Uuninpankkopoika Saku Timonen
Uuninpankkopoika Saku Timonen

Hajota ja hallitse

Eripuran lietsominen on vanha ja hyväksi koettu keino hallita ja kontrolloida. Kun eri kansanryhmät saadaan toisiaan vastaan, niin hallitsevalla luokalla menee hyvin. Joskus Suomessa puhuttiin konsensuksesta ja ohi olevasta vastakkainasettelun ajasta, mutta ei vastakkainasettelu koskaan ole mihinkään kadonnut. Se on vain välillä hiljentynyt.

Viime vuosina se on kiihtynyt sellaisiin mittoihin, että en muista melkoisen pitkällä aikuisiälläni sellaista nähneeni. Se alkoi työttömien leimaamisella laiskoiksi sohvalla lojujiksi. Esiin marssitettiin toinen toistaan röyhkeämpiä ja jopa ilmeisen fiktiivisiä työnvieroksujia, jotka rehvastelivat työhaluttomuudellaan ja runsailla tuilla. Sitten ruvettiin korostamaan, että nämäkin laiskottelijat elävät työssä käyvien maksamilla verovaroilla. Tukien määrää liioiteltiin, ja tavallisin tapa liioitella on laskea yhteen kaikkien mahdollisten tukien maksimit ja antaa ymmärtää, että jokainen työtön saa saman verran puhtaana käteen. Näin sai alkunsa yhä jatkuva virheellinen puhe 1 800 euroon tuista.

Läpi meni. Sopivasti moderoidut uutisten kommenttipalstat täyttyivät pyhästä raivosta. Työn korostetiin olevan parasta sosiaaliturvaa ja huonostikin palkattua työtä vaadittiin ottamaan vastaan. Näin saatiin muokattua mielipideympäristö hyväksymään palkaton työ sen monilla eri nimillä. Näin saatiin pohjustettua työttömyysturvan suorat ajalliset ja rahalliset leikkaukset sekä indeksijäädytys. Työttömistä tuli vapaata riistaa, jota jokainen katsoo oikeudekseen halveksia. Palkkatyötä tekevät ja työttömät saatiin eri leireihin.

Sitten olivatkin vuorossa palkkatyötä tekevät. Rupesi kuulumaan yhä koveneva ääni palkkakustannusten suuruudesta ja irtisanomisen vaikeudesta. Vienti ei vedä eikä Suomi nouse, jos palkat nousevat entiseen tahtiin. Työllistämiskynnys ei alene, jos irtisanomista ei helpoteta. Ay-liike leimattiin suurimmaksi työelämän jarruksi, ja ruvettiin nostamaan esille ay-johtajien suuret palkat ja liikkeen verovapaus. Jätettiin kertomatta, että EK:n johtajilla on suurimmat palkat ja että verovapaus koskee myös työnantajajärjestöjä. Työnantajien perustamaa työttömyyskassaa YTK:ta ruvettiin mainostamaan näkyvämmin.

Näin yritetään saada vastakkain järjestäytyneet ja järjestäytymättömät työntekijät. Jo ääneen lausuttuna tavoitteena on työehtopimusten yleissitovuudesta luopuminen. Vielä toistaiseksi ääneen lausumattomana ajatuksena on koko ay-liikkeen alasajo. Jos se onnistuisi, niin sitten työpaikkojen ovilla käytäisiin huutokauppaa siitä, kuka tekee työtä halvimmalla.

Lopulta kaikki sopimukset voitaisiin korvata vuoden 1795 palvelussäännöllä:

Palveluskuntaan kuuluvilla on 7 tuntia nukkuakseen, tunti lukeakseen hartauskirjoja, 2 tuntia syödäkseen, 2 tuntia levätäkseen ja 12 tuntia tehdäkseen työtä, mutta sen tulee tapahtua miehen tavoin.

Kommentit (94)

  1. Jan Grundström

    Olipa kirjoitettu ”terävällä kynällä” joka sana pelkkää asiaa, hyvä!

  2. Emilia

    Tämä maa on menossa päin persettä. Nythän on myös käynnissä kampanja, että on ihan kiva asua 15 neliön asunnossa ja maksaa siitä ”VAIN” 500€ / kk.

    Mikä mahtoi olla se käännekohta, jossa tämä tapahtui? Euroon liittyminen? Nokian kaatuminen? Viimeisimmät porvari hallitukset?

    Kaltevalla pinnalla tietysti ollaan ja jos nyky tilanne olisi esitelty 1989 niin aseellinen kapina olisi ollut varma – eikä se vieläkään täysin pois suljettua ole ja valtiovalta tietää sen. Siksi nopeaan tahtiin aselakeja yritetään kiristää ja tehdä aseista laittomia.

    Suomalainen hallintolammas vain ei pääse edes vaaliuurnille asti puhumattakaan että lähtisi mielenosoitukseen tai vaikkapa kirjekampanjaan mukaan – jos vaikka miljoona suomalaista lähettäisi Sipilälle postikortin, jotta haista kuule äijä kakkara…

    • Joni Pelkonen

      Yhteiskunnallinen ilmapiiri muuttuu hämmästyttävän nopeasti. Nykyiseltä porvarihallitukselta kului sen kääntämiseen alle vuosi. Kun 1990-luvulla saatiin edellisen kerran kärsiä porvarivyörytyksestä, ilmapiiri ja kielenkäyttö (oikeisto)mediaa myöten oli aivan samanlaista. Sitenhän ilmapiiri luodaan, olemalla äänessä. Silloin vallassa ja äänessä oli oikeisto, joten puhe ja ilmapiiri oli oikeistolainen. Valtiovarainministeri alkoi höpöttää ”kulutusjuhlasta” johon kansa oli *syyllistynyt*, varsinkin mainostv:n uutiset toistivat tätä propagandaa uskollisesti joka ilta. Kaikki oli kansan syytä, mikään ei ollut poliittisten ja talouden päättäjien syytä. Osamaksulla ostamasi televisio oli muka syy lamaan, ei Neuvostoliiton suurlama eikä päättäjien tekemät jättimäiset virheet valtiontalouden päätöksenteossa.

      Onnellista sentään on, että ilmapiiri kääntyy yhtä nopeasti takaisin. Ennustan, että jo ensi vuoden lopussa elämme huomattavasti toivontäyteisemmässä ja inhimillisemmässä ilmapiirissä. Porvarihallituksen tekemät julmat päätökset toki elävät yhä ilmapiiristä huolimatta, niiden peruuttamiseen kuluu pidempi aika. Toivottavasti ne sentään perutaan.

      • Isoäiti

        Samaan olen kiinnittänyt huomiota. Ja kuten Saku kirjoittaa, syntipukkja saadaan nopeasti, kun otetaan yksi osa kansalaisia ja muutama yksityiskohta, joista sitten vedetään suora yhteys suurempiin tapahtumiin.

        90-luvun laman syyt on vieritetty kansalaisten ”kulutusjuhlan” syyksi, vaikka syynä oli harjoitettu talouspolitiikka ja Neuvostoliiton romahdus. Nyt uusimman laman ja työttömyyden syntipukeiksi käyvät työttömät, opiskelijat, palkansaajat, sairaat, lapsiaan hoitavat vanhemmat, lapset, nuoret… vaikka syynä ovat olleet muun muassa USA:ssa silmille räjähtäneen subprime-kriisin seuraukset sekä Suomessa harjoitettu talouspolitiikka.

        Liekkö vallalla pelko siitä, että nykyinenkin vaatimaton nousukausi on romahduspisteessä, kun nyt tunnutaan jo valmistautuvan seuraavaan draamaan, jossa syyllisiksi nousevat varmaan eläkeläiset. Kaikki muut kansanryhmät on jo käyty läpi.

        Toivon, että kansalaiset viimein ryhtyisivät vaatimaan julkisesti johtajiltamme koottujen selitysten sijaan totuutta – siitä mitään salaamatta tai siihen mitään lisäämättä taikka sitä muuttamatta.

        • TTP

          Eikös eläkeläisiä ole jo syytettykin kaikesta murheesta? Ja sairaanhoitajiakin?

          • Anttiolavi Salonen

            Lihavia, ahneita, nauravia ja töykeitä sairaanhoitajia. Tosin, nämä olivat kyllä kaikkia ”sairaanhoitajia” kuvaava karikatyyri. 🙂

  3. Riitta Tiihonen

    Kalenteria yritetään räplätä taaksepäin kiihtyvällä vauhdilla. Hallitus yrittää käyttää lopun kautensa kaikkeen mahdolliseen heikentämiseen, kuten esim. kymmenien tuhansien yritysten vapauttamiseen tilintarkastusvelvoitteesta.

    • Markku Isometsä

      Poliisi ja verottaja kuitenkin ankarasti vastustavat tätä hanketta ja onhan se osin hallitusohjelmaan sisältyvän harmaan talouden vastustamisen vastaista toimintaa. Saa nähdä miten käy. Taidan itsekin siirtyä harmaasta taloudesta suoraan kuitittomaan talouteen.

  4. koo-jii

    ”8 tunnin työpäivässä” ei ole yhdysviivaa.

    • jovena

      Se onkin ajatusviiva 🙂

    • Markku Isometsä

      Poliisi ja verottaja kuitenkin ankarasti vastustavat tätä hanketta ja onhan se osin hallitusohjelmaan sisältyvän harmaan talouden vastustamisen vastaista toimintaa. Saa nähdä miten käy.

    • AikaMies

      8-tunnin työpäivä. Nyt siis on.
      Lillukanvarsia?

      • stunned

        Kahdeksantuntinen, eli 8-tuntinen työpäivä.
        Mutta: kahdeksan tunnin työpäivä, eli 8 tunnin työpäivä.

        Viisitoistavuotias, eli 15-vuotias.
        Viidentoista vuoden ikäinen, eli 15 vuoden ikäinen.

        • Raija

          En usko että on tarkoitettu äidinkielenkokeeksi nämä mielenilmaukset täällä. Kannattaisi ehkä syventyä siihen tekstin sisältöön eikä pieniin kielioppivirheisiin.

          • Antonio

            Brava!

          • Viljami

            Juuri näin. Muuten jää vaikutelma, ettei ole mitään muuta sanottavaa kuin toisten kielioppiasuun puuttuminen. Tärkeintä on, että sanoma tulee ymmärrettyä, eikö niin?

      • Juha Nurmi

        Etsin juuri itsekin tätä linkkiä kommentikseni. 😀

      • Tutkitaan ja hutkitaan

        Olisin aika varovainen, ennen kuin alkaisin nimittelemään ihmisiä ”mänteiksi” sen perusteella, että he edustavat tiettyä Big Five -persoonallisuustyyppiä.

        Otos oli pieni eikä satunnainen, 83 vapaaehtoista tietyn nettisivuston kautta hankittuna. Lisäksi erot tuloksissa olivat pieniä. Kaiken kaikkiaan varsin tyypillinen esimerkki tutkimuksista ja niiden uutisoinnista mediassa nykyään.

  5. töytön

    Kiire on kova ja vielä pitäisi ehtiä tehdä vaikka mitä tuhoja. Tarvitaan lisää savuverhoja tuulipukukansan huomion pois viemiseksi. Oisko taas joku laiska työtön Einari ehkäpä?

  6. Lari

    Kiitos Sakulle hyvästä tilannekuvakatsauksesta ison kuvan suhteen.

    Yhden isojen poikien ja tyttöjen toistaman väittämän mukaan; Suomessa ollaan nyt viimeinkin valmiita siirtymään korporatismista parlamentarismiin.

    Hetkinen! Mikä korporatismi? Mikä demokratia? Varsinkin, kun fasisimikin ja vieläpä Suomessa taitaa voida hyvin?

    Wahlroos: ”Kolmikanta muistuttaa fasistista järjestelmää?”  – 23.3.2015 Suomenmaa/STT ja Wahlroos: ”Kolmikanta Mussolinin keksintö” – Iltalehti 8.4.2015.

    Mielenkiintoista olisikin kuulla, mitä BW tarjoaa tilalle ja millä perusteilla?

    Tästä yksi lähestymiskulma aiheeseen:

    Korporatismi ”duunauksessa”
    – lokakuu 22, 2015
    Harva on huomannut, mistä kaikesta pääministeri Juha Sipilän hallituksen toimissa on lopulta kysymys. Yksi asian huomanneista ja julkisuuteen kertoneista; on yllättäen keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Risto E.J. Penttilä. Tosin hänenkin ulostulonsa Uusi Suomi – verkkolehdessä 17.10.2015 oli piilotettu itse juttuun varsin hyvin.

    Kovaa tekstiä ja hyvä huomio häneltä. Menossa on kaikkien aikojen valtataistelu:

    ”Hänen mukaansa hetken näytti siltä, että pääministeri Juha Sipilän (kesk.) hallitus tekee kaksi historiallista muutosta: siirtää Suomen korporatismista parlamentarismiin ja sääntelytaloudesta markkinatalouteen.

    – Nyt en ole enää niin varma. Kumpikaan historiallisista hankkeista ei oikein etene. Ainoa mikä vielä jotenkuten etenee, on sisäinen devalvaatio. Ja se ei ole mikään pikku juttu. Se on pitkä ja kivinen tie.”

    Halutaanko aitoon parlamentarismiin oikeasti? Vai ollaanko nyt nuijimassa vain työnantajapuolen hallitsema yhteiskuntajärjestelmä voimaan?

    Ydinkysymys esimerkiksi EK/SAK /STTK/AKAVA – akselin hallitsemien ekosysteemien suuntaan on sellainen, että ovatko ne valmiita vetäytymään kaikilta lakisääteisten vakuutus- ja sosiaaliturvan alueilta, jotka niille eivät perustuslain ja vallan kolmijako-opin mukaan kuulu?

    Lue lisää osoitteessa Suomi 2017-blogista:

    https://suomi2017.wordpress.com/2015/10/22/korporatismi-duunauksessa/

  7. Hannele Öster

    Jossain kohdassa pitäisi panna piste tälle työnantajien ja hallitusten räävittömälle touhulle. Toivon todella, että se kohta on nyt. Pelkään vaan, että kaiken aivopesun jälkeen ihmiset eivät enää pysty näkemään tosiasioita probagandan seasta.

  8. Sirpa Kärkkäinen

    Muuten hyvä. Mutta se YTK- juttu vaatii täsmennöstä. Teen itse animaatioita opettajan työn ohella. Aiemmin tein myös sarjakuvia ja kuvituksia. Sitten kävi niin, että yhdestä kuvituspalkkiosta, jonka lehti maksoi minulle free-lancer verokortilla sainkin sitten yrittäjästatuksen koko vuodeksi. Kuvituspalkkio oli pieni, alta 500 euroa. Samanlaisen summan nettoaa kuka vain nettikirppiksiltä myydessään vaikkapa pois hyvälaatuisen käytetyn tietokoneen. Erona on vain se, että minä menetin opetöistäni kertyvän työttömyysturvan kokonaan. Vanhan pelikoneensa myyvä insinööri sen sijaan saa pitää pikku kauppojensa myyntivoitot ja on reilusti vakuutettu, jos paha päivä iskee työttömyyden tai sairauden muodossa. Toisin on luovien alojen tekijöillä. Laki on laadittu niin, että on täysin mahdotonta yhdistää palkkatyötä ja satunnaisia oman alan keikkoja (kuvitukset, sarjakuvat, animaatioklipit ym.). Satasen harha-askel oman ammattitaidon ylläpitämiseen maksaa pois kaiken vakuutusturvan. Jos taas joku sitten sanoo, että tehkää kuukausipalkkaisella työsopimuksella, niin pyydän häntä sitten näyttämään ne työnantajat, jotka palkkaavat niin. Vähissä ovat, voin kertoa. YTK on tuonut turvaa itseni kaltaisille tekijöille, joita on vähän, ja joiden yli kaikki kävelevät. Jopa moraalisesti, ”kun ei kuuluta ammattiliittoon”. Niin. Kauankohan kestäisi sarjakuvapiirtäjien lakko? Kuvittajat, Grafia ja Journalistiliitto päätyivät aikoinaan boikotoimaan Sanoma Oy:n surkeita sopimusehtoja. Ja nyt tätä jäätynyttä konfliktia on kestänyt kohta 10 vuotta. Suomalaiset lehdet täyttyvät amerikkalaisen Shutterstock-kuvatoimiston halpiskuvista, mutta itkeekö kukaan? Ei tästä mitään poliitikan ykkösjuttua näytä tulleen… Joten, please, hiukka taustatyötä ennen poltinmerkillä leimaamista ja maalittamista. Itseni kaltaisisia luovan alan tekijöitä on paljon, meistä suurin osa on naisia ja meillä on niin surkea palkkataso, ettei tarvitse kenenkään kadehtia. Tykkäämme silti työstämme. Mutta tuplarangaistuksia emme tarvitse emmekä halua. Moralisointi voi vaikuttaa halvalta huvilta, mutta myrkyttää todellisuudessa ilmaa kaikilta. Se, mikä todella auttaisi tätä piskuista ryhmää, johon itsekin kuulun, olisi yhdistelmävakuutus. Ja sen säätämisessä YTK: n asiantuntemus olisi tarpeen.

    • AKK

      Siinähän ongelma piileekin ettei YTK ole mikään edunvalvontajärjestö. Työttömyysturvan se tarjoaa, mutta jättää työntekijät muuten oman onnensa nojaan.
      Monella alalla etujen valvonta on jo nyt hankalaa ja sitä hankalampaa se on jos ihmiset eivät järjestäydy ja ole mukana ajamassa omaa etuaan. Työntekijöiden työehdot ja työelämän pelisäännöt eivät synny itsestään vaan ne vaativat määrätietoista ja pitkäjänteistä työtä.

      YTK-kassa ei tuo mitään ratkaisua esittämiisi ongelmiin, se on työnantajien perustama kassa jonka tarkoitus on harhauttaa mahdollisimman moni työntekijä pois omasta edunvalvonnastaan eli ammattiliitoista. Kuinkahan moni onkaan jo mennyt retkuun liittyessään YTK-kassaan luullen että se ajaa myös työntekijöiden oikeuksia ja neuvottelee työsuhdeturvasta tai palkoista?

      • Sirpa Kärkkäinen

        Minulla ei ole ammattiliittoa, joka ottaisi jäsenekseen. Kysytty on, mm. OAJ: stä.

        • AKK

          Ihmettelen miksi liitot eivät muka ottaisi jäsenikseen, aika outoa. Oikea liittohan voi löytyä koulutustaustan tai tehtävien mukaan. Toki kaikki edut saadakseen liittyminen kannattaa tehdä hyvissä ajoin. Selvää lienee kuitenkin se ettei YTK:stä ole apua muuta kuin työttömyyskassana.

        • Vanessa Sjögren

          Oletko harkinnut Digimamaa (http://digimama.fi) tai Takua (http://taku.fi)?

        • Minna

          Mites Taku Ry? Taide- ja kulttuurialan työntekijöiden
          liitto. Itse kuulun siihen ja suosittelen sinullekin!

    • Rintsu

      Internet on tehnyt luovasta työstä vapaata riistaa ja tekijänoikeuksista muodollisuuden. Siis tekijällä on oikeus tehdä mutta eihän nyt tekemisistään korvausta voi odottaa. On työn tulos sitten laulu, sarjakuva tai valokuva niin kun se on kerran tehty niin se leviää netissä hallitsemattomasti ja tekijä jää nuolemaan näppejään.
      Se ei ole ammattiliittojen vika.

      Jos teet muutaman kuvituksen vuodessa niin olet yhtä vähän yrittäjä kuin minä muusikko.
      Jos työkkäri sen perusteella toteaa sinut ”yrittäjäksi” niin se ei ole ammattiliittojen vika vaan seurausta nykyisestä hallituspolitiikasta jossa työttömät kaikin keinoin yritetään tilastoida muiksi kuin työttömiksi.

      Mutta kyllä, ammattiliitot eivät ole mitenkään kunnostautuneet työttömien puolestapuhujina tai asiainhoidossa. Vaikka jokainen työtön on potentiaalinen jäsen. Kukaan vaan ei tiedä minkä. Minulla ei ole enää asiaa pieneen verotarkastajayhdistykseen jonka tilintarkastaja olin. Jos vielä joskus saan töitä *hah* niin minulla ei ole aavistustakaan mihin ammattiyhdistykseen tai liittoon tulen kuulumaan. Tällä hetkellä kukaan tai mikään ei juuri kosiskele.

      • Sirpa Kärkkäinen

        Totta. Itse en käsitä laisinkaan, miksei palkkatöistä ja keikkatöistä saatuja tuloja voida kohdella samalla tapaa. Molemmissa työntekijä maksaa työttömyysvakuutusmaksun, mutta pelkkä keikkatyön tekeminen riskeeraa vakuutusturvan. Itse kunnioitan ammattiliittoja ja niiden tekemää työtä. Tulen työväenluokasta ja omat vanhempani saivat liitoista sekä turvaa että neuvontaa. Se on arvokas asia enkä siksi näe syytä morkata niitä, jotka aikoinaan puolustivat aidosti heikompia. Mutta itselleni ei liitoista sijaa löydy. Ja AKK: ta lukiessa tulee tunne, ettei kulttuurin parissa työskenteleviä kaivatakaan. Olisi kiva saada vastauksia konkreettisiin kysymyksiin eli vaikkapa siihen, miksi suomalaisen lehden kannattaa julkaista se Shutterstockin kuva ja miksi lainsäädäntö on sellainen, että suomalaista kuvittajaa ei kannata samaa hommaa tekemään ottaa.

        • AKK

          Harmi jos liittoa ei löydy, toki silloin on turva yritettävä saada jostakin muualta. Valitettava kehitys on se että ihmisiä ohjataan yhä enemmän yrittäjiksi vailla todellista yrittäjän asemaa tai turvaa. Siinä olisi korjattavaa. Työskentely kulttuurin parissa on yhtä arvokasta kuin muukin työ, valitettavasti vaan siellä on edunvalvonnasta ilmeinen aukko. Tuo on myös osoitus siitä mikä tilanne syntyy jos ammattiliittoa ei ole takana tukemassa.

        • Rintsu

          Yksinkertainen vastaus. Koska se maksaa.
          Metro-lehdessä on joka päivä ”lukijan kuva” joka muuttuu lehden omaisuudeksi leffalipuilla. Vaikka kyseessä olisi vuosisadan uutiskuva niin sen hinta ei o leffalippuja kummempi.
          Samoin lehden täytteenä on joka päivä pari sivua ”lukijakommentteja” joissa ihmiset siis maksavat saadakseen mielipiteensä julkaistua eikä päinvastoin.
          Shutterin halvat kuvituskuvat täyttää lehteä ihan yhtä hyvin kuin ammattilaisen ottamat ajankohtaiskuvatkin.

          • Sirpa Kärkkäinen

            Moikka! Et tod.näk. näe tätä kommenttia enää, mutta laitan viestin silti… Hinta ei ole ainoa tekijä eikä halpuus yksin ratkaise kaikkea. Muutenhan meille ei olisi yhtäkään toimittajaa töissä ja robot kirjoittaisi kaikki uutisjutut. Ne kyllä pystyvät siihen nykyisin. Pointti on siinä, että suomalaisen tekijän työn pitäisi pärjätä tässä kentässä. Siihen pitäisi löytyä keinoja, ideoita ja mahdollisuuksia. Yksi tärkeä keino olisi helpottaa suomalaisen tekijän asemoimista työhön. Jos työ on keikkaluontoista eikä siis päätoimista, niin sitä ei pitäisi päätoimiseksi katsoa. Nyt harkinta näissä tapauksissa on täysin mielivaltaista eikä etukäteen ole mitään.mahdollisuutta tietää, miten viranomainen asian tulkitsee. Minusta olisi fiksua ja reilua katsoa yksinomaan ansaittuja tulomääriä. Niistä kyllä näkee sivu- ja päätoimisuuden nopeasti. Myös tutkimustiedon perusteella yksi tärkeimmistä syistä sille, että työttömät eivät aktivoidu, on työttömyysturvan epävarmuus ja heikko ennustettavuus. Tämä koskee myös työntekijöitä, jotka voisivat tehdä enemmän oman alansa töitä, jos yksittäisten työkeikkojen tekeminen ei olisi niin riskialtista.

        • Matti Helin

          Perustakaa työosuuskunta. Vaatii minimissään 7 jäsentä. Olette työsuhteessa osuuskuntaan määräajan eli keikan keston ajan määräaikaisella työsopimuksella. Osuuskunta hoitaa asiakkaan laskutuksen ja maksaa palkan + sivukulut jäsenen laskutuksen mukaan, ja muutoin olette työttömiä tai muualla työssä. Toimii.

          • Satu

            Nykyään osuuskuntatyöt katsotaan kevytyrittäjyydeksi. Itse jouduin lopettamaan sivutyön tämän lain takia. Tuli voimaan muutama vuosi takaperin.

            • Jarkko

              Jep siinä samassa rytäkässä muuttui myös laskutuspalveluiden kautta tehty satunnainen työ yrittäjyydeksi.

  9. Hupu

    Tuohon tekstin alapuolella olevaan kuvaan liittyen haluaisin sanoa, että ammattiyhdistysliike on todellakin saavuttanut kuvassa mainitut edut.

    Nykyinen ammattiyhdistysliike on puolestaan ollut romuuttamassa saavutettuja etuja kun ovat taistelematta hyväksyneet työttömillä teetettävän palkattoman työn. Ammattiyhdistysliikkeet ovat itse asiassa olleet vaatimassa työttömille lisää ”palveluja”. Työttömille suunnatut palveluthan voi kiteyttää palkkatyöhön johtavilta tuloksilta lähes olemattomiksi ja näiden palveluiden tuloksena päädytään lähinnä tekemään palkatonta työtä eri nimikkeillä.

    Nykyiset ammattiyhdistysliikkeet eivät ansaitse kunniaa aikaisemmin saavutetuista eduista, koska ovat hyväksyneet, että suurelta osalta työntekijöistä viedään nuo kaikki oikeudet vain sen perusteella, että he joutuvat työttömäksi.

    • Marita Pitkäaikaistyötön/sairausloma

      Ai jos meillä viel oliskii viel noit palveluita. Ei oo enää pankkeja jossa asioda. Ite pitää tehä kaikki ja sittekii siint joutuu maksaa. Enne sentää sai pankiltakii + merkkisii korkoi omille rahoille ja palvelu oli ilmasta. Nii ja siinhä sit meni monenmonta työpaikkaa.

  10. Lauri Koski

    ”… mutta kaikki eivät historiaa opiksensa ota vaikka esimerkkejä on riittämiin. Nyt on taantumus taas tullut satoansa korjaamaan ja se voi kestää vuosikausia, mutta historian kulkua ei taaksepäin voi tuupata ja tyranni saa aina palkkansa”
    Vai saako? Ja minkaisen? Maksetaanko se vakuutuskuorina vai saako ansaitsemansa palkan?
    Kansa päättää, jos niin haluaa.
    Valitettavasti näyttää siltä, ettei kansa halua päättää, vaan on luovuttanut vallan verovaroin bisneksiään pyörittäville rahamiehille.
    Ja kansa maksaa!

    • Ulla Vehaluoto

      Totta. Valta on annettu kansalle, siis ihmisille, joita Suomessa on yli 5,5 miljoonaa. Yrittäjiä Suomessa on 260 000, heistä 170 000 on yksinyrittäjiä joten he eivät teetä työtä muilla, näin ollen muilla työtä teettäviä yrittäjiä, joita koko hallitus ja kansanedustajien enemmistö tukee ja pönkittää, on 90 000. Työnantajiksi kutsuttujen yrittäjien osuus koko väestöstä on siten noin 1,6 %.

      Perustuslain mukaan ”Valtiovalta Suomessa kuuluu kansalle, jota edustaa valtiopäiville kokoontunut eduskunta.” Eduskuntako edustaa kansaa? Ei uskoisi, kun tilastoja vähänkään katsoo.

  11. Antonio

    Eilisessä Politiikkaradiossa Kakon edustaja toteaa, ettei irtisanomislaki koske kuin pientä osaa firmoista, jotka pelkäävät irtisanotun työntekijän käynnistämää oikeudenkäyntiä ja sen tuloksena korvausvevollisuutta.

    Pienellä maallikkojärjelläni päättelen tästä, että työantajat antavat fuduja epämääräisin ja laittomin syin, jos kerran pelkäävät joutuvansa maksamaan isot korvaukset työntekijälle.

  12. AKK

    Työpaikoilla on nähtävissä se että on työntekijöitä jotka haluavat kaikkien etua (järjestäytyneet) ja opportunisteja (järjestäytymättömät). Järjestäytymättömät ovat kyllä valmiita ottamaan vastaan muiden tekemän työn hedelmät, mutta mitään niiden eteen ei haluta tehdä. Osa näistä järjestäytymättömistä on pihejä jäsenmaksun säästäjiä, osa suorastaan työnantajan koomisia lakeijoita jotka pelaavat häikäilemättä omaan pussiinsa. Nämä työehtojen vapaamatkustajat kyllä erottuvat työpaikkojen kahvipöydissä heidän toistellessaan aina sopivasti työnantajaliitoista syötettyä propagandaa. Pahimmillaan nämä vapaamatkustajat ovat avoimen ay-vihamielisiä, jopa siinä määrin etteikö se nostattaisi joissakin vakavamielisissä kiukkuakin.
    On jäänyt mieleen että aikoinaan tällaiset avoimen opportunistiset ilmaisivat aika usein olevansa SMP:läisiä, nykyään keskustelupalstoilla näkee mm. persuja, liberaaleja, kokoomuslaisia, kepulaisia, sitoutumattomia jne. jotka ovat avoimen ay-vihamielisiä, jotkut kiihkeästikin. Mikä saakaan aikaiseksi sen etteivät jotkut työntekijät halua edes kohtuullisia yhteisiä työehtoja vaan taistelevat jopa avoimesti niitä vastaan. Pureeko propaganda vai mistä mättää. Penni heidän ajatuksistaan, ehkei työntekijävastaisen työntekijän pitäisi olla edes työntekijä.
    Onneksi useimmat työntekijät puoluetaustastastaan riippumatta ymmärtävät kuitenkin ajaa työntekijöiden yhteistä etua eivätkä alennu ainakaan vastapuolen vietäviksi.

    • Hupu

      Eikö olisi kohtuullista vaatia jäsenmaksujen vastineeksi jotain tulosta? Miksi maksaa jäsenmaksuja kun heti työttömäksi jäätyä on täysin lainsuojaton tai viimeistään siinä vaiheessa kun ansiosidonnainen lakkaa?

      Koska ammattiliitot eivät tee mitään palkattoman työnteon lopettamiseksi vaan ovat vaatimassa sitä lisää, niin eikö olisi kaikkien etu vaatia ammattiliitoilta toimintaa tai äänestää jaloillaan eli jäsenmaksujen maksaminen loppuu…

      Eikö ole nykyisessä tilanteessa opportunista syöttää propagandaa ammattiliittojen menneen ajan roolista, kun nykyajan ay-johto lähinnä toimii siten kuin työnantajien etu olisi myös työntekijän etu?

      • AKK

        Täytyy vielä lisätä että noita ay-vihamielisiä on näkyvästi ilmestynyt myös sinisistä, meinasi unohtua kun puolueen kannatus on vain 1% luokkaa?

        Kyllä ammattiliitoilta voi vaatia tuloksia, mutta jäsenistön pitää olla ajamassa asioita haluamaansa suuntaan.
        Ansiosidonnainen on ammattiliittojen ajama etuus, mutta toki hallitus on senkin kestoa lyhentänyt ja leikannut muuta turvaa. Yksin ay-liike ei voi asioita päättää joten on tärkeää että myös hallituksessa on oikeat puolueet.

        Toiminnan vaatiminen ammattiliitoilta on aina paikallaan, jos aikoo äänestää jaloillaan kannattaa miettiä kenelle antaakaan äänensä ja kuka edes yrittää hoitaa työntekijöiden asioita. Pitkäaikaistyöttömät ovat hankalassa asemassa, eikä ammattiliitoilta ole heidän tilanteeseensa paljoakaan konsteja, oikeanlainen hallitus sen sijaan voi vaikuttaa enemmän.

        Ammattiliittojen näkemys on että työntekijän etu on myös työnantajan etu. Menneen ajan saavutukset ovat tärkeitä kuten niiden puolustaminenkin, kuka puolustikaan työttömiä kun aktiivimallia vastaan ja kuka taistelee irtisanomissuojan heikennystä vastaan. Tulevaisuus on sitä että työelämä pidetään inhimillisenä ja työttömistä pidetään huolta.

        Monille on ilmeisen vaikeaa hahmottaa asioiden syy seuraus suhteita ja sitä hämärretään myös hajota ja hallitse propagandalla. Työntekijöiden etu ei missään nimessä ole se että ammattiliitot ovat heikkoja ja työntekijöiden järjestäytymisaste alhainen. Työnantajat ja YTK-kassa työehtojen vapaamatkustajineen eivät aja työntekijöiden etua. Palkatonta työtä ajavat työnantajat ja nykyinen hallitus. Ammattiliitot taistelevat sen puolesta että työehdot ovat asianmukaiset, palkka riittävä ja että työttömälle taataan riittävä toimeéntulo.

      • Viljami

        Ehkä hieman liioiteltua, mutta osin myös totta. Palkaton työ on aikamme rutto ja siihen tulisi ammattiliittojen ja puolueitten paljon äänekkäämmin kajota.
        Toisaalta nyt jos koskaan AY tarvitsee kaiken mahdollisen tuen, muutoin sekin osa puolustusta pettää ja työnantajapuoli nauraa partaansa. En soisi heille sitä iloa.
        Myös yksittäinen kansalainen voi esittää kritiikkiä niin liitoille kuin myös puolueille. Joskus sieltä jopa vastataan, usein ei. Ylimielisyyttäkö? Kyllä äänten luulisi kelpaavan. Me kannattelemme puolueita, meitä on pakko kuunnella.

        • Hupu

          Minä en voi olla ajattelematta, että aikoinaan kun alettiin hyödyntämään työttömän työpanosta ilman palkkaa eli työttömyyskorvauksien saamisen ehtona, niin silloin olisi pitänyt pistää perse penkkiin ja estää nykykyisen kaltaisen tilanteen muodostuminen. Eikä olisi tarvinnut edes pistää persettä penkkiin kun nykyinen järjestelmä olisi voitu ehkä estää pelkästään kieltämällä työttömien herjaaminen ja syyttäminen työpaikkojen puuttumisesta… ja nykyään siitä ettei työtön kelpaa työnantajalle, vaikka olisi kuinka ”HUUTAVA” työvoimapula.

          Nyt kun on saatu palkaton työ käyttöön, niin siitä eroon pääseminen voi vaatia hiukan sitkeämmän työtaistelun kuin sen estäminen olisi aikoinaan vaatinut… vanhempi ikäpolvi olisi siihen kyennyt nuorempi sukupolvi ei taida kyetä.

          ”…kuka puolustikaan työttömiä kun aktiivimallia vastaan ja kuka taistelee irtisanomissuojan heikennystä vastaan. ”

          Niin, ihan kuin pikkukakara olisi pikkusen yrittänyt vastustaan vanhempia ja sitten tiedostanut vanhempien määräysvallan – lopputuloksen kannalta ihan yks hailee. EK sanelee…

  13. Xx

    Hallituksen kieroilua seuratakseen täytyy kääntää oma ajattelu lopusta alkuun. Eli hallitus aloittaa helpoimmasta, jonka jälkeen on helpompi edetä kohti vaikeampaa. Kun hallitus tekee jotain, on mietittävä pahimman kauhuskenaarion mukaan seuraavat askeleet. Hallitus ei tee mitään ilman isoa kuvaa : aktiivimalli pakottaa työttömät ottamaan huonoilla ehdoilla työtä vastaan, yritysten irtisanomisia helpotetaan. Koulutusmäärärahoja poistetaan. Jne.
    Kääntäen: yritykset irtisanovat paremmalla työehtosopimuksella olevat, tilalle pakotetaan huonoilla sopimuksilla työttömät aktiivimallilla pakottaen ja opiskelijat otetaan ilmaistyöhön työssä oppimaan ja koukutunneissa säästetään. Osakkeenomistajille tulee voitot.
    Todellakin ei tule yhtä ilman toista eikä kolmatta.
    Kaikki Sakun skenaariot ovat pitäneet psikkansa: mitä voidaan tehdä yhdelle, voidaan tehdä muillekin.
    Tämä hallitus on yrittäjien äänitorvi. Ei kenenkään työntekijän.

    • Riitta Tiihonen

      Tismalleen, paitsi että pienyrittäjille on tarjottu oranssiksi maalattua keppiä. Työoikeuden professori Seppo Koskisen mukaan irtisanomisperusteiden vakiintuminen vie vuosia. Ennen ennakkopäätöksiä yrittäjäkään ei voi tietää, onko irtisanominen laillinen.

      • Riitta Tiihonen

        Tämä siis jos yleislausekkeeksi muotoiltu irtisanomissuojan heikennys menisi läpi.

  14. Lauri Koski

    Voimakkaan eripuran lietsomisen aloitti aikoinaan Aho-Viinasen hallitus ja jostain syystä, niin vasemmisto kuin ammattiyhdistysliikekin, ovat osoittautuneet hampaattimiksi harjoitetun machiavellismin edessä.

    • Sirpa Kärkkäinen

      Vaikka meillä oikeistolaisin hallitus pitkään aikaan, jonka tavoitteet eivät todellakaan ole samat kuin kansan suuren enemmistön ( pieni- tai keskituloisia palkansaajia), niinvasemmiston kannatus jää alle 30 prosentin. Nyt SDP:tä pidetään jo tulevien vaalien voittajana, kun on saavutettu ennätyskorkeat kannatusluvut, jotka lähestyvät 23 prosenttia. Miksi näin vähän, kysyn minä. Tällaisessa tilanteessa? Ja vastaan myös. Vuosittain solmitaan yli puoli miljoonaa määräaikaista työsopimusta. Meidän pätkisten, tuntityöläisten, eri työnlajeja yhdistelevien asemaa ei tarmokkaasti aja kukaan. Konkreettisille ehdotuksille kuten yhdistelmävakuutus tulee vastaukseksi päinvastoin vahva halu mitätöidä vastapuolen kokemat ongelmat, niputtaa ne kategoriaan marginaaliset ja lytätä päälle vielä leima ”huono työntekijä ja ihminen”. Työelämän muutokset ihmiset elävät sitten yksittäin, kukin omassa nahassaan. Asiakysymykset eivät nouse keskusteluun eikä niihin pohdita yhdessä konkreettisia ratkaisuja. Peukutan täysillä nyt käynnissä työtaisteluita irtisanomissuojan heikennyksiä vastaan. Todellisuudessa suurempi taistelu käydään koko ajan taustalla. Työ siirtyy yhä enenevämmässä määrin verkostomuotoiseksi keikkatyöksi. Vakituisiin työtehtäviin ei enää palkata uusia ihmisiä, vaan ne loppuvat, kun työntekijä siirtyy eläkkeelle. Tässä muutoksessa olisi mielestäni fiksua olla mukana työn reunaehtoja sopimassa ja laatimassa. Eikä torpata puolen miljoonan ihmisen kokemusta työelämän muutoksesta yhdessä lauseessa.

      • Lauri Koski

        Nykyisessä poliittisessa tilanteessa myös minun mielestäni SDP:n kannatus tulisi olla huomattavasti korkeampi kuin mielipidemittaukset nyt antavat tulokseksi.
        Se pitäisi uskaltaa tunnustaa, että puheenjohtajan julkisuuskuva korreloi suoraan puolueen kannatuslukemiin.
        SDP on kärsinyt jo pitkään jonkinasteisesta johtajuuskriisistä.
        Tuollaisena hypoteettisena kysymyksenä, pohdintana, voisi esittää, että missä lukemissa puolueen kannatus olisi, jos aikoinaan, Urpilaisen sijaan, puheenjohtajaksi olisi valittu Tuomioja

        • äimänkäki

          Demareissa on porukkaa joiden oikea poliittinen koti olisi kokkareiden oikeassa siivessä. Pari sinne jo lähti, mutta ei vielä riittävästi.

    • äimänkäki

      Tuho-Aho siellä Sipilän takana vieläkin hääräilee. Haistaa kyllä rahan. Kaverit järjestävät ”konsultointia” sinne missä joku on saanut asiat kulkemaan. Esko pannaan sinne jotain tyhjänpäiväistä viisastelemaan, kohtuullista valtion varoista maksettua konsulttipalkkiota unohtamatta. Siitä onkin aikaa kun Esko meinasi saada koko Suomen juntturaan. Katellaan onnistuuko nyt yhdessä Sipilän kanssa.

  15. lasse kosonen

    Näin kansaa sumutetaan ja paimennetaan. Vähempi häikäilemättömyys ei näköjään riitä.

  16. Raitis pitkäaikaistyötön

    Olen todellakin laiska työtön – Yrittää löytää työtä tai päästä mielekkääseen kouluun ei OLE niin helppoa, kuin nuo kultalusikka takapuolessa syntyneet luulee. Eräs porvari mummo teetti minulla raskaita pihatöitä 3.79 e h. Ja itse osti 45.000 e auton käteisellä. Päätin että nyt riittää. Hän ei suostunut palkkaamaan virallisesti jotta edes vähän kertyisi eläke. Meitä käytetään hyväksi koska me sallimme Sen. Minä päätin että ilmasta työtä EN tee. Jokaisen ihmisen työpanos on yhtä arvokas.

  17. Sinikka Tuli

    Niin täyttä asiaa. Mikä vielä tästä jäi, on eläkeläiset. Meitä on alettu kuvata ahneina nuoremman sukupolven eläke mahdollisuuksien riistäjinä. Vastakkainasettelua tehdään joka suuntaan. Todellisuudessa me papat ja mummut mahdollistaminen osaltamme yhteiskunnan rattaiden pyörimisen. Hoidamme lapsia, kun he sairastuvat ettei vanhempien tarvitse olla pois työstä. Eläkkeestämme maksamme verot ja kulutamme sen yhteiskuntaan. Tilastollisesti meistä tulee kuluerä pari vuotta ennen kuolemaamme. Siihen asti olemme hyödyllisiä, ennen kuin meidät siivotaan ihmisjätteenä johonkin monikansallisen hoitolaitoken syövereihin. Tuotamme siellä parina viimeisenä vuotenamme vielä jollekin parempiosaiselle osaketuloja.

    • äimänkäki

      Suuret ikäluokat rakensivat Suomen siihen asentoon kuin se oli ennen näitä uusliberaaleja jotka päättivät rakennetun tuhota. Suurten ikäluokkien jälkeiset sukupolvet perivät enemmän kuin kukaan aikaisempi sukupolvi. Ja eläkepropagandasta. Suuri osa tuosta ikäpolvesta saa vain minimieläkkeen ja heidänkin eläkkeitä on leikattu. Tuomo Pietiläinen selvitti Stadin Pravdassa jokunen vuosi sitten, että duunarit maksavat ns. johtajaeläkkeitä yli satamiljoonaa vuodessa, koska eläkemaksunsa eivät riitä. Jonkun pitäisi tuokin paskakasa kaivella auki. Valtamed… eikun haittamediassa se ei nyt onnistu.

      • jasu

        ”Suurten ikäluokkien jälkeiset sukupolvet perivät enemmän kuin kukaan aikaisempi sukupolvi.”

        Perintöveron merkittävään nostamiseen tai perintökaaren muuttamiseen tai saakka ei ole vaan vielä ehditty, siinä on kait hiukan pohtimista miten isoporhojen omat perinnöt saataisiin rajattua pois. Kuolinpesän varallisuuden minimoiminen voidaan kuitenkin hoitaa paljon helpommin laskutuksella perimällä vanhuksen tarvitsemista hoitopalveluista palveluasumisessa palkkiot varallisuuden mukaan. Voidaan alkaa myydä kalliita hoivavakuutuksia perustuen varallisuuteen. Kyllä nekin ”perintörahat” porhojen taskuun saadaan.

  18. Markku T Koivisto

    Mitä muuta voi odottaa, kun meillä on äärioikeistolainen hallitus ja sitä myötäilevä media. Nyt sitä paljon puhuttua medialukutaitoa todella tarvitaan.

    • Antonio

      Just ajattelin, että jos meillä olisi Sakun kaltainen rohkea, asiansa tunteva räväkkä media, joka kävisi oikeutetusti rakkikoirana poliitikkojen kimppuun (haastatteluin) jokaikisessä käänteessä, ymmärtäisi kansa poliitikan tilanteet ja tapahtumat paremmin.
      HeSakin julistautuu puolueettomaksi ja sitoutumattomaksi, vaikka joka päivä voi lukea hallitukselle myötäisiä kritiikittömiä uutisia.

      Tänäänkin käsitellään sipilän kättäpäällelupausta AY-pomoille (= ettei kikyn jälkeen tehdä enää mitään heikennyksiä työelämään)
      ihmeen värittyneesti eli sipilän puolta pitäen (= en luvannut), vaikka vastapuolella ko. tilaisuudessa on ollut iso ay-porukka, joka kuuli sipilän lupauksen.
      Ikäänkuin rivien välistä voi lukea viestin, että joku salajuoni sipiläparkaa vastaan olisi nyt tekeillä AY-piireissä. Harmi vain, että sipilän lupaus oli suullinen. Ennenvanhaan suulliseen lupaukseen voitiin luottaa, mutta eipä nykyisin (ei ainskaan sipilän kaudella) …
      HeSa olisi esim voinut todeta: jos vastakkain on pääministerin ja monijäsenisen ay-porukan sana…

      • stunned

        Vasemmistolehdistöä ei enää ole. Valtamedia ja tiedotusvälineet ovat oikeiston omistuksessa.

        Sipilä kielsi koskaan käyttäneensä ilmaisua ”elämäntapatyötön”, vaikka näin teki suorassa lähetyksessä. Sipilä myös lupasi, että irtisanomislaissa kaksoisrangaistus poistuu (karenssi). Sinne jäi kahden kuukauden karenssi. Sipilä lupasi talonsa pakolaisperheelle asunnoksi. Sipi myi talon. Sipilä valehtelee työmarkkinajärjestöjen tehneen aloitteen kiky-sopimukseen.

        Pelkästään työttömyystilastojen väärentäminen on suuri huijaus.

        Ennen viime vaaleja Sipilä lupasi puuttua veronkiertoon. Aina voi luottaa siihen, että Sipilä tekee päinvastoin kuin sanoo. The Old Faithful.

        • Raija

          Puuttuihan se, teki siitä laillista.

        • Antonio

          Naurattaa tuo
          The Old Faithful;
          purkautuu äänekkäästi joka 110. minuutti…;)

  19. Jarkko

    Jaahas Sipilän oikeisto hallistus muutti Suomen perustuslakia perustuslain vastaisesti syyllistyen menettelytapa virheeseen jättämällä noudattamatta lakia siitä miten perustuslakia muutetaan kiireellisenä.

    https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/260550-professorit-karmea-virhe-perustuslain-kiireellisyysaanestyksessa-eduskunta-selittaa

    Nyt on mielenkiintoista nähdä mitä tekee ”kokokansan” presidentti sulkeeko vain silmänsä asialta säätiväthän lain muutoksen suomen eliittiin kuuluvat ”hyvät ihmiset”, joten pienet laittomuudet voi kuitata sillä.

    Suomi on siis valtio, jossa perustuslain muuttamisessa ei tarvitse noudattaa Suomen lakeja. Onko tämä oikeusvaltion tunnusmerkki?

    • töytön

      Kiireitä koko kansan presidentillä löpistä seurusteluistaan. Savuverhona tuokin evvk-juttu käy, sillä sipuli kiittää.

  20. Jyrki

    Osaisipa itsekin kirjoittaa asiat auki kuten nyt on Saku kirjoittanut. Ei tuohon ole kyllä paljon lisättävää mutta yritän.

    Tartunkin tähän lauseeseen:

    Sitten ruvettiin korostamaan, että nämäkin laiskottelijat elävät työssä käyvien maksamilla verovaroilla.

    Niin näin varmasti tekevätkin, jota kuulemma myös ”palkaksi” kutsutaan, kun se maksetaan tehdystä työstä etuusnimikkeellä työttömän tilille vaikka kuntouttavantyöstä. Työn, joka muuten tehtäisi oikealla palkalla jos sitä ei tehtäisi kuntouttavana työnä. Toki ne ketkä taas saavat samasta työstä palkan niin ovat tietysti niitä parempia ihmisiä. Vaikka hekin ovat vaikka kunnilla ja kaupungeissa töissä palkalla. Niin se raha palkkana tulee lopulta myös verovaroista juuri niistä samoista rahoista joista työtön saa etuutensa ja toinen palkkansa. Mutta sen toisen palkalla tekemä työ on arvokkaammaksi noteerattu.

    Tästä päästäänkin siihen, että loppujen lopultahan me kaikki elämme toistemme rahoilla. Jaa että kuinka? No joku viisas on todennut, että toisen firman maksamat palkat on toisen firman liikevaihto jne. Se että ollaan muuteltu rahan jako nimikkeitä vaikka palkaksi tai etuudeksi on lopulta sama juttu minusta. Paitsi sillä erolla, että vaikka teet samaa työtä kuin muut oikealla palkalla, mutta saat palkkasi etuutena olet heti heikommassa asemassa sekä myös juoppo, syrjäytynyt, osaamaton, holhouksen tarpeessa jne. Ja itse asiassa etuutta saaville pitää saada kalliita konsulttipalveluja, mitä ollaankin puuhailemassa kovasti ja yksityistämässä. Vaikka ainoa mitä monet tarvitsee on palkkaa ja oikeita kunnon mahdollisuuksia, joita ei etuuksia saaville anneta, koska no tekevät samat työt ilman palkkaakin karenssin uhalla.

    • stunned

      Ylen sivuilla oli uutinen Indonesian maanjäristyksestä ja tsunamin aiheuttamista vahingoista.

      Lukija kommentoi uutista ”Pakkoko sitä on lisääntyä holtittomasti. Johtuu uskonnosta.”

      Toinen lukija: ”Kuuntelin reportterin jutun aamun uutisissa. Hän aloitti sen valittamalla, että sähköäkään heillä ei juuri ole ja kännykän akku saattaa loppua. Ihan kamalaa!”

      Luonnonkatastrofi ja siitä seurannut inhimillinen kärsimys on oma vika, koska uskonto. Kännykkä on turhake. Nämä ihmiset ovat lukeneita ja älykkäitä, mutta kirjoittelevat päättömyyksiä, koska vihervasemmisto.

      Suomalaiset osaavat jo oma-aloitteisesti agitoimatta kovettaa sydämensä ja epäinhimillistää muut. Näin alkoi holokausti. Olemme jo vuodessa 1943.

      • Jarkko

        Stunned ironista tuossa on se, että juuri nuo kommentoijat itse ovat lähimpänä sitä kovan linjan islamistia omilta uskomuksiltaan vaikka esiintyvätkin heidän vastustajinaan. Ihan samanlaista alkukantaista tribaali heimoajattelua molemmat ryhmät kannattavat, jossa on me ja muut. Asioille on vain keksitty näennäisesti eri nimet vaikka ajatusmaailma on molemmilla ihan samanlainen.

        Sanoihan se jo Hitler aikoinaan, että kovanlinjan kommunistista saa koska tahansa kovanlinjan natsin, mutta sosiaalidemokraatista ei koskaan.

        • stunned

          Twitteristä:

          https://twitter.com/KelloEpeli/status/1047474996803751937

          En ymmärrä köyhiä ja kouluttamattomia. Miksi he hankkivat lapsia vaikeassa tilanteessa? Lapsen hankkiminen on paitsi kallista mutta ennenkaikkea epäreilua lasta kohtaan mikäli hänelle ei voi turvata hyvää tulevaisuutta. Lapsen hankkiminen ei ole ihmisoikeus.

          Fundamentalismi kohdistuu kotoisiin kristittyihin (arvatenkin) samalla tavalla, jos nähdään, että ”oma vika”.

          • Jarkko

            Itseasiassa näyttäisi siltä, että aika moni ei niitä lapsia hanki Suomen syntyvyys on tippunut nälkävuosien tasolle siis yhtä alheiseksi kuin 1864. Jossain artikkelissa esitettiin jo ennustuksia, että eläkkeitä joudutaan leikkaamaan tulevaisuudessa, koska laskelmat eläketasosta perustuvat paljon suuremmalle syntyvyydelle.

            Toisin kuin monet luulevat Suomessa ei ole rahastoivaa eläkejärjestelmää vaan suurin osa eläkkeistä maksetaan työntekijöiden palkasta perittävällä eläkemaksulla. Suuret ikäluokat maksoivat omille vanhemmilleen hyvin pieniä eläkkeitä ja nykyiset makselevat suurelle ikäluokalle paljon suurempia eläkkeitä. Nuorten eläkkeille sitten käy miten käy jos maksajat vähenevät kun lapsia ei synny.

          • töytön

            ”Meillä oli hyviä tilanteita”-potkupallijoukkueen valmentajakin noin korkealla ihmisarvossaan. Kokoomusainesta.

  21. Rintsu

    Tilintarkastusvelvoite on sit ihan oma juttunsa.
    Minä väitän, että jokainen oikea ja rehellinen yrittäjä tahtoo tietää tilanteensa.
    Ihan vaan, että omat ja firman rahat eivät mene sekaisin.
    Se on pienyrittäjän etu, että kirjanpito on kunnossa eikä kunnossa olevan pikkufirman tilien tarkastuksessa kauaa mene.
    Isommissa firmoissa taas osakkeenomistajat tahtovat tietää miten firmalla oikeasti menee.

    Milloin viimeksi hommia tein niin se oli kuluva + 6 vuotta jonka piti olla tarkastettavissa oli tilintarkastusta tehty tai ei. Ei o ihmisen hommaa kaivella ”toimitusjohtajan” kesämökin kompostia.

    En tunne ainuttakaan rehellistä yrittäjää jolle tilintarkastus olisi riesa.
    Mutta muistan Enronin jossa ”luova” tilintarkastus johti mihin johti.

  22. Maja Stina

    Työehtosopimusten yleissitovuuden poistolla ei olisi kuin yksi tarkoitus, päästää työnantajapuoli keräämään rusinat pullasta. Valitettavasti hallitus on kuin huppariaikuinen, joka suhtautuu yrityksiin kuin vapaan kasvatuksen kannattaja uhmaiäiseen, ei niille saa asettaa rajoja, vaatia mitään, eikä edellyttää hyvää tai edes reilua käytöstä. Vähintä mitä yritykseltä pitäisi voida vaatia on, että se kantaa itse yritysriskinsä ja kykenee selviytymään vapaassa kilpailussa työntekijän työsuhdehtoja heikentämättä. Toisin on kuitenkin käynyt, huppariaikuisen vältellessä konfliktia uhmaikäisen kanssa, riskit on ulkoistettu työntekijöille. Kun halutaan maksimoida voittoja, potkitaan osa porukasta pihalle ja teetetään tupladuunit jäljelle jääneillä, jos ei pärjätä, potiktaan porukkaa ulos ja otetaan tikkarina tilalle valtion tukemia 9 euroa päivässä saavia laiskaksi leimattuja. Eritysen näppärä konsti hillitä kasvavia palkkakustannuksia on irtisanoa -pienemmissä yrityksissä pian helpotetusti, 20 vuotta firmassa TES:in mukaisilla yleiskorotuksilla ja ikälisillä tilipussiaan lihottanut konkari ja palkata jonkun ajan päästä tilalle kortistosta työtön, jonka on sankiton uhalla pakko vastaanottaa tarjottu homma työehtosopimuksen minimipalkalla. Nythän olisi mukava jos sitä yleissitovuutta ei olisi, niin sille voisi maksaa jopa vielä vähemmän, mutta toki silloin työntekijällä olisi ainakin teoriassa mahdollisuus yrittää neuvotlla asiasta, siis mikäli uskomme esimerkiksi eräitä kokoomuksen huppariaikuisia. Raajat suorana lattialla raivoavaa uhmaikäistä ihmetellessä, vielä ei ole ehditty pohtia kuka tai mikä on se taho joka lisää kulutustaan ja korottaa verotustaan, jotta jatkuvasti alenevien palkkojen aihuttama ostovoiman heikkeneminen, siitä aiheutuva yritysten kanntattavuuden alenema ja alati kasvava toimeentulotuen tarve saadaan kompensoitua. Kokonaiskuvasta mitään ymmärtämätön huppariaikuinen vähät välittää siitä, että työllisyysasteella ei ole mitään merkitystä, eikä valtiontalouden alijäämää paikkaavaa vaikutusta, jos ihminen tarvitsee kaksi-kolme työtä tai työn lisäksi toimeentulotukea selvitäkseen, mutta ei nyt mietitä sitä, keskitytään näihin työehtojen heikennyksiin ja seuraavaksi yleissitovuuden purkamiseen, kun se kuulostaa niin kivalta idealta.

    • äimänkäki

      Tavoitteena on pääsymaksut työmaille vuoteen 2021 mennessä.

  23. äimänkäki

    Ja kohta Risikko marssittaa Seinäjoelta ”yrittäjän” kertomaan televisioon, että lakoilla ei ole saatu koskaan mitään hyvää aikaan. No, ei se ole lakon tarkoituskaan, mutta duunarit eivät ole koskaan saaneet mitään hyvää itselleen ilman lakkoja. Ja mitäs muuta, joo…

    Virkavalaan meinataan tuoda lisäksi Jumalan laki. Olen mieltä että, annetaan jumalien olla nyt rauhassa. Jätetään pois Eduskunnasta ja virkoihin liittyvistä, kun muistaakseni hän ei ole ollut koskaan ehdokkaanakaan eikä häntä ole virkoihin äänestetty. On paljon erilaisia jumalia ja tulee vielä vääntöä minkä jumalan lakia ruevetaan noudattamaan. Noudatetaan siis valtion maallista Perustuslain mukaan säädettyä. Ja vielä…

    Hallituksen tekemät kansantulon leikkaukset ja harmaan talouden torjunnan torjunta ei natsaa budjetin tasapainoituspuheiden kanssa. Teot ovat eri raiteelta. Verotulot alas, menot ylös, vaikka sote-”uudistuksella”. Matikkapäätä ei lasketa enää eduksi valtion johdossa. Leikkausten ainoa tarkoitus on mitata entistä suurempi osa kansantulosta ulos osinkoina, mieluummin ilman veroa, kiitos. Mitään muuta tarkoitusta ei leikkauksilla ole.

    • stunned

      Gdanskin Leninin telakoiden lakot kaatoivat Puolan kommunistihallinnon. Solidaarisuus-liike nousi valtaan — ja Walesa unohti heti työläistaustansa.

      • äimänkäki

        Hevosmiesten tietotoimiston mukaan koko juttu lähti väärinkäsityksestä. Walesan Polski Fiat ei lähtenyt telakan parkkipaikalla käyntiin ja hän siinä pähkäili, että vika täytyy olla Puolan johdossa. Mies pidätettiin. Turhan usein duunareiden kannatusta käytetään ponnistuslautana vihreälle oksalle. Ketäs tässä nyt… joo, Lindström.

        Muista vielä vanhoja viisaita miehiä joita kuljetettiin vielä 60-luvulla ”pakkotöissä” milloin missäkin ja olin joskus jaloissa pyörimässä. Antoivat hyviä neuvoja. Kun siinä joku ”kymppi” kävi heille vittuilemassa, sanoivat, että muista poika varoa uskovaisia ja hevosmiehiä, niiden sanaan ei voi luottaa. Pitää vieläkin paikkansa. Tiedä kumpi oli tuo kymppi. Nyt on eduskunnassa molempia.

        • Jonis Lusis

          Puolassa siihen aikaan oli autokouluissakin melkoinen ruuhka. Kerrottiin vain peruutuspaikkoja
          tarjolla olevan.

  24. Viljami

    Se harmittaa, että tuollainen disinformaatio saa jatkua ilman, että vasemmistopuolueet siihen riittävän ponnekkaasti vastaavat. Yksinkertainen kansa uskoo sitä joka vakuuttavimmin ja äänekkäimmin uskottelee.
    Nyt olisi korkea aika käydä vastahyökkäykseen käyttäen kaikkia niitä kanavia, joita näennäissananvapauden luvattu maa vielä tarjoaa.
    Ihmiset on jo niin hyvin harhaanjohdettu, että osaan ei tehoa enää se kuuluisa väännetty rautalankakaan. Todella harmillista, että myös YLE on liittynyt tuohon työttömien parjauskampanjaan siten, että päästelee läpi vain yksipuolisesti valikoituja puheenvuoroja. Se on koko kansan medialta anteeksiantamaton moka.
    Hatunnosto Uuninpankkopojalle, mutta sivustatukea tarvittaisiin. Puolueitten olisi aika herätä.

    • Jarkko

      Viljami järjestelmässä muita paremman aseman saavuttaneet suojelevat toisiaan ja tarvittaessa valehtelevat toistensa eduksi. Sitten suomessa on paljon niitä kenen uskoa ei pysty horjuttamaan millään faktoilla, koska on mukavampaa uskoa jotain ulkoa opeteletua liturgiaa maailman rehellisimmistä virkamiehistä ja muusta mukavasta.

  25. Julia

    Vastikäänhän Petteri Orpo perusteli irtisanomislain tarpeellisuutta sillä että ”meillä on 300 000 isää ja äitiä joilla ei vieläkään ole työtä”. Hallituksen hulluus vain tiivistyy päivä päivältä ja perustelut ja lausunnot käyvät yhä järjettömämmiksi. Vauhti kiihtyy loppua kohden. Painotus sanalla loppua.

    • Raija

      Jos sanotaan 100 000 irti ja heidän tilalleen otetaan uudet 100 000 ei työllisyyden tilanne ole mitenkään muuttunut mitä näyttää olevan hallituksen ja ehkä kansanedustajienkin vaikea ymmärtää. Tavallinen työläinen, työtön, eläkeläinen, opiskelija ja ehkä jopa tavalliset koululaiset jotka pari vuotta sitä laskento-oppia ovat opiskelleet ymmärtävät tämän yksinkertaisen asian.

      • Jonis Lusis

        Pohjolan Absurdistanissa voi kai ajatella näinkin: Erotkaa parisuhteistanne, se synnyttää
        tietyllä aikavälillä tietyn määrän uusia parisuhteita. Lopputulemana voimme sitten todeta:
        Parisuhteita solmittiin ennätysmäärä! Otsikko komeilee Ylen annon ja Erkko Verkon sivuilla.

    • stunned

      Tulee mieleen ”Saarioisten äidit”.

      Yritys irtisanoo 150 työntekijää ja 29 toimihenkilöä, joista 13 on ylempiä toimihenkilöitä.

      Sahalahdesta irtisanotaan 85 työntekijää.

      Saarioinen ei tarjoa irtisanottaville tukipakettia. Irtisanomisajalla on työvelvoite, ja vain muutamia työpäiviä voi käyttää työttömyysturvan selvittelyyn tai uuden työpaikan hakemiseen.

      • Jonis Lusis

        Jos verrataan Bochumiin, nähdään mielenkiintoisia eroja Suomen ja Saksan irtisanomis-suojan välillä.

      • äimänkäki

        Mnjaa, ilmeisesti kauppa ei käy Saarioisilla. Mistähän mahtaa johtua. Auttaako jos sanotaan porukat irti. Veikkaan ei, vika on jossain muualla. Irtisanomisiin joudutaan juuri siitä syystä, että tuotteet eivät mene kaupaksi ja firma joutuu panemaan lapun oveen kuten entisessä kyläkaupassa, liike suletu, ei kanata. Vika voi olla tuotteissakin, mutta ennen kuin tuote voi vaihtaa omistajaa, myyjä myydä ja ostaja ostaa, tarvitaan vaihdon välinettä eli rahaa. Olisiko vika siinä, että ostajia olisi mutta heillä ei rahaa?

        Yksi kodinkonekauppias äskettäin manasi, että kaupaksi ei enää mene kuin ruoka viina ja bensiini. Välttämättömyystarvikkeet vain, siis. Kyllä noita lappuja vielä kauppojen ovissa tullaan näkemään kun eduskunta äänestää.

        • Katriina

          Ei voi muuta kuin todeta Ari Ojapellon sanoin että ilman ostovoimaa ei ole kasvua.

  26. ismo reiva

    Pelkkää asiaa.

  27. AKK

    Näin suhtautuu Perussuomalaisten nuorten puheenjohtaja Samuli Voutila työläisiin ja työläisten oikeuksiin puolustaa irtisanomissuojaa, hän nimitteli eilen lakossa olleita loistoksi. Perussuomalaiset, muka työväenpuolue? Työväenpuolue työläisiä vastaan ja takaamassa sen että työläiset ja työttömät eivät varmasti saa ajettua oikeuksiaan ja että huomio kiinnittyy maahanmuuttajien sortamiseen. Jatkuvasti työntekijävastaisia ulostuloja, kuka ihmeessä uskookaan heitä työntekijäpuolueena. Joskus pahin vihollinen voi olla yllättävän lähellä, vaikkei uskoisi.
    Melkein tuntuu siltä että PS joku EK:n, SY:n, Kokoomuksen ja muun oikeiston puolesta myyräntyötä tekevä viritelmä, jossa omaa on vain maahanmuuttovastaisuus ja takapajuinen kansallismielisyys. Seuratkaapa mihin joukkoon persut toistuvasti asettuvat eduskunnan äänestyksissä ja millaisten päätösten taakse!

    Joku kommentoi:
    Persut ajaa samaa oikeistopolitiikkaa kuin hallitus, duunarit 9.ekulla hommiin
    loput sosiaaliluukulta

    SamuliVoutila lakkopäivästä:
    ·
    3. lokak.
    Loistavaa työpäivää kaikille! Ei rakennu tää maa vain loisimalla

    • AKK

      Tabletti korjailee omiaan, vaikka oikeastaan parempaan suuntaan. Piti kuitenkin olla:

      …nimitteli eilen lakossa olleita loisiksi!

  28. Työsuhde-etuna astma

    IL:n uutisoinnista [https://www.iltalehti.fi/politiikka/7f74a20f-ae26-4118-a650-874fff83551d_pi.shtml] poimittu lainaus:

    ”Työministeri Lindström puolestaan kertoi hallituksen kuuntelevan myös palkansaajapuolen näkemyksiä – mutta nykyisen hallituksen toimintatapa on eri kuin aikaisemmilla.

    – Siinä, miten tässä nyt on ymmärretty tämä kolmikanta, niin siinä tämä iso ero ja varmaan ajatuksen ristiriita on. Kun aiemmin on toimittu niin, että jos ei ole tullut yksimielisyyttä, niin asioita ei ole välttämättä viety eteenpäin. Tämä hallitus on niistä riidoista ja erimielisyyksistä huolimatta vienyt asioita eteenpäin, jolloin jotkut ovat vetäneet siitä johtopäätöksen, että me olemme jotenkin kävelleet heidän ylitseen, Lindström perusteli.”

    Nykyhallituksen on siis se käsitys, että asioiden päättäminen yhdessä (kolmikannassa) tarkoittaa sitä, että tehdään esitys jota muut eivät hyväksy mutta se viedään silti läpi.
    Tämäkö ei siis ole muiden osapuolien ylikävelyä?

    • AKK

      Niin, mitkä ovatkaan ne asia jonka Sipilä ja Lindström ovat vieneet läpi työntekijäpuolen ehdotuksesta. Mitenkä onkin tullut valittua koko hallituskauden kaikki eteenpäin viettävät asiat suoraan työnantajien esityksistä.

      Härski mies tuo Lindström, kuten voi päätellä hänen vastauksistaan. Siinä meillä ”työväenpuolue” Persujen edustajana valittu ministeri, sitä saa mitä tilaa. Sipilän toistuvista lupausten pettämisistä herää taas ajatus taipumuksesta patologiseen valehteluun.

      • Työsuhde-etuna astma

        Meillähän ei ole nykyään sinipuna-, sinimulta-, punamulta- tai edes kukkamultahallitusta.
        Meillä on eripurahallitus.

Kommentoi »

Comments are closed