Politiikan uudet tuulet

Kun kesän kuumimmat poliittiset uutiset ovat saunassa asuva kansanedustaja ja homoklubilla paidatta miehiä perseelle mätkivä puoluejohtaja, niin viimeinkin kansa innostuu politiikasta. Lehdet repivät jättiotsikoita, kansa riitelee sosiaalisessa mediassa puolesta ja vastaan. Politiikka kiinnostaa kovasti.

Politiikkako? Paskan marjat, ei se mitään politiikkaa ole. Se on halpa-arvoista viihteellistämistä, jossa poliitikoista tehdään yhtä vakavasti otettavia kuin huonoimman tosi-tv:n perspaljaana juoksentelevista kertajulkkiksista. Mutta ikävä kyllä näillä eväillä ollaan menossa kohti ensi kevään eduskuntavaaleja. Muutama esille nostettu puolueen edustaja muovaa kuvan koko puolueesta. Toisille se kuva on positiivinen, toisille negatiivinen.

Minulle se on irvikuva, joka osoittaa kansan todellisen kiinnostuksen kohteet. Tissivau tai kunnon moka kiinnostaa aina enemmän kuin vaikkapa sote, josta useimmilla on hyvin pinnallinen käsitys. Tai ei oikeastaan mitään käsitystä, vaan pelkkiä mielikuva. Kapitaatiokorvaus ja EU-notifikaatio ovat liian vaikeita asioita, joten siksi koko sote- ja maakuntauudistusta on alusta pitäen markkinoitu valinnanvapaudella. Se on helppo ymmärtää ja siitä tulee positiivinen mielikuva. Tosiasiassahan sillä on helppo valehdella, sillä mitään valintamyymälän kaltaista valinnanvapautta ei ole koskaan edes suunniteltu.

Tärkeintä onkin mielikuvamarkkinointi. Sitä käyttämällä työttömät ovat muuttuneet yhä useamman silmissä laiskoiksi sohvallamakaajiksi, jotka suorastaan rypevät rahassa. Heihin on helppo yhdistää muitakin paheita. Sattuipa eilen silmiin sellainenkin, että työttömät ovat uuninpankolla makaajia, jotka ovat syyllisiä myös ympäristön roskaamiseen. He kun ovat tottuneet siihen, että joku toinen tekee heidän puolestaan kaiken.

Asiatyyli ja lakiesitysten avaaminen ymmärrettävään muotoon on tylsää. On paljon helpompaa kohkata jostain mitättömästä asiasta Facebookissa ja erityisesti Twitterissä. Kun pari poliitikkoa inttää joutavanpäiväisestä asiasta Twitterissä, niin lehdet tekevät uutisen sanasodasta. Sen innoittamana samaan ketjuun ryntää lauma kansalaisia puhumaan lisää paskaa tai pelkästään trollamaan. Sitä sanotaan nykyisin poliittiseksi debatiksi.

Malli on otettu USA:sta, jota johdetaan twiiteillä. Enää poliitikon ei kannata puhua pitkästi perustellen asiaa, sillä some on vienyt ihmisiltä keskittymiskyvyn. Kukaan ei viitsi lukea lehdestä pitkällisiä selostuksia, sillä siitä ei saa aikaan tunnekuohua. Pitää säväyttää, pitää päästä paheksumaan tai kehumaan silmittömästi. Mitä paksumpaa paskaa päästelee, niin sitä suurempi on näkyvyys ja sen myötä poliittinen painoarvo äänestäjien silmissä.

Kun näillä eväillä äänestetään, niin tulee yllätyksiä. Ei tilattu leikkauksia ja kyykytystä, sanovat nyt monet viime eduskuntavaaleissa nykyisiä hallituspuolueita äänestäneet. Ei todellakaan tilattu, sillä puolueet valehtelivat härskisti vaalikampanjoissaan. Sen olisi tajunnut, jos olisi kuunnellut mitä ne oikein sanoivat. Jos lupaa lisää resursseja kaikkialle ja samaan aikaan julistaa säästötalkoita, niin molempia ei voi saada.

Minulla on poliitikoille semmoinen toive, että tuokaa asiat takaisin politiikkaan. Tai tuokaa edes politiikka takaisin politiikkaan. Kun joku poliitikko seuraavan kerran kohkaa jostain joutavasta asiasta, niin kysytään piruuttaan, että tuoko on sinun johtava vaaliteemasi. Onttopäinen kohkaaja on onttopäinen kohkaaja  myös päättäessään koko maan asioista.

Ymmärsitte oikein, minua oikeasti ottaa päähän epäolennaisuuksiin keskittyminen ja keinoista pittaamaton medianäkyvyyden haaliminen. Se on kuitenkin meidän oma vikamme. Jos vaadimme poliitikoilta asioista puhumista, niin kyllä he sen tekevät, jos kykenevät. Siinä samalla paljastuisi kuka kykenee ja kuka ei. Veikkaukseni on, että erittäin monet eivät kykene.