Uuninpankkopoika Saku Timonen
Uuninpankkopoika Saku Timonen

Uhkapeli jatkuu

Sipilän hallituksen sote-lainsäädännön uhkapeli jatkuu entistä kovemmilla panoksilla. Hallituksella on huonot kortit, mutta se yrittää bluffata pitämällä pokerinaamaa.

Tähän mennessä tapahtunutta:

Korkein hallinto-oikeus katsoi sote-lainsäädännöstä antamassaan lausunnossa, että koko lakipaketti on hyväksytettävä etukäteen EU-komissiossa. Syynä on KHO:n näkemä epäselvyys maakuntien liikelaitosten asemasta eli siitä, ovatko ne taloudellisia vai ei-taloudellisia toimijoita ja saavatko ne toiminnassaan EU:n säädöksissä kiellettyä valtion tukea. Se tuki tarkoittaa verotuskohtelua sekä konkurssikelvottomuutta.

Tammikuussa hallitus päätti olla noudattamatta KHO:n neuvoa. Perusteeksi hallitus ilmoitti epämääräisen solidaarisuusperiaatteen, jonka mukaan kiellettyä valtiontukea ei ole. Lainsäädännön yleisperusteluissa hallitus viittasi kolmen sivun verran Slovakian järjestelmään, josta EU-komissio oli aiemmin antanut myönteisen lausunnon. Tätä samaa Slovakiaa koskevaa lausuntoa hallitus käytti myös perusteluna päätökselleen olla viemättä omaa lakiesitystään komission tarkastettavaksi. Samantapainen järjestely on siellä jo kertaalleen hyväksytty.

Eilen kerrottiin, että kaksi viikkoa sitten EU-tuomioistuin on kumonnut tämän Slovakiaa koskevan komission lausunnon. Siis juuri sen, johon Suomen hallitus nojaa omassa lakiesityksessään. Suomen hallituksen esitykseltä putosi pohja.

Mitäpä tekee hallitus? Vetääkö se oman esityksensä uudelleen valmisteltavaksi koko nyt erittäin arveluttavaksi käyvän valinnanvapauden osalta? Ei vedä, vaan se vain muuttaa oman esityksensä perusteluja, kertoo Kuntalehti artikkelissaan, joka kannattaa lukea kokonaiskuvan saamiseksi. Se löytyy tästä linkistä.

Keväällä eduskunta saa sote-paketin mukana käsiteltäväkseen valinnanvapauslain, jonka perustelut on jouduttu uusimaan siksi, että EU-tuomioistuin on todennut niiden pohjana olevan toisen maan lainsäädännön olevan EU-lainsäädännön vastainen. Itse lakiteksti tulee pysymään samana, mutta perustelut muuttuvat. Korttipelitermeissä pysyäkseni Suomen hallitus on saanut erittäin huonot kortit, mutta yrittää hämätä kaikkia pitämällä pärstän peruslukemilla.

Lakiesitys on todettu arveluttavaksi sekä perustuslakivaliokunnassa että KHO:ssa, monista asiantuntijoista puhumatakaan. Nyt sen perustelut romutti peräti EU-tuomioistuin. Hallitus aikoo silti jääräpäisesti viedä oman esityksensä eduskunnan hyväksyttäväksi. On kiire, se on kirjattu hallitusohjelmaan, se on osa sote-lakipakettia, siitä riippuu myös maakuntahallinnon toteutuminen, ja maakuntavaalit painavat päälle.

Jos hallituksen esitys hyväksytään, niin siitä voi tulla kova lasku. Siihen ei tarvita kuin yhden terveydenhuollon palveluja tuottavan ilmoitus komissiolle. Joku kilpailussa toiseksi jäänyt terveysfirma Pörriäinen voi viedä asian myös EU-tuomioistuimeen, jolloin Suomi voi joutua maksamaan jättikorvaukset EU:n kilpailulainsäädännön rikkomisen perusteella.

Tämä riski konkretisoituu kuitenkin vasta sitten, kun maakuntahallinto on aloittanut toimintansa. Hallitus pesee jo etukäteen käsiään syyttämällä mahdollisista tulevista virheistä maakuntia, joita ei vielä ole olemassakaan.

-Valinnanvapauslaki määrittää vain järjestelmän raamit, ja itse toiminnan ja rahoituksen päättää maakunta, sanoo sote-uudistuksen projektijohtaja Päivi Nerg tuossa Kuntalehden jutussa.

Näin pelataan uhkapeliä veronmaksajien rahoilla. Laskuhan lankeaa vasta seuraavien hallitusten maksettavaksi.

LISÄYS 22.2.2018 klo 17.45:

Minulta on kysytty mikä on ikävin mahdollinen seuraus tästä hallituksen uhkapelistä. Juridisesti pahin tilanne on joutuminen EU-lainsäädännön ja Suomen perustuslain väliseen loukkuun. Viime kesänä perustuslakivaliokunta linjasi, että kuntien ja kuntayhtymien toiminnan pakkoyhtiöittäminen on vastoin perustuslakia. EU-tuomioistuin voi puolestaan todeta, että toiminta on yhtiöitettävä siitä huolimatta, jotta kilpailu markkinoilla olisi avointa.

Isävainaani sanoin sitten ollaankin pylly paljaana pakkasessa.

Kommentit (52)

  1. Risto Pukari

    Lasku lankeaa aina veronmaksajalle, ei koskaan päättäjille.

    • Matti Meikäläinen

      Ikävä ajatella näin, mutta todennäköisesti päättäjät vetävät välistä oman siivunsa omistamalla ”Pörriäistä” (ihan sattumalta tietysti), eli suunniteltu juttu.

      • Markus

        Näin siinä on varmastikin suunniteltu käyvän!

      • Pekka Järvi

        Tältä tosiaan näyttää. On valmiiksi mietitty tämä kuvio. Jos mitään sakkoja ei tule jatkaa yksityiset niin kuin ennenkin, jos tulee, niin on tiedossa muhkeat ”bonukset” kokoomuslaisille. Kokoomuslaisille en tarkoita poliitikkoja vaan yleensä näitä isojen yritysten johtoa. Heidän puolueensahan se on ideologineen kaikkineen.
        Ja isojen/suuryritysten johto on hyvää pataa poliitikkojen kanssa. Siellä sitten vuoronperään pestään toinen toistensa selkiä = Hyvä veli -kerho

        • suspicious mind

          Tämän hallituksen takia alkaa jo olla suoranainen vainoharnainen salaliittoteoreetikko. Jotenkin kaikki alkaa epäilyttää, kun kookomuslaiset pyörii eduskunnan ja terveysbisnesten pyöröovissa kuin väkkärät, pääministeri pitää omistuksiaan kaikenlaisissa salakuorissa, hallintarekisteriä ajoivat taas kokoomuslaiset puolestaan kuin käärmettä pyssyyn ja koko poppoon legimiteettikin viimekesän takakonttireissujen jälkeen ihmetyttää: siniset ei ole olleet edes vaaleissa ehdolla ja nyt niillä on vaikka kuinka monta ministeriä.
          Haloo. Voi olla todellakin niin, että tämä EU:ssa tarkistusreissun väliin jättäminen on tarkkaan laskelmoitu manööveri. Junaillen saadaan sotebisnes lopulta pyörimään juuri niin kuin sijoittajien rahamaailma halajaa.

  2. Mauri

    Eikö tässä ole aika selvä logiikka – kun kokoomus ei saanut haluamaansa liikelaitoistamista läpi, se hoidetaan nyt sitten EU-tuomioistuimen kautta. Eli pidän tuota toimintaa ihan täysin laskelmoituna, en vahinkona/virheenä.

    • liisa hirvonen

      Kokoomuksen rooli on tässä valinnanvapausasiassa merkittävä.
      Viimeisen puoluekannatusgallupin (HS) mukaan liki 80% kyselyyn vastanneista ei ole kokoomuksen kannattaja. Hallituspuolueiden yhteenlaskettu kannatus on enää 39.3%. Oppositiopuolueiden yhteinen kannatus on 60.7%. Kansalaiset voivat vaikuttaa, tähänkin asiaan, miltei vuoden kuluttua olevissa eduskuntavaaleissa.

  3. Heikki Ryynänen

    Eikö kuka tahansa Eu-kansalainen voi saattaa komission tietoon jo tässä vaiheessa, että Suomen hallitus on ilman notifiointia tekemässä kiellettyä valtiontukea sisältävän sotejärjestelmän ja pyytää komission kannanottoa? Kunnallishallinnon puolella ei tukea uskallettu myöntää yritykselle, jos vahänkin epäiltiin sen tarvitsevan erillistä notifiointia. Siis vainko terveysyrityksillä on oikeus asettaa menettely kyaeenalaiseksi vasta laittoman päätöksen tultua tehdyksi?

    • Kirsi

      Ihan samaa mietin, että onko tässä mahdollisuutta pyytää komission kannanottoa jo ennen kuin tämä naurettavuus on virallistettu? Vai voiko komissio antaa päätöksen vasta kun laki on jo olemassa? Tosin jos entiset merkit paikkansa pitää niin tämä hallitus kiemurtelisi tuosta komission päätöksestäkin irti, olisipa se sitten mitä tahansa..

    • Mika Luostarinen

      Ymmärtääkseni itse järjestelmä ei tule olemaan lainvastainen. Ongelma syntyy vasta silloin, jos jokin julkisen terveydenhuollon yksikkö voittaa jonkun tarjouskilpailun. Silloin muut osallistujat voivat saada korvauksia, jos voittajan katsotaan saavan kiellettyä tukea.

      Ihan kätevä ansa, joka saattaa käytännössä estää julkisen terveydenhuollon yksiköitä osallistumasta tarjouskilpailuihin tulevaisuudessa. Ihankohan sattumalta tämmöinen vaara jätetään selvittämättä?

      • Kimmo Paaso

        Ei nämä nykyhallituksen ahneet kusipäät tyhmiä ole. Kyllä siellä varmaan tiedetään mitä tehdään. Rahat itselle ja paratiiseihin, näin se on. Ja kansa hurraa, haha 😂

  4. Jussi Parviainen

    Yleislakko!, mikään suomessa ei liiku, ennekuin systeemi ja ukot vaihtuu!

    • Anna- Liisa kalmu

      Täysin samaa mieltä,tässä ei sunsilut auta ennenkun on liian myöhäistä

  5. JJP

    Miltähän tuntuu olla eduskunnassa sinisten edustajana painamassa kannatusnappia hallituksen esitykselle, kun varmasti tietää että poliittinen ura on ohi vuoden päästä?
    Kun kyseessä on sinisten viimeinen tilivuosi, luulisi vaativan miljoonan jokaisesta kannatuspainalluksesta. Ehkä saavatkin.

    • liisa hirvonen

      HS:n mukaan siniset ovat hakemassa vaaliliittoja ensi ek-vaaleihin ja ilmeisesti myös maakuntavaaleihin. Vaaliliitojen avulla saattavat saada läpi ehdokkaitaan. Kokoomus tai Kepu tai Krisset ehkä huolivat heidät kumppanikseen. Kepun kannattaa olla erityisen varovainen, sillä voivat menettää omat kannattajansa. Sinisten poliittinen kusetus sekä viisi ministerin paikkaa 1,3% kannatuksella on useimpien suomalaisten mielestä väärin ja yksiselitteisesti: demokratian vastaista. Kepuakin äänestänyt valitsee sitten puolueen jolla ei ole vaaliliittoa sinisten kanssa.

  6. Hannele Tuomi

    Kuolleita, eläkeläisiä ja työpaikan saaneita siivottu työttömyystilastoista – Siivous selittää osittain Pirkanmaan parantuneet tilastot

  7. mikko

    Te toimiston käynnin jälkeen alkaa pohtimaan jopa liian syvälisiä asioita

    Valta median Sanoma on Tällä hetkellä
    että mitä ennemän sinä huonompi osainen nuolet hyväosaisten persettä
    ja mukaudut heidän tarpeitensa
    ei kehon eriteet kuten kusi ja paska
    vaan esim koulutus
    niin taivas on vain rajana
    mutta sitä ennen sinun pitää luopua omasta tahdostasi ja nuolla kieli verella elinkeinoelämän Globalisti hyper kulutusta kannatavia jatkuvan kasvun elitistejä ja sopetua

    heidän kieroon arvomaailmaansa
    ja vain että sinustakin tulisi varakas ihminen
    joidnka identiteeti on kiinni talon neliöiden määrästä ja auto merkistä

    ja pidät asioista ainostaan kun muutkin pitävät sopulina
    hip hei sillä tavalla san hyväksyntää
    vale pintaliito yhteisöllisyttä
    Chek on tosi hyvä
    oikeasti onko
    vai oletko muiden painostuksen uhri ilman omaa tahtoa
    sanoa oma rehelinen mielipiteesi
    että Chek On Vit.. paskaa
    jos niin sanot dalsit loppu elämäsi yksin ihmisten hyljeksittynä
    Juhannuksena ja muutenkin
    Festarikesä oli jälleen aivan uskomaton. Äänestä kesän 2017 mahtavinta tapahtumaa!
    Mietikää mitä paskaa Yle Ihmisille Tyrkytää
    Isac Elliot ja Mikael Gabriel heittivät ensimmäisen yhteiskeikkansa Ruisrockissa, Deadmau5:in keikka herätti suurta keskustelua Weekend Festivaleilla ja Flow Festivalille saapui vihdoin pääesiintyjäksi kauan odotettu Frank Ocean.
    Profeetat eli Cheek ja Elastinen tähdittivät useita festareita ja Haloo Helsinki! palasi keikkatauon jälkeen festareille.
    Tämä on ollut myös legendaaristen comebackien kesä. Ultra Bra palasi festarilavoille pitkän tauon jälkeen, Pikku G teki comebackin, Avain teki paluun Blockfesteillä esittämällä Punainen tiili -debyyttinsä ja niin edelleen.
    valtamedia teke nuorista aivokuolleita idootteja pinnalisiä minä minä ihmisiä
    olen sopulina Cheekin Keikalla Hei näkekö kaikki kuinka Trendikäs olen
    ei helvetti
    CHEEK
    Kuka muu muka
    WARNER/LIIGA
    https://www.soundi.fi/levyarviot/cheek-kuka-muu-muka/
    2 tähteä Eli musa on umpi paskaa tavaraa
    oikeasti mutta silti
    kun musiikki ei olekaan se pääasia
    vaan joku ihmeen yhteenkuuluvuus
    yhteenkuluvuus paskaan
    tämä sama asia pätee joka elämän alalla

    • Kimmo Paaso

      Täyttä asiaa.

  8. Mirjami

    Kuvottaa vaan entistä enemmän!👿

  9. Timo Harju

    Sipilän pulju on historiallisen huono. Aivan käsittämättömän huono. Kiihko päästä keinottelemaan kansanterveyden miljardeilla ja kaapata poliittinen valta maakunnissa näyttää sokaisevan hallituksen vastuuttomuuteen asti. EU-tuomiostuimen nonsaleeraaminen tekee munauksesta kansainvälisen.

    Tämä hallitus on kuin hunnien armeija. Siellä ei ruoho kasva, mistä Attilan hevoset ovat kulkeneet.

  10. Negatiivi-Pera

    Ei sille mahda mitään. Tämän hallitukset tomet ovat lähes kaikilta osin surullista seurattavaa. Ei piitata laeista, moraalista tai mistään muusta kuin kavereiden lompakon täyttämisestä. Ikävää, että hallitusta ei saada kumoon, mutta se on kiinni lähinnä puoluelurista, ja etenkin kansanedustajien halusta turvata työpaikkansa, juurikin koska eduskunnan kokoonpano toivon mukaan on menossa melko lailla täysin uusiksi. Hyvää huomenta Suomi, ja hyvää yötä saman tien.

  11. Erkki S

    Uskomatonta jääräpäisyyttä ja riskipeliä kansalaisten varoilla!

  12. Hannele Kerola

    Maakunnat toimivat niillä valtuuksilla ja kriteereillä, jotka uusi laki niille antaa. Vastuu on lainsäästäjillä, ei maakunnilla. Jos virkamies väittää, että kaikki on kunnossa, hän toimii virkavastuulla. Mitähän oikeuskansleri tähän sanoo ylimpänä valvojana?

    • Mikael Holm

      Vaikka paljon ovatkin jonehtimeet muuttamaan, niin nykyinen oikeuskansleri tuosta paketista on suurimman osan kirjoittanut, kun sen valmistelusta virkamiehenä vielä vastasi.

      On kyllä hänkin osannut kätensä asiasta pestä, mutta kunniakseen on sanottava, että uuteen virkaan valittuna kieltäytyi suorittamasta kyseisen lakipaketin valmistelua, vaikka työvelvollisuus oli vielä päällä.

    • HTK

      Nykyinen oikeuskansleri tuskin ottaa mitään kantaa, vaan seuraa päätöksentekoa sivusta, koska hän on ollut pääasiallinen sote-lainsäädännön johtava virkamiesvalmistelija. Halutessaan oikeuskansleri voisi pysäyttää Sipilän hallituksen suunnitteleman prosessin ja vaatia ottamaan KHO:n ja EU:n komission lausunnot.

        • Mettäläinen

          Luin jutun, jossa mm tämä, minulle uusi asia:

          ”…Ylen haastattelussa Mäenpään mukaan selvisi, että kun yksi virkamies ei ollut suostunut noudattamaan perustuslain vastaista ohjausta, vaihdettiin esittelijää….”

          Selvähän se, kun nyt ajattelee… kuvio sopii hallituksen pirtaan…

  13. Marko Saarela

    On se härski, toi suomen hallitus. Paljonkohan ne tienaa tällä kaikella. Tää on mahdollista vain suomessa. Ollaan me lapasia.

  14. Mettäläinen

    Eurooppatiedotuksesta löytyi ohjeita, tässä pätkä:
    EU:N TASOLLA ON käytettävissä erilaisia menettelytapoja. EU-kansalaisena sinulla on esimerkiksi oikeus vedota Euroopan parlamenttiin tai kannella Euroopan oikeusasiamiehelle. Voit kirjoittaa unionin toimielimille millä tahansa unionin kielellä ja sinulla on oikeus saada vastaus samalla kielellä.
    SOLVIT
    Euroopan parlamentin vetoomusvaliokunta
    Euroopan oikeusasiamies
    Euroopan komissio
    Euroopan unionin tuomioistuin
    Euroopan ihmisoikeustuomioistuin
    Euroopan petostentorjuntavirasto OLAF

  15. Marjaana

    Kauhistuttaa lukea Suomen omaisuuden rosvouksesta ja pörssikeinottelusta:

    Hallitus on siirtämässä uuteen Vake-kehitysyhtiöönsä liki kolmen miljardin euron arvosta valtion omistamia osakkeita. Valtionomistusten myyminen uutta rahastoa varten eteni viime viikolla, kun omistajaohjausministeri Mika Lintilä (kesk) nimitti Valtion kehitysyhtiö Vaken hallituksen 1.3.2018 alkaen. Yhtiön hallitus luo Vakelle sijoituspolitiikan ja valitsee sijoituskohteet. Sen jälkeen valtioneuvosto eli maan hallitus hyväksyy kunkin esityksen.
    Vakeen viedään osittain tai kokonaan tiettyjä valtionomistuksia, eli esimerkiksi Arctia, Altia, Ekokem, Kemijoki, Neste, Raskone, Posti ja Vapo. Talousuutistoimisto Bloombergin mukaan sijoitusrahaston ensimmäinen lähde saattaa olla valtion viinayhtiö Altian listaaminen pörssiin.

    Suunnitelmissa on, että Vake voisi vielä tänä vuonna olla järjestämässä valtionyhtiöiden osakkeiden pörssilistauksia ja laajoja valtionyhtiöiden osakkeiden yleisömyyntejä.

    Tarkemmin voi lukea täältä:
    https://www.tekniikkatalous.fi/talous_uutiset/suomi-kasaa-liki-kolmen-miljardin-euron-sotakassaa-rahoituskohteina-etenkin-alustatalous-ja-tekoaly-6702726
    tai täältä:
    https://www.kauppalehti.fi/uutiset/valtio-rakentaa-miljardiluokan-sijoitusnyrkkia–joka-keskittyisi-alustatalouteen-ja-tekoalyyn/Fpiw9W4T

    • Timo Harju

      Jaaha. Uusia voimallisia sanoja manipulointisanakirjaan. Hallitus kerää ”sotakassaa” ja ”sijoitusnyrkkiä” tukemaan ”alustataloutta”. Hallitus, eli joukko ihmisiä, myy tuottavia setelipainoja suunnitelmallisesti pois. He ovat siinä onnellisesssa asemassa, että voivat myydä sellaista, mitä eivät itse omista kenelle hyvänsä ja myös hallintarekisterien taakse. Ei sitä rekisteriä turhaan ajettu eduskunnassa väkisin läpi.

      Sipilää on kritisoitu siitä, että hän olisi rakentanut omaisuutensa julkisin varoin. Aivan tämän käytännön mukaisesti, ja ilman mitään salaliittoteorioita, Sipilän hyvin kyseenalaisella legitimiteetillä istuva hallitus ajaa yksityistämis- ja yhtiöittämishankkeita, jotka nostavat kysymyksiä avoimmuuden puutteesta ja eturistiriidoista julkisten varojen käytössä.

      Voisi tämän rumemminkin ilmaista.

  16. HTK

    Sipilän hallituksen toimintatapa on samanlainen kuin aikanaan Lapuanliikkeen oli: ”Me teemme, mitä tahdomme”. Laillisuusuudesta ja oikeudenmukaisuudesta, tasa-arvoisuudesta puhumattakaan, se ei piittaa, koska hallitus vetoaa siihen, että se on saanut eduskuntavaalien perusteella avoimen valtakirja tehdä toisin kuin persut ja kepu olivat vaalilupauksissaan luvanneet. Sipilän ja Soinin vaalilupaukset ovat pelkkää aprillipilaa. Viime eduskuntavaalien suurimmat voittajat olivat ketku (kepu) ja jytky (persut) , jotka käyttivät hyväuskoisten äänestäjiensä tietämättömyyttä hyväkseen äänestäjiensä etujen vastaisesti.

    Hallituspuolueet kykenevät yhä höynäyttämään äänestäjiään tulevissa sekä maakunta- että eduskuntavaaleissa, koska Sipilän hallituksen ajamien sote- ja maakuntauudistuksen kielteiset seuraukset eivät siihen mennessä ehdi tulla ilmi. Poliittisten päätösten seuraukset tulevat ilmi vasta viiveellä, mikä hyödyttää yleiseurooppalaisesta, hallituksen päätöksistä riippumattomista syistä hyötyvää hallitusta.

    Hallitus ei vastaa millään tavoin päätösten seurauksista, vaan ne maksaa kansa, erityisesti köyhin osa kansasta.

  17. HTK

    Voisiko Uuninpankkopika juristina valaista: Onko mahdollista saattaa ministereitä oikeudelliseen vastuuseen valtakunnanoikeudessa ja vahingonkorvausvelvollisiksi tahallaan ja tietoisesti Suomen kansalaisten edunvastaisesti lainsäädännön ohjeista ja normeista piittaamattomista päätöksistä?

    Jos se ei ole mahdollista, niin voiko hallitus tehdä mitä tahansa se tahtoo? Hallitus voi jättää huomioon ottamatta perustuslakivaliokunnan lausunnot ja pakottaa hallituspuolueen edustajat äänestämään perustuslain vastaisesti. Toinen vaihtoehto on pakottaa hallituspuolueiden edustajat perustuslakivaliokunnassa äänestämään hallituksen tahdon mukaan. Silloin perustuslakivaliokunta ei saisi aikaan yksimielistä mietintöä.

    • Hupu

      Muistaakseni tästä on jo aiemmin kirjoitettu ja todettiin, että kansanedustajien vastuu rajoittuu vain seuraamukseen, että seuraavissa vaaleissa voivat jäädä valitsematta.

      Kansanedustajat ja ministerit käyttävät kansan äänien valttuuttamana valtaa päättää maan asioista ja luultavasti joutuvat vastuuseen vain lakia rikkomalla, mutta ei vaaleissa annettua valtaa käyttämällä.

    • Saku Timonen

      Hallitus esittelee eduskunnalle lait ja eduskunta ne hyväksyy enemmistöpäätöksellä. Tuomioistuimilla ei ole toimivaltaa poliittiseen päätöksentekoon.

  18. Mettäläinen

    Sain lisätietoa EU-yhteydenotoista re sotesähellyksestä valittaminen:
    sote on kansallinen projekti, joten siitä ei voi sinällään ( kokonaisuutena) valittaa EUhun, mutta lun sen pilkkoo odion, voi tietyistä soten osista valittaa; EUlle kuuluu nimenomaan kilpailutusasiat, joten siltä osin voi sotesta KUKA TAHANSA YKSITYINENkin kansalainen – ja tosiaan omalla kielellään – ottaa EUhun yhteyden esim soten valinnanvapauden taloudellisesta puolesta (onko voitontavoittelutoimintaa vai ”solidaarista”).
    EUn komissioon voi kirjoittaa suoraan, tai Euroopan Parlamentin oikeusasiamiehelle. Muitakin vaihtoehtoja (siis kelle kirjoittaa EUhun) löytyy aiheen mukaan.
    Ohjeita löytyy Eurooppatiedotuksen sivustolta.

  19. MK

    Meininki on kuin puolassa tai unkarissa yms. ”itäblokin” maissa. Nyt on muutenkin kyykytyksessä siirrytty jo seuraavaan vaiheeseen kun tänään olen saanut lukea uutisia työttömyyden kovasta ytimestä ja siitä kuinka sosiaaliturva on suurin ongelma ja este työllistymisessä eli sitähän pitää tietenkin uudistaa.

  20. Sampsa Rantanen

    Pelottavaa tässä on myös se, että pääarkkitehdin Kokoomuksen kannatus ei tunnu laantuvan vaikka heidän äänestäjäkuntannassaan on korkeakoulutettuja veronmaksajia.

    No koulutus ei tietysti ole tae älykkyydestä saati viisaudesta.

    Kumpaa te uskoisitte, joukkoa asiantuntijoita vai poliitikkoja. Itse kallistun toisaalle kuin Kokoomuksen kannattajakunnassa, eli minä kuuntelen asiantuntijoiden varoituksia.

    Sote-sopassa on kreikkalaisen tragedian aineksen. Pun intended.

    • HTK

      Sampsa taidat yliarvostaa koulutuksen valistavaa merkitystä.

      Itseoppinut kirjailija Erno Paasilinna oivalsi jo vuonna 1969 sen, että tulevaisuudessa tavallinen diplomi-insinööri ei ymmärrä runoutta eikä tunne politiikkaa. Paasilinnan mukaan: ”Spesiaalikoulutus eriyttää ihmiset omaan nurkkaansa; yleisellä tasolla he eivät kykene omaksumaan kuin alkeita…. Jokainen joutuu hallitsemaan vain sen minkä osaa. Tämä on hyvin koulutetun idiootin kohtalo: osata jotain, mutta tosiasiassa eksyä kaikessa. Ei tällaisesta ihmisestä ole minkään hallitsijaksi. Yhä useammat pystyvät palvelemaan koneistoa, sillä tiedonhaltijoita voidaan tuottaa samoin kuin kaikkea muutakin. Yliopistoista tulee verstaita, televisiosta suoraan nykyaikainen kiertokoulu” (Paasilinna, Erno, ”Kansan palvelijoita”, Keuruu 1986 s. 80).

      Akateemisten tutkimusten mukaan myöskään yliopistokoulutettujen yhteiskuntatieteiden ja valtiotieteiden maistereidenkaan politiikkatietämys ei ole häävi. Niissäkin opinnoissa koulutetaan fakki-idiootteja. Jos ei itse tiedä, niin on omatoimisesti hankittava tietoja, sillä ainoita oppineita ovat itseoppineet, olkoonpa koulutustaso mikä hyvänsä.

      Sivumennen sanoen, jos äänioikeutetut tiedostaisivat oikein oman yhteiskuntaluokkansa, niin kokoomus olisi kannatukseltaan Suomen pienin puolue, mutta suurimmat puolueet olisivat SDP, Vasemmistoliitto ja Vihreät tässä järjestyksessä ja eduskunnassa olisi selvä vasemmistoenemmistö.

      • Equalizer

        Mieleeni on elävästi jäänyt se, että kirjailija Erno Paasilinna totesi jossain haastattelussa hyvin olennaisen asian koulutuksesta: ”Itseoppinut on ainoa oppinut…kaikki muut ovat opetettuja.”

  21. Mettäläinen

    Anteeksi kirjoitusvirheet: rivillä 5, p.o.: ” … kun sen pilkkoo osiin…”

    Kiinnostavaa on myös se, että Suomi on EUn pj puoli vuotta v 2019. Silloin istuva hallitus joutuu vastailemaan ulkomaisen median hankaliin Suomi-kysymyksiin: lehdistön vapaus, korruptio, avoimmuus, väestön koulutuksen romahdusmsinen heikennys, maahanmuuttoasiat ja muut ihmisoikeudet, ja eiköhän sotekin tuolloin ole edelleen jonkinvaiheisessa käymisvaiheessa/kriisissä/oikeudenkäynneissä/riidoissa jne jne
    Vaikka silloin istuisikin ko parempi hallitus ( kädet ristiin!) se joutuu korjailemaan edellisen tuhoja Vaken peruuttamisesta alkaen…

  22. Jussi Parviainen

    Samanlaisia pässinpäitä päättäjät ja kansa! Onnea vaan valitsemallanne tiellä!

    • Faktantarkastaja

      Kansa on vaikeassa tilanteessa. Viime vaaleissa rummutettiin kaiken maailman lupauksia, kuten että koulutuksesta ei leikata. Siitä leikattiin heti ensimmäisenä. Jokainen lupaus petetty. Lisäksi nämä tavoitteet on vailla järkeä. Esimerkiksi työllisyysasteella numerona ei ole mitään merkitystä hyvinvoinnin kannalta. Keskitysleirien työllisyysaste oli 100%.

      Sdp on myynyt tilastollisesti eniten valtionyhtiöitä iltasanomien mukaan. Keskusta pettää aina, paitsi Väyrynen. Sekoomus on syöpä, joka vienyt neoliberaalit etäpesäkkeensä sitten vuoden 1987 joka puolueeseen. Persut on täynnä populistipellejä, jotka kääntävät takkinsa heti kun voivat. Siniset ja vihreät ovat samaa populistisakkia. Vasemmistoliittokin on Kontulan ja muutaman muun kanssa poistamassa tarveharkinnan, joka veisi suomalaisten viimeisetkin työpaikat. Lisäksi korruptio ja konsultit taitavat olla jo maan tapa.

      Summa summarum. Neoliberaali syöpä on sairastuttanut Suomen koko poliittisen kentän.
      Ei hyvältä näytä. Jos jostain löytyisi yhtäkkä järkeviä Pekka Kuusen ja Kekkosen kaltaisia poliitikkoja, jotka osaisivat ajatella koko kansakunnan etua, ja saada talouden toimimaan solidaarisesti ihmisiä varten.
      Siihen tarvittaisiin todellinen ihme.

  23. Mikko

    Vasemmistopuolueidenkin täysi hampaattomuus puolustaa julkista järjestelmää selittynee sillä, että vasemmisto on löytämässä oman hillotolppansa SOTE:sta Tradekan kautta.
    https://www.kauppalehti.fi/uutiset/tradekalta-uusi-aluevaltaus-ostaa-med-groupin-hoivapalvelut/YRPgPiCL?ref=facebook:e085

  24. AikaMies

    Tekniikka on ihmeellistä.
    Agraariaivoistenkin, siis ajastaan jälkeenjääneiden, tiedossa pitäisi olla: Jos isopyörä alkaa heittää (tai ihan pysähtyy) niin koko fabriikki pysähtyy.
    Jo pahasti heittää – koskahan pysähtyy?

    Meinaan jotta taas kerran Saku sen sanoit. Eivät vain kuule tai ole ”tärinää” kuulevinaan.

  25. mikko

    Kookoomuksen Uudelle ulkomaankauppa ministerile Maailman katastroofit ovat tulevaisuden vienti bisnestä suomalaisille yrittäjille

    Hän näkee märkiä unia Tsunameista Ja maanjäristyksistä
    20 000 tuhannesta kuoleesta ihmisestä josta hän tekee itsellensä bisneksen
    mikään ei ole enään moraalisesti väärin kokoomuksen mielestä
    siis parhaat yhteistyökumpanit ulkomaan avussa ovat yksityis yritäjät
    koska silä tavalla voidaan edistää suomen vientiä
    esim kehitys maissa
    vitut niistä katastroffin kohdaneista ihmisistä

    kun suomen uusi ulkomaan ministeriä kinnostaa vain brandätä siellä suomen yrityksiä
    ja edistää vientiä Tsunami maihin

    Haitilla oli sama tilanne kun katastroofista tulikin bisneksen teon kehto
    ovatko ihmiset siellä yytyväisiä tähän bisneksen
    uusio rakentamisen
    no eivät todelakaan ole

  26. Esa J.

    Koulupoikana joskus pelattiin pokkaa välitunnin aikana luokan nurkassa.

    Tarinan opetus: kakkospari toisessa kädessä ja viisikymppinen toisessa kädessä johtavat varmaan tappioon, kun sillä vastapelurilla kuitenkin on täyskäsi…

    Ergo: ahneella on epähygieeninen loppu.

  27. Niilo

    Kun hallituksella tuntuu olevan rajaton valta tehdä mitä huvittaa, kaikki päätökset menevät sujona läpi ja perustuslaillakin voi pyyhkiä pyllyä, niin käy mielessä että voisivatko he halutessaan perua eduskuntavaalit ja varmistaa siten jatkonsa? Kukaan ei mahtaisi mitään. Saataisiin ”nauttia” Sipilän hallituksesta siihen asti kunnes kyseisestä herrasta aika jatkaa. Muutamassa kymmenessä vuodessa olisi aikaa paremmin tuhota maa täysin.

    Kysymys on tietysti retorinen ja turha siinä mielessä, että samat puolueet ja jampat siellä ovat jokatapauksessa seuraavallakin kaudella vallassa, ja sitä seuraavalla ja sitä seuraavalla… Viisaat kansalaiset antavat täydellisellä varmuudella luottamuslauseen hallituksen nykytoimille.

  28. Keisari Sipilä

    Ison yrityksen osakkeenomistajat eivät välttämättä – jos koskaan – tiedä millaisia oman edun tavoittelijoita omistamansa yrityksen hallituksessa ja ylimmässä johdossa on. Jos he tietäisivät, osakkeet menisivät myyntiin saman tien.

    Sipilän touhu on suoraan yritysmaailmasta. Tehdään mitä huvittaa, omistajan elkein. Laeista ei niin tarvitse välittää, tärkeintä on että rimaa hipoen selvitään ja sakkojakin voidaan maksella, jos arvioidaan sen olevan itselle kannattavaa. Mokailusta laskun maksavat omistajat eli tässä tapauksessa kansa. Kaikki aktiivinen toiminta tähtää lopulta vain oman sekä kavereiden lompakon lihottamiseen. 4 vuotta on oikein hyvä aika järjestellä asiat siihen malliin, ettei omilla sukulaisilla ole taloudellista hätäpäivää seuraavaan sataan vuoteen. Eikä kavereilla.

    Miksi tätä ei yleisemmin nähdä, sitä jaksan ihmetellä.

    • Toni Neffling

      Tiedetä vai ei haluta tietää? Ihmisen on pitänyt elämänsä aika pää pensaassa elää jos itsekkyys tulee yllätyksenä. Asiat useimmiten kiinnostavat vasta siinä vaiheessa, kun osuvat negatiivisesti omalle kohdalle. Doping ei haittaa – paitsi jos uskoo oman suosikkiurheilijan puhtauteen – silloin huijatuksi tullut on valmis jopa lynkkaamaan, jotta oman sinisilmäisyyden ja väärään hevoseen satsaamisen saisi hyvitettyä. Ja mitä suuremmat palkinnot, sitä tod. näk. et joku/useampi pyrkii huijaamaan ja saamaan etua itselleen. Yritysjohto ei ole tuosta poikkeus – pikemmin todiste siitä. Toki ongelmaan vaikuttaa sitkeät myytit – poliitikko on asemassaan, koska haluaa auttaa muita – yritysjohtajaa kiinnostaa aidosti yrityksen kohtalo – toki kaikkea joukosta löytyy, mutta huijaamisesta kiinnijäämisen riski on aika pieni ja paha saa paremman palkan.

      Politiikka ja äänestäminen on vain siitä ikävä urheilulaji, että sinisilmäiset rankaisevat myös muitakin – sama pätee toki yritysmaailmaan.

  29. Lea Bäckman

    Aamulehti 6.10.2017: ”Uuden ilmailukeskuksen avajaisissa PM Sipilä kertoi aloittaneensa liikennelentäjän lupakirjaa varten opinnot”.

    Miksiköhän? No siltä varalta tietysti, että Itämeri sattuu olemaan jäässä, eikä pikaveneellä pääse karkuun! Heh! 😉

Kommentoi »

Comments are closed