Talouden ja politiikan helppoheikit

Jokaista voi huijata joskus ja joitain voi huijata kaiken aikaa, mutta kaikkia ei voi huijata kaiken aikaa. Talouden ja politiikan helppoheikit perustavat toimintansa ihmisten sumuttamiseen tarinoilla, visioilla ja populismilla. Joillain huijaaminen onnistuu paremmin, joillain huonommin. Aina tulee kuitenkin pää vetävän käteen.

Pekka Perällä oli mahtava visio ja vielä mahtavammat puheet. Kainuuseen piti rakentaa uusi Nokia ja rahaa nikkelillä tahkoava Sampo. Talvivaaran perustarina on saanut ansaitsemansa lopun, kun alkuperäisen kaivosyhtiön toimintaa jatkanut Ahtium hakeutui konkurssiin. Yhtiön ainoa tarkoitus on jo monta vuotta ollut maksaa Pekka Perälle palkkaa, ja kun rahat loppuivat, niin yhtiökin jouti mennä. Näppejään jäivät nuolemaan niin valtio kuin piensijoittajatkin.

Itse kaivostoiminta jatkaa eri yhtiönä samaa tarinaa, ja tunnetusti se tarina on täynnä ihmeitä. Vähään aikaan Kainuusta ei ole mitään kuulunut, mutta kunhan metriset hanget keväällä alkavat sulaa, niin eiköhän se paljon kehuttu “täysin suljettu vesikierto” taas tehokkuutensa näyttäne. Kaivos ei tule koskaan tuottamaan muuta kuin tappiota ja saastetta, mutta on sairastuttu uhkapelaajan syndroomaan. Kun rahaa on mennyt valtavasti, niin pitää yrittää saada omiaan pois.

Sunny Car Centeristä käydään käräjiä ja valelääkärin tarina on saanut lopullisen päätöksen oikeudessa. Yksi kerrallaan korttitalot romahtavat jättäen jäljet muiden siivottavaksi.

Samaa tarinataloutta on politiikassa. Sote- ja maakuntauudistus niputettiin yhteen ja paketti markkinoitiin valinnanvapaudella, säästöillä ja hallintohimmeleiden purkamisella. Tosiasiassa valinnanpaus on hyvin rajallinen, uudistus tulee kolme miljardia kalliimmaksi kuin nykyinen järjestelmä ja maakuntahallinnosta rakennetaan kokonaan uusi byrokratiamylly.

Maakuntauudistukseen on myös kätketty ympäristönsuojelun tuhoaminen poistamalla valvontaviranomaisilta valitusoikeus ympäristöasioissa. Tästä asiasta on yritetty vaieta tehokkaasti.

Ei tämäkään tarina paljastumatta kestänyt. Kun kokoomus ei saanut täydellistä valinnanvapautta, niin nyt sekä sote että maakuntauudistus ovat kaatumisen partaalla. Ensimmäisenä kokoomuslaisena kansanedustajana suunsa uskalsi avata Elina Lepomäki, ja hänen jälkeensä samaa ovat sanoneet Harry Harkimo ja viimeisimpänä Susanna Koski. He ovat tulleet siihen tulokseen, että sote ei tule onnistumaan.

Helsingin ylipormestari Jan Vapaavuori on keskittynyt vastustamaan maakuntauudistusta, ja Helsingin näkökulmasta katsoen hän on ihan yhtä oikeassa kuin Lepomäki ja muut soten vastustajat katsoessaan sotea puhtaasti markkinatalouden näkökulmasta. Sote- ja maakuntauudistus ovat pelkkä hyvin markkinoitu tarina, jolla ei ole katetta. Näiden kokoomuksen kapinallisten kanssa on helppo olla samaa mieltä siihen uudistusten kaatamiseen asti. Mitä siten tehdään, se on toinen juttu.

Jos uudistukset menevät nurin, niin samalla heiluvat myös Petteri Orpon ja Juha Sipilän puoluejohtajan jakkarat. Sen kolmannen hallituspuolueen jakkaroista ei oikeastaan kannattaisi puhuakaan, sillä ne on jo kannettu kanikonttoriin. Koska sinisiä edustava ulkoministeri Timo Soini on kuitenkin luonut oman uransa poliittisella tarinoinnilla, niin katsotaan vielä miten kupla on lopullisesti puhjennut ja jäljellä on vain kitkerää pihinää.

Soini ei edes yritä kumota Lepomäen ja kumppaneiden asiaperusteluja, vaan hyökkää heitä vastaan lapsellisella kiukuttelulla.  Soini on unohtanut, että hänellä ei enää ole sitä suurta yleisöä, joka suorastaan imi hänen jokaisen populistisen heittonsa. Kansa on ymmärtänyt, että helppoheikin puheisiin ei kannata uskoa.

Tovottavasti tämä ymmärrys leviää ja säilyy, jotta helppoheikkien sijaan kuunneltaisiin asiapuhetta myös seuraavissa vaaleissa. Ja yleensä koko elämässä.