Rahassa rypevät köyhät

Moni köyhänapua saava nauttii salassa semmoisia herkkuja, joista köyhä korpikirjailija voi vain uneksia, kirjoitti Ilmari Kianto päiväkirjaansa. Ihan samaa mielen pimeistä syövereistä kumpuavaa kateutta kuulee ja näkee jatkuvasti. Jostain syystä ihan oikeasti kuvitellaan, että yhteiskunnan myöntämät tuet ovat tavattoman runsaita. Tätä mielikuvaa ruokitaan jatkuvasti huonosti taustoitetuilla uutisilla, jotka vielä varustetaan isoista rahoista puhuvilla otsikoilla.

Hyvä esimerkki tästä on Taloussanomien eilinen uutinen oikeudessa petoksesta tuomitusta perheenisästä, joka huijasi kotikunnaltaan toimeentulotukea 13 400 euroa. Kokonaisuumma on nostettu näyttävästi otsikkoon ja summaa korostetaan itse jutussakin, mutta yli vuoden aika mainitaan vasta jutun loppuolella. Siinä vaiheessa moni lukija on jo jättänyt lukemisen kesken, ja mieleen jää vain suuri summa.

Toimittaja kuvaa itse rikosta, mutta ei kerro miten 13 400 euron summa on muodostunut. Niinpä juttua on jaettu Facebookissa jo 1 300 kertaa ilman että monikaan ymmärtää mistä on kysymys. Päällimmäiseksi jää ajatus, että toimeenutulotuen täytyy olla hirmuisen suuri ja huijaamisen tavattoman helppoa.

Tosiasiassa kyse on ihan normien mukaisesta perheellisen toimeentulotuesta, ja toimittajakin olisi saanut sen helposti selville vilkaisemalla toimeentulotukilakia.

Perhellinen henkilö sai siis tukea yhteensä noin tuhat euroa kuukaudessa vähän alle 13 kuukauden aikana. Kuukausittainen tuki muodostuu molempien puolisoiden perusosasta, joka on 85 % yksin asuvan perusosasta. Siihen lisätään alaikäisen lapsen normi noin 300 euroa. Tästä vähennetään lapsilisä ja muut tuet. Tähän lisätään toimeentulotukena myönnettävä asumistuen täydennys, sillä asumistuki ei milloinkaan kata tulottoman kaikkia asumiskustannuksia. Vähän yli tuhat euroa kuukaudessa kertyy helposti.

Se ei ole mitään kaikkien menojen päälle myönnettyä rilluttelurahaa, vaan sillä on katettava kaikki eläminen. Perusosalla katettaviin menoihin kuuluvat ravintomenot, vaatemenot, vähäiset terveydenhuoltomenot sekä henkilökohtaisesta ja kodin puhtaudesta, paikallisliikenteen käytöstä, sanomalehden tilauksesta, puhelimen ja tietoliikenteen käytöstä ja harrastus- ja virkistystoiminnasta aiheutuvat menot sekä vastaavat muut henkilön ja perheen jokapäiväiseen toimeentuloon kuuluvat menot. Jos käy kateeksi, niin jokainen voi kokeilla miten helppoa se on.

Kuten uutisestakin käy ilmi, niin tukihuijari jää aina kiinni. Niin pitääkin jäädä. Tässä tapauksessa huijari olisi tuomittu törkeästä petoksesta, jos hän ei olisi ollut alentuneesti syyntakeinen. Törkeästä petoksesta tuomitaan vakeuteen vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään neljäksi vuodeksi.

Toimittajat voisivat joskus taustoittaa näitä toimeentulotuesta ja tukihuijareista kertovia juttujaan, jotta aina ei tarvitsisi kulkea heidän perässään oikomassa uutisten synnyttämiä vääriä mielikuvia. Mutta ehkäpä tässäkin tapauksessa faktat olisivat pilanneet hyvän kohu-uutisen.

puheenaiheet yhteiskunta
Kommentit (165)
  1. Päivin Pylkkerö
    9.8.2018, 09:24

    Jaa. Kyllä itselle jäi jutusta päällimmäiseksi ajatukseksi se, että on kyllä todella röyhkeää nostella toimeentulotukea yli vuoden verran ulkomaille. Tästäkö ei siis olekaan kysymys ja tästäkö ei saisi pöyristyä?

    1. sakutimonen
      9.8.2018, 10:06

      Siitä on kysymys ja sanoin, että huijarin pitääkin jäädä kiinni. Juttu on kuitenkin hossti taustoitettu, sillä tuen määrää korostetaan eikä määräytymisperustita kerrota.

    2. Luitko Sakun juttua lainkaan vai etkö vain ymmärtänyt? Ei rikoksen tuomittavuutta tässä kyseenalaistettu vaan kerrottiin tukimäärille ja -perusteille taustatietoja joita harva ei-toimeentulotukiasiakas tietää. Röyhkeyden ja pöyristymisen kynnykset voi toki jokainen määritellä itse, mutta asettamalle ne liian alas voi käydä niin ettei mielensä pahoittamiselta ehdi elämässään muuta toimittaakaan.

      1. Päivin Pylkkerö
        9.8.2018, 11:16

        Toki luin ja luin linkitetyn uutisenkin eilen. Ja kommentoin, että minulle jäi jutusta päällimmäisenä mieleen se, että tukea on nostettu laittomasti ulkomaille, ei tuen määrä ja näin on saattanut olla tilanne myös suurimmalla osalla juttua jakaneilla. On toki totta, että juttussa olisi pitänyt kertoa, ettei tuota summaa olisi maksettu yksineläjälle. Itselle se nyt oli ihan selvää, joten pöyristyin (no tuo oli liioiteltua, rypistin vain kulmiani) ainoastaan siitä, että on nostettu sitä tukea ulkomailla elämiseen.

        1. työtöntyötön
          9.8.2018, 11:45

          Miksei olisi maksettu yksineläjälle? Työtön toimeentulotukeen oikeutettu vuokralla-asuva yksineläjä voi saada tukia esim. näin. työmarkkinatuki noin 500, asumistuki 300, toimeentulotuki 200e kuussa eli noin 1000 euroa kuussa tukia jos vuokra on vaikkapa 500e/kk. Nämä ei tietenkään tule toimeentulotuen nimellä mutta ns. samasta kassasta kuitenkin. Ja myös suomalaiselle.

          Suomessa tukien minimi oman ruokakuntansa muodostavilla taitaa olla vanhempiensa luona asuvalla täysi-ikäisellä toimeentulotuen saajalla 358e/kk tai jos alennettuna 214e/kk Tämä voi tulla joko pelkästään toimeentulotuen nimellä tai yhdistelmänä puolitettu työmarkkinatuki ja loput toimeentulotukena. Maksimi taas Helsingissä vaikkapa 700e vuokralla asuvalla jossa tuet nousevat jopa yli 1200e/kk.

          Sitten on tietysti kaikkia tältä väliltä ja yksinhuoltajat yms. erikseen.

          1. Jutussa puhuttiin vain TOIMEENTULOTUESTA, jota Sakun jutun taustoittamani siis oli kertynyt noin tonni per kk. Ei kaikkia tukia yhteensä, vaan toimeentulotukea, ja sen kokonaismäärä oli nostettu otsikkoon. Ajasta puhuttiin vasta jutun lopussa, siellä, jonne valtaosa otsikon nähneistä ei koskaan päädy. Perheen kokoa ei ilmeisesti mainittu jutussa ollenkaan, ja tämä on olennaista: halutaanko kauhistella vai kertoa totuudenmukaisesti?

            1. työtöntyötön
              9.8.2018, 14:35

              Kommentoin nimenomaan kohtaa “ettei tuota summaa olisi maksettu yksineläjälle”. Ei tuo tonni kuussa yksinasuvalle ole mitenkään erityisen suuri jos ei ole oikeutettu muihin tukiin. En kyllä keksi yhtäkään syytä miksi vuokralla asuva ei olisi oikeutettu asumistukeen mutta olisi oikeutettu toimeentulotukeen.

    3. Dokumentissa Historia: unelma paremmasta elämästä (osa 4/4, löytyy Areenasta) mainittiin, että Britannia lähetti köyhien perheiden lapsia pakolla alusmaihinsa imperiumin eri kolkkiin Kanadaan, Australiaan tai Etelä-Rhodesiaan.

      Kanadassa lapsikaupalla hankittiin työvoimaa. Lapset saivat 14 täytettyään lähtöpassit, koska heille olisi pitänyt alkaa maksaa palkkaa. Pakkokarkotetut päätyivät luvattujen kasvattiperheiden sijaan asuntoloihin, joista heitä välitettiin halvaksi työvoimaksi läheisille maatiloille. Britannia lähetti lapsia vielä 1960-luvulla Uuteen-Seelantiin ja Australiaan.

      Työtön tulisi varmasti halvemmaksi yhteiskunnalle, jos tämä asuisi Filippiineillä. Mutta tämähän ei käy, jos sinne ei viedä pakolla.

      1. Tulisiko halvemmaksi?
        Lähtisikö aina sieltä Suomeen työhaastatteluun? Olisiko varmasti työtön, aina?
        Aika moni voisi kyllä kuvitella asuvansa työttömänä Filippiineillä, vaikka loppuelämänsä, jos vaan tuet juoksisivat koko ajan ja ilman että häiritään Suomesta. Eli kyllä tämä taitaisi tulla loppujuoksussa vähän kalliimmaksi yhteiskunnalle. Siis Suomen yhteiskunnalle.

        1. Minusta ongelma on vain siinä, antaako Filippiinit työttömien asua maassa loputtomiin turistiviisumilla.

          Esimerkiksi Thaimaassa voi oleskella turistiviisumilla vain kolme kuukautta. Tuplamaahantulolla kuusi kuukautta. Jossakin vaiheessa on kuitenkin lähdettävä ja oltava poissa 90 päivää ennen uutta viisumia. Ehkäpä jutun kaverilla oli perhesuhde Filippiineille, jonka perusteella on saanut non-immigrant-viisumin (myönnetään yleensä vuodeksi).

          1. Korjaus edelliseen: Thaimaassa turistiviisumi on 60 päivää. Monikertaviisumilla voi olla välillä poistumalla melkein puoli vuotta. Non-immigrant multiple entry max yksi vuosi. Kaikkiin viisumeihin vaaditaan todistus riittävästä varallisuudesta (tiliote). Yli 50-vuotiaat voivat anoa eläkeläisviisumina tai Thaimaan kansalaisen perheenjäsen (aviopuoliso, lapsen isä) perheviisumia (kaikki non-immigrant eri koodeilla).

            Ei ole helppoa toimeentulotuella päästä edes Thaimaahan pidemmäksi aikaa.

        2. Höpö höpö.Iso kiitos Sakulle blgista.

      2. Päivin Pylkkerö
        9.8.2018, 11:24

        Suomalainen on herran vuonna 2018 täysin vapaa raijjaamaan itsensä lähes mihin maailman kolkkaan tahansa. Mutta tarvitseeko suomalaisen yhteiskunnan kustantaa siellä elämistä? Minusta ei. Lyhyehköt lomamatkat ja työnhakureissut erikseen.

        1. Se on aivan sama minne sen “perustulon” laittaa.

          Johan joissakin maissa lähetetään vankeja kolmansiin maihin säästöjen nimissä.

          Pointtini on: ei ole järkeä maksaa kalliimmin siitä, että työtön on panoptikonissa ja toimenpiteessä, jos työllistymisestä oikeaan palkkatyöhön ei ole mitään viitteitä — kuin antaa miehen mennä johonkin halpaan maahan asumaan.

          Suomessa on vallalla sellainen asenneilmasto, että moni mieluummin maksaa vartijoille tai poliisille “turvallisuudesta” kuin palkkaa työntekijöille. Sama pätee työttömiin. Mikään rahallinen uhraus ei ole liian suuri, kunhan se menee työttömän elämän valvontaan tai kurittamiseen.

          Tietysti voidaan ajatella, että näin korvaus ei hyödytä Suomen elinkeinoelämää tai palaudu veroina, mutta yhtä vähän hyödyttävät Suomen elinkeinoelämää tai verottajaa veronkiertomiljardit paratiisisaarilla.

          1. Päivin Pylkkerö
            9.8.2018, 15:22

            Suomessa ei ole käytössä perustuloa, vaikka osa esim. työttömyyskorvauksen sellaisena käsittää. Jonkinlainen perustulomalli varmaan olisi ihan hyvä, sillä nykyinen monen luukun systeemi on todella kankea, mutta en nyt ymmärrä miten semmoisella systeemillä yhteiskunta pyörii, että rahaa tippuisi kuin Manulle illallista riippumatta siitä yrittääkö hakea töitä vai eleleekö leppoisasti etelän auringon alla.

            1. Toimeentulotuella elo Pitcairnilla keskellä yksinäisintä Tyyntä valtamerta on tuskin kenenkään käsitys “leppoisasta elämästä”.

              Voi silti voittaa betonikuutiossa spartailun ja makaronin syönnin ainakin vaihtelun vuoksi.

              Pitcairn ottaa kenet hyvänsä (melkein) siirtolaiseksi. Täysin rahattomia ei tietenkään haluta minnekään.

              Lue viestini alempaa.

              1. Päivin Pylkkerö
                9.8.2018, 15:49

                Eipä tainnut tämäkään perhe missään Pitcarnilla asua.

                1. Ei, mutta ei tt-rahoilla missään kovin kummoista juhlaa vietetä oli sitten Pitcairn tai Filippiinit. Toki betonikuutiosta pääsy voi tuntua vapautukselta. Moneen trooppiseen maahan on isommat krediittivaatimukset kuin tt-tuki, jotta saa pitkäaikaisen viisumin. Sittenkin joutuu etsimään halpaa elämää maaseudulla, mikä voi olla hienoa, jos tykkää kanoista ja kulkukoirista.

          2. “Suomessa on vallalla sellainen asenneilmasto, että moni mieluummin maksaa vartijoille tai poliisille ”turvallisuudesta” kuin palkkaa työntekijöille.”

            Juu, mutta vartijat ja poliisit ovat propagandassa ja mielikuvissa hyviä työtä tekeviä kansalaisia työttömät ja köyhät eivät. Kai sitä sitten hyvällä ryhmälle sietää antaakin vaikka ottaisivatkin veronmaksajien rahoista. Sitä tosin ihmettelen mihin niitä vartijoita tarvitaan tai poliisia, kun ei näitä patologisempia köyhien syyllistäjiä tunnu lakipykälät paljoakaan kiinnostavan alunperinkään. Heitä tuntuu kiinnostavan väin lähinnä kirkasotsaisesti puolustaa sitä omaa ideolgiaansa, josta ei useinkaan ota edes oikein tolkkua mitä se loppujen lopuksi edes on, mutta siinä on kuitenkin tiukka jaettelu hyviin ja pahoihin ihmisiin. Sekä erilaisia mustavalkoisia toistensa päälle pinottuja yksinkertaistuksia maailmasta. Sekä joku kuvitelma omasta ylivertaisuudesta ja syyllisten etsintä köyhistä kaikkeen maailman pahaan.

          3. Päivi Pylkkerö joutuu rypistelemään kulmiaan aivan rusinaksi asti jos suhteuteuttaa asioita tässä mittakaavassa.
            -Kyse siis oli toimeentulotuen väärinkäytöstä ja syyllinen alentuneesti syyntakeinen
            -Mies on tuomittu ja joutuu maksamaan lähes kaikki tuet takaisin.
            Mutta Päiviä vieläkin harmittaa että tyyppi eleli ulkomailla.

            Muutama fakta Päiville

            -Vuonna 2017 Kela epäili mahdollista väärinkäytöstä 1 150 tapauksessa.
            -Kelassa ratkaistaan vuosittain yli viisi miljoonaa etuushakemusta.
            -Kelan etuuksia maksettiin vuonna 2017 koko maassa yli 15 miljardia euroa.

            “-Väärinkäytökset ovat kokonaisuuteen nähden harvinaisia.Vuosittain petosmäärät vastaavat alle promillea Kelan koko tukipotista.”
            Vuosikausia on pysytty samoissa lukemissa. Silti uutisointi on pysynyt selkeästi värittyneenä.

            https://www.aamulehti.fi/kotimaa/ala-huijaa-ankaraa-kelaa-karajille-voi-joutua-vaikka-maksaisi-tuet-takaisin-23778656/

            Myös Sosiaaliturvan kokonaisuutta tarkastellessa on syytä huomioida jo toimeentulotuen osuus kokonaismenoista.
            Suomen sosiaalitukimenot 2013 oli 63,2 miljardia josta
            Toimeentulotuki menojen osuus oli 1,1% ja asumistuen 1,8%

            https://www.slideshare.net/stmslide/stm-yleiskalvot-talouskuviot-27515

            Kun toimeentulotuki siirtyi Kelalle niin

            KELAn 14,8 miljardin etuusbudjetista v 2017,
            toimeentulotuen osuus oli 4,9 % = O,72 miljardia ja töyttömyystuen 14,3%

            Yleensä negatiivinen julkisuus on varsin laajaa näissä toimeentulotukihuijaus tapauksissa ja kohdistuu juuri kaikista heikoimpaan ryhmään ja moralisointi suhteettoman laajaa. Kaikilla yhteiskunnan tasoilla on väärinkäytöksiä, mutta huomio aina ei korreloi aiheutettuun vahinkoon.
            Syntipukeilla on kysyntää.

            Tässäpä toinen esimerkki siitä kuinka viranomainen edistää väärää käsitystä sosiaaliturvan väärinkäytöstä:

            “Perusteettomia etuuksia hakevat ovat poliisin mukaan usein työelämästä syrjäytyneitä ja elämänhallintansa menettäneitä.”

            -em. on väärää tietoa. Kaksi kolmasosaa liittyy työttömyysturvaa ja siihen ettei tuloja ilmoiteta tai siinä laajuudessa kuin pitäisi. Elämänhallintansa menettänyt, työelämästä syrjäytynyt tuskin kävisi töissä ja samaan aikaan täyttelisi kelan monimutkaisia kaavakkeita.

            Poliisi toistaa opittuja stereotypioita miettimättä lainkaan mitä puhuu toimittajalle. Toimittaja toistaa kerrotun. Poliisi jättää myös kertomatta uuden tyyppisestä ammattimaisesta tuki rikollisuudesta. Esim vierastyöläisten majoittamiseen liittyvästä asumis- ym tukihuijauksista johon eivät syyllisty suinkaan syjäytyneet.

            Lopussa on yksi kumoava lause:

            “Rikosylikomisario Korhosen mukaan tällaiset tapaukset ovat kuitenkin melko harvinaisia. ”

            https://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/osa-suomalaisista-tukihuijareista-paasee-helpolla-rikostutkinta-liian-kallista/5759788#gs.FsW94lc

            1. Päivin Pylkkerö
              10.8.2018, 15:53

              Voi, tuon faktatulvan jälkeen pyydän nöyrimmästi anteeksi kulmieni rypistystä. NOT. Mutta tuosta tuli kyllä mieleen, että voitaisiin toki tutkia, että kuinka paljon työttömyysturvaa nostellaan perusteettomasti – ei olla toki töissä, muttei haeta työtäkään. Tälläkin hetkellä ympäri maailmaa reppureissaa tai muuten matkustelee melko määrä työttömiä “työnhakijoita”. Ei tietenkään mikään seksikäs jutunaihe tälle kohdeyleisölle, vaikka faktaa sekin. Kyse ei ole niin suuresta määrästä ihmisiä, että sen takia pitäisi yöunia menettää, mutta joka tapauksessa onhan se hemmetin väärin ja melko moraalitonta. Barrikadeille en asian takia nouse, mutta kyllä minulla on oikeus kulmia rypistää.

          4. Pipsa Mäntykangas
            10.8.2018, 07:48

            Touche✌🏼

    4. Pieni kulkija
      9.8.2018, 11:22

      Pöyristyttävää on se, että tukihuijaukset ovat vain muutama prosentti siitä mitä ihmisiltä jää anomatta ja mikä heille lain mukaan kuuluisi. Kela teki tutkimuksen 19 vuotta sitten ja muistaakseni noin 10 milj. markalla huijattiin ja samaan aikaan tukia jäi anomatta n. 400 milj. markalla. Sitä tässä vaan miettii, että kun näin paljon jää tukia anomatta mihin se ylijäämä oikein katoaa.

      1. Huijareita on myös suuryrityksissä juuri tuo muutama prosentti, emmekä me heidän takiaan koko yritystoimintaa lyttää. Emmehän?

        Veronkiertäjiä on palkansaajissa myös tuo muutama prosentti, mutta emme me sen takia jokaista veronmaksajaa syyllistä ja tuota käytäntöä yleistä, emmehän?

        Huijareita ja välistävetämisen yrittäjiä on ollut ja tulee olemaan aina – mutta vain marginaalinen määrä. Sen takia on lait. Ja lakien tehtävä on estää väärinkäyttö. Yleistäminen on siksi hieman hassua ja pohjaa useimmiten tietämättömyyteen ja oman onnettoman olon projisointiin (tyyliin: muut ovat syyllisiä siihen, että minulla menee huonosti. Tai: vika on aina muissa).

        Tämän kun saisi maassamme muutettua, niin ilmapiiri paranisi radikaalisti.

        1. Kari Parikka
          9.8.2018, 12:23

          Näinhän se on!

        2. Itse tulkitsin viestin niin, että siinä nostetiin huijareiden ohi (tai ainakin rinnalle) ne, jotka eivät hae tukia, jotka heille kuuluisivat (vaan jotenkin kärjistelevät vähemmällä)

          Eli veronkiertäjien rinnalle ne, jotka maksavat liikaa veroja (ylensä nämä toki saa takaisin veronpalautuksina, eli sikäli huono vertaus).

          1. Tarvis joka on tyytyväinen veroehdotuksen pieneen veronpalautukseen tai pineenmätkyyn, ja ei tarkista tai ei tiedä mitä kaikkea on mahdollisuus vähentää verotuksessa, maksaa aivan varmasti liikaa veroja ja on katkera kun hänen maksamillaan rahoilla on vapaamatkustajia etenkin jos on joutunut niitä mätkyjä maksamaan ilman oman vertuksensa tarkistamista huuellaan mitä mieleen juolahtaa. Veroehdotus harvoin on lopullinen verotus mutta aika moni ei jaksa tarkistaa.

        3. No tämä! Huijareita tosiaan on aina.
          Pikkurikolliset jäävät poikkeuksetta aina kiinni, ennemmin tai myöhemmin.

          Isommat harvoin, poikkeuksena joku Enron mutta siinäkin velkoja jäi 40 miljardia.
          Miljoonatolkulla rahaa ja esim. vaalirahoitusta siirtyi harvojen taskuihin ja firmasta jäi vain savuavat rauniot ja tuhansia työttömiä.

          Ei onnistu Reiskan remonttifirmalta.

      2. Luukas Pyykorpi
        9.8.2018, 16:37

        Kela-Elli kuittaa kuussa vaatimatonta 15000 euron palkkaa. Ei hassummin häslingistä ! Eivät osaa edes tiedottaa tukien alikäyttäjiä. Moinen sählääjä olisi muissa sivistysmaissa potkittu muitta mutkitta pellolle, mutta ei Suomessa. Varmaan tiedossa palkankorotus pian ‘onnistuneesta’ köyhien kyykytyksestä.

    5. Muistaako kukaan Merja Ailusta, Kevan entistä johtajaa?

      https://www.is.fi/kotimaa/art-2000000682940.html

      Norjan valtio perii Kevan Merja Ailukselta 21500 euron edestä perusteetta maksettuja lapsilisiä vuosilta 2002-2010.

      Kuntien eläkevakuutuksen Kevan toimitusjohtaja Merja Ailus sai vuosina 2002–2010 lapsilisää Norjasta, vaikka hän asui ja teki töitä Suomessa ja sai samaan aikaan lapsilisää Suomesta. Norjalaiset lapsilisät ovat menneet Ailuksen norjalaiselle tilille.

  2. Paksut sääret yleistyvät alempiin yhteiskuntaluokkiin mentäessä
    9.8.2018, 09:35

    Löytyyhän sieltä Talouselämän toimituskunnasta ainakin yksi entinen Iltalehden toimittaja, jolla tuskin on mitään talouteen liittyvää koulutusta. Kertoo todennäköissti siitä, että Talouselämä-lehdellä menee huonosti ja nyt on rahaa revittävä perinteisten roskalehtien keinoin. Eipä aamutv:ssä esiintynyt Talouselämän päätoimittajakaan miltään ajattelun jättiläiseltä vaikuttanut. Hänkin tiesi kertoa, että velkaa on otettu työttömyyden takia. Eli kun työllisyys paranee niin velkaa ei tarvitse enää ottaa. Eilen taas Sampon pääjohtaja varoitti valtiovarainministeriä kosiskelemasta vaaliääniä “veropopulismilla”. Ehkä Talouselämän kannattaisi ihan oman ja lehtensä maineen vuoksi haastatella Sampon pääjohtajaa ja jättää köyhät rauhaan.

Kommentointi suljettu.