Kuria kansalle

Rötöstelijät saavat viimeinkin ansionsa mukaan, hehkutti kokoomuksen kansanedustaja Wille Rydman oikeusministeri Antti Häkkäsen aloittamaa rangaistusten ankaroittamista. Erityiskiitoksen kansanedustaja antoi ministerille siitä, että 10 vuotta sitten vihreän oikeusministerin johdolla tehty väärä päätös poliisin antamien sakkojen muuntorangaistuksen kumoamisesta saadaan kumottua nyt 10 vuoden jälkeen ja näpistelijät saadaan vastuuseen teoistaan. Muutenkin nyt ollaan Rydmanin mukaan hyvällä tiellä, kun rangaistuksia ruvetaan kiristämään kautta linjan.

Nakkivarkaat ja juoksukaljan hakijat ovat tietenkin ikävä ilmiö, mutta vielä ikävämpi ilmiö on rangaistusten ankaroittaminen. Vielä sitäkin ikävämpää on, että tätä kehitystä kannattaa iso osa kansasta. Kansalla on luja usko kovan kurin ja ankarien rangaistusten tehoon, vaikka kriminaalipolitiikan tutkijat tietävät oikein hyvin, ettei niillä ole juuri vaikutusta. Pelotevaikutus toimii vain silloin, jos säädetään kuolemanrangaistus, ja silloinkin vain lyhytaikaisesti.

Näpistelijöiden laittaminen vankilaan tulee kalliiksi. Yksi vuorokausi vankilassa maksaa yhteiskunnalle noin 250 euroa, ja lakimuutos tuo vuosittain vankiloihin 500-700 sakkovankia. Vankeinhoidon lisäksi kustannuksia tulee tuomioistuimille, syyttäjille ja poliisille. Kustannuksia tärkeämpää on kuitenkin se, mistä rangaistusten ankaroittaminen kertoo. Se kertoo yhteiskunnan eriarvoistumisen etenemisestä siihen pisteeseen, että alemmat kansankerrokset on pidettävä kurissa.

Kun tulo- ja varallisuuserot kasvavat, niin kontrolli kovenee ja rangaistukset ankaroituvat. Tämä kehitys merkitsee sääty-yhteiskunnan paluuta muodossa tai toisessa. Sääty-yhteiskunnassa taloudellinen ja poliittinen valta ovat ohuella yäluokalla. Vallan siellä pysyminen varmistetaan ankarilla rangaistuksilla kaikissa rikoksissa. Vain tiukasti kontrolloitu ja ankarilla rangaistuksilla peloteltu kansa tottelee vähemmistöä. Näin totesi oikeushistorian professori Heikki Ylikangas jo 80-luvulla.

Nuijasodan jälkeen 1600-luvun alussa Ruotsiin rakennettiin nopeasti pieneen aateliin nojautuva kuningasvalta. Uskollista aatelia palkittiin maaomaisuuksilla ja viroilla, mutta kansa pidettiin kurissa ankaralla isäntävallalla. Siinä mentiin niin pitkälle, että toissijaiseksi oikeuslähteeksi otettiin Vanhan Testamentin Mooseksen laki. Kun maan laista ei löytynyt sopivaa rangaistusta, niin nojauduttiin suoraan Raamattuun. Menettely oli ihan konkreettinen, sillä kuolemantuomio voitiin määrätä yli sadasta eri rikoksesta. Näin myös tehtiin ja tuomiot pantiin täytäntöön.

Samaan suuntaan ollaan menossa, mutta ei tietenkään yhtä pitkälle. Kuvaavaa oikeistohallituksen toiminnalle on, että ankaroittaminen aloitetaan juuri kaikkien heikoimmassa asemassa olevista. Myymälävarkauksiin syyllistyvät enimmäkseen sellaiset, joilla ei ole mitään menetettävää. Tavallisen kansalaisen on helppo hyväksyä heihin kohdistuvat rangaistukset.

Vaan entäpä sitten, kun kehitys etenee ja kontrolli kovenee kautta linjan? Miettikää sitä, ja samalla voitte miettiä miksi vaikkapa verosuunnittelua ja harmaata taloutta ei halutakaan kitkeä, vaikka niitä juhlapuheissa vähän paheksutaankin. Vuonna 2015 hallitus yritti säätää veronkiertäjille armahduksen aktiivisen katumisen mallilla, mutta joutui perääntymään. Vuonna 2016 hallitus yritti ajaa alas poliisin harmaan talouden torjuntayksikön muka säästösyillä, vaikka se tuotti valtiolle enemmän kuin kulutti.

Hallitus vahvistaa ajatusta, jonka mukaan laki on kuin hämähäkinverkko: kärpäset siihen takertuvat, mutta kimalaiset pörräävät läpi. Kova kuri ei ole tarkoitettu hyväosaisille, vaan ainostaan heitä mahdollisesti uhkaaville. Kuri on tarkoitettu pitämään rahvas nöyränä.