Siun sote ja perustuslaki

Viime viikolla Yle kertoi, että Pohjois-Karjalassa toista vuotta toimiva ja valtakunnallista sote-uudistusta ennakoiva Siun sote on talousvaikeuksissa. Osavuosikatsauksen perusteella kuntayhtymän talous on painumassa 20 miljoonaa euroa miinukselle, ja säästöpaineet näkyvät kaikkialla. Edessä näyttää olevan henkilöstöön ja palveluihin kohdistuvia säästöjä. Kuntayhtymän budjetti on selkeästi alimitoitettu.

Tämä ei tullut yllätyksenä kenellekään asiaa seuranneelle. Sanoin jo joulukuussa 2016 kuntayhtymän ensimmäisen budjetin ollessa menossa päätettäväksi, että perästä kuuluu. Nyt sitten rupeaa kuulumaan jopa niin paljon, että teho-osaston ylilääkäri kehottaa kansalaisia ja kuntapäättäjiä nousemaan kapinaan säästöjä vastaan.

Kyse on lyhykäisyydessään siitä, että sekä viime että tämän vuoden budjetti ovat tietoisesti alimitoitettuja. Jos kyseessä olisi kunnan toiminta, niin asia hoidettaisiin myöntämällä lisämäärärahaa. Jos kysessä olisi normaali kuntayhtymä, niin jäsenkuntien maksuosuuksia lisättäisiin perussopimuksessa sovitulla tavalla.

Siun sotessa näin ei voida tehdä, sillä perussopimuksessa on sovittu jäsenkuntien maksuosuus määrättäväksi kerran vuodessa. Talousarviota laadittaessa omistajaohjausryhmä määrittelee nettokustannukset ja kuntien maksuosuudet, ja sen pohjalta laaditaan budjetti. Kunnat siis antavat Siun sotelle tietyn suuruisen säkillisen rahaa ja sillä on tultava toimeen. Perussopimuksessa se sanotaan näin:

Tämä on se sama menettely, jollaiseksi maan hallitus suunnitteli koko maata koskevan sote-uudistuksen rahoittamisen: annetaan tietty määrä rahaa, jolla kaikki palvelut on tuotettava. Jos raha ei riitä, on säästettävä, korotettava palvelumaksuja ja karsittava palveluja.

Perustuslakivaliokunta ei kuitenkaan hyväksynyt tätä tapaa, sillä julkisella vallalla on perustuslain mukaan velvollisuus vastata palvelujen järjestämisestä kaikissa tilanteissa. Valiokunnan lausunnon taloutta koskevan kohdan voi suomentaa vaikkapa sanomalla, että rahoitukselle ei saa asettaa perälautaa, vaan perustuslain takaamat palvelut on järjestettävä.

Siun soten perussopimus näyttää rahoituksen osalta olevan ristiriidassa perustuslakivaliokunnan lausunnon kanssa. Sopimusta hyväksyttäessä sitä ei tietenkään tiedetty, mutta kritiikkiä esitettiin siksi, että monet tajusivat alimitoitetun budjetin tuomat ongelmat. Muutamat kunnat jopa tarjosivat lisää rahaa, mutta se ei sopinut kuntien enemmistölle.

Niinpä hiljaisesti hyväksyttiin se, että kuntayhtymä tulee tekemään jatkuvasti alijäämää, joka katetaan sitten joskus. Luotettiin vähän siihen, että valtakunnallisen soten myötä asia jotenkin selviää ja alijäämä joko siirtyy valtion maksettavaksi tai kunnat siinä vaiheessa kattavat alijäämän itse jostain löytyvilllä rahoilla.

Kun nyt näyttää siltä, että raha ei riitä, niin jotain on tehtävä. Se ei kuitenkaan ole helppoa, sillä perussopimuksessa on määrätty paitsi rahoitusosuuksien sitovuus, niin myös vaikeutettu menettely alijäämän kattamiseksi.

Kuntalain 117 §:n mukaan kuntayhtymän sellaisten menojen rahoituksesta, joita ei muuten saada katetuiksi, vastaavat jäsenkunnat siten kuin kuntien välisestä vastuunjaosta on perussopimuksessa sovittu. Siun soten perussopimuksessa on sovittu käytettäväksi 118 ja 119 §:n mukaista kriisimenettelyä.

Niiden mukaan jos kuntayhtymä ei ole kattanut alijäämää enintään neljän vuoden kuluessa, niin valtiovarainministeriö voi määrätä riippumattoman selvityshenkilön, jonka tehtävänä on laatia ehdotus kuntayhtymän talouden tasapainottamista koskevaksi kuntayhtymän ja jäsenkuntien väliseksi sopimukseksi.

Perussopimuksen mukaan jos mennään, niin koko ajan säästetään ja karsitaan palveluja, mutta alijäämää kertyy silti joka vuosi lisää. Jossain vaiheessa sitten astuu kuvaan mukaan selvityshenkilö. Perustuslakivaliokunnan lausunto saattaa kuitenkin muuttaa tilannetta. Valiokunnan mukaan lakiin ei voi kirjata sellaista rahoitusmallia, joka on kirjattu Siun soten perussopimukseen. Jos lainvalvontaviranomainen tulkitsisi perussopimuksen olevan vastoin perustuslakia, niin sopimuksen rahoitusta koskeva kohta olisi avattava ja muutettava.

Ei se ihan helppoa ole, sillä sopimuksen muuttaminen vaatii kaikkien jäsenkuntien yksimielisen päätöksen. Viisasta se kuitenkin olisi, jotta palvelut voitaisiin turvata kaikissa olosuhteissa perustuslakivaliokunnan edellyttämällä tavalla.