Timo Soini ja esteellisyys

Sosiaalisessa mediassa on viime perjantaista lähtien pähkäilty ulkoministeri Timo Soinin osallistumista itseään koskevaan luottamusäänestykseen. Hänen mahdollisesta esteellisyydestään on kirjoitettu useampikin blogijuttu, ja tiettävästi äänestyksestä on tehty tai aiotaan tehdä ainakin yksi kantelu.

Yleensä en viitsi osallistua somekäräjöintiin, mutta tällä kertaa teen poikkeuksen. Samalla voin antaa lyhyen oppitunnin lakien tulkinnasta. Ei riitä, että luetaan lakipykälä, vaan pitää esittää sama kysymys kuin Katekismuksessa: Mitä se on? Ensimmäiseksi pitää selvittää lainsäätäjän tarkoitus, ja se selviää lain esitöistä.

Timo Soini ei ollut esteellinen äänestämään omasta luottamuksestaan. Eduskunnan työskentelyssä ei noudateta hallintolakia, vaan Suomen perustuslakia ja eduskunnan työjärjestystä.

Perustuslain 32 § sanoo näin:

Kansanedustaja on esteellinen osallistumaan valmisteluun ja päätöksentekoon asiassa, joka koskee häntä henkilökohtaisesti. Hän saa kuitenkin osallistua asiasta täysistunnossa käytävään keskusteluun. Valiokunnassa kansanedustaja ei saa myöskään osallistua virkatointensa tarkastamista koskevan asian käsittelyyn.

Hallituksen esityksessä 1/1998 lainkohta avataan tarkemmin näin:

32 §. Kansanedustajan esteellisyys. Kansanedustaja ei saa osallistua häntä henkilökohtaisesti koskevan asian käsittelyyn valiokunnassa. Täysistunnossa hän voisi osallistua tällaisesta asiasta käytävään keskusteluun, mutta ei äänestykseen. Henkilökohtaisesti edustajaa koskevina pidettäisiin esimerkiksi asioita, jotka koskisivat hänen edustajantoimensa lakkaamista (28 §), hänen syytteeseen panemistaan tai vangitsemistaan (30 §), hänen syyllistymistään järjestyksen rikkomiseen eduskunnassa (31 §) tai häntä koskevan ministerivastuuasian (114 §) käsittelyä.

Henkilökohtaisena asiana ei sen sijaan ministerinkään osalta olisi pidettävä asiaa, jossa on kysymys valtioneuvoston tai yksittäisen ministerin harjoittaman politiikan arvioinnista. Säännös ei siten estäisi ministereitä, jotka ovat samanaikaisesti kansanedustajia, osallistumasta täysistunnossa äänestykseen valtioneuvoston tai yksittäisen ministerin nauttimasta luottamuksesta.

Äänestys muilta osin on ansainnut siitä käytävän keskustelun, mutta juridiikan osalta asia on harvinaisen selvä.

Ei mulla muuta, kuten nykyisin on tapana sanoa.

 

 

 

 

puheenaiheet politiikka yhteiskunta
Kommentit (31)
  1. “Ei rikottu lakia.” Laki on politiikan moraali. Rima alhaalla.

  2. Väinö Kalamies
    25.9.2018, 08:57

    Riman alitus. Ja sekoittakaa nyt kiireellä myös junaliikenne. Niinkuin Ruotsissa…

Kommentointi suljettu.