Ansaittu palkkio

Juha Sipilä on pelastanut Suomen konkurssilta tekemällä kipeitä päätöksiä, kerrotaan Ilta-Sanomien omakehua tihkuvassa erikoishaastattelussa. Kun Suomi on nyt saatu pelastettua konkurssilta ja kuiluun suistumiselta, niin nyt on aika saada eriarvoisuuskehitys pysäyttettyä.

Toisin sanoen kolme vuotta on lisätty eriarvoisuutta leikkaamalla eläkeläisiltä, työttömiltä, opiskelijoilta, lapsiperheiltä, koulutuksesta, sairailta ja vammaisilta. Onnistutaan saavuttamaan hallituksen strateginen työllisyystavoite siivoamalla tilastoja ja antamalla aktiivimallikeppiä työttömille. Siinä sivussa leikataan puolelta Suomen työttömistä muutaman päivän ruokarahat. Aktiivimallin sivutuotteena onnistuttiin suututtamaan osa sellaisiakin, joita malli ei koske.

Kun eriarvoisuutta on tietoisesti saatu kasvatettua, niin vaalien lähestyessä on taas aika ruveta puhumaan eriarvoisuuden vähentämisestä. Kohta Sipiläkin on taas lupaamassa, että koulutuksesta, köyhiltä, sairailta, työttömiltä ja niin edelleen ei leikata.

Kivinä pääministerin kengässä ovat hiertäneet sote ja maakuntamalli, joista tulee nyt oikein hyvät, kunhan niiden vastustamiseen käytetty energia suunnataan toimeenpanoon. Epäonnistumisen varalta Sipilän hallitus on jo etukäteen pessyt omat kätensä. Hallitus asettaa maakunnille rahapussin antaessaan säästötavoitteen, joten maakuntapäättäjät joutuvat tekemään kaiken likaisen työn.

Ja sitä likaista työtä riittää. Säästömääräyksistä huolimatta sosiaali- ja terveydenhuollon kustannukset tulevat nousemaan huikeasti, sillä suuri osa toiminnasta siirtyy yksityisille terveysjäteille. Ne eivät tee mitään hyvää hyvyyttään ja omakustannushintaan, vaan kaikesta tulee lasku maakunnille. Kaikkein suurin lasku tulee muutaman vuoden kuluttua, koska hallitus kieltäytyi jääräpäisesti viemästä lakipakettia EU-komission etukäteislausunnolle, vaikka KHO sitä edellytti.

Soteuudistus tulee romuttamaan julkisen terveydenhuollon. Eikä siinä vielä kaikki, sillä soteuudistus on tehty pelkkiä terveyspalveluja ajatellen. Sosiaalipuoli on käytännössä unohtunut kokonaan, koska sen on ajateltu jotenkin hoituvan siinä sivussa. Ei tullut mieleen, että sosiaalipuolella on valtava määrä viranomaistehtäviä, joita ei voi ulkoistaa yksityisille toimijoille.

Maakuntahallinto on keskustan pitkäaikaisen unelman täyttymys. Kuten muistetaan, niin kokoomus ei halunnut maakuntia eikä keskusta valinnanvapautta. Lehmänkaupan seurauksena saatiin molemmat. Maakuntahallinto on täysin tarpeeton organisaatiomuutos, joka ei lisää demokratiaa. Näennäisdemokratiaa se lisää juuri rahoitusratkaisun ansiosta. Maakunnilla ei ole omaa rahaa, vaan ne ovat täysin valtion määräysvallassa. Maakuntapäättäjät saavat tehdä vain sitä, mitä valtio käskee, ja vain niillä rahoilla, jotka valtio antaa. Silti he ovat juridisessa vastuussa kaikista tekemistään pääöksistä.

Maakuntauudistus yksityistää työvoimaviranomaisten toiminnan,  ja senkin maksavat maakunnat sillä valtion antamalla könttäsummalla. Kun raha ei riitä, niin jostain leikataan. Uudistus romuttaa kokonaan ympäristönsuojelun viranomaisvalvonnan, mutta muita ympäristöasioita jää maakuntien hoidettavaksi. Siellä on ensimmäinen leikkauskohde.

Hallitus on siis onnistunut leikkaamaan heikoimmassa asemassa olevilta. Sen sijaan turhista ja osin haitallisista yritystuista ei voitu leikata, sillä leikkaukset koettiin jotenkin ikävästi pois ottamisena. Eihän semmmoista voi tehdä, sillä yrityksille tulisi paha mieli. Niinpä jatketaan rahan antamista 11 miljoonan päivävauhtia. Vuodessa se tekee suunilleen neljä miljardia.

Lopputuloksena voi todeta, että hallituspuolueet ovat tosiaan ansainneet äänestäjiltä tuntuvan palkkion.