Mihin tarvitaan maakuntapäättäjiä?
-Itse näen kohtalonkysymyksinä ennen kaikkea sen, minkälaiset ammattijohtajat maakuntiin saadaan ja toisaalta sen, annetaanko maakuntiin kohdistuvan tiukan budjettirajoitteen toimia.
-Jos toteuttajat ovat kolmossarjaa, hyväkin malli kompuroi. Vastuukysymysten kannalta maakuntamalli on huomattavasti selkeämpi ja tarjoaa vahvemman mandaatin johtajillensa kuin tähän asti sommitellut kuntayhtymämallit.
Näin hahmottelee sisäministeri Kai Mykkänen sote-lainsäädännön täytäntöönpanoa tulevissa maakunnissa. Hallitus on jatkuvasti perustellut sote- ja maakuntalakipakettia sanomalla, että kaikki riippuu lakien täytäntöönpanosta maakuntatasolla. Nyt on sitten saatu ministeritason näkemys siitä, miten lait pannaan täytäntöön. Se tapahtuu vahvojen ammattijohtajien avulla. Lakien tarkoituksena on säästää kustannuksissa, ja siihen tarvitaan vahvoja ammattijohtajia.
Maakunnillahan ei tule olemaan oikeaa itsehallintoa, vaikka niitä demokratialla perustellaankin. Sote-lainsäädäntö lähtee raamibudjetoinnista, eli valtio päättää maakunnille annettavan rahan määrästä ja velvoittaa pärjämään sillä. Jos ei pärjätä ja kustannukset uhkaavat nousta, niin lakiesityksen mukaan heikennetään palvelujen laatua tai rajoitetaan niiden saatavuutta, kuten Li Andersson kertoi.
Kolmas keino on tietysti asiakasmaksujen korottaminen. Kustannuksethan nousevat varmasti, kun terveysjätit pääsevät rahastamaan maakuntia. Se tiedetään jokaisessa kunnassa, jossa palvelut on joskus ulkoistettu.
Tarjolla on ammattijohtajia ja tiukkaa raamibudjettia. Johtajat pitävät huolen siitä, että haluttuihin säästötavoitteisiin päästään ja raamibudjetti pitää.
Mutta mihin unohtuivat ne vaaleilla valittavat maakuntapäättäjät? Jos lakiesitykset menevät läpi, niin ensimmäiset maakuntavaalit pidetään jo syksyllä, vaikka enempää vaaleista kuin maakunnistakaan ei ole vielä olemassa yhtään lakia. Silti puolueet etsivät ehdokkaita listoilleen, ja heitä on saatu kansanedustajatasolta asti. Moni kuntapäättäjä pitää itsestään selvänä vaaleihin osallistumista.
Ilmeisen moni kuvittelee ihan oikeasti pääsevänsä vaikuttamaan sote-palveluihin omassa maakunnassaan. Se harhaluulo karisee jo ensi syksynä maakuntien päättäessä ensimmäisestä budjetistaan. Sen pohjana on valtion antama raha, ja päätöksentekijät saavat päättää vain sen kohdentamisesta. Sitä tarkoittaa raamibudjetointi. Koska kaikki nykyinen toiminta pitää kuitenkin säilyttää, niin sitten leikataan. Siitä kunnian saavat päättäjät, jotka tekevät päätöksensä vahvojen ammattijohtajien ohjauksessa.
Maakuntapäättäjäksi valittava kansanedustaja istuu ainakin kahdella pallilla, kolmellakin, jos on lisäksi kuntapäättäjä. Ensin hän myöntää kansanedustajana tietyn summan valtion rahaa maakunnalle. Sitten hän päättää maakunnassa sen kohdentamisesta. Kotikunnassaan hän sitten selittelee, että nyt ei saatu pitää meidän kunnassa sitä terveyskeskusta, kun en antanut kansanedustajana maakunnalle tarpeeksi rahaa ja maakunnassa olin leikkaamassa juuri sen rahat pois.
Helppoa ei ole maakuntapäättäjänä istuvalla kuntapäättäjälläkään. Maakuntavaltuustot tekevät enemmistöpäätöksiä, joten pienten kuntien puolustajat jyrätään. Ääntä he voivat pitää, mutta siihen se sitten jääkin.
Maakuntapaäättäjiksi kannattaisi valita vain idiootteja ja psykopatteja. Idiootit eivät ymmärrä ja psykopaatit eivät välitä. Johtajat johtavat ja luottamushenkilöt luottavat.
Pakko kommentoida nimettömänä, koska työpaikkani (ex valtion laitos) on kulkenut tämän polun. Nykyisillä ammattijohtajilla (pienen piirin hyvävelikerhosta nostetut, muodollisesti pätevät some-johtajat) ei ole muuta asiaosaamista kuin numerot. Tämä johtaa samanlaiseen peliin kuin taannoin Nokiassa, jossa hallinto turposi ja tulos heikkeni, kun tekemisestä lähti väkeä pois ja puuhasteltiin kaikkea näyttävää… ja numeroiden valossa todella lupaavaa – joku vain unohti kertoa, että höttökerroin oli lähellä nollaa.
Meillä lafkassa kovia osaajia on siis yhä vähemmän ja selittelijöitä suht. hyvällä liksalla yhä enemmän. Palvelun taso laskee ja asiakaskunta vieraantuu meistä. Joku osaa (noin kuvaannollisesti) tarjota karkkia asiakkaille ja saa numerot näyttämään hetken paremmalta, selitysten kera. Digitalisaatiosta ja kaikesta muusta mitä halutaan kuulla, kyllä puhutaan, mutta se ostetaan valmiina ulkomailta. Selän takana juorutaan ja asenneilmapiiri on hapan. YT:den pelossa tehdään pitkää päivää.
Tämä kaikki kun pannaan jo nyt ylikuormitetuille Sote-työntekijöille, seuraukset tulevat olemaan karmeita. Asiakas jää numeroiden varjoon yhä enemmän (vrt. Vartiaisen talouskeskeinen ihmiskäsitys), henkilöstö voi huonommin, palveluiden sisältö laskee (vaikka Excelissä ja Powerpointilla käyrä nousee) ja oikeasti vain kustannustaso a) nousee tai b) leikataan tekijöistä eli palveluista. Digitalisaatiolla ei yhtään vanhusta kylvetetä!
Mä allekirjoitan tosta joka sanan.
Mun firmassa oli ihan sama kehityspolku.
Kun pomo vaihtui niin luvassa oli organisaatiomuutos. Yleensä sellainen joka löytyi kymmenen vuotta vanhoista johtamistaidon oppaista ja joka ei vaikuttanut tekemisiini mitenkään.
Kun osaajia lähti eläkkeelle niin heitä ei korvattu. Tai korvattiin konsulttilatinaa puhuvilla selittäjillä.
Mä paloin loppuun siinä vaiheessa kun mun käskettiin tekemään kansantajuinen yksinkertaistus. Semmoinen simppeli valintalista. Et on asia mikä tahansa niin asiakas löytää helposti rastin ruutuun.
Niinku et autoja on vaan punaisia, mustia ja muita.
Osaavan päällikön (siis sen jolle sanoin, että pitäis lähteä Brysseliin neuvottelemaan tämmöisesta asiasta parissa sekunnissa kaivoi selkänsä takaa mapin ja sanoi, että asia on ratkaistu -64 ja tätä me on noudatettu mutta kysy toki pitääkö päätöstä muuttaa) sijaan niskaani hengittää selittäjä jolle pitää laatia lista jossa autot ovat vain mustia tai punaisia. Ja se pitää julkaista nettisivuilla totuutena.
Mä joka olen yrittänyt kakskytä vuotta tehdä asiat oikein (ja tehdä oikeita asioita). Pitääkin miettiä, että kuinka menee vähiten päin persettä esimiehenä mies jolle neliveto on terminä liian vaikea.
Jos numeroilla kattoo niin on helppo laskea kuinka moni vanhus on dipattu veteen ja hyvällä tuurilla nostettu ylöskin. Mut ei ne numerot kerro onko peppu puhdas.
Tässä konsulttien unelmassa kohta kukaan ei tee muuta kuin selittää miksi ruokaa ei ole.
Onneksi sitä ei sit tarvitse kuulla kauaa.
Minunkin firmassa oli tuollainen kehityskulku. Ajan mittaan firmasta tuli ylennyspelissä ”top heavy”; johtoa ähkyyn asti ja todellisen työn tekijöitä aina vain yhä vähemmän. Pomopaikoille nousivat porukasta ne visiottomimmat Excel-hemmot. Jotta he saivat päiviinsä täytettä, järjestivät he yhä uudelleen organisaatiota ja keskeyttivät projekteja (malttia ihan yhtä paljon kuin kolmivuotiailla). Luovimmat työntekijät lähtivät firmasta yksi toisensa perään. Tuossa menossa kun luova palaa loppuun. Kävikö firmalle huonosti? Ei käynyt, kun ovesta lappaa sisään aina uutta, tuoretta, vastakoulutettua työvoimaa. Siinä seassa on aina niitä luovia, jotka jaksavat vääntää tahkoa 5-10 vuotta. Voihan sitä firmaa pyörittää noinkin, kun on mitä haaskata.
Suomessa on vähän väkeä. Noin 5,5 miljoonaa. Se on alle neljännes Shanghain kaupungin väkiluvusta tai alle kolmannes New Yorkin kaupungin väkiluvusta. Ihmetyttää, että tällaiselle pienelle kouralliselle ihmisiä tarvitaan kolmikerroksinen hallinto ja siten kolmen kerroksen hallintokulut. Eikös meidän pitänyt selkeyttää, karsia ja säästää? Tämähän menee ihan päinvastaiseen suuntaan.
Piti olla byrokratianpurkutalkoot. Nyt lisätään byrokratiaa. Eli taas Sipilä ja kumppanit tekevät päinvastoin mitä lupasivat. Aika härskiä toimintaa.