Luottamusloikka

Selkäsauna on saajan etu. Hänen päätösvaltansa kasvaa, kun hän voi itse valita annetaako selkäsauna remmin soljettomalla vai soljellisella päällä. Ilmaisia lounaita ei ole, joten tuen vastineeksi on aina otettava selkään.

Suunnilleen näin voi kiteyttää kansanedustaja Arto Satosen (kok) aktiivimalli kakkosen kritiikkiin kohdistuvan kummastelun. Satosen mukaan tämä omatoimisen työnhaun malli luottaa työttömään, sillä hän saa itse päättää mitä työpaikkoja hakee. Tosiasiassa mallissa ei luoteta työttömään enää yhtään, vaan vastuu yhteiskunnallisesta ongelmasta nimeltä työttömyys siirretään kokonaan työttömälle itselleen. Häntä syyllistetään ja rangaistaan.

Omatoimisen työnhaun malli eli aktiivimalli kakkonen lähetettiin lausuntokierrokselle sopivasti heinäkuun lomien ajaksi, jotta siihen saataisiin mahdollisimman vähän vastustavia lausuntoja. Mallin mukaan työttömän on haettava neljää työpaikkaa kuukaudessa. Haettavien paikkojen on oltava sellaisia, joihin hakijalla on koulututuksen ja työkokemuksen perusteella realistiset mahdollisuudet työllistyä. Työnhausta on raportoitava pääsääntöisesti verkkopalvelussa.

Ensimmäisestä laiminlyönnistä seuraa muistutus, toisesta 10 päivän karenssi, kolmannesta 20 päivän karenssi ja neljännestä työssäolovelvoite eli käytännössä ikuinen karenssi. Työssäolovelvoitehan tarkoittaa työssä olemista määräkuukausien ajan, jotta aiemmin työnhaussa ja työn saamisessa epäonnistunut pääsisi takaisin työttömyysturvalle.

Tätä työnhaun velvoitteiden ja työttömien kontrollin koventamista työministeri Jari Lindström sanoi luottamusloikaksi.

Tälläkin hetekellä työttömällä on työnhakuvelvollisuus ja hänen on oltava työmarkkinoiden käytettävissä. Velvoitteiden laiminlyönnistä seuraa tuen määräaikainen menetys eli karenssi. Aktiivimalli kakkonen tuo tähän näennäisen helpotuksen, sillä siinä sanktioita lievennetään. Näennäinen tuo helpotus on siksi, että sanktiot tulevat vähintään yhtä helposti kuin ennenkin.

Neljän työpaikan hakeminen kuukaudessa ei kuulosta paljolta, mutta saattaa joskus olla mahdotonta. Eri ammattialoilla ja eri puolella maata on ihan erilaiset työllisyystilanteet, ja usein paikkoja ei kerta kaikkiaan ole riittävästi tai ollenkaan. Mallin mukaan mitä tahansa työtä ei voi hakea, vaan haettavan työn on vastattava osaamista ja paikan saamiseen on oltava realistiset mahdollisuudet.

Aktiivimalli kakkosen laatijat ja kannattajat lähtevät siitä lapsellisesta ajatuksesta, että työvoimaviranomaiset ottavat huomioon alueelliset ja yksilölliset erot. Jos oman alan työpaikkoja ei ole tarjolla omalla työssäkäyntialueella, niin työnhausta voi virkailijan päätöksellä saada vapautuksen, sanoo Satonen.

Jokainen työvoimaviranomaisten kanssa asioinut voi kertoa, että siinä ei juuri neuvotella. Karenssi mätkähtää nykyisellään hyvin helposti, ja joskus tuntuu siltä, että niin sanotuilla työhönosoituksilla on vain etsitty tekosyytä antaa karenssi. Työhönosoitushan ei ole mikään työhönosoitus, vaan pelkkä ilmoitus avoimesta työpaikasta ja käsky hakea sitä. Ajatus sadismistakaan ei ole kaukana, kun ajokortiton määrätään hakemaan autonkuljettajan paikkaa tai maisterin käsketään hakeutumaan metsuriksi.

Nämä työhönosoitukset poistuvat, mutta tilalle tulee tiukka kontrolli. Jokaisesta haetusta työpaikasta on ilmoitettava työvoimaviranomaisille, joilla on valta päättää onko haettu oikeita paikkoja. Jos katsotaan että ei ole, niin sanktioketju saadaan käytyä läpi muutamassa kuukaudessa ja työtön on ikuisessa karenssissa.

Meille kerrotaan, että aktiivimalli ykkönen ja kakkonen ovat ihan eri asioita, eivätkä niiden sanktiot voi mennä päällekkäin. On selvää, että malli kakkosen poistamaa tukea ei voi leikata malli ykkösen mukaisesti, mutta toisin päin yhtälö toimii. Jos työtön onnistuu täyttämään malli kakkosen työnhakuvelvoitteen, mutta ei saa työtä, niin hänen tukeaan leikataan malli ykkösen mukaisesti.

Niin että selkään tulee joka tapauksessa. Pohjoismainen hyvinvointiyhteiskunta ei muuten toimi.

 

puheenaiheet politiikka yhteiskunta tyoelama
Kommentit (68)
  1. Ykköset ja kakkoset
    11.7.2018, 09:27

    Tilanne; kun tekeekin palkallista keikkatyötä, vapaaehtoistyötä ja kurssittautuu jne. Eli on aktiivimalli ykkösen täyttänyt lukemattomia kertoja niin silti voi napsua täysiä karensseja jos niitä oman osaamisen töitä ei ole haettavaksi tarpeeksi.
    Näin päin näistä aktiivimalleista voisi myös välillä puhua.

  2. Mitenhän tämä tulee ikinä toimimaan esimerkiksi ammatinvaihtajien kannalta, jos sinulla ei ole esimerkiksi koulutusta haettavaan ammattiin? Yksinkertaien esimerkki, olet ollut töissä varastolla ja haet asiakaspalvelijan paikkaa, lasketaanko tämä hyväksytyksi hakemukseksi?

    1. Minäpä yritän leikin siis työvoimavirkailijaa. Tulevaisuudessa olen toki myös joku tosi tärkeä palkkiokonsultti yksityisestä firmasta mitä todennäköisemmin ja saan palkkani tuloksen mukaan sait työpaikan tai vastavuoroisesti karenssin. Mutta asiaan.

      No niin olet siis hakenut asiakaspalvelun paikkaa ja sinun aikaisempi työkokemus eli varastotyö näyttäisi viittaavan enemmän ei ihmisten kanssa niin paljoa toimimiseen. Minun päätökseni on selkeä ja erehtymätön, olet hakenut täysin osaamisalueesi ulkopuolelta olevaa työpaikkaa. Eli kyllä tämä on karenssi
      sanktion arvoinen niskurointi työttömältä.

      Mutta jos yhtään lohduttaa on hienoa, että työ kuin työ näyttäisi kelpaavan. Jatka samaan malliin kyllä sut joskus ehkä palkitaan jos ei muuta niin 9e/pvä orjatyöllä. Ja ei meillä ei ole sinulle esittää tällä hetkellä mitänä työvoimapoliittista toimenpidettä kaikki 9e/pvä orjatyötkin on täynnä eikä kukaan halua luopua saamastaan orjatyöpaikasta, että ei päätyisi karenssiin. Korkeintaan ensi keväänä voidaan sitä katsoa uudelleen. Mutta hei tsemppiä ja hyvää pitkää kylmää tulevaa talvea!

      Ja tätä rataa tulee varmasti monen kohdalla menee jos ei ole tarkkana ja mieti mitä työtä hakee tulevaisuudessa. Ylimääräiset kokeilut on kielletty ruoskanvoimalla ja taatusti puree ja kipeesti jokaisen työttömän nahkaan. Opiskeluhan olikin jo kielletty nimittäin se oma-aloitteinen jo ajat sitten. Vain konsulttifirmojen ja vastaavien hyväksikäyttö a palkaton rekry/orjatyö jne koulutukset on sopiviatyövoimapoliittisia ja hyviä mahdollisuuksia ja ainoita oikeita sallittavia työttömille. Ei missään nimessä omatoimiset. Se on sitä kannustavaa yhteiskuntaa!

Kommentointi suljettu.