Valetyölliset

Uutiset hallituksen asettaman työllisyystavoitteen saavuttamisesta ja jopa ylittämisestä asettuvat samaan sarjaan kuin tuntemattoman kohublondin kuumat bikinikuvat. Molemmilla jutuilla on oma mielenkiintonsa, mutta ne voi unohtaa saman tien.

Olen monta kertaa sanonut, että hallituksen toitottamat työllisyysluvut ovat täynnä ilmaa. Nyt samaa on alkanut epäillä myös Helsingin Sanomat, joka kertoo Tilastokeskuksen työllisyyskatsauksen laadintatavoista. Työlliseksi lasketaan jokainen, joka tekee palkkatyötä yhden tunnin viikossa.

Eikä siinä vielä kaikki, sanoisi mainostaja. Tutkimus toteutetaan haastatteluna, johon valitaan noin 12 000 henkilöä. Valittavien ikähaarukka on 15-74 vuotta. Joukossa on siis tarkemmin erittelemätön määrä koululaisia ja eläkeläisiä, joiden kukaan ei edes oleta olevan töissä. Tutkimustavan tuoteselosteen voitte lukea täältä Tilastokeskuksen omalta sivulta.

Tästä voi päätellä, että tutkimus ei anna todenmukaista kuvaa. Tulos on ihan virallinen, ja samalla tavalla tehdään muidenkin maiden tilastot. Näin eri maiden tilastot ovat vertailukelpoisia, mutta yhdenkään maan tilastot eivät kerro totuutta.

Vaikka työllisyys tämän tilaston mukaan kasvaa, niin tehtyjen työtuntien määrä ei lisäänny samassa suhteessa. Tämä tarkoittaa sitä, että ainostaan pätkätyöt lisääntyvät. Niillä ei kukaan elä, joten ollaan kovaa vauhtia menossa yhteiskuntaan, jossa pientä palkkaa täydennetään sosiaaliturvalla. Toisin sanoen veronmaksajat maksavat yhä suuremman osan työtekijöiden palkasta tulonsiirtona.

Työttömät katoavat jonnekin vaikka eivät saisikaan työtä. Määräaikaishaastattelut poistivat tilastoista 30 000 sinne kuulumatonta, kuntouttavassa työtoiminnassa tekemässä palkatonta työtä on jatkuvasti noin 27 000 ihmistä ja Lex Lindström siirsi 5 000 työtöntä eläkkeelle. Samaan aikaan jostain työvoiman ulkopuolelta ilmestyy salaperäisellä tavalla koko ajan lisää työllisiä.

Aktiivimalli leikkaa yhä useamman työttömän tukea, kuten oli tosiasiallinen tarkoituskin. Aktiivimalli kakkonen tulee aiheuttamaan karenssisuman, kuten on tarkoituskin. Hallituksen tavoitteena on saada työllisyystilastot näyttämään tavoitteen mukaiselta ja säästää siinä sivussa työttömyysturvamenoja. Samalla kasvaa toimeentulotuen tarve, mutta se on kokonaan toinen tilasto, josta ei kerrota samassa yhteydessä.

Muistakaa tämä, kun seuraavan kerran uutisoidaan työllisyystavoitteen saavuttamisesta tai peräti ylittämisestä.

puheenaiheet politiikka yhteiskunta
Kommentit (81)
  1. Tanja Takalo
    13.7.2018, 07:54

    Ällistelen yhä enemmän tämän hallituksen menoa. Jokainen palkansaaja maksaa TVR:n lakisääteiset maksut joka ikisestä palkkakuitistaan. Tilinpäätös vuosi 2017, osoitti TVR tehneen 572miljoonaa ylijäämää, kun kaikki kulut oli laskettu pois. “Työttömyysvakuutusmaksujen kertymä nousi arvioitua suuremmaksi, kun palkkasumma kasvoi. Samalla ansioturvamenojen kokonaismäärä laski. TVR:n tulos oli selvästi ennakoitua suurempi. Ylijäämää kertyi 572 miljoonaa. Tämä merkitsi myös sitä, että TVR:n nettovarallisuus kääntyi positiiviseksi vuoden 2017 lopussa.” Tässä linkki, lukekaa itse: https://tvr.fi/fi/tietoa-TVRsta/ajankohtaista2/porssitiedotteet/tyottomyysvakuutusrahaston-tilinpaatostiedote-vuodelta-2017/
    Miksi siis valtio säästää työvoimakuluissa sysäämällä kansan köyhyyteen ja toimeentulotuelle. Mihin rahat katoavat?

    1. StillSearching
      13.7.2018, 23:09

      Yritykset ovat tällä vuosikymmenellä saaneet merkittäviä miljardimitan helpotuksia kun niiden lähes miljardin euron kansaneläkemaksut poistettiin, yhteisöveroa on laskettu pitkän matkaa toista miljardia euroa 29 prosentista jo 20 prosenttiin ja viimeksi kun kilpailukyky-yhteiskuntasopimuksessa sosiaalimaksuja ja palkkoja helpotettiin lähes kahden miljardin euron arvoisen yritysedun kautta.

      Kymmenessä vuodessa työnantajien sotumaksujen osuus on laskenut 4,4 prosenttia. Se oli 2,8 miljardia euroa tulonsiirtoa heille.
      Työnantajat ovat siis saaneet lisää etua yli viisi miljardia euroa. Päälle tulevat myös kaikki työllistämistuet, palkaton työharjoittelutyövoima ja kaikki vientitukitoiminta.

      1. Valevaltio se on jos se jättää työttömiä tukematta velan vuoksi, kun pelkistä työläisistä kerrytetty velka ei ole valtion asia.

  2. Olavi Hillgren
    13.7.2018, 08:02

    Lienee kuitenkin niin, että työllisiin luetaan 18 – 74 vuotiaat (ilmenee Tilastokeskuksen sivuilta); jätetään 15 vuotiaat lapset vielä kotiin!

    1. sakutimonen
      13.7.2018, 08:12

      “Työvoimatutkimus on otostutkimus, jonka avulla tilastoidaan 15–74-vuotiaan väestön työmarkkinoille osallistumista, työllisyyttä, työttömyyttä ja työaikaa kuukausittain, neljännesvuosittain ja vuosittain.”
      http://www.stat.fi/til/tyti/2018/04/tyti_2018_04_2018-05-23_laa_001_fi.html#_ga=2.199712686.1610823267.1531447324-1371102445.1507979314

    2. Luukas Pyykorpi
      13.7.2018, 16:27

      Muinoin meille 15-v. ikäisenä työnteon aloittaneille ei kertynyt eläkettä ennen 23-v. ikää…

Kommentointi suljettu.