Uuninpankkopoika Saku Timonen
Uuninpankkopoika Saku Timonen

Umpisolmu kiristyy

Sipilän hallitus on päättänyt otttaa käyttöön kovat keinot irtisanomisen helpottamista koskevassa riidassa. Se aikoo mittauttaa luottamuksensa eduskunnalla, ja tietysti hallitus tulee sen luottamuksen saamaan. Siitä pitävät huolen ryhmäkurin lisäksi se, että jokainen hallituspuolueita edustava kansanedustaja saa Timo Soinin luottamusta koskevan äänestyksen tavoin päättää itse, mistä äänestää.

Hallituksen mukaan äänestetään siitä, onko hallituksen työllisyyspolitiikalla kokonaisuudessaan eduskunnan tuki. Opposition ja palkansaajajärjestöjen mukaan äänestetään yhdestä ainosta tekeillä olevasta laista, johon hallituspuolueiden kansanedustajat tullaan etukäteen sitouttamaan, vaikka lakiesitystä ei ole vielä edes annettu. Itse asiassa eduskuntaa vaaditaan antamaan hallitukselle vapaat kädet tehdä loppukautenaan ihan mitä tahansa työllisyyspoliittisia ratkaisuja. Eduskunnalle tehdään tarjous, josta hallituspuolueiden edustajat eivät voi kieltäytyä.

Tällä silmänkääntötempulla hallitus kääntää protestin hallitusta vastaan prostestiksi koko eduskuntaa vastaan. Vastaan pullikoivia palkansaajajärjestöjä syytetään suunnilleen kapinasta parlamentarismia ja demokratiaa vastaan.

Hallituksen mukaan ulkoparlamentaariset voimat yrittävät sanella sen politiikkaa, eikä sellaista voi sallia. Samaan aikaan ainoan lakiesitystä varauksetta kannattavan järjestön Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen sanoo näin:

-Me tulemme tekemään näitä uudistuksia ennemmin tai myöhemmin, ei ole sellaista vaihtoehtoa, ettei niitä tehtäisi. Me voimme käydä viivytystaistelua, joka maksaa työpaikkoja.

Samaan aikaan keskustan puoluehallituksen jäsen Ville-Veikko Rantamaula sanoo näin:

-Laitetaan kova kovaa vastaan, perääntymässä ei olla millään.  Puoluehallitus olisi voinut todeta myös, että se loppui tähän, mutta sitä ei tehty. 

Minun tietääkseni Suomen Yrittäjillä tai edes keskustan puoluehallituksella ei ole mitään mandaattia puuttua hallituksen työllisyyspolitiikkaan. Ne ovat ulkoparlamentaarisia vaikuttajia siinä missä palkansaajajärjestötkin, mutta ilmeisesti joidenkin ulkoparlamentaarinen vaikuttaminen on sallittua ja demokraattista.

Irtisanomisen helpottamista koskeva riita on hallituksen mielestä voimannäyte, mutta minun mielestäni se on heikkouden osoitus. Hallitus ei luota itseensä, joten se hakee tukea eduskunnalta äänestyksellä, jonka lopputuolos tiedetään etukäteen.

Kaikki tämä vain sen takia, että asiasta on tullut arvovaltakiista ja typerän uhoamisen väline. Vastakkainasettelu lisääntyy, ja taas päästään puhumaan kapinasta, sillä ay-liike vastustaa edelleen tätä lakiesitystä.

Kaiken huipuksi lakiesitys tulee todennäköisesti törmäämään perustuslain yhdenvertaisuuspykälään. Jos ja kun näin käy, niin hallitus on munannut itsensä täydellisesti. Se on vetänyt umpisolmun niin tiukalle, että sitä ei enää saa auki.

Kommentit (78)

  1. DI

    Yleislakko!?! Kokeillaan kenen kantti kestää.. vaikka alkuun ensi vaaleihin asti? 😀

    • Jussi Parviainen

      Tältä kansalta on jo vedetty housut kinttuun ja paljas perse vilkkuu kylille asti. Velkavanki ei uskalla ja ay-liike ei halua!

    • Benny

      Olen valmis!

  2. Torquemada

    Luuleeko Sipilä, että suomalaiset ovat oikeasti niin tyhmiä, etteivät näe moisen teatteriesityksen lävitse? Totta kai enemmistöhallitus saa aina luottamuksen, joten tällaisella äänestyksellä ei ole mitään arvoa ja sen käyttäminen tällaisessa tilanteessa kertoo käyttäjänsä olevan samaan aikaan ylimielinen, pikkumainen ja kuitenkin erittäin epävarma tekojensa oikeutuksesta. Liekö Sipilän syntisäkki alkaa jo painaa, kun pitää turvautua mitä epätoivoisempiin tekoihin todistellakseen olevansa oikealla tiellä?

    Viime aikoina on ollut paljon puhetta siitä, että politiikkaa (tai pikemminkin poliitikkoja) ei arvosteta, vaan he ovat eräänlainen kansakunnan kusitolppa – kannattaisikohan poliitikkojen katsoa peiliin, löytyisiköhän se syypää arvostuksen puutteeseen sieltä? Jos Sipilän hallitus olisi katuteatteriesitys, voisi homman ottaa huonosti toteutettuna improvisaatiofarssina, mutta valitettavasti kyseessä on ihan oikean maan ihan oikea hallitus…

    • htu

      Suomalaiset on juuri niin tyhmiä…yhtä suurta realityshoyta.

      • Kiimmo Paaso

        Niin ovat. Ei suomalainen näe hallituksen teatteriesityksen läpi. Tai voisivat nähdä, jos välittäisivät. Vaan mitäpä sitä sellaiseen aikaa tuhlaa, siis asioiden tutkimiseen. Tuleehan telkasta possea ja putousta, lehdistä saa lukea ylipainoisista aaseista muulien selässä. Tai jotain vastaavaa.

        Talous kasvaa kohisten, työllisyys on 72 prossaa. Mitäpä sitä mennä lukujen ja tarinoiden taustoja tutkimaan. Ikävät totuuden ovat juurikin ikäviä. Rakennellaan pilvilinnoja, asutaan maailman onnellisimmassa maassa ja fuhrer on jumalan mies: hallelujaa!

        Liian monet yliarvioivat normijuntin älykkyyden, tai kiinnostuksen faktojen tutkimiseen. Hallituksen ahneet rikolliset tietävät tämän, siksi ne syöttäväkin toinen toistaan paksumpia valheita.

        Tänään taas työmaan parakissa keskustelu liikkui alastonkalentereissa, naku-uimisesta uimahallissa ja läskinaisia kyttäävissä miesvalvojissa. Eilinen puheenaihe oli erittäin ajankohtainen ja tärkeä, täiepidemia ja köyhät jotka eivät hitto vie osta 200 sadalla täimyrkkyä viidelle lapselle. Totesin että millä köyhät ostelee: oudosti katsoivat minua . . .

        Ei, ei välitä isommasti suomalainen faktoista, politiikasta tai totuudesta. Sillähän telkkaohjelmat ovat suoranaista kidutusta ajatteleville olennoille; aivot ovat katsojilla narikassa periaatteessa koko ajan. Jos niitä aivoja on . . .

        Skit land, skit folk.

        • TTP

          Samaa mieltä, suomalainen ja ajattelu eivät mahdu samaan lauseeseen.

      • Jari Eeva

        TV -hötön seuraajat menettävät paljon, kun sivuuttavat nämä poliittiset näytelmät. On maallikkosaarnaajia, mustapuseroisia enkeleitä, napin näplääjiä, herttua, kalifi, suurvisiiri, puhemiesnainen, oikeusoppinut… Mitä ihmeellisimpiä rooleja.

      • Kimmo Paaso

        Niin ovat.

  3. Arto Koski

    Sipilä valehteli koko kansan edessä sanoessaan, että irtisanomislain muutoksen ainoa tavoite on työllisyyden edistäminen. Ensinnäkin siitä ei ole mitään näyttöä ja toiseksi kenelläkään, ei kenelläkään, ole koskaan vain yhtä tavoitetta jollekin asialle, varsinkaan poliitikolla. Jonkun pitäisi sanoa näille suoraan päin naamaa, että demokratia ei voi perustua valehtelulle.

    • Kiimmo Paaso

      Juuri näin.

  4. erska musu

    Koskahan tämä kansa alkaa uskoa, että ollaan menossa kovaa kyytiä kohti ”amerikanmallia” Tappolistalle on tulossa vuosilomat, ylityökorvaukset, sairausajan palkka. Liksa, tosin huono maksetaan vaan siitä kun olet orjana.
    Eiköhän tämä kuvio, sipilä&pentikäinen ole sovittu jo suviseuroilla.

  5. äimänkäki

    Täysin överiksi on menossa kirpun nylkeminen, niin kuin Lasse Laatunen sanoi. Tuli ainakin esille, että Mikael Pentikäinenkin leikkii jonkinsortin lainsäätäjää. Sehän pitäisi olla eduskunta, ei edes hallitus. Hallitus antaa vain esityksiä Ne alkavat aakkosilla HE / … Eduskunta sitten päättää. No nyt se päättää tietenkin hallitukselle mieleisen kannan ryhmäkurin painostuksen ja uhkailun avulla, mikä ei ole tietenkään demokratiaan kuuluvaa toimintaa, mutta käytäntö, valitettavasti.

    En tiedä viedäänkö asia perustuslakivaliokuntaan, niin hyvin en lakiasioiden käsittelyä tunne, mutta toivottavasti se on pakko sinne viedä ja tulee torpatuksi perustuslain vastaisena, niin kuin pitääkin. Jos joku kiertotie on olemassa ja sitä käytetään, sitten Suomi seis ja Sipilä et Co ulos. Lakkojen mahdollisuutta se ei voi poissulkea. Joka tapauksessa, tämän äänestyksen tulos ja nimet kannattaa tulostaa muistiin seuraavia vaaleja silmällä pitäen.

    Olen usein sanonut, että kepu on duunarin ja palkansaajan pahin vihulainen ja tässä se tulee esille paremmin kuin koskaan. Kepu ei koskaan pääse eroon isäntä ja emäntä ja piika ja renki syndroomastaan. Ei edes näiden uuslipilaarien citykepulaisten kanssa. Heillä on kuitenkin paradoksinsa. Rajattomat verovarat pitäisi olla aina käytössä, mutta verojen maksajista pitää päästä eroon. Näin se on heillä ollut ja tulee aina olemaan.

  6. Liisa

    Tuo: lestadiolaisten. Sipilän uskonnolliset sekä ulkoparlamentaariset piirit ovat vaikuttajaryhmiä, joiden valta-asema on kasvanut suhteettoman suureksi.

  7. Sauli

    Koko kiistahan on täysin älytön ja muistuttaa jotain B- luokan mafia leffaa, annetaan esitys josta ei voi kieltäytyä. Kun kiista koskee kahta sopijaosapuolta, on kyllä vähintäänkin kummallista, että vain toisen mielipiteellä on merkitystä. Mielipiteellä joka sekään ei edes perustu faktoihin, vaan ideologiaan ja kaunaan toista osapuolta kohtaan.

    On tosiaan aivan lapsellista väittää ettei ”ulkoparlamentaariset” voimat voi ja saa vaikuttaa eduskunnan toimintaan. Siis oikeasti, koko kansanedustaja kaarti on sidoksissa ties mihin eturyhmiin, lobbareihin ja yrityksiin. Jostain, ei niin kummallisesta syystä, juuri nyt hallituksen hampaissa on yksi etujärjestö yli muiden, kahta miljoonaa kansalaista ja palkansaajaa edustava SAK. Ay- liikkeen toiminnasta ja lakoista nyt voidaan toki olla montaa mieltä, mutta on nyt aivan älytöntä olla ottamatta heitä edes neuvottelupöytään niin pitkään kunnes jokin muu työntekijöitä edustava taho on olemassa. Jos Sipilä ja hänen taustapirunsa ajattelevat että nyt nähdyillä peliliikkeillä olisi heidän toivomansa vaikutus, niin erehtyvät pahasti.

    Hallituksen irtisanomissuojan heikennys on niin epätoivoinen yritys, huonosti laadittu, ettei siihen todellakaan olisi kannattanut hirttää poliittista tulevaisuuttaan. Olisivat nyt perkeleet edes poistaneet sen karenssin kokonaan…

  8. Timppa

    Hallitus voi näköjään pelleillä niin kuin kuka tahansa jolla ei ole omaa rahaa kiinni projektissa. Ihmettelen milloin vientiyritysten pomot kertovat Jartsalle ihan ulkoparlamentaarisesti että nyt pojuseni alkaa riittää.

    • Possessiivisuffiksi

      Ootellaan…kyllä senkin aika tulee, jos tuo tuleva lakiesitys tulee eduskuntaan !

  9. Sirpa Kärkkäinen

    Katsoin eilen A -studion. Siellä kiistan oikeat osapuolet eki työnantajien ja työntekijöiden edustajat istuivat saman pyöreän pöydän ääressä. Näkemykset olivat kaukana toisistaan, mutta selvästi keskustelu- ja neuvotteluhalukkuutta löytyi. Kumpikin osapuoli ymmärsi että keskustelu on parempi vaihtoehto kuin koko maan juntturaan ajaminen. Siksi tämä hallituksen politiikka on vähintäänkin kummallista. Pahimmillaan se voi ajaa Suomen yleislakkoon. Se, että hallitus ajaa väen vängällä omaa näkemystään työntekijäpuolta kuulematta on minusta edesvastuutonta. Yleislakon arpia nuollaan pitkään ja se jos mikä on omiaan syöksemään maan suohon. Mieleen tulee, että onko hallituksen käytös uhmaikäisen lapsen tason taantumista – kun ei saa omaa tahtoa läpi, niin ihan sama vaikka talo palaa ja itse siinä mukana.

  10. Riitta Tiihonen

    Vaaleihin on enää puoli vuotta, ja Keskustan kannatus on laskenut. Yrittääkö Juha Sipilä tehdä maggiethatcherit: näyttäytyä vahvana johtajana, joka osoittaa ay-liikkeellekin kaapin paikan. Britit valitsivat v. 1987 Thatcherin uudelleen pääministeriksi, vaikka maassa oli näin ulkopuolisen puusilmänkin havaittavissa selviä ongelmia.

    • Sirpa Kärkkäinen

      Vahva johtaja ei pakota vastapuolta menettämään kasvojaan. Todellista vahvuutta on kunnioittaa vastustajiaan. Tatamilla kumarretaan kiitokseksi kamppailusta. Politiikassa vastapuolen täysin murskaava jyrä edustaa omia kiihkomielisiä fantasioitaan enemmän kuin kansaa, jota hänen pitäisi edustaa. Tavallinen ihminen tajuaa hyvin sovinnon tarpeellisuuden – ilman sitä ei päivääkään eletä tässä ihmisten maailmassa.

      • Riitta Tiihonen

        Tämä määritelmä vahvasta johtajasta pitää paikkansa sivistysvaltiossa, mutta onko Suomi enää sitä, on toinen juttu.

        • Faktantarkastaja

          Suomi on sellainen sivistysvaltio, joka on maailman onnellisin maa, ja jossa on maailman paras inhimillinen pääoma.
          Tässä maassa pisaVoittajanerot myyvät vuosikausien verorahoilla ja Kekkosen viisaalla maltilla vaurastetun kansallisomaisuuden, luonnonvarat, infran ja yritykset halvalla ulkomaiseen omistukseen.

          Kuvaava pisavoittajakansan älystä on kaivoslaki, johon ei edes afrikkalaiset maat kykene. Ei rojalteja eikä vaatimuksia suurille ulkomaisille firmoille rahastaa ja riistää miljardien luonnonvarat veroparatiiseihin. Päinvastoin suomalainen pisavoittajaveronmaksaja maksaa mielellään kaivosten saasteet ja päälle vaaditun infran. Kunhan saadaan muutama työpaikka sille viron halpaduunarille, senhän palkasta saa hieman verotuloja valtiokin.

          Sähkönsiirtoverkkokin oli kiva myydä ulkomaille puhumattakaan radioantenniverkosta tai valtion rautateistä. Pisavoittajaveronmaksaja myy mielellään varmaa voittoa tekevän monopolin ulkomaiseen omistukseen. Siitä tulee pisavoittajaorjakansalaiselle hyvä uusliberaalinen mieli.

  11. Mm

    Kiitos taas sakulle erinomaisesta kirjoituksesta!

  12. Anna-Katriina Lius

    Eilen tuntui, että suuttumus oikein kuohahti kun luin Sipilän seuraavasta siirrosta. Minulle tuli tietysti ensiksi mieleen kaikki aikaisemmatkin huomiohakuiset esitykset, joita nykyisen hallituksen aikana on harrastettu. Tällä sumutuksella Sipilä aliarvioi kansalaisia täysin – pitää suorastaan pilkkanaan. Jos AY-liike nyt antaa periksi, se menettää kasvonsa ja saa hallituksen ja sitä tukevan elinkeinoelämän tanssimaan villiä voitontanssia. Irtisanomislain vastustamisen leimaaminen tällä manööverillä eduskunnan ja demokratian vastaiseksi toiminnaksi on suorastaan törkeää.

  13. Jari Eeva

    Jokaisen tulee nyt laittaa kansanedustajalleen pyyntö tilastotietojen hankkimiseksi. Hallitus etsii sen kannalta parhaat tilastot. Oikeat tilastot ovat kuitenkin toisenlaiset, mitä tulee työttömyysasteeseen ja työllisten prosenttiin. Myös tabuna ollut kuntouttava työtoiminta tulee ottaa esiin. Siinä on laittomia käytäntöjä. Palkattoman työn tekijöiden suuri salainen armeija tulee paljastaa. Ei se ole työttömyysluvuissa, vaan työllisten prosentissapa taitaa olla. Olen omalle kansanedustajalleen jo sähköpostin laittanut.

    • Jari Eeva

      Tietenkin se aktiivimalli käsittelyyn, miten se on ”purrut” työttömiä epäoikeudenmukaisesti. Iäkkäille työttömille se on lähes pelkästään leikkuri, niin kuin oli tarkoituskin.

  14. antonio

    Uutisen lukiesssani en ollut uskoa, että tämmöinenkin temppu vielä tehdään sipilän hupenevalla armon kaudella. Piti lukea kahteen kertaan.

    Ala-arvoista ja kansan ajattelukykyä aliarvioivaa farssia tässä seurataan..
    On ollut peräkonttia ja lentsikkaa – milläköhän nimellä tämä kieppi jää historiaan… miten olisi sumun myynti?
    Nyt on arvokonservatiiveissa paljon huutoa AY-liikkeen muka-laittomasta lakosta ja AYn lakiteitse kieltämisestä! Pähkähulluja!

    Lestadiolaisuus on jakautunut 30een
    eri ryhmään. Riitaisiako siis ovat…ja paljon puhuvat näköjään armosta.

    Pitäisi kyllä sipilöiden ja pentikäisten kohdalla puhua armottomuudesta – ja suoranaisesta psykologisesta kiristyksestä.

  15. Martta

    Jos Ay-liike halutaan päreiksi, niin kyllä kai työnantajapuolikin silloin purkaa omat korporaationsa?

  16. Saara Nieminen

    Minä en tiedä, onko asialla merkitystä, mutta hyvin on sattunut kohdilleen. Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Pentikäinen on kepulainen. Ja lestadiolainen. Suomen pääministeri on entinen yrittäjä ja kepulainen. Ja lestadiolainen. Olisko käynyt niin, etttä uskonveli saa apua toiselta uskovaiselta. On noiden lestadiolaisten piiri sen verran tiivis, että uskoveljen puolesta tehdään kaikki mitä voidaan. Ja hyötyyhän Sipilä itsekin tuosta asiasta, kun lopettaa politiikan. Eiköhän Sipilä siirry sen jälkeen takaisin yritysmaailmaan.

  17. AKK

    Hallitus ja sen tukijat hyökkäävät näkyvästi propagandassaan ammattiliittojen keskuskärjestöistä vain SAK:ta ja sen liittoja vastaan. Kaikki ammattiliittojen keskusjärjestöt AKAVA, STTK ja SAK ovat kuitenkin irtisanomislakia vastaan. Työtaistelutoimiinkin osallistuu liittoja kaikista keskusjärjestöistä ja esim. ammattiliitto Pron aktiiveillen tekemässä kyselyssä hallituspuolueiden kannattajiksi ilmoittautuneista ainoastaan keskustalaisten ay-päättäjien enemmistö oli irtisanomislain kannalla, kokoomuslaisistakin noin 75% oli vastaan, muiden puolueiden edustajista lähes 100% oli vastaan ja n. 90% kannatti työtaistelutoimia. Herää kysymys, kenen asiaa ajavat keskustalaiset ay-aktiivit?

    https://www.proliitto.fi/uutiset/tyomarkkinat/prolaiset-aktiivit-vastustavat-irtisanomissuojan-heikennysta-0

    Muistetaan että hallituksen irtisanomislaki on hyökkäys kaikkia työntekijän asemassa olevia vastaan, tuntevat he kuuluvansa sitten perinteiseen työväenluokkaan tai keskiluokkaan. Työelämän turvattomuus lisää myös työelämän ulkopuolella olevien turvattomuutta, sillä jokainen työehtojen heikennys tarkoittaa jatkossa lisää työttömyys- ja sosiaaliturvan heikennyksiä uusliberalistisen tapaan. Pala palalta työehdot heikkenevät myös itsensä keskiluokkaisiksi kokevilta. Useimmat heistäkään eivät halua sellaista kehitystä, mutta sahaavat kuitenkin vapaaehtoisesti omaa oksaansa ja tukevat politiikkaa joka on omaa ja palkansaajien etua vastaan.

    Hallituksen pärstäkerroinlakia on syytä vastustaa määrätietoisesti ja kaikin käytettävissä olevin keinoin niin kauan kuin se on käsiteltävänä hallituksessa. Sen jälkeen on aika vaihtaa päättäjät!

  18. Virva Itäranta

    Sipilä käyttää diktaattorin valtaa. Demokratiassa työehdoista neuvotellaan kolmikannassa, ei hallituksen pakkoäänestyttämisillä. Toivon, että ay-liike pitää pintansa. Muuten askeleita otetaan vain taaksepäin.

    Tavoitteena lienee uusliberalistisen ideologian mukainen halpapalkkatyön läpiajaminen koko yhteiskuntaan.

    Ensin säädetään pelotteena irtisanomissuojan menetys ja irtisanotulle 2 kuukauden tuloton karenssi. Laki nimittäin tulisi koskemaan kaikkia työntekijöitä perustuslain yhdenvertaisuusperiaatteen mukaisesti, vaikka se saataisiin läpi vain yhden työntekijän yrityksissä.

    Seuraavaksi tehtäisiin mahdolliseksi palkanalennus, ylityökorvaukseton työajan pidennys (siitähän on jo ehdotus uudessa työaikalaissa), pyhätyön korvausten poistaminen (sekin oli jo ainakin kerran esillä), lomaleikkaukset (yritettiin lyhentää jo kuntasektorilla), lomarahojen poisto (määräaikainen leikkaus vietiin läpi kunnissa), ay-maksujen verovähennykset veks (siitä on jo puhuttu), työttömyysturvaa on jo heikennetty. Seuraavaksi käydäänkin sitten sosiaaliturvan kimppuun.

    Eli tulottoman on pakko ottaa vastaan mitä tahansa työtä, millä tahansa palkalla. Tai vaikka ilmaiseksi, kuten jo tapahtuu kunnissa.

    Enää ei voisi puolustautaa oikeuksiaan millään tavalla. Ay-liikettä heikentää työnantajien ylläpitämä ”Loimaan kassa”. Ehdotettu lakko-oikeuden poistaminen keräsi innostuneen huutokuoron työnantajapuolen joukoista. Sen torppasivat vielä tässä vaiheessa perustuslain ohella ILO:n kansainvälinen sopimus ja EU-laki, jota tulisi noudattaa. Mutta äkkiäkös nämäkin ikävät rajoitukset voidaan sivuuttaa kun vain löytyy riittävästi yhteistä tahtoa ”laittaa maan asiat kuntoon”.

    Hallituksen agenda on paluu 1800-luvulle patruunavaltaan.

    • antonio

      Hyvä Virva, just näin!
      sipilä toimii hivuttaen ja kostaen kun ei kykene/suostu aitoon dialogiin.
      Kapinoiville tulee ennen pitkää aina sanktio: ehkä jalkapuuhun tai työleirille.

      Tulevaisuudessa näemme mekin valitettavasti yhä enemmän ovisyvennyksissä, roskiksissa ja siltojen alla pahvilootissa nukkuvia syrjäytyneitä.

      sipilän startuppi ideoi ja nettoaa kivasti 4 neliön muunneltavalla ja siirreltävällä pieneen kokoon taittuvalla pahvimajalla, jossa on kantokahva. Nimi voisi olla leikkisästi ”peräkontti” tai ” nyljetty kirppu”.
      Raivostuttaa ja surettaa…

  19. AikaMies

    Minulla kuulemma on palikat kadoksissa. Olkoon. Kysynkin palikoita kasatakseni mikä lakko/lakkoja tänään on meneillään? Ylityö ja vuoronvaihtokieltoja tiedän olevan. Jos ylityöt ja sovituttyö vuorot voidaan työntekijälle yksipuolisesti määrätä, niin….
    Poliittisten lakkojen kielto ei asiaan vaikuttane? Senkun kielletään kaikki lakkoilu. Kieltäminen tosin ei tuo työpaikkoja tai yleensäkään kapitalistin kaipaamaa tuottoa. Päinvastoin. [Ei kukkokaan käskien laula].
    Ulkoparlamentaariset keinot – tarkoittanee joidenkin olevan enemmän ulkona parlamentaarisesta päätöksenteosta kuin toisten. Pääteltäköön ”ryhmäkurin” olevan parlamentarismia. On kuin Kärkölässä. Esityslistan ulkopuolisia asiota päätetään periaatteella: ”Me sen kuitenkin päätämme!”
    Eduskunnassa kukin kansanedustaja saa äänestää niinkuin (”hallitus”-)ryhmä määrää. Parlamentarismia?
    Ylimielisesti vallanhimossaan voi jopa ministeri, jonka edustamaa puoluetta kukaan ei koskaan ole äänestänyt, esiintyä suurena päättäjänä josta kai tulevaisuudessa voi sanoa: ”Takana loistava tulevaisuus”, vetää tiukkaa linjaansa isoja poikia myötäillen tai arvatenkin heidän äänitorvenaan?.
    Kalliiksi tulee, ei vain yrittäjälle/työnantajalle ja siten koko kansalle isojen poikain leikki.
    Jos ja kun ”proletariaatti”, siis enemmistö, pitää (irtisanomis)lakiesitystä huonona – vaikkei sisältöä edes tiedetä kuin pääpiirtein, on uskaliasta kansanedustajankin (työntekijäjärjestöjen toimia) vastaan pullikoida.
    Meinaan jotta voi seuraavassa työhaastattelussa tulla tuokin äänestysmerkintä kansan arvioitavaksi.
    Ryhmäkurin noudattamatta jättäminen taas puolestaan voi johtaa sanktioihin ja jopa aikaistettuun työhaastatteluun joka siten toteutuisi erilaisilla, ehkä suotuisemmillakin lähtökohdilla.
    Niin eli näin. Otsikkosi, Saku kertookin jo kaiken. Umpisolmu kiristyy, vai onkohan se ihan joku seitsensolmuinen silmukka.

  20. Merja

    Seuraavaksi trio ”epätoivon apilat” esittää……itkupotkuraivarin.

  21. Arska

    Kyllä tuo solmu menee entistäkin tiukemmalle eduskunnan näennäisen äänestyksen jälkeen. Melkoista teatteria luvassa ja lopputulema on mielestäni pattitilanteeseen yleislakko missä hallitus joutuu perääntymään vaatimuksineen kun työnantajaliitot painostavat Sipilän väkisin sovintoon eli kuoppaamaan tämänkin idiotismin mutta samalla suurena vahinkona rikotaan työmarkkina-asetelma, se muuttuu niin pahaksi etteivät työmarkinat ole enää entisensä vaan siellä todellakin vaaditaan jatkossa kunnon palkankorotuksia lakkoja käyttäen entistäkin herkemmin joten Sipilän tie on ollutkin katastorfi mikä ei lyhytnäköisyydessään johtanutkaan voittoon työväenliikkeestä vaan vastakkkainasettelun jyrkkenemiseen ja lakkoherkkyyden uudelleentulemiseen keinona kun kerran keskusteluyhteyttä ei muuten enää löydy.

    Vastakkainasettelua tarvitaan, tässä keississä se taas nähdään että liitot ovat tarpeellisia oikeiston uhkia vastaan.
    Nyt vain yleislakko käyttöön niin saadaan Sipilä savustettua ulos poterostaan.

  22. Jyrki

    Ehkä tässä tulevassa ”luottamus äänestyksessä” ei olisi ongelmaa jos se tehtäisi sitten suljettuna, että kukaan ei tiedä kuka äänesti mitäkin. Ja näin ollen ainakin teoriassa luulisi, että ryhmäkurin ote irtoaa kaikista kansanedustajista. Niin sitten voisikin jo sanoa AY-liikkeelle että tämä meni nyt näin. Varsinkin jos luottamus irtoaa suljetussa äänestyksessä.

    Muussa tapauksessa näen itse koko touhun pelkkänä demokratian törkeänä ja likaisena pilkkaamisena ja sirkusnumerona, jossa vedetään kaneja hatusta kuin tyhjästä. Joka on kaiken lisäksi tylsä ja vanha temppu. Ja kaikki tietää, että se kani oli piilotettuna hatun rakenteisiin tai pöydän alle jonka päällä hattu on. Silloin pitää vaan vetää kani esiin oikeasta paikasta. Ja sitten kaikki on ”hämmästyneitä” että miten tuo temppu onnistui.

    Toisin sanoen myös kansaa pidetään samalla myös typeränä ja pilkan kohteena hallituksen toimesta. Ja ehkä ovatkin oikeassa typeryyden suhteen, mutta sille saadaan vahvistus vasta seuraavissa vaaleissa.

  23. antonio

    Macronin arvostelijaa (HeSa tänään) siteeraten viesti Jallitukselle:

    ” Jos haluaa jäädä historiankirjoihin, kannattaisi valita hieman hohdokkaampi tapa”.

  24. Make

    Toivoisin totisesti, ETTÄ:

    – ”sisäparlamentaristinen” Mikael Pentikäinen olisi myös ensi viikolla eduskunnassa vastailemassa aiheuttamaansa kaaosta koskeviin kysymyksiin

    – Kokoomuksen miehet ja naiset äänestäisivät tyhjää omatuntonsa mukaan

    – Suomen Yrittäjät teettäisi kyselyn, jossa selvitettäisiin, että ovatko pienyrityksiin pesiytyneet lukuisat ”mätämunat” viime viikkoina pahasti pelästyneet ja muuttaneet käytöstään vähemmän mätämunamaisemmsksi? (Kukaan ei silti nuorru…)

    – Selvitettäisiin, että onko Suomessa olemassa lahkoja, jotka toimivat muusta yhteiskunnasta irrallaan ja joidenka jäseniin kohdistuu demokratian ja yksilövapauden vastaista painostusta mafia-tyyliin? ( joo joo, en nyt tarkoita SAK:ta, vaikka mitä väittäisit… 😂)

    Polittiset avustajat, HUOMIO!

  25. töytön

    Osaakohan V-Vartiainen painaa oikeaa nappia äänestyksessä. Tulee olemaan aikamoinen sirkus-show jälleen. Ylimielisiä hymyjä ja nyrkkitervehdyksiä saattaapi näkyä farssin lopuksi.

  26. Ramses

    Ihmettelin eilisillan A-talkissa erityisesti sitä, että keskustelijana ei ollut yhtään pienyrittäjien edustajaa. Kummallista. Kun normitapauksessa puhutaan vaikkapa diabeteksestä, kyllä Yle sinne yhden diabeetikon löytää kertomaan omasta näkemyksestään esim. hoidon tai lääkityksen suhteen.

    Nyt olisi pienyrittäjillä ollut mahtitilaisuus perustella vaatimuksiaan irtisanomislain muutosperusteisiin, mutta ennen kaikkea – paljastaa kansalle, kuinka työllisyys irtisanomisten kautta lisääntyy. Toki keskustelussa keskikyttiin Ylen toimittajan johdatuksella muihin merkityksellisiin kysymykseen, kuten
    – lakkoilun tarkoitus on vain ensisijaisesti nostaa vasemmiston ja etupäässä Sdp:n kannatusta
    – tukea Antti Rinteen pyrkimyksiä pääministeriyteen
    – kuinka tämä lakko-operaation voidaan katsoa olevan viimeinen taisto ennen ay-liikkeen (lue SAK) kuolinkorahduksia.

    Olihan sekin loistavaa saada kuulla, että Slovakian hallituskriisi ratkaistiin viikonloppuvapaan aikana, joten kaduilla hilluneet työläiset eivät aiheuttaneet työaikatappioita.

  27. Jarkko

    Eli hallitus äänestää siitä annetaanko itse itsellemme potkut hyvä palkkaisesta duunista vai ei? Haluatko vielä loppu vaalikaudesta muutaman kymppitonnin palkka- ja kulukorvaus tuloa vai ei. Saat päättää paina jaa tai ei nappia.

    Mitenhän mahtaa käydä äänestyksessä.

  28. Rintsu

    Hallitus tekee itse itsestään välikysymyksen?
    Poliittisen satiirin tekijät eivät tuommoista pystyisi keksimään vaan siihen säköjään vaaditaan ihan oikea hallitus.

    Mitäs suraavaksi?
    Menet ravintolaan syömään niin ensin allekirjoitat lapun jossa lupaat pitää ruoasta ja vasta sitten tuodaan ruokalista. Kun pöytään tuntien odottamisen jälkeen saapuu jotain pohjaanpalanutta niin olet jo kertonut pitäväsi siitä. Ravintoloitsija ei tietenkään näin voi tehdä koska maassa on muitakin ravintoloita.
    Mutta Terijoen aikaa lukuunottamatta maassa on yleensä vain yksi hallitus kerrallaan, joten se voi jos kehtaa.

    Eikös olisikin paljon helpompaa kun pääministeri enemmistöhallituksen kasattuaan vaan pistäisi eduskunnan pakkolomalle ja ilmoittaisi äänestävänsä kaikesta mieleisestään äänin 120-80 ?

    Mitäs sitä äänestyksillä niitä vaivaamaan jotka on sidottu äänestämään hallituksen puolesta ja muiden äänet ovat turhia koska niitä ei ole tarpeeksi.

    Tyhmä jätkä toi Sipilä kun ei ole noin yksinkertaista asiaa keksinyt.

  29. Vesa Suominen

    Ettei ovelan tempun takana olisi muuan jo ammoisessa Teiniliitossa kähmintäoppinsa saanut entinen puoluesihteeri ja pappismies, joka kutsuttiin taannoin takaisin palvelukseen kepuloimaan Sipilän taustajoukoissa? Juha Sipilän johtama orpopoikien orkesteri haluaa Kokoomuksen kuukauden kalenteripojan (J. Vartiainen) ponnekkaalla avustuksella viedä maaliin kaiken, minkä palkansaajaliike onnistui vielä torjumaan silloin, kun Vanhasen hallitus työreformia kepuloi. Sipilän hallitus toteuttaa parhaillaan porvarin vuosikymmeniä nyrkki taskussa unelmoimaa versiota niin ”konsensuksesta” kuin ”tammikuun kihlauksesta”: Ammattiyhdistysliike ja sen sopimus- ja järjestäytymisoikeus on kerta kaikkiaan lyötävä ja liiskattava. Margaret Thatcherin hallitus turvautui aikanaan valhekampanjoihin, poliisiväkivaltaan ja likaiseen peliin lyödäkseen itsepäiset hiilikaivostyöläiset ja Ison-Britannian ammattiyhdistysliikkeen. Suomi on jäänyt porvarin suruksi pahasti jälkeen tuosta thatcherilaisesta standardista, eikä edes 1990-luvun laman varjossa (varjolla) häärännyt Ahon-Viinasen hallitus uskaltautunut kärjistämään luokkaristiriitoja ihan loppuun asti. Sipilän ja hänen hallituksensa on se tehtävä, koska aika alkaa loppua kesken, ja ihmiset ovat ruvenneet vähitellen havahtumaan siihen, kuinka yhden sokean ideologian ukaaseilla on voitu syvän rauhantilan vallitessa aiheuttaa tuhoja, jotka tavallisesti yhdistetään sotiin ja kriisiaikoihin. Sipilän hurja joukko tekee sen, mikä Vanhasen, Kiviniemen, Kataisen ja vielä Stubbinkin hallituksilta jäi tekemättä. Se kiskoo isoa rusettisolmua ison lahjapaketin päälle. Hyvää joulua porvarille: julkinen omaisuus on yksityistetty, yksityinen velka on siirretty veronmaksajien piikkiin, yritystuet on turvattu hamaan tuhatvuotiseen tulevaisuuteen, palkankorotukset on korvattu ’keskiluokan’ veronkevennyksillä, suuren luokan veroparasiitit veroparatiiseissaan ovat erityisen suojelun kohteina, maataloustukiaisten saajat on pelastettu yrittäjän kohtalosta, metsät on myyty kiinalaisille vessapaperiksi (ja paskat ilmastonmuutoksesta)… Isoimmista privatisoimisurakoista on jäljellä enää ylivelkaantuneiden tai kyykkyynköyhtyneiden tavallisten ihmisten osakkeiden, omakotitalojen ja kesämökkien saaminen velkavasaran alle ja myyminen pilkkahintaan pankeille ja muille keinottelijoille; ja sitten on vielä lyötävä tuo jästipäinen ammattiyhdistysliike, joka vastustaa hallituksen jaloa tavoitetta polkaista kuin tyhjästä ”uusia työpaikkoja”. Ja sitten onnistunut hallituskeikka onkin ohi, ja koko juttu on iso (Lindströmin) pihvi.

    • Rintsu

      Rautio on osittain oikeassa ja osittain mettässä.
      On oikeassa siinä, että asiallista yrittäjää tämä laki ei auta yhtään.
      Asiallinen yrittäjä ei tarvitse tekosyitä syiden sijaan irtisanoakseen henkilön jolta hommat ei suju.

      Mutta pärstäkerroinlain sijaan voitaisiin suoraan puhua nepotismilaista, jota varten tämä lakiesitys on kuin tehty, kuin onkin.
      Jos Rahikaisella on jakeluauton kuljettajana Pena ja sukulaispoikansa Matti saa ajokortin ja tarvitsee työpaikan, niin Penan lähtölaskenta alkaa sillä hetkellä, eikä kestä kauaa.
      Rauhoittaa Rahikaisen korvia kun kotona hellapoliisi lakkaa hetkeksi nalkuttamasta mutta ei se työllisyyttä paranna mitenkään. Paitsi tietysti Matin työllisyyttä.

  30. Markku T Koivisto

    Suurin osa ainakin pienyrittäjistä on ihan ok porukkaa. Mutta Suomen Yrittäjät-järjestö voisi muuttaa nimensä Suomen Valittajiksi.

    Tampereen seudulla jaettiin aikoinaan Pirkanmaan Yrittäjien ilmaisjakelulehteä, voi sitä itkun määrää. Kamalaa, että duunareille pitää maksaa palkkaa, eikä voi heti irtisanoa, jos naama ei miellytä.

    • Ulla Vehaluoto

      Jaetaan sitä vieläkin. Lehti julistaa aina etusivulla otsikkonsa alla olevansa ”Aina työn tekijän puolella”. Se luottaa siihen, että aina riittää ihmisiä, jotka uskovat sanoihin, ei tekoihin.

  31. äimänkäki

    Kuulin tänään uuden näkökulman irtisanomislakiin. Pari pienen yrityksen työntekijää juttelivat. Palkka on pieni ja joka hevletin tilistä vielä puuttu rahaa. Jos jaksaa valittaa asiasta pitkään saa rahansa mutta savustetaan ulos firmasta. Semmonen on kuulemma ollut käytäntö. Uusi irtisanomislaki helpottaisi työntekijöiden vaihtamista nöyrempiin jotka ottavat vastaan nöyrästi mitä ylhäältä annetaan. Totesivat että mieluummin näkee nälkää kun menee siihen firmaan töihin. Firma taitaa olla Pentikäisen edunvalvonnassa. Tavoitteet ainakin samat.

  32. Kantakaamme valoa pimeyteen

    Tässä näytelmässä mielenkiintoisin pointti on juuri tuo perustuslakiin rysähtäminen. Parlamentaarisen demokraattisesti siunataan hallituksen perustuslain vastainen toiminta. Luulisi nyt kansanedustajalle, jos nyt ei muuta järkeä olisikaan suotu käytettäväksi ja näytettäväksi, niin ainoana ylpeytenä näyttää edes ymmärtävänsä perustuslain kansalle tarkoitettu merkitys.

    Btw. Miten on mahdollista, että tämä hallitus on tuonut työtä 115 000 työttömyydestä kärsivään suomalaiseen kotiin. Työttömyyspäivärahojen nostajia joka kuukausi edelleen lähes 350 000. Lisäksi työttöminä päivärahattomat karenssilla olevat, kortistosta yrittäjiksi katsotut pois potkitut, perustulokokeilussa olevat ja lex lindströmiläiset. Oliko hallituksen alkaessa työttömiä about 480 000 – 500 000? https://www.kela.fi/documents/10180/1630866/Suomen_tyottomyysturvaetuuksien_kk-tilasto.pdf/5f8838a3-7e9e-4c57-902e-33b0959c56b5

  33. Juha louhelainen

    Seuraava hallitus ja eduskunta voikin sitten tämän esimerkin mukaisesti uudistaa maatalous ja yritystuet helposti eduskunnan yksinkertaisella enemmistöllä MTK :tai EK:ta kuulematta ! Demokratia on puhunut, pulinat pois.

  34. Luukas Pyykorpi

    Maamme hallituksessa on puolue, jota kukaan ei ole ikinä vaaleissa äänestänyt ! Perustuslakituomioistuin voisi tutkia asian jos sellainen olisi maassamme. Ymmärrettävistä syistä nämä hyväkkäät eivät sellaista oikeusistuinta halua !

  35. Ulla Vehaluoto

    Hallitus esiintyy kansanvallan eli demokratian edustajana. Tämä siitäkin huolimatta, että sen kannatus kansan parissa on alle kolmanneksen.

    Kansa tarkoittaa koko kansaa, kaikkia maan alueen ihmisiä.

    Kansasta osa on äänioikeutettuja, siis aikuisia. Aikuisista osa on työssäkäyviä, ja noin neljännes aikuisista ei ole työssäkäyviä.

    Työssäkäyvistä aikuisista 10 % kuuluu yrittäjiin tai maatalousyrittäjiin, siis omistajiin, kun taas 90 % työssäkäyvistä kuuluu niihin, joiden on pakko myydä työvoimaansa näille omistajille.

    Parlamentissa, siis eduskunnassa, hallituksella on enemmistö. Kun hallitus ajaa yrittäjien asiaa, kuten tietysti yrittäjäpuolueet ajavat, kokoomus ja keskusta, se väittää ajavansa kansan asiaa. Jos kansa vastustaa hallitusta, kansan väitetään olevan demokratian vastaista, kansanvallan vastaista.

    Ei ole ensimmäinen kerta, kun diktatuuri on ujuttautunut demokratiaa ja sen proseduureja hyväksikäyttäen diktatuuriseen yksinvaltaan.

  36. Olli Wuori

    Yritysjohtaja, joka toimii pääministerinä, harjoittaa selvästi kaupankäyntiä. Neuvottelutaktiikka on sellainen, että kauppa runnataan läpi yrityksen edut maksimoiden. Taktiikka voi onnistua asiakkaan suostuessa huonoihin ehtoisin, tällä kertaa. Yleensä asiakas tekee myös päätöksen, että tuli tehtyä samalla kertaa kaksi kauppaa – ensimmäinen ja viimeinen.

    Minulle taktiikasta tulee mieleen sana puliveivaaminen. Tällaisia poliitikkojako tulisi kunnioittaa valtiomiehinä ja kansanjohtajina?

  37. Turo Mustakallio

    Joskus oli kotiryssiä.
    Pentikäinen on hallituksen kotiryssä, tai oikeammin kotilessu.

  38. Rintsu

    Iltapäivälehdessä näytti olevan aiheesta pari uutisentapaista.
    Toisessa hallitus otti kuskin paikan
    ja toisessa kyseessä on AY-liikkeen viimeinen taisto hallitusta vastaan.
    En viitsi niitä tähän linkittää koska en kehtaa levitellä moista paskaa näin hyvässä blogissa.

  39. HTK

    Valtamedioiden verkkokeskusteluissa ja muuallakin näkyy olevan erittäin laaja trollauskampanja Sipilän hallituksen ajamien irtisanomislakien puolesta. Sitä, miten medioiden toimitukset moderoivat eli sensuroivat sinne lähetettyjä viestejä ei voi toimitusten ulkopuolelta tietää. Ainakin valtamediat pelaavat Sipilän hallituksen puolesta.

    On täysin mahdollista, että toimituksiin lähetetään järjestelmällisesti nettiviestejä sekä yrittäjäjärjestöjen toimesta että palkattujen viestintätoimistojen avulla. Ainakin niitä ilmaantuu verkkokeskusteluihin yhä enemmän pitkin työpäivää. Lisäksi ilmeisesti itse yrittäjillä on paremmat mahdollisuudet kuin heidän työntekijöillään käyttää työpäivän aikaa poliittisten viestien lähettämiseen. Niin niin laajaa ja voimakasta sellainen kirjoittelu on.

    Valitettavasti valtamediohin (valtakunnalliset ja alueelliset valtalehdet) ja YLE lähetetään paljon enemmän nettikommentteja kuin Uuninpankkopojan. UPP:n saamat päivisin saamat kommentit tullevat enimmäkseen meiltä eläkeläisiltä, työttömiltä ja vuorotyöstä päivällä vapaalla olevilta. UPP:n välittämät kommentit eivät sisällä samanlaista törkyä kuin valtamedioissa vellovat ilmaisut.

    Mitä Saku lakimiehenä sanoisit alla olevaan?

    Tämän päiväinen(12.10) Ilta-Sanomien politiikan erikoistoimittajan Timo Haapalan kirjoitus saattaa täyttää kunnianloukkauksen tunnusmerkit. Siinä hän nimittää Hakaniemen ay-johtajia järjestöganstereikisi, nimeltä mainiten Riku Aallon ja Raimo Piiraisen. Gangsterit ovat järjestäytyneen rikollisliigojen väkivaltaisia johatjia. Mikäli toimittaja Haapala nimittäisi EK:n johtajia gangstereiksi, esim. Elisan toimitusjohtaja Mattilaa, niin hän ja lehti ehkä saisivat kunnianloukkaussyytteet ja miljoonien eurojen korvausvaatimukset. Ilta-Sanomien toimitus on näköjään luopunut kunniallisesta kielenkäytöstä.

    • sakutimonen

      Ja ajattelepa, että saan tänne tulevista kommenteista luultavasti samoilta trolleilta päivittäin moitteita vihapuheen sallimisesta.

      • HTK

        Sinun omat kirjoituksesi on hyvin perusteltuja ja asiallisia, eivät persoonaan käyviä.
        Myös Sinun tarkastamasi kirjoittajien kommentit ovat paljon siistimpiä kuin suurilevikkisten valtalehtien moderoimat. Suurlevikkisten valtalehtien välittämät mielipiteet ovat yhä varsinaisia törkyareenoita, joita samainen lehti ei edes kehtaa julkaista paperilehdessä.

        Oletan, että Sinua vastaan hyökkäävät sekä suomalaiset palkatut trollit että häiriintyneet harrastelijat. He uhkaavat pelottelulla ilmaisunvapautta, jota he väärinkäyttävät.

        Suuret kiitokset siitä, että kestät uhkailut ja jaksat hyvin kirjoittaen puolustaa kansalais- ja ihmisoikeuksia.
        Kirjoituksesi parasta suomalaista journalismia.

        • sakutimonen

          Kiitos.

    • AKK

      Tässä alatyyli Haapalalle lisää haukuttavaa. Myös AKAVA:ssa ja STTK:ssa vastustetaan pärstäkerroinlakia, joten eiköhän sekin tule näkymään myös hallituspuolueiden kannatuksessa.

      http://www.insinoori-lehti.fi/insin%C3%B6%C3%B6riliitto-aloittaa-painostustoimet-irtisanomislakia-vastaan

  40. Seppo Puustinen

    Sipilä pääsee hehkuttamaan nousukauden, ei hallituksen, tuloksilla. Hänen mukaansa vaaditaan kovia ratkaisuja, jossa ns ’kovat ratkaisut’ ovat, että köyhiltä leikataan tuloa ja rikkailta veroa. Sipilällä on kapeat hartiat, vähän kuin Ollilla – varmaan kavereita.

    • töytön

      Niihhä tuo sano hallituksen ansioksi nousukautta. Kuulemma jo 150 000 uutta työpaikkaa Sipilä luonut, huomenna varmaan jo 200 000 menee rikki. Ensi vuonna Kelalta loppuu rahat kesken, jokin tässä ei nyt täsmää.

  41. Tradenomi

    Nyt on kyllä mielenkiintoista. Ay-liikettä on kritisoimassa Ville-Veikko Rantamaula, joka ainakin viimeisimmän tiedon mukaan on Akavalaisessa Tradenomiliitossa yksikönjohtajana. Eli siis saa palkkaa Ay-liikkeeltä. Siinä saa jo Soinin propellitakki kovan kilpailijan, kun toisena päivänä pitää olla Ay-liikkeen puolella ja toisena sitä vastaan.

    • AKK

      Otan osaa tradenomien puolesta, liittoonne on päässyt käenpoika vai liekö ihan Troijan hevonen.

      • AKK

        Täsmennetään sen verran että Rantamaula haikailee kyllä jotain alkiolaisten arvojen perään, mutta ei huomaa että keskusta on unohtanut ne jo aikaa sitten. Onkohan hän oikeassa seurassa uusliberaalissa sipiläläisessä Kepussa. Herätys!
        Lieneekö jonkinlainen tradenomien vastine Tehyn Jaana Laitinen-Pesolalle, vai mikä lie. Seurataanpa miten Pesola äänestää ensi viikolla.

  42. Risto Kohonen

    Mitähän tällä metelillä peitellään? Hallituksen lakiehdotus kaatuu kuitenkin perustuslakiin. Onko nyt kehitteillä uusia lakiehdotuksia, jotka jäävät tämän mekkaloinnin takia piiloon

  43. Jeremias Tampio

    Katsoessa tätä irtisanomisten helpottamisen ympärillä vellovaa keskustelua, ei voi kuin sanoa, että valtakunta on tyhjiä puhuvia päitä täynnä. Helsingin Sanomissa toimittaja Paavo Rautio vertasi ay-liikkeen lakkoja vuoden 1977 Teknisten liiton lakkotoimiin. Jorma Reinin johtama sähkölakkko teki sen ajan muistavaan kipeää; TV:n katselu katkesi yhtäkkiä ja pakastimet alkoivat sulaa. Rautio jätti kertomatta kuitenkin sen, että 1970-luvulla inflaatio laukkasi kaksinumeroisissa luvuissa, eikä Suomi ollut tuolloin osa Eurooppalaista valuuttajärjestelmää, EMU:a, joka pakottaa meidät sisäisen devalvaation kautta pakkopaitaan. Jos raha ei jousta, joustavat muut tuotannontekijät.

    Ay-liikkeen ei olisi pitänyt alun perin hyväksyä Kiky sopimusta ja pakkolaeilla uhkaamista, vaan katsoa peli viimeistä korttia myöten. Mutta siihen ei haluttu (uskallettu) lähteä. Vulgaariliberaalien ja finanssiporhojen aiheuttama lähes 10. vuoden talouden nollakasvu ja yhteinen sitoutuminen EU:n uusliberalistiseen kuripolitiikkaan – jonka myös vasemmistopuolueet ja vihreät hyväksyivät 1990-luvun lopulla – puhalsi ilmat pois pallosta.

    Näytelmän omituisin (konnan) rooli on Suomen Yrittäjien puheenjohtajalla Mikael Pentikäisellä. Miksi Helsingin Sanomien entinen päätoimittaja on lähtenyt tälläisen pikku puljun johtajaksi. Hyvät työpaikat näyttävät olevan kortilla, kun hänelle ei ole parempaa postia siunaantunut? Jos pitää paikkansa, että irtisanomislaki on kirjoitettu Suomen yrittäjien toimistolla, ei se anna hyvää kuvaa demokratiasta. Uho on ainakin kova. Näyttää olevan suuri meriitti johtaa järjestöä, jota suuret työnantajaliitot ovat aina pitäneet lähinnä nakkikioskikauppiaina.

    Sipilän & kumpp. tarkoituksena on pakottaa yhteiskunta takaisin 1930-luvun isäntävaltaan. Silloin jokainen kansalainen tiesi paikkansa, ja sosiaalinen nousu oli mahdollista vain harvoille. Jos tämä täysin tarpeeton lakihanke ei kupsahda perustuslain yhdenvertaisuusparagrafiin, ei Suomi ole enää oikeusvaltio. Ja sopii kysyä, onko se viimeiset vuodet ollut sitä lainkaan?

    Tämän kaikkien aikojen taantumushallituksen; koulukiusaajien ja taaksepoistuttajien jäljiltä ei jää kuin savuavat rauniot ja kansalaisten välinen syvä epäluottamus. Yhteiskunta ei ole enää yhteinen.

    • Mikko

      juuri näin.

    • äimänkäki

      Tai mennään vielä 1800-luvun luokkayhteiskuntaan jossa äänioikeus oli vain säädyillä. Sitä pääsi pakoon vain muuttamalla Amerikkaan. Säätyvaltahan alkoi murtua hiljalleen 1900-luvun taitteesta, mutta siihen tarvittiin yleislakko 1905 ja myöhemmin vielä aika verinen kapina. Säädythän eivät tunnetusti luovu helpolla valinnanvapaudestaan eli rahoistaan. Yleinen ja yhtäläinen äänioikeus saatiin 1906, mutta kansa äänesti väärin ja eduskunta hajoitettiin vieläpä useampaan kertaan. Hajoittajana oli silloin säädyt, kun saivat liian vähän paikkoja eduskuntaan. Nyt ei eduskuntaa tarvitse hajoittaa kun se ajaa säätyjen etua ja siihen tarvittaisiin juuri pääministeri itse. Harvoinpa kukaan itse itsensä erottaa. Ei ainakaan silloin, kun yhteiset miljardit eurot ovat käden ulottuvilla. Siinä mielessä valtiosääntö”uudistus” ei tainnut mennä ihan putkeen.

  44. Jonis Lusis

    Nyt lauletaan porukalla karaokea! Pentikäisen kioskilla tänä iltana kuin myös muinakin iltoina.
    Laulattajana Pikkuparlamentin satakieli Juhana!
    Nyt lauletuimmat: Oot orjani mun, Duunari ei enää nuku täällä sekä Mietin,ehkä lemppaan sut!

  45. Upa

    Sinänsä huvittavaa , että hallituksen oikeusministeri käyttää ministeriönsä aikaa siihen, että arvostellaan opposiotion sote ehdotusten perustuslaillisuutta, mutta aikaa ei löydy oman hallituksen esitysten tarkasteluun.

  46. äimänkäki

    Ihmettelen talouskasvun hypetystä myös. Äkkiä vilkaisten on kasvanut vain kotitalouksien velka. Viennissä on tapahtunut kasvua, mutta kauppatase on persnetolla niin pitkälle kun tilastoa vilkaisin. Etsitään vielä sitä kasvua paremmalla ajalla. Siis sellaista kansantaloutta ja vaurautta parantavaa.

    • AnItte

      Ajatusleikkiä: alkuoletuksena jos on niin, että talouskasvu edellyttää rahan määrän lisääntymistä ja vienti on oltava suurempi kuin tuonti jotta sillä olisi merkitystä. Raha syntyy nykyisin kun joku ottaa velkaa.

      Valtio ei ota velkaa, päinvastoin, sitähän sipilä kätyreineen julistaa että julkisen talouden menoja on leikattava, vähennettävä, ohennetteva, kuristettava, kurjistettava, pienennettävä, kavennettava ja säästettävä sekä supistettava (sori, jäin jumiin). Näinollen kotitaloudet ja yritykset tuottavat rahan velkaantumalla.

      Raha ei kuitenkaan hyödytä meitä koska vienti on alijäämäinen eli viemme rahaa enemmän kuin tuomme. Muistan menneiltä ajoilta kampanjoinnit, joissa kaikki politiikoista alkaen televisiota myöten kehottivat ostamaan suomalaista koska viennin on oltava suurempi tuontia. Nykyään ei näin tehdä. Eikö enää saa EUn säännöistä ja direktiiveistä johtuen, joissa ihmisten, palveluiden, tavaran ja rahan vapaa liikkuvuus on keskeisiä uskonkappaleita EUn perustuslaissa?

      Onko näin, että koska raha ei jousta niin jonkun on joustettava ja se joku olemme me tällä valitulla sisäisen devalvaation tiellä – kyseessä on Kreikan tie mutta hitaammin toteutettuna.

      • äimänkäki

        Ensimmäinen kappaleesi ei ole ajatusleikkiä vaan totta.

        Toinen, valtion säästöt on jonkun toisen velkaantumalla paikattava. Kotitaloudet ovat jo niin velkaantuneita, että eivät pysty. Kun velanhoitokustannukset kasvavat tarpeeksi suuriksi, lainoja ei enää oteta vaan yritetään maksaa pois jos mahdollista. Näin liikkeellä oleva raha supistuu ja edessä on ”lama”.

        Kolmas, rahaa pumpataan ulos Suomesta monissa muodoissa, ei yksin tuontikaupalla, ja sen määrä on suuri. Ulkomaalaisomistukset vievät tulokset usein verottomana ja viimeisenä niittinä pikavippifirmat. Mainita kannattaa myös veroparasiittivaltiot joita on EUn sisälläkin. Rahaa siis häviää kotimarkkinoilta moninkertaisesti enemmän kuin sinne syntyy. Siitä tulee ”kestävyysvaje”.

        Tavaran ja työvoiman vapaa liikkuvuus pitää hinnat alhaalla ja palkat pieninä. Siis tuonti itäisiltä mailta eri muodoissaan autta EUn inflaatiotavoitteissa. On auttanut liikaakin, koska inflaatiota ei saada enää kasvuun millään keinolla, johtuen juuri kansojen velkaantumisesta. Ei ole enää ostovoimaa.

        EKP tekee vahvan euron politiikkaa, koska muuten he menettäisivät eniten joilla on euroja. Siksi euro ei jousta, kansojen täytyy joustaa, niiden joilla ei euroja juuri jemmassa ole. Olemme Kreikan tiellä, mutta niin ovat kaikki euromaat.

        • anItte

          Viisaasti asettelit sanasi, kiitos. Hallituksemme kätyreineen tietää kaiken tämän ja on siis tietoisesti valinnut että kansa maksaa kaikella tavalla, ei vain rahallisesti. Eikö tästä pohjimmiltaan ole kyse Sakun tässä blogissa kirjoittamassa irtisanomisen helpottamisessa ja monissa muissa ”ongelmissa”/oireissa joita hoidetaan, itse syytä ei korjata saati että edes puhuttaisiin. Ja vielä, EU on myös tietoisesti valinnut kansat maksajiksi ja hyvätuloiset sekä omistavat hyötyjiksi. Ketä varten Suomen valtio ja EU on olemassa? Järkyttävää, surullista ja säälittävää.

          • äimänkäki

            Eivät ne politikot mitään ymmärrä. Toteuttavat vaan sokeasti mitä ylhäältä annetaan. Tämä ei ole aitoa kilpailua eikä vapaata markkinataloutta vaan kilpajuoksua pohjalle ja sitoutuminen EKPn talouskuriin on taloudellinen itsemurha. Mutta pää tulee vetävän käteen varakkaammillakin. On vain ajan kysymys. ”Tulosta” on vaikea tehdä kun kansat ovat persaukisia.

  47. Väinö Kalami

    Niin mikä tämä Pentikäisen vastaus on siihen, että on olemassa nykyinen koeaika?Ja herranen aika, sehän poistaa virherekrytoinnin mahdollisuuden. Vai onko niin, että työntekijä muuttuu sellaiseksi kusipääksi firmassa jonkin aikaa työskennellessään, että sitä ei kestä kukaan. Seura tekee kaltaisekseen. Ja jos lafkan pomo olisi jonkinlainen Vartiaisen tai Pentikäisen kaltainen, niin työntekijän degeneroituminen, eli rappeutuminen, tuohon suuntaan olisi luonnollista… Olokeehan uskonveljet ääneti, teidän ketkumaisuus on jo kuultu. Vai, että kinkerpiirin kavereita, uskonveljien Mafia hääräilee Suomessa?

  48. Saara Nieminen

    Sipilän hallitus toimii ovelasti. Ensin runnotaan läpi laki, joka helpottaa irtisanomisia. Luvataan, että laki koskee vain yrityksiä, joissa on alle 10 työntekijää. Tuo vain sattuu sotimaan perustuslakia vastaan, koska silloinhan ihmiset asetataan eriarvoiseen asemaan sen mukaan, missä ovat töissä. Mutta eipä hätää. Kun laki on kerran saatu läpi, eikä sitä peruta, vaikka se onkin perustuslain vastainen, niin hoidellaan asia kuntoon toisella tavalla. Laajennetaan laki koskemaan kaikkia yrityksiä. Nyt eivät ihmiset olekaan enää eriarvoisessa asemassa, olivat sitten töissä suuressa tai pienessä yrityksessä. Ja kaikki ovat tyytyväisiä, koska nyt on saatu aikaiseksi laki, joka on perustuslain mukainen.

Kommentoi »

Comments are closed