Epäluottamuksen apila

Sipilän hallituksen puheisiin on voinut luottaa, kun on ymmärtänyt hallituksen puhuvan tosissaan ja tekevän sen jälkeen täsmälleen päinvastoin. Sama meno näkyy jatkuvan sekä kokoomuksen että keskustan puoluekokouksissa, joissa puheenjohtajien linjapuheet korostavat tätä tosiasiaa. Sekä Petteri Orpo että Juha Sipilä moittivat puheissaan käytännössä omaa hallitustaan ja linjasivat omat puolueensa ulos seuraavista hallituksista.

Petteri Orpo haastoi ay-liikkeen ja demarit. Hänen mukaansa työn verotusta pitäisi keventää ja kulutusveroja lisätä, ja työelämän reformeissa pitäisi ottaa mallia Saksasta ja Ruotsista. SDP:n Timo Harakka kuittasi heti, että sehän sopii, sillä Ruotsissa palkansaaja maksaa vähemmän veroa ja työnantaja vastaavasti enemmän. Palkkavero näet koostuu työntekijän verojen lisäksi myös työnantajien maksuista, joita tämä hallitus on alentanut.

Harakan mukaan Orpon mainitsema tuloveroalennus maksaisi kolme miljardia euroa joka vuosi. Kun summaan lisätään aikaisempi lupaus varainsiirtoveron poistamisesta, niin Orpon löysät puheet maksaisivat Suomelle 15 miljardia euroa hallituskaudessa. Kun itse esittää tällaisia linjauksia, niin ei luulisi olevan varaa moittia Antti Rinteen lupausta antaa kaikkein pienituloisimmille eläkeläisille lisää sata euroa jaksoittain usean vuoden aikana.

Suorastaan irvokkaalta kuulostavat Orpon puheet työttömistä huolissaan olemisesta. Tämä hallitus on lyhentänyt ansioisidonnaisen kestoa, leikannut tukia aktiivimallilla ja lisännyt palkatta tehtävää työtä, joten ainakin työttömät olisivat kiitollisia, jos hallitus lopettaisi työttömistä ”huolehtimisen” ennen kuin kaikki nääntyvät nälkään palkatonta työtä tehden.

Juha Sipilä linjasi millaisiin hallituksiin keskusta ei ainakaan lähde. Se ei lähde sellaiseen hallitukseen, joka romuttaa nykyisen hallituksen perinnön. Se ei lähde myöskään sellaiseen hallitukseen, joka ei ole valmis eriarvoisuuskehityksen pysäyttämiseen ja joka ei ota tavoitteekseen entistä vaikuttavampaa koulutus-, tiede- ja tutkimuspolitiikkaa.

Jos näin on, niin siinä tapauksessa keskustan ei pitäisi olla nykyisessä hallituksessa. Tämän hallituksen ainoa perintö on juuri eriarvoisuuden lisääminen erilaisin leikkauksin. Epäselväksi jää mitä tarkoittaa entistä vaikuttavampi koulutus-, tiede- ja tutkimuspolitiikka, mutta epäilen sen tarkoittavan sitä, että kaiken koulutuksen on hyödytettävä vain liike-elämää.

Myös Sipilä on huolissaan työttömistä, ja hänen tavoitteenaan on uudistaa sosiaaliturvaa velvoittavampaan suuntaan:

”Keskustan mielestä on luotava malli, joka kannustaa ja velvoittaakin pienenkin työn vastaanottamiseen. Sosiaaliturvan pitää olla nykyistä yksinkertaisempi ja joustavampi. Osana uudistusta on tarkasteltava myös toimeentulotuen ja sosiaalityön suhdetta.”

Selkokielellä tämä tarkoittaa lisää leikkauksia työttömyysturvaan ja sosiaaliturvan tekemistä vastikkeelliseksi.

Sipilä esitteli puoluekokousväelle luottamuksen apilan, jonka lehdet ovat ovat osaava kasvu, huolenpito, realistinen vihreys ja vastuunkanto. Kaikki nämä ovat mukavia sanoja, vaikkakaan en tiedä mitä ne tarkoittavat käytännössä. Tuskin tietää Sipilä itsekään ja jos tietää, niin ei kerro. Puoluekokousväki ei ainakaan tiedä, kansa vielä vähemmän. Se sijaan selväksi on tullut mitä Sipilän hallituksen linjaukset tähän asti ovat tarkoittaneet.

Siitä voi tehdä epäluottamuksen apilan.

Kuva: Facebook/Panu Raatikainen

 

 

Kommentit (77)
  1. Sipilä on lukenut Marxinsa. Ei sitä partasuuta, vaan Groucho Marxinsa.

    Grouchon kuuluisin sitaatti: ”Ottakaa vastaan eronpyyntöni, sillä en halua kuulua kerhoon, joka hyväksyy kaltaiseni jäsenekseen.”

  2. Matti Adolfsen
    10.6.2018, 08:56

    Kuva kertoo, että pääministeri haluaa demonstroida mitä tarkoittaa ”hömppävihreä”.

    1. Lopultahan siitä tuli lehdetön päivänkakkara. Varsi jäi vain tiukasti jököttämään.

Kommentointi suljettu.