Sitä sanotaan yhteiskunnaksi

Olen joulun jälkeen kirjoittanut kolmisenkymmentä juttua työttömyysturvan aktiivimallista. Jutuissani olen yrittänyt avata ja selittää tämän huonosti valmistellun ja vuodenvaihteen välipäivinä ilman soveltamisoheita voimaan saatetun lain valuvikoja ja epäkohtia. Niitä epäkohtia ei kukaan ole pystynyt kiistämään, mutta lain kannattajia pääministeristä lähtien epäkohdat eivät haittaa. Ne sivuutetaan kevyesti sanomalla, että ainahan niitä vikoja voidaan korjata jälkikäteen.

Tämän olankohautuksen jälkeen sitten päästäänkin itse asiaan eli tiiraamaan maailmaa omasta pienestä tirkistysluukusta. Sieltä näkyy työttömien laiska massa, joka pitää saada tekemään jotain hyödyllistä. On niin väärin joutua elättämään terveitä ja työkykyisiä joutilaita, jotka haluavat vain lojua kotisohvilla verorahoilla. Heidät on pakotettava ihan mihin tahansa työhön tukien pois ottamisen uhalla.

Tietenkin siitä tirkistysluukusta näkyy muutama tuttu työtön, mutta poikkeuksena massasta juuri he ovat aktiivisia, koulutettuja ja kaikin puolin fiksuja ihmisiä. Heidän pitämisensä kortistossa on rikos ihmisyyttä vastaan, ja juuri heitä pitää yhteiskunnan tukea kaikin mahdollisin tavoin. Kaikki muut ovat omasta halustaan syrjäyneitä laiskureita, joille sympatiaa ei heru.

Tuntuu toivottomalta yrittää selittää näille omassa elinpiirissään pyöriville, että kaikkien työttömien, sairaiden, vanhusten ja muiden heikommassa asemassa olevien elättämistä kutsutaan yhteiskunnaksi. En minäkään sano näille yhteiskunnan tukipylväille, että minä en halua maksaa teidän lastenne lapsilisiä ja koulutusta, osallistua teidän terveydenhoitoonne enkä maksaa teidän läheistenne eläkkeitä. Tehän pärjäätte omillanne, joten pärjätkää sitten. Rakentakaa omat tienne ja viemärinnekin, kun kerran ette yhteiskuntaa mihinkään tarvitse.

He eivät ilmeisesti ole koskaan tulleet ajatelleeksi, että yhteiskunta ei kuulu vain maksajille, vaan se kuuluu kaikille. Yhteiskunnan arvot ja toimivuus mitataan sillä, miten kaikkein heikoimmista pidetään huolta. Ajatus turhista, laiskoista ja arvottomista työttömistä on paitsi ylimielinen, niin myös vaarallinen. Siitä alkaa ihmisarvon riistäminen kaikilta muita heikoimmilta.

Mutta siihen suuntaanhan tätä maata on viety jo kauan. Olemme menossa takaisin yli sadan vuoden takaiseen yhteiskuntaan, jossa sosiaaliapua sai vain työtä vastaan, ja jossa siitäkin itse ansaitusta avusta piti olla kiitollinen ja nöyrä. Työ nähdään edelleen jokaiselle tarjolla olevana mahdollisuutena, johon ei vain haluta tarttua. Sivuutetaan täysin se tosiasia, että työtä ei kerta kaikkiaan ole tarjolla kaikille. Siitä huolimatta sitä pitäisi tehdä.

Kun palkallista tekemistä ei löydy, niin pitäisi puuhastella sosiaaliturvan eteen ihan mitä tahansa. Tärkeintä on, että kaikki näyttävät touhukkailta ja ovat tekevinään jotain. Laiskoiksi kuviteltuja tai edes laiskoilta näyttäviä ei siedetä. Heidät pitää pakottaa vähintään tukankampaus- ja käsipäiväkurssille, jotta he lakkaavat olemasta esteettinen haitta. Tämä ilmaistaan tietenkin sanomalla, että heidän asemaansa työmarkkinoilla parannetaan.

Kaiken tämän takana on pyrkimys häivyttää palkan ja sosiaaliturvan ero. Sosiaaliturva halutaan nähdä jonkinlaisena yhteiskunnan maksamana palkkana, jonka eteen on tehtävä työtä tai vaikka sirkustemppuja. Halutaan unohtaa, että työ on sellaista toimintaa, josta maksetaan työehtosopimusten mukaista palkkaa, jolla on tarkoitus pystyä elättämään itsensä. Sitä ei tehdä vastineeksi sosiaaliturvasta, sillä sen tien päässä on uudenlainen sosialismi. Siinä valtio maksaa palkan sosiaaliturvana ja työn teettäjä pitää hyödyn ja voitot.

***