatkaa virassaan. Tullin pääjohtaja tulee saamaan syytteen niinikään jääviyteen liittyvästä virkarikoksesta. Jari Aarnion tapausta puidaan oikeudessa vielä kauan. Helsingin uusi piispa sekoitti edellisessä virassaan kirkkoherrana omat ja kirkon rahat. Korkea virkamieskuntamme näyttää unohtaneen, että hallinnossa on noudatettava lakia ja lain mukaan on myös virkamiehen elettävä.

Ei se mikään ihme ole, sillä mallia näyttävät maamme hallitus virkamieskuntineen sekä hallitusta kannattava eduskunnan enemmistö. Työttömyysturvan aktiivimalli runnottiin läpi piittaamatta perustuslakivaliokunnan huomautuksista. Ihmeen vähälle huomiolle näyttää jäävän Kuntalehden uutinen, jonka mukaan KHO edellytti lausunnossaan sote- ja valinnanvapauslainsäädännölle EU-komission etukäteistä hyväksyntää. Syynä on KHO:n näkemä epäselvyys maakuntien liikelaitosten asemasta eli siitä, ovatko ne taloudellisia vai ei-taloudellisia toimijoita ja saavatko ne toiminnassaan EU:n säädöksissä kiellettyä valtion tukea.

Hallituksen poliittisessa ohjauksessa olevat lainvalmistelijat Päivi Nergin johdolla viittaavat KHO:n lausunnolle kintaalla. He päättivät haudata ylimman hallintotuomioistumen vaatimukset syvälle jättämällä KHO:n lausunnon kokonaan pois laatimastaan lausuntoyhteenvedosta. Poissa silmistä, poissa mielistä.

KHO:n lausunto kokonaisuudessaan löytyy täältä ja sosiaali- ja terveysministeriön lausunnoista laatima yhteenveto täältä. Sosiaali- ja terveysministeri Pirkko Mattilalta lienee turha kysyä tästäkään asiasta, sillä hänhän kieltäytyi keskustelemasta julkisesti jo aktiivimallistakin. Lakikokonaisuuden valmistelusta nykyisin vastaava Päivi Nerg sanoo, että KHO:n lausunto otetaan huomioon lakiesityksen perusteluissa ja että lakikokonaisuus etenee aikataulussa.

Aikataulussa eteneminen on hallitukselle tärkeintä. EU-komission hyväksynnän hankkiminen olisi vienyt aikaa, ja hallitus on päättänyt runnoa soten, valinnanvapauden ja maakuntahallinnon läpi tällä vaalikaudella mihin hintaan tahansa. Menköön laillisuus, menköön hallinnon luotettavuus ja uskottavuus, kunhan vain saadaan yksityistettyä terveydenhuolto suuryrityksille ja virkapaikkoja hallituspuolueiden jäsenille maakuntahallintoon. Kansalaiset olkoot hiljaa, ylin hallintotuomioistuinkin olkoon hiljaa. Muut saavat sitten tulevaisuudessa selvittää sotkut.

Niitä sotkuja nimittäin tulee. KHO oli vain yksi lausunnonantaja muiden joukossa, eikä sen tehtävänä ole muutenkaan valvoa säädettävien lakien laillisuutta. Sen lausunnon sivuuttaminen tulee kuitenkin kostautumaan. Kun tulevan lain mukaan tehdyistä päätöksistä valitetaan, niin ylin valitusaste on sama KHO. Jos ja kun KHO:n kanta ei muutu, niin uuden lain mukaan tehdyt päätökset uhkaavat kaatua KHO:ssa kuin keilat. Siinä vaiheessa istuvalla hallituksella on tasan kaksi mahdollisuutta. Joko se muuttaa lakia vastaamaan KHO:n kantaa tai antaa asioiden mennä umpisolmuun.

Mutta onhan meillä oikeuskansleri, jonka tehtävänä on valvoa sekä hallituksen toiminnan että lainvalmisteluun lainmukaisuutta. Tosiaan, onhan meillä oikeuskansleri. Hän vain sattuu olemaan juuri sama henkilö, joka oli vastuussa sote- ja valinnanvapauslainsäädännön tähänastisesta valmistelusta.

Näin se piiri pyörii. Mutta kansalle, erityisesti työttömälle kansaosalle annetaan keppiä. Oppivat olemaan ja kunniottamaan herrojaan.

Kommentit (97)

  1. Raimo Korhonen

    ”KHO:n lausunto otetaan huomioon lakiesityksen perusteluissa” – mutta ei itse laissa???

    • Pirjo M.

      Niinhän se Sauli Niinistökin eilen sanoi televisiossa, että onhan aktiivimallissa mukana se lausunto, että tarkkaillaan tilannetta.
      Lakimiehenä Sauli tietää -tai ainakin tulisi tietää – että kun laki on kirjoitettu, jollain lausunnolla.ei ole mitään merkitystä….

      • Equalizer

        Istuva presidentti Sauli Niinistö teki ”Pontius Pilatukset”…

        Vaaliuurnilla tavataan.

        • Kimmo Paaso

          Istuva pressu osoitti eilen tyhmyytensä tai ylimielisyytensä toteamalla ettei aktiivimalli jaa kansaa, koska niiden tuet, jotka löytävät työtä tai opiskelua tai tyhjänpäiväistä koulutusta, eivät pienene. Tuonhan tajuaa jokainen – vaikka varmaa ei sekään ole – mutta ongelmahan tässä onkin se, että kaikille niitä ehdot täyttäviä toimia ei tule olemaan. Niinistö siis sivuutti juuri sen tärkeän asian ylimielisesti ja osoittaen, että pitää kaikkia tyhminä. Suurin osa onkin, senhän osoittaa hänen kannatus sekä nykyhallitus . . .

          • Mikke

            Koko(omus) kansan presidentti

          • Equalizer

            Niinistö: ”– Vastaan, onko aktiivimalli työttömän edun kannalta heikentävä asia. Jos työttömänä oleva täyttää aktiivivelvoitteet, ei heikennä, Niinistö totesi.”

            Siis sama selkosuomeksi…JOS tädillä olis kellit, niin se oliskin setä…

          • Jouni

            Juuri näin. Et olisi asiaa voinut paremmin ilmaista.

          • Seppo Juhani

            Niinistö vahvisti lain, mutta ei näytä tuntevan lain sisältöä. Eikö hän lukenut lakia ennen allekirjoitustaan vai mistä on kysymys? Työttömän oma aktiivisuus ei riitä vaan työtöntä rangaistaan myös siitä, jos TE-keskus ei järjestä riittävästi kursseja. Presidentti antoi asiasta väärän todistuksen. Presidentinvaaleissa kannattaisi nyt näyttää, mitä mieltä olemme tästä kaksinaamaisuudesta.

          • Joni Pelkonen

            Niinistö siinä vain kertoi ettei välitä kaikkein heikoimmilla olevista. Ihan selkeän kokoomuksellinen lausunto kokoomuslaiseltä presidentiltä. Ja vastakkainasettelun aikahan oli ohi, kuten kokoomuksen vaalilause kuului? Nähtävästi kokoomuksen käsitys demokratiasta on se, että jos olet liian huonossa asemassa panemaan kampoihin et ole leikissä mukana.

        • Jarkko

          Nyt on presidentinvaalit tulossa nyt olisi hyvä näpäytys oikeistoille jos Niinistö saataisiin kaikesta massiivisesta propagandasta huolimatta joukolla ja voimalla pudotettua pois presidentin virasta.

          Jos Niinistö tipahtaisi pois presidentin virasta vaikka media on rummuttanut melkein vuoden ajan Niinistön 70%-80% kannatuksesta olisi se niin kova kolaus oikeistolle, että siellä olisi sen jälkeen täysi paniikki päällä ja se varmasti vaikuttaisi myös tulevien kyykytyslakien valmisteluun. Vaikka Niinistö esittää sitä, että hän on kokokansan presidentti todellisuudessa Niinistö on kokoomuksen mies ja tulee aina olemaan kokoomuksen mies.

          Nyt jokaisen pitää mennä vaaliuurnille jä äänestää Niinistöä vastaan ja saada vaalit kakkoskierrokselle ja sitten kakkoskierroksella tiputtaa Niinistö presidentin virasta pois.

          • Mettäläinen

            Päätin pari muutakin Niinistön (aiempaa, kovaa) mielipidettä kuultuani, ettei hän olekaan minun presidenttini.

          • Joni Pelkonen

            Jo joutuminen toiselle kierrokselle olisi Niinistölle suuri nöyryytys. Se tekisi Suuren Johtajan, Isä Aurinkoisen ja Koko Kansan Presidentin imagosta huomattavasti falskimman.

      • Mirjami

        Saattaa olla hyvinkin ratkaiseva lausunto kannatuksen suhteen, taidan äänestää Kyllöstä tai Haataista tai miks ei vaikka Väyrystä…

        • Jarkko

          Itselläni ei ole vielä varmaa ehdokasta, mutta siitä olen täysin varma, että en äänestä ainakaan Niinistöä, Persujen evoluutioteoria rukousaamiais Huhtasaarta, enkä Vanhasta (koska liian liianpaljon keskustan mies ja keskusta on yksi kyykytyslaki puolueista).

          Tosin jos kakkoskierroksella olisi vastakkain Niinistö ja Vanhanen silloin olisi vaikea äänestää. Varmaan äänestäisin silti Niinistöä vastaan.

          • Seppo Juhani

            Juuri näin. Tärkeintä on äänestää ja äänestää muuta ehdokasta kuin Niinistöä. Kokoomus mainosti häntä aikanaan ”työväen presidenttinä”. Se oli Suomen vaalihistorian suurin vedätys.

    • timo harju

      KHO:n mielestä sote-laki pitää lähettää EU:komission käsittelyyn.

      Kovaan asemaan kimmonneen vallantäyteisen agronomi Nergin mukaan ei tarvitse. Hän on sosiaali- ja terveysministeriön juristien kanssa päätynyt siihen, että KHO:n tulkinta on väärä.
      Ymmärrän oikein hyvin, ettei sitä haluta lähettää. Kyseessä on koko sote-himmelin kivijalka, eli onko valtion tuki tulevien maakuntien liikelaitoksille (sairaaloille,julkiselle terveydenhoidolle) EU:n säädöksissä kiellettyä tukea. KHO:n mukaan asia pitää selvittää, Nergin mielestä ei.

      Edustaako tämä jonkinlaista hallinnollista vastuuta? Terveysbisnes tulee taatusti valittamaan jokaisesta päätöksestä, josta vain vähänkin on saumaa valittaa. KHO:n mielestä valitusreikiä selvästi on, ei se muuten olisi esittänyt EU-komission kannan pyytämistä. Miten käy sote-himmelille ( julkiselle terveydenhoidolle) sitten, jos sen taloudellinen perusta vuosien päästä EU-oikeudessa tuomitaan EU:n sääntöjen vastaiseksi?

      Ansioitunutta, laadukasta, osaavaa, rakentavaa. Sipiläläisessä hallintokäytännössä on kyllä se puoli, että KHO:n, perustuslakivaliokunta ja oikeuskanlerin virka voitaisiin tarpeettomina lakkauttaa. Säästöä sitä tulee siitäkin.

  2. Terhi Simola

    Hallitus ja päättäjät eivät oikeasti ymmärrä millaista hallaa aiheuttavat rapauttamalla kaikkinaisen luottamuksen hallintoon. Kun hallintoa yleisesti halveksutaan eikä siihen luoteta, anarkia luuraa nurkan takana. Luottamus on helppo menettää mutta äärimmäisen vaikea rakentaa. Varsinkin uudelleen rakentaa.

    • Pirjo M.

      Ja kansa tekee perässä. Ihan mitä huvittaa.
      Veikkaanpa, että kun aktiivimalli- ja Toimi-hankeleikkurit alkavat lakaisemaan, niin syntyy äkkiä pimeän talouden verkko niitä leikkauksia korvaamaan.

  3. Marius

    Ja kansa maksaa, sillä ei valitukset ja oikeudenkäynnit ole halpoja. Luulisi, että kannattaisi tehdä hyvin, mutta näyttää periaate olevan, että nopeat syövät hitaat.
    Miten tähän ei voi kukaan puuttua, tämmöinen etujoukko ihmisiä tekee tämmöistä? Ainoastaan sinä tuot esille epäkohdat ja vääryydet!
    Kiitos, hyvin kirjoitat!

  4. töytön

    Onneks Suomessa vähiten korruptiota koko maailmassa, sanoo kravattikaulaset herrat ja arvovaltaiset rouvat hymyssä suin.

  5. Sebastian

    Tähänhän on helppo ratkaisu, KHO vaihtoon. Mikä sitä muka hallitukselta suojaa? Perustuslakiko?

    • Hunnilauma

      Niinpä, tämä lienee seuraava siirto. Sipilän ote on tuttua yritysmaailmasta. Firman omistaja on diktaattori, joka heittelee mielivaltaisia päätöksiä sinne tänne ja vaientaa eriävät mielipiteet. Laillisuudella on aina vain vähemmän sijaa ja jos joku huomaa esteenä olevan lakipykälän, se sivuutetaan. Asiasta muistuttavalle annetaan kenkää.

      Mutta herra se on herrallakin. Voisin kuvitella, että maltillisempi siipi sekä kepussa että kokoomuksessa odottelee, milloin suuri johtaja tekee virheen. Sen jälkeen suuri johtaja saakin mennä, ja palkintovirat menevät jakoon uudelleen. En jaksa uskoa, että nykymeno miellyttäisi niissä porvaripiireissä, jotka on kotona kasvatettu kunnioittamaan lakia ja järjestystä, sekä arvostamaan muita ihmisiä. Näitä nimittäin on, mutta he ovat jääneet vallan kahvassa heiluvan koulukiusaajajoukon varjoon. Väittäisin, että tämä hiljaisempi osa eduskuntaa olisi valmis kaatamaan koko hallituksen, jos sopiva tilaisuus tulisi.

      Sipilän poppoo on kuin hunnilauma, joka hurjasti remuten tekee selvää kaikesta tähän asti rakennetusta. Olisi jo aika pysäyttää heidät. Terveydenhuollon tuhoamisen jälkeen maa ei palaudu enää ennalleen, ei edes rukouksen voimin.

  6. Hyvä tiivistys

    Erinomainen tiivistelmä siitä mitä olemme saaneet eri medioista lukea parin viime päivän aikana. Tilanne on kerta kaikkiaan kestämätön.

    Kekkosen aikana tällainen pelleily ei olisi tullut kyseeseen. Nykyään meidän pitäisi pärjätä ilman häntä, mutta eipä tunnu onnistuvan. Alkaa olla kohtapuoliin kyseisen miehen vuosikymmenten työ valutettu hiekkaan.

  7. Häilis ja Tubettaja

    Lehdistö puuttui vielä Matti Vanhasen puujupakan aikaan hanakammin väärinkäytöksiin. Nykyisin painetaan villaisella korkeiden virkamiesten väärinkäytökset ja rikkomukset. Iltapäivälehtien ja Hesarin taso on laskenut kuin lehmän häntä.

    Kun valta omistaa mediakentän kokonaan, esitettään subjektiiviset näkemykset objektiivisena. Se on sitä, että hallitseva eliitti esittää oman etunsa yhteisenä etuna. Vallankäyttäjät ja mediakanavat valitsevat ketä haastatellaan ja ketä pidetään luotettavana asiantuntijana. Keneltä saa omaa ideologiaa vastaavan lausunnon.

    Nykyisin vallankäyttäjät suuttuvat, kun heitä arvostellaan kyseenalaisista päätöksistä, joiden vaikutukset tavallisten kansalaisten elämään ovat valtavat. Nykyinen Sipilän hallitus on kuin teini, joka kieltäytyy kuuntelemassa vanhempiaan; perustuslakivaliokuntaa, ja tekee päätökset induktiivisella päättelyn avulla. Jos ja kun lehdistön haastattelema kuvittellinen Make on elämäntapatyötön eikä halua tehdä töitä, päätellään että kaikki työttömät ovat laiskoja elämäntapatyöttömiä eikä työt maistu.

    Miksi lehdistö ei vaadi haastattelua tai kommenttia Mattilalta, Lindströmiltä tai muilta omaa asemaansa väärinkäyttäneiltä virkamiehiltä. Jos lehdistönedustajien tekisi yhteiskunnan pelisääntöjen rikkojen elämän niin tukalaksi, ettei sori siitä-anteeksi pyynnöt riitä vaan vaadittaisin eroa ko.tehtävästä. Samanlaista grillaus lehdistön saralta olisi suotava kuin mitä Laura Huhtasaari sai maistaa YLE.n presidenttihaastattelussa naistoimittajalta. Sitä emme tule näkemään vaan Suomessa näistä asioista vaietaan ja odotetaan, että myrsky laantuu sillä aikaa kun, vastuunkantaja pysyy piilossa julkisuudelta.

    • Mettäläinen

      Kiitos taas Sakarille! Loistava yhteenveto!
      Olen jo addiktoitunut blogiisi! ‼️👍🏼

      Aiheesta media: oletteko samaa mieltä,
      että Yle on muuttunut varovaisemmaksi uutisoinneissaan, vaikka Atte Jääskeläinen joutui lähtemään?
      Onneksi Apu, Seura ja Iltalehti viestivät rohkeasti. Samoin USpuheenvuorossa ilmaisunvapaus.

      • Saku Timonen

        Olihan Ylen tv-uutisissa eilenkin tärkeää asiaa miesten muodista.

        • Jarkko

          Onneksi me ruohonjuuritason kansalaiset voimme vielä aktivoitua itse ainakin aion omalla panoksellani kampanjoida Niinistöä vastaan presidentin vaaleissa omalla pienellä panoksellani, koska uskon siihen, että Niinistön tiputtaminen presidentin virasta voisi toimia terveenä näpäyttäjänä oikeistopuolueille. Olen jo taivutellut suurimman osan lähipiirissäni olevista ihmisistä äänestämään näissä presidentin vaaleissa Niinistöä vastaan.

          Seuraavissa eduskuntavaaleissa teen ruohonjuurityötä Kokoomusta ja Keskustaa vastaan omalla pienellä panoksellani. Tietenkään se ei ratkaise vaaleja, mutta jos jokainen tekee ruohonjuurityötä sillä alkaa jo olla merkitystä.

          • Pohjalta on suunta vain ylöspäin

            Hienoa Jarkko! Juuri noin minäkin teen. Jos tarpeeksi moni tekee, niin siitä pitäisi tulla jo tulosta 🙂 Periksi ei annetta! Nyt on tultava muutos!

      • Equalizer

        Heti vuodenvaihteen jälkeen saimme niinikään Ylen tv-uutisista tarkkaa, ajantasaista tietoa vahvempien oluiden ja lonkeroiden hintaeroista eri kauppaketjujen välillä…

        ”Mikä ihmeen perustuslakivaliokunnan(kin) kyseenalaistama aktiivimalli? Nevöhöörd…!”

      • stunned

        Ylelle on käynyt kuin Jack Nicholsonin roolihahmolle elokuvassa Yksi lensi yli käenpesän: kemiallinen kastraatio ja lobotomia.

        Sakulla on inkkarin rooli heittää vesipiste hallituksen propagandaseinän läpi ja puhkaista median radiohiljaisuus.

        • timo harju

          Yleltä menee pitkään tointua riippumattomaksi tietotusvälineeksi vielä senkin jälkeen, kun Sipilä on suistettu vallasta. Suomessa ei ole kymmeniin vuosiin ollut yhtä siivettömäksi kynittyjä uutislähetyksiä kuin nyt.

          On kauheaa katsoa, kun valtakunnan pääuutislähetys täytetään tyhjällä. Se on epädemokraattista, rikollista, vastoin kaikkea sitä, mitä avoimen yhteiskunnan vapaalta tiedonvälitykseltä pitää odottaa ja vaatia.

          • timo harju

            Potkuja ja työttömäksi jäämistähän YLE:n toimittajat pelkäävät. Se on tässä ajassa ankara paikka kenelle hyvänsä. Pelotellun organisaation sisällä on vaikea olla sananvapauden ritari jos tuntee, että leipä on katkolla. Hra. pääministerin kirjeet ja käsitykset hyvästä journalismista näkyvät kuvaruudussa oikein hyvin ja näyttää, että lisäohjeistusta ei tarvita.

      • Liisa Koivula

        Olen huomannut Ylen uutisten muuttuneen.

        Kotimaan poliittiset aiheet käsitellään ihan pikaisesti, mutta löytävät monenlaisia kevytuutisia, juuri kuten miesten muoti. Välillä olen ihan ihmeissäni, että onko tämä Ylen uutislähetys.

        Liisa

        • Hupu

          Niin, mutta kun katsot kokoomuksen edustajien kuvia, niin huomaat ulkonäön olevan kokoomuksen imagossa erittäin merkityksellinen mielikuvan luoja.

          Kun puolestaan lukee kokoomuksen kansanedustajien tai kokoomuksen riveistä politiikkaan pyrkivien kirjoituksia, niin usein heidän ymmärryskykyskaala on erittäin suppea ja suhtautuminen elämään on varsin ahdasmielinen, mutta tällä jälkimmäiselle en kuitenkaan tarkoita seksiä.

    • Epäilevä

      Ja miettikää minkälaista meno on muualla monissa maissa esim. nyt vaikka itärajan takana missä on käytännössä totaalinen diktatuuri ja vallassa olevat voivat tehdä lähes mitä tahansa haluavat jos jo Suomen kaltaisessakin vakaassa ja melko kehittyneessä ja demokraattisessa yhteiskunnassa ja jo perinteisessä oikeusvaltiossa (?) nyt hallintokoneisto voi tehdä näköjään tällaista ja mediakin vain lähinnä myötäilee, tai on pääosin hiljaa, samoin kuin AY:t, oikeuslaitos, poliisiviranomaiset ym. tahot. On todellinen ihme, että maailmalla ei sodita vieläkin paljon enemmän kuin mitä nyt soditaan ja ole levottomuuksia. Ehkä monissa niissä maissa ei kuitenkaan lopulta kansaa tahallisesti kiusata tolkuttomilla järjettömyyksillä kuten täällä, vaikka olot muuten ovatkin mitä ovat ja se pitää kansan riittävän rauhallisena. Vaikka täällä meillä olot sinänsä ovat aika hyvät, kansaa kuitenkin holhotaan ja alistetaan törkeästi, kohdellaan ylhäältäpäin ja virkamieskoneiston taholta kuin lapsia ja rajoitetaan kohtuuttomasti ja tarpeettomasti normaalia elämää käsittämättömillä naurettavuuksilla, aivan lastentasoisilla ja suorastaan impulsiivisilla päätöksillä ja säännöksillä ja pilkunviilauksilla. Sellainen on sietämätöntä.

    • Ani

      Juuri näistä syistä ns uutiset ovat jo pitkän aikaa jääneet katsomatta ja kuuntelematta, sama koskee ns ajankohtaisohjelmia. Liian paksua, yksipuolista ja vääristynyttä tarjontaa.
      L i i a n p a k s u a .

  8. Lottovoittajien maassa

    Uskomatonta menoa Suomessa. Ihan järkyttävää ajatella miten käy tulevien sukupolvien. Vielä kun tietää kokemuksesta ja faktoista että suomi sijoittuu epäempaattisimpiin kansakuntiin viron ja liettuan kaltaisten paskavaltioiden joukkoon niin se on lopun alkua.

    5 miljoonasta 2.4 miljoonaa on paskaduuneissaan työpaikkakiusaamassa toisiaan ja he aidosti toivovat työttömille hidasta kuolemaa, koska heidän oma elämänsä on niin hirveää. Siksi presidentin ja täysin perustuslain vastaisen aktiivimallien kannatus on suurta.
    Ihmiset Suomessa ovat keskimäärin erittäin tyhmiä ja ilkeitä , nauttivat toisten kiusaamisesta ja ihailevat sadisteja sekä varsinkin talousrikollisia. Samat roistot päässeet valtaan since Kekkonen.

    Kaiken kaikkiaan lottovoitto syntyä tämmöiseen maailman parhaaseen maahan kaikilla mittareilla.

    • Equalizer

      Kirjoitat täyttä asiaa. Tähän on siis tultu, kun vuosikymmenien ajan on vain lisätty vauhtia oravanpyörään…

      https://yle.fi/uutiset/3-8639642

      Enpä ole vielä kenenkään kuullut kysyvän, että:”Kuka tämänkin maksaa…!?”

    • elm

      Juttu ”Epäoikeudenmukaisuus on vihan kasvualusta” pätee mielestäni myös työttömyyden aikana kohdattuun epäoikeudenmukaisuuden tunteeseen – eli että epätoivomme syntyy siitä, että tuntuu ettei ihmisiä kohdella tasa-arvoisesti: https://www.kansanuutiset.fi/artikkeli/3828703-epaoikeudenmukaisuus-on-vihan-kasvualusta

      Helsingin Sanomissa oli myös hyvää pohdintaa tänään siitä, miksi ns. myönteisen kehityksen ja tyytyväisyyden välillä on epäsuhta: ja yksi niistä asioista saattaa olla se, että ”Globaalisti eriarvoisuus on vähentynyt, mutta maiden sisällä kasvanut.” (ajattelua avartava juttu luettavissa https://www.hs.fi/blogi/maailmanselittaja/art-2000005519965.html)

      Paljon on tapahduttava politiikan motiiveissa, että suunta kääntyy. Mutta uskon itse siihen, että muutos on mahdollista.

    • Esa J.

      Se vaan, kun on saanut koko ajan vain kolme numeroa oikein, niin voiko oikeastaan puhua lottovoitosta?

    • Niilo

      Suomi on tosiaan kaikissa juhlapuheissa ja missä lie tutkimuksissa todetun ”täydellisyyden” lisäksi henkisesti kylmä ja julma maa, jossa asuu runsaasti ilkeitä ja vähämielisiä julmureita, arkisen pahoja ihmisiä. Suurin osa ”pahuudesta” maailmassa on välinpitämättömien ihmisten aiheuttamaa, ei mitään Hitler-tason supersadismia.

      Arkinen pahuus Suomessa on vahingoniloista virnuilua kun jollekin sattuu jotain ikävää, välinpitämättömyyttä kun voisi auttaa jotain mutta ei kehtaa, arkista ahneutta; sitä että tönitään toisia kun jonotetaan ilmaisia ämpäreitä tai halpaa suklaata. Kun nähdään onnettomuuden seuraukset maantiellä, pysähdytään kuvaamaan ja ahdistellaan uhreja ja häiritään auttajia. Kun kehitysvammaista hakataan raitsikkapysäkillä, möllötellään vain. ”Jokainen on oman onnensa seppä”, sen ken ei työtä tee ei syömänkään pidä”, ”mitäs läksit?” jne. ovat suomalaisten mottoja.

      No, tähän vastapainoksi on paljon arkista hyvyyttäkin ja arkisen hyviä ihmisiäkin, mutta jos ja kun sosiaaliturva halutaan romuttaa, niin kuinka paljon sitä hyvää mahtaa enää olla jäljellä sen jälkeen? Tapellaan kaikki leivänmurusistakin ja potkitaan itseä heikompia. Varmaan vielä silloinkin Suomi on virallisesti ”maailman onnellisin ja täydellisin maa”.

      • Esa J.

        Yksi tyypillinen suomalainen kommentti lähimmäisestä, joka EI harrasta urheilua: ”Mikä sinä luulet olevasi?”

        T. nimimerkki ”monta kertaa kuullut tuon”.

      • Equalizer

        ”Paha saa vallan, koska hyvät ihmiset eivät tee mitään.”

        Radio- ja tv-toimittaja Howard K. Smith

  9. markus

    Kyllä Suomen Hallitus alkaa kuulostaa jo liian ylevältä. Sipilän Älywapaa Palokunta sopii paremmin.

  10. Jari E.

    Uuninpankolla asiat yhdistyvät kokonaisuudeksi. Aivan välttämätön blogi.

  11. Jussi Parviainen

    Näin se mennee! Eriarvoisen yhteiskunnan riistopolitiikka! Ei kuulosta reilulta, eikä sitä olekaan!
    Kumpahan tulee tekniikka, millä ihmiset täysin kontrolloidaan, ei tarvita tätä teatteria!

  12. Mikke

    Päättäjät eivät ymmärrä aktiivimallin suurinta ongelmaa:

    Se on helvetin nöyryyttävä työttömille. Hattu kourassa pitää kerjätä 18 tunnin paikkoja tai mennä pupukurssille aktivoitumaan.

    Tämä vain häiritsee työnhakua heille, jotka oikeasti töihin pyrkivät. Ja he jotka eivät töihin halua hakevat vain menettävänsä erotuksen eri luukulta.

    Jopa kaavailtu 5% leikkaus 6 kuukauden jälkeen ilman aktiivivaihtoehtoa olisi ollut parempi ja säästänyt kelan ja työttömyyskassat byrokratialta. Tosin yksikään näistä malleista ei hallituksen kiky-lupauksien mukaan olisi ollut toteutettavissa

    • elm

      Taloussanomat kirjoittaa (https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000005511334.html) nyt myös ansiokkaasti työllisyyspolitiikan olemuksesta omien haastateltaviensa myötä:

      ”Olen seurannut lähipiirin nuorten aikuisten työnhakua. Jatkuvasti pitää täydentää tietoja, lähettää dokumentteja ja ilmoitella kaikenlaista, ja kotiin tulee karenssilla uhkailevia kirjeitä, kertoo Tampereen yliopiston työelämän tutkimuskeskuksen tutkimusjohtaja Sirpa Syvänen”.

      ”Nykyinen toiminta on kauhean käskyttävää ja kielteistä. Sellaisen pitää loppua, että et saa tulla tänne, me soitamme sinulle milloin tahansa, ja jos et pysty kaupan kassalla tai lasta hoitaessasi vastaamaan, sinulle paukahtaa karenssi.”

      ”Syväsen ratkaisu olisi räätälöinti ja asiakaslähtöinen palvelukulttuuri. Kunkin työnhakijan tilanne pitäisi käsitellä yksilöllisesti.”

      Taloussanomien jutusta myös tämä:

      ”Turun yliopiston työelämätutkija Hanna Ylöstalo sanoo, että suomalaisessa työvoimapolitiikassa on ollut pitkään voimassa ”moralisoiva eetos”.”

      ”Se liittyy siihen, mikä ajatellaan työttömyyden syyksi. Suomessa on muita pohjoismaita enemmän kiinnitetty katse työttömään itseensä.”

      Ja mielestäni juuri tässä mennään metsään. Työvoimapolitiikka on täysin nurinkurista, mikäli tavoitteena on kestävä, toimiva yhteiskunta, jossa ihmisarvoa kunnioitetaan.

      • Epäilevä

        Juuri näin. Hyviä kannanottoja. Noita pitää saada lisää ja esiin jokapuolelle mediaan.

  13. elm

    Meidän kannattaisi lisätä merkityksellisyyttä niin yksityisessä kuin yhteiskunnallisessakin elämässä niin, että lopetetaan kiire ja ns. tehokkuustempoilu (https://yle.fi/uutiset/3-7545572) ja mietitään pieni tovi ennen työn aloittamista: onko tämän tekeminen mielekästä? Ja aletaan tehdä kyseistä asiaa vain jos vastaus on myönteinen.

    Mietitään pieni tovi myös sitä mikä minua motivoi tekemään aikomani teon tai mikä minua motivoi sanomaan mitä aion sanoa. Miksi? Siksi, että hyvä ja palkitseva olo tulee usein siitä, että olen sinut sen kanssa mitä teen ja miksi teen. Koska motiivi määrittää teon, siitä kannattaa olla varma.

    Kolmanneksi: sen minkä tekee, tekee huolella. Tämä koskee niin uudisrakentamista kuin ystävyssuhteen ylläpitoakin. Tämä koskee oikeastaan kaikkea. Kannattaako mitään tehdä huolimattomasti? Siinäpä kysymys jokaiselle meistä. Käyttää aikaa siihen, minkä tahtoo tehdä huolella.

    Eli paradigman muutos kannattaa aloittaa kiireyden (ja kireyden) tunteen muuttamisesta pieneen pohtimiseen siitä, mikä oikeasti on tärkeää. Tämä koskee paitsi jokaista meitä, myös valtakunnanpolitiikkaa ja päätöksentekoa.

    Merkityksellisyyden tunteen puuttuminen on se, mikä oireilumme (myös yksityisellä tasolla) osin aiheuttaa. Talous ja kasvun maksimointi on ajanut tällä hetkellä asioiden mielekkyyden yli (erityisesti politiikassa). Tämä suunta voisi jo pikkuhiljaa muuttua.

    Suunnan voi muuttaa a) aloittamalla itsestä, b) panostamalla siihen, että tekee huolella asioita, jotka c) kokee mielekkääksi. Toisin sanoen varmana omasta motiivistaan ui vaikka vastavirtaan.

    • Mettäläinen

      Elm,
      aina viisasta puhetta ja ajateltavaa!

    • Epäilevä

      Juuri näin! Itselle kaikki tuo on ollut aina itsestäänselvää, joten miksi se ei ole sitä kaikille muille ja varsinkin maan ylimmille päättäjille, kuten myös yritysten johtajille ja omistajillekin? Tämä nykymenohan on täysin lapsellisen naurettavaa ja typerää.

  14. Kyösti Hyttinen

    Aktiivimallin tausta.
    Martti Hetemäki puolustaa voimakkaasti aktiivimallia blogikirjoituksessaan. http://www.iltalehti.fi/politiikka/201801112200660388_pi.shtml
    Hetemäen mukaan työttömyyden kestoa on pitkään yritetty lyhentää monin keinoin mutta heikoin tuloksin.
    Eikö valtiovarainministeriön kansliapäällikön mieleen ole käynyt että työttömyyden kesto voisi johtua esimerkiksi pankkiriisistä alkaneesta 10 vuotta kestäneestä globaalista lamasta, jonka raivo on ”hätäpaikattu” EKP:n toimesta, tai työpaikkojen katoamisesta halpatyövoiman maihin? Eli palkkatyötä ei kaikille riitä?
    No ei vaineskaan, kyllähän koulutettu herra tietää mistä on kysymys. Suomi tarvitsee halpatyövoimaa, työtähän on, mutta teettäjille se on liian kallista.
    Hetemäki kuvaa kytköstä rautalankamallilla.
    – Etuustaso: korkea etuus = hyvä turva, huonot työn kannustimet, matala etuus = huono turva, hyvät työn kannustimet. Etuuden kesto: pitkä kesto = riittävästi aikaa etsiä työtä, huonot työn kannustimet, lyhyt kesto = liian vähän aikaa etsiä työtä, hyvät työn kannustimet.

    • elm

      ”Aktiivimalli loukkaa yleistä oikeustajua – siksi se sai vastaansa kansanliikkeen” kirjoitti kolumnissaan Yrjö Rautio: https://www.hs.fi/politiikka/art-2000005513618.html

      ”Mallin suurin heikkous on sen perustana oleva ihmis- ja maailmankuva. Ministerit – ja muu yläluokka – näyttävät ajattelevan, että työttömät – ja muut vähätuloiset – ovat eri ihmisrotua kuin ne, joilla on hyvä työpaikka ja palkka, varallisuutta ja asemaa. Hyväosaisia voidaan kannustaa palkitsemalla, huono-osaisia vain rankaisemalla. Tämä on uutta luokka-ajattelua sata vuotta luokkasodan jälkeen.

      ”Suomalaisten oikeudentunto on herkkä. Aktiivimalli rankaisee työttömiä asioista, joihin he eivät voi vaikuttaa. Siksi se loukkaa muidenkin kuin työttömien oikeustajua.”

      ”On hyvä, jos työllisyyttä saadaan parannetuksi. Virkamiehet ovat laskeneet, että aktiivimalli työllistäisi 8 000 kansalaista. Sitä sopii epäillä. Todennäköisesti uutta työtä tulee enemmän byrokraateille kuin työttömille.”

      Mielestäni loistavasti kiteytetty!

      • Epäilevä

        ”Loppuun ajettu hevonen ei piiskaamalla virkuksi muutu.”

        Tämä erityisesti kiteyttää kaiken yhteen lauseeseen ja mikä koko touhussa on täysin väärin, nurinkurin ja järjetöntä sen lisäksi, että työpaikkoja ei yksinkertaisesti ole enää kaikille.
        Vähän tyhmemmänkin luulisi tajuavan, että kaikenlainen painostus ja pakottaminen ja rankaiseminen vain pahentaa tilannetta ja lisää stressiä entisestään, mitä monilla on jo muutenkin kun eivät löydä/saa töitä, tai koulutusta jne. Lisäksi tällaiset päätökset ja lait on täysin ns. kasvottomia ja yleistäviä, eivätkä ota huomioon ihmisten moninaisia erilaisia elämäntilanteita ollenkaan. Toisin sanoen vähät välitetään inhimillisyydestä ja tosimaailmasta. Se kertoo vain kuinka lastentasolla nämä meidän päättäjät on ja sen että he eivät yksinkertaisesti tajua mitään tosimaailmasta ja elämästä oman pienen, suojatun ja etuoikeutetun eliittipiirinsä ulkopuolella.

  15. Pirkko Saarela

    Voi olla, että huitaisten nyt pahasti pieleen, mutta riskillä: Olen ymmärtänyt siten, että KHO on antanut lausuntonsa edellisestä lakiversiosta, ei nyt eduskuntaan menossa olevasta. Sen mukaan maakuntien sote-liikelaitokset olisivat olleet yrityksiä (Oy), jolloin julkisen rahan näkökulmasta tuet, siis tässä tapauksessa julkisen rahan käyttö toimintaan, olisi pitänyt notifioittaa EU:ssa.
    Lakiesitys on muistaakseni nyt sellainen, että maakuntien liikelaitokset eivät ole puhtaasi yrityksiä, joten julkisen rahan käyttöä ei tarvitse EU:lla hyväksyttää. Se siis EI ole yritystukea, kuten edellisessä lakiversiossa olisi ollut tulkittavissa.
    Eli Nerg voi olla oikeassa – ja mikä tärkeintä, tämä on voitto suomalaisille. Julkinen terveydenhuolto voi jatkaa, kaikkea ei yhtiöitetä.

    • Rintsu

      Että lakipaketti olisi jossain vaiheessa muuttunut niin perusteellisesti, että sieltä ei löydy mitään mistä KHO varoittaa?
      Kun KHO nimenomaan sanoo, että koko lakipaketti pitäisi hyväksyttää kokonaisuutena.

  16. Saara Nieminen

    Kannattaa käydä lukemassa Sakun juttu ”Kaupunki ilman sheriffiä”. Siinä tämä nykyinen tilanne selitetään jo etukäteen. Lainaan yhden lauseen tuosta jutusta.

    ”Yleensä demokratiassa vaihdetaan päättäjät uusiin, jos entiset eivät jaksa. Meillä tehdään ihan pääministerin sanojen mukaan tämmöinen laki ja katsotaan, mitä siitä tulee. Ja tuleehan siitä epäilemättä jotain, joko lapsi tai paska. Epäilen jälkimmäistä, mutta koska tuleva oikeuskansleri on asian päävalmistelija, niin lopputulos tullaan jälkikäteen toteamaan perustuslain mukaiseksi.”

    Ja ilmeisesti tuohon Sakun jo aikoinaan (17.6.2017) kirjoittamaan asiaan hallitus luottaa tässä Sote-asiassakin. Ja tuo Sipilän lausunto, että tehdään tämmöinen laki ja katsotaan mtiä siitä tulee, osuu kuin tikka silmään myös työttömien orjatyömallissakin.

    • Saara Nieminen

      Tarkoitus oli lainata vain yksi lause, mutta selvyyden vuoksi lainasin useamman. Osaan kyllä laskea ainakin kymmeneen, ei se siitä ole kiinni.

  17. Mikko Viitamaa

    Aina kun vedotaan Tanskan malliin, niin tässä on aika hyvä vertailu siitä miten meidän uusi mallimme ei oikeasti ole lähelläkään Tanskan mallia.

    http://www.iltalehti.fi/politiikka/201801102200659256_pi.shtml

  18. Heikki Savolainen

    Ei saisi valittaa kun itse on valittu johtajat. Johto luottaa siihen, että asiat unohtuvat miesmuistin mukaisesti. Eli kaikki tämä sotehommineen on unohdettu 2019. Valitettavasti voi pitää paikkansa.

  19. elm

    ”Rankaisemiselle on Suomessa pitkä historia, joka alkaa 1800-luvun lopulta. Viimeisimmät pakkotyö­laitokset, joissa kaduilta poimittuja irtolaisia opetettiin yhteiskunnan tavoille, lakkautettiin vasta muutama vuosikymmen sitten.”

    ”1900-luvun puolivälistä alkaen pohjoismaista hyvinvointivaltiota rakennettiin toisin: kannattelemaan inhimillisyyttä, lisäämään mahdollisuuksia ja luomaan uskoa tulevaan. Näistä periaatteista ei ole syytä luopua. Sosiaalisesti kestävä aktiivinen työvoimapolitiikka vahvistaa kaikkien työikäisten osallisuutta ja vapautta sekä noudattaa perustus­lakia. Työ voi olla jälleen enemmän oikeus kuin velvollisuus.”

    ”Sääntelyn henki ja sank­tioilla uhkaaminen muuttuu myös ihmisten välisiksi ­ennakkoluuloiksi ja epäluottamukseksi. Pahimmillaan yhteiskuntaryhmät eriytyvät entisestään, mikä pitkän ajan kuluessa uhkaa yhteiskunnan eheyttä.”

    ”Työllisyyden edistämiseksi tarkoitetun työvoimapalvelun muuttuminen kurinpitotilanteeksi vähentää myös viranomaisten työn mielekkyyttä. Työ muuttuu työttömän käytöksen arvioimiseksi ja sääntelyn hallinnaksi.”

    Juuri näin on jo käymässä. Siispä suunnan täytyy siten muuttua viimeistään n y t .

    Hyvää aktiivimallin vastaista perustelua jälleen Helsingin Sanomien mielipideosastolla: https://www.hs.fi/mielipide/art-2000005518336.html

  20. Sauli

    Haistakaa paska koko valtiovalta, lauloi Irwin 1976, eli ei mitään uutta itärintamalta. Yhteistä kaikille hallitukselle on, että kun kumartaa yhteen suuntaa, tulee pyllistäneeksi toiseen.

    Tärkeintä on että Sipilän hallitusta toistaiseksi kannatetaan siellä missä on valtaa ja rahaa. Kansaa on viety kuin litran mittaa vaalilupauksilla, jotka on rikottu tavallistakin räikeämmin. Mutta mitäpä siitä, sotet ja aktiivimallit saadaan läpi koska sitä osaa kansalaisista joita päätökset kipeimmin koskettaa ovat niitä maan hiljaisia. Jos aktivointia tarvittaisiin, sitä tarvittaisiin siihen, että hiljaiset vaivautuisivat vaaliuurnille ja viime kädessä eduskunnan portaille häiriköimään.

    Kun kävelee vauraan omakotitaloalueen halki ja sieltä katetun ostoskeskuksen sisätorille, huomaa koko yhteiskunnan kirjon. Mersuja omakotitalojen pihoilla ja sekakäyttäjiä ostoskeskuksessa. Toiset tyytyväisiä elämäänsä ja hallitukseen, toiset liian pihalla kiinnostuakseen mistään, saatika poliittisesta vaikuttamisesta. Suomi on jakautunut ja täytyy olla kuuromykkä tai täysin välinpitämätön jos sitä ei näe.

    • elm

      Hyvin kiteytetty, Sauli. Merkit on selvät.

      Juuri luin samaisesta aiheesta ja mielestäni on tärkeää, että nyt alamme kuulla mahdollisimman paljon näitä perusteltuja mielipiteitä, jotka ovat hallituksen nykyistä suuntaa vastaan. Ei mielestäni kahta sanaa, etteikö hyvinvointivaltio olisi kaikkien etu. Myös ns. varakkaiston (koska mitä paremmassa ja hyvin toimivammassa ja turvallisessa naapurustossa asut, sitä moninaisemmat ovat mahdollisuudet toimia, aivan kellä tahansa. Pahoinvointi ei hyödytä ketään. Varmasti on tutkimuksia, jotka näyttävät toteen hyvinvointaivaltion edut jokaisessa kansalaisten alaryhmässä).

      ”Kansan yhdistyminen vaatii tarinoiden lisäksi rakenteita” jatkoi mielestäni tämän saman asian perustelua sanomalla: ”Suomen historia on osoittanut, että mitä enemmän valtaa ja oikeuksia, sivistystä ja sen myötä mahdollisuuksia on jaettu, sitä vakaampi yhteiskunnasta on tullut. Mitä enemmän luokat ja elämänpiirit ovat sekoittuneet, sitä vahvemmaksi on muodostunut suomalaisten keskinäinen solidaarisuus”.

      ”Jos hyväksyy ajatuksen hyvinvointivaltiosta kansan todellisena yhdistäjänä ja suomalaisten keskinäisen solidaarisuuden siteenä, on nyt syytä huoleen. Erolan mukaan viimeisen vuosikymmenen aikana on alkanut näkyä merkkejä uudesta eriytymisestä. Perhetausta on alkanut uudestaan vahvistua ihmisten kohtaloa määrittävänä asiana.”

      ”Seuraavaksi aletaan sulkea huonoimmassa asemassa olevien ja itsen väliä. Solidaarisuus loppuu siihen. Se on relevantti riski.”

      Ja surullista kyllä, nämä merkit ovat jo silmiemme edessä.

      (juttu https://www.longplay.fi/sidetone/kansan-yhdistyminen-vaatii-tarinoiden-lisaksi-rakenteita)

      • Sauli

        Hassua kuinka itsestään selvänä itsekin on hyvinvointivaltiota pitänyt. Työssä käydessä asiaan ei juuri kiinnittänyt huomiota, maksoi verot ja kävi äänestämässä jos muisti tai ennätti. Sitten meni työpaikka alta, ja kaikki ennen niin itsestään selvä muuttui.

        Politiikkaa on tullut seurattua syrjäsilmällä, en ole asiantuntija, mutta jotenkin on sellainen fiilis, että tämä viimeisin on räikein ja röyhkein yritys tuhota hyvinvointivaltion rakenteet. Juhlapuheissa toki korostetaan, että hyvinvointivaltiosta pidetään kiinni, mutta monen, myös minun arkeni todistaa että olemme matkalla pahoinvointivaltioon. Ja matka on vasta alussa, mitä vielä seuraa jos seuraavakin hallitus on yhtä latvasta laho, kuin nykyinen.

        Niin hyvä kuin Sakun blogi onkin, se ei anna oikeaa kuvaa siitä miten välinpitämättömiä ihmiset ovat. Täällä olemme kutakuinkin samaa mieltä asioista, mutta miten saada ihmiset heräämään laajemmin. Tai tietysti voin olla itsekin väärässä, ja eriarvoistuminen on lähinnä virhe omassa ajattelussa.

        • elm

          Ainakaan minun korviini ei kuulosta, että olisit väärässä. Päinvastoin.

          Jees, hyvinvointivaltiota on kaikkien meidän helppo pitää itsestäänselvänä silloin kun menee hyvin – kun kaikki vain ’tapahtuu’ ja toimii. Turvaverkon tarpeellisuus huomataan heti kun jotain poikkeavaa tapahtuu. Esimerkiksi ihmiset, jotka ovat vaikkapa nyt joutuneet onnettomuuteen ilman omaa syytäänkin, avun sairaalassa saatuaan (leikkauksineen, lääkkeineen, hoitoineen, keskusteluapuineen – asiantuntemuksen äärellä) tajuavat miten käsittämättömän upea systeemi hyvinvointivaltio on. Juuri siksi, että se tarjoa elämän edellytyksiä silloinkin kun joku menee tilapäisesti rikki. Juuri silloin, kun omat voimat tai toimet ei riitä.

          Kuka tällaista systeemiä käy rikkomaan, on minusta mielipuoli. Juuri siksi, että hyvinvointivaltio on jokaisen ihmiskerrostuman etu, niin lyhyellä kuin pitkälläkin tähtäimellä.

          Minkä muun systeemin varaan voi rakentaa yhteiskunnan kestävyyttä samalla laajuudella, kuin toimivan hyvinvointivaltion? Ei mielestäni minkään.

          Myös siksi, että yksi hyvinvointivaltion kiistattomista valteista on se ihmisluonteen peruspilari: meitä kaikkia tarvitaan ja yhdessä hyvä tulee.

          Toivotaan, että ihmiset äänestävät mahdollisimman paljon seuraavissa eduskuntavaaleissa tämä mielessä.

          • on thin ice

            Hyvinvointivaltio on historiallisen kehityksen tulosta, ja osittain monien pitkien, uuvattavienkin poliittisten kamppailuiden ansiota. Hyvinvointivaltion lopullinen läpilyönti Suomessa on ollut viimekädessä kaikkien piirien yhteinen tahto. Nyt vaikuttaa siltä, että yhteinen, yleinen hyvinvointitahto on häviämässä neoliberaalin, rikkaimpia suosivan talousteorian vallattua ideologisesti yhä enemmän alaa kansantalouden pyörittämisessä. Neoliberalismiteoriat eivät suosi yleistä hyvinvointia, vaan näkevät tuloerot ja eriarvoisuuden kannatettavina jopa kannustavina juttuina, kuten istuva hallitus näyttää meilläkin ajattelevan. Mielipidemittauksissa kansalaiset sen sijaan haluavat pitää edelleen kiinni tasa-arvoisemmasta hyvinvointivaltiosta ja maksaa veroja edullisten, laadukkaiden julkisten palvelujen turvaamiseksi. Niinpä hallitus on alkanut tutun orwellilaisittain nimetä hyvinvointiyhteiskunnan purkutoimet (yksityistämiset ym ym) hyvinvointiyhteiskunnan pelastamiseksi.
            On hyvinkin todennäköistä, että nykymenolla seuraavissa eduskuntavaaleissa on jo kyse hyvinvointivaltion lopullisesta kohtalosta. Ja jos ja kun hyvinvointivaltio kokonaan menetetään, voivatko kansalaiset saada sen enää takaisin? Onko silloin tavallisten ihmisten elämä sementoitu 100 vuotta taaksepäin 1900-luvun alun kaltaiseen luokkayhteiskuntaan?

        • elm

          Liian pitkälle mennyt individualismi on mielestäni sitä, että jokainen yrittää olla itsekseen samassa muotissa kuin kaikki muut (siis vaikkapa ns. trendejä seuraillen, jokainen individuaali pitäen kiinni siitä, että ’minäkin olen tällainen’. Tai että jokainen erikseen yrittää olla se kovin materiaalin haalija, tms.).

          Terve yhteisöllisyys taas on mielestäni sitä, että jokainen on ainutlaatuinen yhteisön osa. Ei tarvitse kilpailla, koska lähtökohtaisesti jo olemme ainutlaatuisia, ainutkertaisia.

          Terve yhteisö arvostaa jokaisen erilaisuutta ja tajuaa, että kestävyys joka alalla syntyy juuri siitä, että kaikki ihmiset eivät ole ’samassa korissa’ tai saman tiedon taikka taidon omaavia.

          Yhteiskunta jo sanana, merkitsee y h t e i s t ä. Jotain mikä on meidän kaikkien.

          Maailma kokonaisuutena on jokaisen ihmisen olohuone. Miksi roskata? Miksi heikentää sitä? Miksi pilata mitään?

          • Epäilevä

            Todella hyviä kirjoituksia teiltä kaikilta tässä yllä. Olen täsmälleen samaa mieltä.

        • Bohari

          Minä pääsin maistamaan työttömyyttä 1990-luvun alun lamassa. Silloin vielä ei tarvinnut hattu kourassa käydä nuolemassa milloin kenenkin persettä, kuten nykyään näyttää olevan pakko. Vaikka en itse ole työtön, tunnen toki myös työttömiä ja näen, kuinka heitä potkitaan päähän kaikilta tahoilta.

          Hyvinvointiyhteiskunta tarkoittaakin niiden hyvinvointia, joilla on työpaikka, tai jotka ovat yrittäjiä tai työeläkkeellä. Työttömät, kansaneläkeläiset, sairaat, vammaiset ja vähänkään normista poikkeavat ovat hyvinvointiyhteiskunnan ulkopuolella.

          Meillä on ainakin miljoona kansalaista, jotka eivät tiedä mitään sellaisesta elämästä, jossa mennään kauppaan ja ostetaan sitä ruokaa mitä halutaan. Ajellaan omalla autolla kotiin, käydään perheen kanssa ulkomailla, harrastetaan ja vietetään aikaa kavereiden kanssa, viedään lapset Lintsillle ja Mikä-Mikä -maahan, ostetaan vaatteita, vaihdetaan pesukone uuteen jos se hajoaa. Ostetaan kersoille kännykät ja rajattomat netit, itselle tietokoneet ja tabletit, käydään teatterissa, oopperassa ja leffassa.

          Hyvinvointiyhteiskunnan ulkopuolinen elää almuilla ja toisten halveksunnan ja pilkan kohteena. Hänelle ei kuulu mitään, mikä ei pidä välttämättömiä elintoimintoja yllä. Hänen ei kuulu saada oppia mitään, hän ei saa matkustaa, harrastaa, vaan hänen tulee olla muiden käskytettävänä ja kyykytettävänä. Hänet saa pakottaa palkattomiin töihin ilman varoitusaikaa. Hänen toimeentulonsa voidaan evätä, pankkisalaisuuskaan ei häntä syynääviä viranomaisia haittaa. Sossun täti pääsee katsomaan jokaisen kolikon tilillä.

          On kokolailla selvää, että vihaiset nuoret miehet eivät tällaiseen tyydy. Ihmettelen suuresti, miten jotkut poliitikkomme uskaltavat aukoa tyhmää turpaansa. Kyseessä lienee puhdas typeryys: ennemmin tai myöhemmin joku hermostuu ja sitten alkaa tapahtua.

          Suomi 100 vuotta. Kyllä hävettää.

  21. Rintsu

    Edellisen kerran kun hallitus ei varoituksista huolimatta vaivautunut komissiolta kysymään, että tarvitseeko horneteista maksaa tullia vaan luuli, että ei tarvitse, niin kymmenen vuotta siinä meni mutta komissio peri omansa. + 70 miljoonaa veronkorotusta ja viivästyskorkoja.
    https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000001726311.html

    Nyt peräti Korkein Hallinto-oikeus varoittaa hallitusta ja kehottaa selvittämään etukäteen onko lakipaketti säädösten mukainen ja hallitus silti aikoo toimia taas luulon varassa.
    En uskalla edes kuvitella sitä summaa jonka komissio lätkäisee maksettavaksi jos se myöhemmin löytää lakipaketista edes jotain joka on tulkittavissa kielletyksi yritystueksi.

    Komissiossa nimittäin luetaan lehtiä. Siellä tiedetään jo valmiiksi, että KHO on asiasta varoittanut. Tarkastajat teroittavat jo kyniään valmiiksi.

  22. Markku

    Sande on kirjoittanut samasta aiheesta..
    http://rayhablogi.blogspot.fi/2017/05/suomi-kriminaalikratia.html

    Joku voisi kirjoittaa vieläkin terävämmin. Vaikkapa tähän tyyliin: Me elämme tiukkaa etnistä kieliapartheidiä harjoittavassa kaksikielisessä maassa, – jossa pakkoruotsilla pätevöitynyt läpeensä korruptoitunut hallinto, eduskunta, hallitukset, presidentti ja armeija kilpaa rikkovat lakejamme globaalin + kolonialistisen ex. siirtomaaisäntämaan pankkien, ruotsalaisten pikavippifirmojen ja finanssipelureiden pussiin, eikä se kiinnosta ketään.

    Jos tätä peliä vähänkin seuraa niin huomaa että kuvio on selvä. Tätä samaa kuppaamista se on ollut aina ja nyt apajille on lyöttäytynyt koko globaali rahamafia. Tämän tyyppisellä uudella aktiiviterrorilla ajetaan taas kerran, tuttuun tyyliin, puhtaana viranomaistyönä suomalaiset työttömät ja muut suomalaisköyhät hankeen tiedostaen varsin hyvin että noutaja tulee hyvin monelle kotitaloudelle elleivät nöyrry henkensä pitimiksi hakemaan kaksikielisten viranomaisten ruotsalaisilta pankkiirikevereilta uusia pikavippejä henkensä pitimeksi.

    Rutiköyhiksi kupattu velkainen kansa päätyy tällä taktiikalla työttömyyden lisäksi entistä pahempiin henkilökohtaisiin pikavippivelkoihin ja se on koko kupletin tarkoituskin. Hyvin harva kansalainen edes tiedostaa asiaa, suurin osa ei edes tajua sitä, ja nekin jotka tajuavat, seuraavat tämän rikollisen tapahtumien vyöryn etenemistä mykkinä ja alistuneina.

    Samaan aikaan jotkut Sekoomustolloluopiot jopa ihastelevat miten hyvin Ruotsin taloudella menee. http://mikkosavelius.puheenvuoro.uusisuomi.fi/248913-ruotsi-rakenteet-kunnossa-ja-talous-porskuttaa?ref=poiminnat

    Miksipä ei menisi kun heillä on moinen kupattava siirtomaa ja kohdemaalle solutetut omat viranomaiset. Ruotsista johdettu mafia ei toki ole ainoa eikä edes suurin ongelma. Ronald Bernard osaa selittää miten tämä Kasaareiden pyörittämä ponzihuijausta muistuttava velkavetoinen pyramiihuijaus toimii suuremmassa kuvassa.

    • PoisPakkoenglanti

      Vaihda pakkoruotsin tilalle PAKKOenglanti Ruotsin tilalle USA, niin olet huoamattavsti lähempänä totuutta ja nykytilannetta.

  23. Equalizer

    Nyt kun nuo kansalaisaloitteet, sekä tämän ”aktiivimallin” kumoamisesta että kansanedustajien sopeutumiseläkkeiden poistamisesta, ovat keränneet tarvittavan määrän kannatusilmoituksia…niin siinäpä onkin kansanedustajilla, kahden kuukauden virkistävän joululoman jälkeen, lievästi sanottuna kusinen paikka.

    Nimittäin…he joutuvat, noin vertauskuvallisesti, valitsemaan ruton ja koleran välillä…

    • Niilo

      Aivan. Tietenkin he haluavat rutiininomaisesti heittää molemmat aloitteet roskiin, mutta sen tehdessään lisäävät jyrkästi vihaa hallitusta (ja sopeutumiseläkkeiden kohdalla kansanedustajiakin) kohtaan ja saattaapi jotain isompia asioita, kuten lakkoja ja muita levottomuuksia tapahtua, mitä ei voi enää olankohautuksella ja tuhinalla ohittaa.

      • Jyrki

        Luulisi jotain lakkoa ainakin tulevan jos hoitavat tuon ruton ja koleran lääkkeellä nimeltä ylimielisyys pois silmistä ja mielestä. Ja uskoisin, että juuri näin käy. Ja tulevat ottamaan kunnon annostuksen juuri ylimielisyyttä ennen kuin lomilta palaavat.

        Ja tuota ylimielisyyttä näyttää olevan hallitus ja kumppanit nauttineen enemmän kuin kansanluottamusta jo pidemmän aikaa. Tästä on selvänä todisteena juuri nuo aloitteet. Ja latvan lahoaminen. Eli kaikilla lääkkeillä on sivuoireita. Lääkkeestä ylimielisyys voi seurata hankalia semmoisia. Ja jos sivuoireet johtaa uusiin vaaleihin tänä vuonna, niin en näe ongelmaa sivuoireissa. Sitten voisi sanoa, että lääkehän toimii.

  24. Isoäiti

    Suomen hallitus on todella heikoilla jäillä, jos se ylimielisesti jättää huomioimatta KHO:n lausunnon. Pitäisi heidän tietää jo ns. sokeriveron perusteella, jonka komissio tyrmäsi. EU on talousliitto, jossa kilpailulainsäädäntöä luetaan kuin raamattua.

    Omituista, ettei tämä ole itsestään selvää, varsinkin kun hallitusta johtaa yritysmaailmasta tullut Juha Sipilä. Hän julisti heti, että aikoo johtaa Suomea kuin yritystä. Se on täysin mahdotonta, mutta viesti upposi osaan väestöstä. Epäilen, että monellakaan ei edes ollut käsitystä siitä, ettei valtiota voi johtaa kuin yritystä. Yrityksen ainoa tehtävä on tuottaa omistajilleen voittoa, vaan Sipilän yhtälössä kansalaiset eivät ole valtion omistajia. Meillehän on vuosikaudet opetettu, että olemme asiakkaita. Asiakkaita palvellaan, jos asiakas maksaa. Yrityksen voittoja ei luovuteta asiakkaalle .

    Eikä julkishallinto muutoinkaan voi toimia liiketalouden pelisäännöillä, koska julkishallinnon toiminnot eivät saa tuottaa voittoa. No nyt on kyllä huomattu, että nämä yritysjohtajat pyrkivät keskittymään ydinliiketoimintaan eli rahantekoon, ja maksimoidakseen voitot sekä minimoidakseen kulut, karsivat tuottamattomia rönsyjä. Rönsyjä näyttävät olevan mm. lapset, opiskelijat ja viimeisimpänä työttömät työnhakijat. Palvelevatko nämä toimet ajatusta hyvinvointivaltiosta ja siitä, että tämä yhteiskunta on meidän jokaisen yhteiskunta?

    Herääkin kysymys, keitä ovat nämä valtion omistajat, joiden voitot Sipilä, Orpo ja Soini varmistavat?

  25. HTK

    Akateemikko G. H. von Wrightin mukaan poliittisen mahdin ainoa oikeutus on huolehtiminen ihmisen parhaasta. Hän kirjoittaa: ”Jokainen yhteiskuntajärjestys vakaimpanakin aikoina sisältää oman häviönsä siemenet. Itsekkäät ryhmäedut punoutuvat normien ja laitosten verkkoon, jonka puitteissa yhteiskunta toimii. Vallitsevasta järjestelmästä tulee vähemmistön etujen naamio.” ( G.H: von Wright, Humanismi elämänasenteena s.168-169, Keuruu 1981).

    Nykyisen Sipilän oikeistohallituksen ja muun valtaeliitin toiminta on erittäin luokkakantaista, ”björniläistä”, sekä suomalaisten että ulkomaalaisten tuotantovälineiden omistajien hyväksi. Siinä sekä perustuslainmukaisuus saati oikeudenmukaisuus että ihmisten tasa-arvoisuus häviävät tarkoituksenmukaisuudelle, jossa tarkoitus pyhittää keinot. Ensisijainen tarkoitus on pääomasijoittajien luokkaedut.

    Tämän hallituksen pystyssä pysyminen on näennäisdemokratiaa. Todellisuudessa se on pelkkä rahanvallan kätyrilauma, joka on hyväuskoisia ja tietämättömiä äänestäjiä vaalilupauksisilla huijaten saanut asemansa.

    Juha Sipilän hallituspuolueet ovat tehneet syrjäytyneisiin ja syrjittyihin kansanosiin kohdistetut halveksuvat puheet hyväksytyiksi. Minkään muun hallituksen edustajat eivät ole niin räikeästi nimitelleet työttömiä työhaluttomiksi pinnareiksi kuin tämän hallituksen ja myös hallitusta tukeva valtamedia on siihen syyllistynyt. Tasavallan presidenttikin on käyttänyt työttömiä herjaavaa ilmaisua, ”oleskeluyhteiskunta”.

    Tämän hallituksen johtamisperiaate näyttää olevan sama kuin Lapuan liikkeellä aikanaan oli: ”Me teemme, mitä tahdomme, ettekä voi sitä estää.” Hallituspuolueet lyövät kiilaa työpaikkansa säilyttäneen enemmistön ja työttömien välille. Hallituksen työttömiin ja köyhempiin väestönosiin kohdistuvia toimia voi perustellusti pitää yhteiskuntakiusaamisena.

    Tämä hallitus jakaa kansalaiset A- ja B-luokan kansalaisiin. A-luokan kansalaisia on 2/3 väestöstä: vain heidän äänistään kilpaillaan vaaleissa, koska köyhät B-luokan kansalaiset eivät edes äänestä, vaikka se olisi heidän merkittävin keino protestoida. Siksi B-luokan kansalaisia hallitus ja valtaeliitti on nyt ryhtynyt avoimesti halveksimaan.

  26. Esa Lahtela

    Hyvä Saku! Täyttä asiaa taas. Uuninpankolta lainsäätäjäksi, oon muuten sitä mieltä.

  27. liisukka

    VÄYRYSTÄ äänestää tasantarkkaan rasistit ei kukaan muu.

  28. Hupu

    ”Kela täsmentää tutkijansa kirjoitusta: Aktiivimalli ei rankaise työtöntä aktiivisuudesta https://www.kauppalehti.fi/uutiset/kela-tasmentaa-tutkijansa-kirjoitusta-aktiivimalli-ei-rankaise-tyotonta-aktiivisuudesta/itPdFDd6 Palkka on leikannut työttömyysturvaa jo ennen aktiivimallia.”

    Kun työtön yrittää täyttää aktiivisuusvelvollisuuttaan, niin siinä rytäkässä voi menettää työttömyyskorvauksia ja tiettyjen ehtojen täyttyessä voidaan ansiosidonnaisen työttömyyskorvauksen määrä laskea uudelleen… pienemmän palkan perusteella ansiosidonnainen siis voi laskea.

    Aika erikoista, että aktiivimallin aiheuttamaa seurausta ei saa sanoa aktiivimallista johtuvaksi, koska nämä osa-aikatyöhön liittyvät ongelmat oli olemassa jo ennen aktiivimallia.

  29. HTK

    Sivumennen sanoen: Onko nimitetylle piispalle määrätty mitään koeaikaa? Ainakin vähäisissä pikkuviroissa on 6 kuukauden koeaika. Voisiko uusi piispa menettää papille sopimattoman käyttäytymisen vuoksi pappisoikeutensa Kirkkolain 5 luvun 3 §:n mukaisesti?

    Ainakin piispa Ilkka Kantola erosi vapaaehtoisesti virastaan jouduttuaan arvostelun kohteeksi. Jos myös Teemu Laajasalo eroaisi virastaan, niin joutuisiko hän työttömyyskarenssin kohteeksi omasyisestä työttömyydestä? Koskisiko työttömyyskarenssi nykyistä valtakunnansyyttäjää, jos hän eroaisi tai hänet erotettaisiin?
    Ainakin kunnialliset (toisin kuin kunnianhimoiset) miehet tekisivät itse omat johtopäätöksensä ja jättäisivät virkansa muiden täytettäväksi. Se olisi parasta, mitä he voisivat tehdä lainkuuliaisuuden edistämiseksi.

    Onko kirkkoherran moinen menettely ollut mahdollinen sen vuoksi, ettei kukaan alainen ole uskaltanut tai viitsinyt puuttua päällikkönsä omavaltaisiin menettelyihin? Teologisessa tiedekunnassa tehdyn tutkimuksen mukaan työpaikkakiusaaminen on kirkossa erittäin yleistä.

    Ovatko lait ja lain soveltaminen erilaista rahvasta ja vallasväkeä koskien? Esimerkiksi kaupan myyjän työsuhde voidaan purkaa pelkän suklaapatukan kähveltämisen takia ja hänet voidaan sen jälkeen ”hukuttaa” pitkäaikaistyöttömäksi puhelinviestien aaltoihin.

  30. Rintsu

    ” Kun huomaat, että ratsastat kuolleella hevosella, paras strategia on nousta satulasta!”

    Tämä Dakota-intiaanien sanonta toteaa varsin hyvin, mitä tuossa tilanteessa pitäisi tehdä.

    Sipilä ei ole sitä kuullut vaan noudattaa konsulttien laatimaa luetteloa vaihtoehtoisista strategioista.

    1. Hankimme vahvemman ruoskan.
    2. Annamme selityksen: „Mikään hevonen ei voi olla niin kuollut, ettei sitä voisi vielä lyödä.“
    3. Parannamme kuolleen hevosen selässä istumisen laatustandardeja.
    4. Käymme hevosen kanssa vuosittaisen kehityskeskustelun ja laskemme sen työtehovaatimuksia.
    5. Vaihdamme ratsastajaa.
    6. Ostamme ulkopuolista väkeä ratsastamaan kuolleella hevosella.
    7. Teemme järjestelyjä siten, että kuollut hevonen joutuu toiselle osastolle.
    8. Ostamme jotain lisää, jolla saamme kuolleen hevosen juoksemaan nopeammin.
    9. Perustamme työpiirin analysoidaksemme kuolleen hevosen.
    10. Etsimme konsultit, jotka todistavat, ettei kuollut hevonen ole vielä täysin kuollut.
    11. Viemme kuolleen hevosen jollain vetävällä nimellä pörssiin.
    12. Perustamme harjoitteluosaston, jotta oppisimme ratsastamaan paremmin.
    13. Käymme tutustumassa muihin paikkakuntiin, joissa voimme nähdä, miten siellä ratsastetaan kuolleilla hevosilla.
    14. Liitämme yhteen monta kuollutta hevosta parantaaksemme niiden tiimikykyä.
    15. Perustamme kuollutta hevosta varten erillisen momentin.
    16. Vapautamme lisää taloudellisia resursseja nostaaksemme kuolleen hevosen tulosta.
    17. Muodostamme laaturyhmän löytääksemme kuolleelle hevoselle käyttöä.
    18. Vertailemme erilaisia kuolleita hevosia.
    19. Muutamme tulkintaa siitä, milloin hevonen on kuollut.
    20. Järjestämme vastatutkimuksen, joka todistaa, että hevonen elää.
    21. Teemme powerpointin siitä, mitä hevonen osaisi, jos vielä eläisi.
    22. Selitämme, että meidän hevosemme on „paremmin, nopeammin ja halvemmin“. kuollut.
    23. Toteamme, että myös toiset ratsastavat kuolleilla hevosilla, ja pidämme sitä normaalitilana.
    24. Sanomme: „Näinhän me olemme aina ratsastaneet.“

    • Niilo

      😀 Ei saatana, nyt kyllä tuli repeäminen! Ihan loistava! Tuo luettelo pitäisi pakottaa hallituksen luettavaksi. Tuskinpa mitään siitä ymmärtäisivät kuitenkaan.

  31. Joonas Virta

    Kai me kaikki ymmärrämme ettei hallitus tule tekemään mitään aloitteille ja se on toiseksi viimeinen laillinen keino vastustaa ihmisarvoa polkevia ihmisiä?

    Sen jälkeen tulee enää mielenosoitukset ja sen jälkeen ulkoparlamentaarinen toiminta.

    Toivottavasti olen väärässä eikä näin pitkälle mennä.

    • Niilo

      Kyllä niin pitkälle joudutaan menemään, koska on tullut selväksi se, että hallitus ymmärtää vain keppiä. Hallituksen mielestä keppi on tehokkain motivointikeino ja se varmasti motivoi hallitustakin kun tulee kansan vuoro olla keppiä antavassa päässä. Se on ihan sama kuin koulukiusaajien kanssa, kiusaaminen loppuu vasta kun kiusaaja saa itse kunnolla turpaansa.

      • vertaaja

        Mistäköhän johtuu, että kiusaajat itse loukkaantuvat niin herkästi muiden huomautuksista, kuten vaikka niskalaukaus-kielikuvasta? Eivät itse kestä yhtään leikkiä johon ovat ryhtyneet.

    • show must go on…

      Kautta historian vasemmiston suurimmat saavutukset ovat olleet ulkoparlamenttaarisen toiminnan tuloksia.

      Työväenliike on aina joutunut esim. lakoilla ym. toiminnalla joutunut painostamaan vallanpitäjiä.

      Kun on saatu aikaan tarpeeksi painetta konservatiivien niskaan, niin sitten on löytynyt uudistushalujakin…

      Se, että ne on parlamenteissa tehty laeiksi ja asetuksiksi ei poista sitä tosiasiaa, että ilman ulkoparlamenttaarista toimintaa työväestöä suosivia lakeja ja hyvinvointivaltiota ei olisi koskaan syntynyt.

      Se, että olemme allekirjoittaneet Aktiivimallia vastustavan kansalaisaloitteen ei riitä. Meidän on painostettava AY- liikkeen johtoa toimintaan aktiivimallin kumoamiseksi.
      Heidänkin on ymmärrettävä tosiasia, että mikäli AY- liike nyt alistuu työttömien ”simputtamisen” niin se samalla menettää lopullisesti palkansaajien luottamuksen.
      ’ Kekkonen aloitti presidenttinä suurlakon aikana 1956. Toistaako historia itseään…

  32. Anja

    Yhdenkään aktiivimallia vastustaneen kansalaisaloitteen allekirjoittajista ei pitäisi äänestää Sauli Niinistöä. Hän olisi voinut jättää lain vahvistamatta. Harmillista on, että arvostelun kärki kohdistetaan te-toimistoihin. Siis suoritustason toimijoihin kun kärki PITÄISI KOHDISTAA päätöksentekijöihin siis hallitukseen ja eduskunnan hallituspuolueiden kansanedustajiin. Te-keskus on väärä termi sitäpaitsi.

    • Equalizer

      Juuri näin. Sitäpaitsi…monikaan ei taida tietää, että myös te-toimistoista on irtisanottu väkeä viime vuosien aikana. Miksi nimenomaan heitä arvostellaan siitä jos palvelut ovat huonontuneet?

  33. Lauri Käyhkö

    Mitä maassa 🇫🇮️ pitää tapahtua, että kansa nousee vastarintaan? Kuinka kauan vielä odotamme? Eikö tämä kyykyttäminen ala jo riittää hitaammallekin.

    • Toni Neffling

      No asiaa voi arvioida katsomalla maailmaa – vastaus on ….. tadaaaaaaa ….. PALJON. Ihminen kestää yllättäviä asioita, kun siihen tottuu – ja joku ihme pieni juttu voi laukaista totaalisen kaaoksen. Ehkä tulemme näkemään yliopiston humistisen siiven opiskelijoiden mielenosoituksen – pari pulloa lentää, poliisi vie kolme putkaan, lehdet saa otsikoita ja hetken päästä meno jatkuu.

      Näin nettiälämölöaikana on vaikea arvioida paljonko on paljon – siis kannatusmielessä. Natsiporukkakin on omasta mielestään merkittävä – samaa hehkutti sukkaryhmä. Silti 120 000 kannattajaa on vähän verrattuna Kim Kardashianin seuraajiin. Jahka Game of Thronesin uusi kausi alkaa niin melu vähenee – ei ehdi – pitää spekuloida sarjaa.

  34. mikko

    Työ on parasta sosiaali turvaa slokan tarkota nykyään
    että jos et ota vastan täysin taloudellisesti kannatamatonta työtä vastaan jola et voi itseäsi elätää et myöskään sa sosiaali turvaa tulon siirtoja
    jotka toimivat kohta ennemistön palkan maksun välineenä
    aiheutaen puolelle työtä tekevistä rakenteelisen köyhyyden
    josta ei ole ulos pääsyä

    tämän halituksen melestä työn ei pidäkään elätää ihmistä
    se on vain itseis arvo
    onko kaiki oravan pyörässä olevat työpaikka kiusatut samaa mieltä
    tai burn outit kokenet ihmiset
    perheeliset ihmiset
    miksi kotitalouksien valan otto on räjähtänyt käsiin jopa niin
    sanotuilla työlisillä ihmisillä
    siksi kun näillä pätkä töillä ei pysty itseään elättämään
    on pakko turvautua pika vippeihin asuntolainoihin ilman pesämunaa

  35. mikko

    Työ on parasta sosiaali turvaa slokan tarkoitaa nykyään
    että jos et ota vastan täysin taloudellisesti kannatamatonta työtä
    jolla et voi itseäsi elätää
    et myöskään saa sosiaali turvaa tulon siirtoja

    jotka toimivat kohta ennemistön palkan maksun välineenä
    vastoin niiden tulonsiirtojen alkuperaistä tarkoitusta

    aiheutaen puolelle työtä tekevistä rakenteelisen köyhyyden
    josta ei ole ulos pääsyä

    niistä työttömyys tuista tehdään yritäjille ja kunnille
    yksi tuki muoto siis heille yritäjille ja kunnille
    ei työtömille
    konsultit vuokratyö firmat kiitävät hallitusta
    ja tietenkin ahneet työnantajat

    kuten te toimiston työntekijät joita irtisanomiset eivät uhkaa

    päin vastoin kyykytyksestä saat palkaasi lisiä bonusta

    miten työssä kävijälle voidan maksaa työttömyys turvaa en tajua

    tämän halituksen melestä työn ei pidäkään elätää ihmistä
    se on vain itseis arvo
    ovatko kaikki oravan pyörässä olevat
    työpaikka kiusatut
    samaa mieltä

    tai burn outit kokenet ihmiset
    perheeliset ihmiset

    miksi kotitalouksien valan otto on räjähtänyt käsiin
    jopa niin sanotuilla työllisillä

    osa palkkana tulonsiirot ihmisillä
    pätkätyöntekijöilä ymm……

    siksi kun näillä pätkä töillä ei pysty itseään elättämään
    on pakko turvautua pika vippeihin asuntolainoihin ilman pesämunaa

  36. mikko

    Mietikkä millaisia nihlistisiä työpaika ilmoituksia alkaa ilmestymään kohta tämän aktiivimallin pakotavuuden takia Te toimiston ilmoituksiin
    Etsime poliiseja varatuomareitä sydän kirurgeja
    pätkä töihin 4 euroo tunti
    viikko työmäärä 7 h
    siivojille pelkää palkatonta tykokeilua Bernerin hevos talleilla
    YMM……………………………………….
    ota tai noki karenssi terveisin EK Ja
    TE toimiston bonus lisä kyykytyksestä palkkio Naiset
    ja hallitus

  37. Mikko

    Etsime poliiseja varatuomareitä sydän kirurgeja
    pätkä töihin 4 euroo tunti
    viikko työmäärä 7 h

    T suonmen vuokratyö firmat siis eivät edes itse työantajat

    he ulkoistavat nihlistiset sopimuksensa näkllke konsultti vuokra työfirmoille jotka saavat päättää ihmisen tulevaisuudesta kohta puoliin yksistään

    vuokra työfirman palkka 7 euroo tunti
    josta työnantaja maksaa vuokra työntekijästä 15 euroo tunti
    sille vuokra työnvälittäjälle
    vuokra työfirma tienaa tekemättä itse mitään
    puhtaana käteen 5 euroo tunti

    keskustan ja kokoomuksen poliitikot perustavat kilvan vuokratyöyrityksiä veikaan
    kunhan laki aktiivimallista saadaan täytäntöön
    helppoa rahaa kuin sampo konsanan
    rahan lähdekin on pakotettu
    osalistumaan heidän nikklii bisneksensä kasvattamiseen
    ilman omaa tahtoaan
    miten jotai bisnestä josta tienaa rahaa joku pieni piiri
    voidan edistää pakotamaalla ihmiset osalisutimaan siihen
    pakko asiakuus

    minä haluan ostaa skoodan
    ja vitut sinähän ostat mersun meidän firmastamme
    etkä skodaa vierus liikkeen kauppiaalta
    tai mersu auto kaupiaamme pahoinpitelevät sinut ja perheesi
    sama meiniki periaatessa tässä
    pakko vuokra työfima osalistumis koulutus konsulltti palveluiden pakotamis käytänössä

    työttömän pitää osalistua työvoiman palveluihin viidesti 3 kk aikana
    no mitkä tahot sitä järjestävät
    baronat sun muut ………………………….
    katsokaa kauppalehdestä kuinka esim Baronan nousu kiito on huikaisevaa
    tulos talous
    no mistähän se johtuu
    olisiko syy Te toimisto ostamissa palveluissa verorahoilla
    holtitomassa rahan polttamisessa
    koska niin hyödytömiä ne konsultien kurssitukset ovat
    pitkäaikais työttömille tilastolisesti olleet vaikutus työlisyyteen nolla hinta lappu 300 000 miljoonaa vai miljardin siis tulon siirtoina näile koulutusta järjestäville huhaa pelleille voimistelaan näin aamu alkajaisiksi kurseilla osaatko laskea kahteen
    mistä napista tietokone käynnistyy me näytämme sen sinulle ennen
    3 h kestävää kahvi taukoa ja huomenna alkaa 2 viikon etä tehtävä opiskelu
    muuten meidän firma välitää työharjoitelioita yrityksiin
    eroituksella että me tienamme työharjoitelian työ panoksesta ei se työntekijä
    eli harjoitamme työperäistä kiskonnan tapaista rikollista työnvälitystä

    ja heidän uhrinsa eli työntekijä hakevat sosiaaliturvaa kun palkka ei riitä mihinkään

  38. Matti Pelkko

    Hallitus varmasti luottaa siihen, että ihmiset eivät valita hallinto-oikeuksiin eikä varsinkaan kho:een, koska valittaminen on sanktioitu 250 euron kynnysrahalla.

Kommentoi »

Comments are closed