Uuninpankkopoika Saku Timonen
Uuninpankkopoika Saku Timonen

Hallituksen ilmaveivi

Eilen hallitus äänestytti eduskunnalla luottamuksen itselleen ja irtisanomissuojan heikentämiselle pienissä yrityksissä. Lakiluonnosta ei ollut julkaistu vielä keskustelu- ja äänestyvaiheessa, mutta vain tunti äänestyksen jälkeen se yllättäen valmistui julkaisukuntoon. Tästä voi päätellä, että ei ollut tarkoituskaan keskustella itse lakiesityksestä. Oli tarkoitus antaa hallitukselle avoin valtakirja.

Ei lakiesityksestä olisi kannattanutkaan keskustella, sillä työoikeuden professori Seppo Koskinen lyttäsi sen tuoreeltaan. Hänen mukaansa luonnos on juridisesti epäselvä, toteuttamiskelvoton ja jopa huonompi kuin hallituksen alkuperäinen ehdotus. Esityksen mukaan alle kymmenen hengen yrityksissä potkuihin riittäisi nyt säädettyä ”vähäisempi” ja silti ”merkittävä” velvoitteiden rikkominen. Kukaan ei tiedä, miten tätä pitäisi tulkita, kaikken vähiten hallitus itse. Oikeusjutuissa irtisanomisriidoista voidaan jo nytkin ottaa yrityksen koko huomioon, mutta nyt yrityskokoraja tulisi lakipykälään asti. Uusi oikeuskäytäntö syntyisi vähitellen ja veisi vuosia.

Lakimuutos on selvästi sivuseikka, ja hallitukselle on ihan samantekevää, mitä sille tapahtuu perustuslakivaliokunnassa. Hallituksen ensisijaisena tavoitteena on, että paikallista sopimista sekä työaikalain ja työehtosopimusten työaikaa koskevia joustoja pääsisivät soveltamaan myös ne työpaikat, jotka eivät kuulu liittoihin.

Tämä selvisi tiistai-illan A-studiossa, kun pääministeri Juha Sipilä ehdotti asiaa SDP:n puheenjohtaja Antti Rinteelle. Sipilä siis tarjosi Suomen Yrittäjien ajaman irtisanomissuojan heikennyksen aiheuttamaan työmarkkinakriisin ratkaisuksi Suomen Yrittäjien ajaman paikallisen sopimisen mallia. Mallin ja koko paikallisen sopimisen mallin kaatoi työaikalain valmistelussa Suomen Yrittäjät, koska malli ei saanut kolmikannassa kannatusta.

Sipilä tarjoaa itse aiheutetun ongelman ratkaisuksi ongelmaa itseään. Hän tarjoaa sitä vieläpä sellaiselle, jolla ei ole mitään tekemistä lakkoilun kanssa. Asia ei ole Rinteen eikä SDP:n ratkaistavissa, sillä SDP ei ole työmarkkinaosapuoli. Ei ole hallituskaan, vaikka Sipilä on siitä ihan selkeästi sellaisen tehnyt. Hallitus aikoo jyrätä koko kolmikantamenettelyn lainsäädännöllä.

Välivaiheena olisi irtisanomissuojan yleinen heikentäminen, sillä jos lakiesitys sattuisi menemään läpi, niin yhdenvertaisuuden nimissä sitä vaadittaisiin sovellettavaksi kaikkiin yrityksiin.

Lopullinen tavoite on tietenkin työehtosopimusten yleissitovuudesta luopuminen. Jos niin tapahtuisi, niin oltaisiin pelkän lainsäädännön varassa, ja käytännössä työnantajat sanelisivat kaikki työsuhteen ehdot. Monelle tulisi varmasti yllätyksenä vaikkapa lainsäädännön mukainen äitiysloman pituus ja työnantajan velvollisuus maksaa sairausajan palkkaa.

Tämä hallituksen aikana on nähty monta silmänkääntötemppua ja erilaisia manööverejä ilmassa ja maantiellä. Nyt nähtiin ilmaveivi, jossa ei ole kiekkoa mukana. Tai on, mutta se on naamioitu näyttämään joltain ihan muulta kuin kiekolta. Hokkuspokkus.

Kommentit (44)

  1. Jari Eeva

    ” Nyt tarvitaan malttia”, sanoi pääministeri. Silmät aukeavat pikku hiljaa, mutta eivät solmut.

  2. antonio

    jallituksen ilmavaiva on vaikea, mutta se vain manifestoi taustalla pahenevaa sairautta.

  3. Make

    Jos käyttäisin eräissä verkkomedioissa SAK:sta käytettyjä äänenpainoja, niin voisin todeta, että ”Suomen Yrittäjät on rikollinen terroristimafia, joka tulisi kieltää!”

    Oikeasti toivoisin, että tämäkin etujärjestö keskittyisi jäsentensä tukemiseen ja kouluttamiseen. Kelvottomien lakiesitysten näpyttely saisi jäädä pois.

  4. Antero Pönni

    Suomen yrittäjät Mikael Pentikäinen pomonaan nimenomaan kaatoivat tuon esityksen joustojen tuomisesta työnantaliittoihin kuulumattomiin yrityksiin.
    Kaikki muut olivat sen hyväksyneet kolmikannassa paitsi Pentikäinen.
    Mikael Pentikäinen tuhosi kahdessa viikossa sen mitä Jussi Järventaus oli saanut 10 vuodessa aikaan Suomen yrittäjissä. Eli sai yrittäjät samoihin pöytiin liittojen kanssa.
    Nyt molemmat, työnantajaliitot ja työntekijäliitot pitävät yrittäjien Pentikäistä pelkkänä häirikkönä jolla ei ole mitään tekemistä neuvottelupöydissä!
    Eipä mikään ihme että Sanomala antoi Pentikäiselle kenkää aikanaan.

    • Pitkäaikaistyötön

      Mielenkiintoista taustoitusta, kiitos.

    • Martti Kuusela

      Milloin Suomen Yrittäjät ry on ollut mukana työehtosopimusneuvotteluissa? Miten se ylipäätänsä on mahdollista, kun Suomen Yrittäjät ry ei edusta mitään toimialaa, jonka työehtopimuksista se voisi olla neuvottelemassa?

  5. Jarmo Kulmala

    Olen myös ihmetellyt miksi Suomen yrittäjät sietävät Mikael Pentikäistä,joka on riidankylväjä siinä määrin,että riitelee varmaan heti aamusta alkaen oman peilikuvansakin kanssa.Toisaalta sietäähän Suomen keskusta Juha Sipilää,joka taas nähnee peilikuvassaan ovaalin renkaan päänsä päällä.

  6. AKK

    Vaikka pärstäkerroinlaki on tässä vaiheessa yrittäjien äänten kalastelua varten viritetty vaalitemppu, niin se on tosiaan myös osa suurempaa suunnitelmaa nakertaa työntekijöiden oikeuksia ja työsuhdeturvaa. Istuttamalla ”kirppuja” työntekijän iholle Sipilä haluaa saada oven raolleen lopullista ratkaisua varten.

    AY- liikkeen on syytäkin vastustaa tällaista hiostuspolitiikkaa. Tässä ei ole kyse oikeistolaisuudesta tai vasemmistolaisuudesta siinä mielessä että työväestö koostuu tänä päivänä sekä oikeistolaisista että vasemmistolaisista ja kaikkien työläisten on syytä vastustaa hallituksen hiostuspolitiikkaa, tätä kirppusirkusta, sekä valtakunnan yhteisen edun, mutta ennenkaikkea oman etunsa takia. Vai onko niin että oikeistolainen työläinen haluaa sittenkin olla järjenvastaisesti omia oikeuksiaan ja työntekijöiden oikeuksien puolustajia vastaan, koska oikeistolaisuus jollain tavalla niin velvoittaa. Hyvän työntekijän ei tarvitse, eikä pidä, olla tahdoton pelle. Jokainen voi miettiä omalta kannaltaan mitä eläminen hiostavassa ilmapiirissä, vaikkapa jatkuvalla koeajalla, tarkoittaa ja mitkä ovat lopulta sen seuraukset.

    Valitettavasti osa eläkeläisistäkin suhtautuu työntekijöiden oikeuksiin vähättelevästi, johtuneeko siitä ettei asia enää koske itseä vai katkeruudesta menneisiin työvuosiin. Kannattaisi kuitenkin ajatella tahtooko että esim omat lapsenlapset joutuvat mielivaltaisen hiostuksen kohteeksi ja poltetaan loppuun ennenaikaisesti. Reilu työelämä on kuitenkin kaikkien etu!

    • AKK

      Todetaan vielä tähän, että hallituksen esitystä pärstäkerroinlaiksi ja paikallista sopimista Suomen yrittäjien yksipuolisesti kannattamalla mallilla vastustavat kaikki ammatilliset keskusjärjestöt AKAVA, STTK ja SAK.

      Kuten huomaataan niin media ja hallitus hyökkäävät julkisuudessa säännöllisesti vain SAK ja SDP:n kimppuun! Koska varsinkin AKAVA:ssa ja STTK:ssa on myös hallituspuolueita äänestäneitä niin hallituksen hyökkäys niitä vastaan yritetään pitää mahdollisimman näkymättömissä. Pidetään mielessä että hallitus on hyökännyt ja hyökkää nyt kaikkien työntekijöiden oikeuksia vastaan, myös niiden jotka ovat äänestäneet hallituspuolueita. Sitäkö äänestäjät ovat halunneet ja haluavatko vielä jatkossakin kannattaa omien oikeuksiensa ja asemansa polkemista?

      • töytön

        Se on vaan monella töissä olevalla vahva usko omaan erinomaisuuteensa, ei voi kuvitella saavansa potkuja. ”Olenhan sentään korvaamaton, ei koske minua tämmöiset”.

        • Woland

          On olemassa testi, jolla voi testata korvaamattomuutensa.
          Ota lasillinen vettä ja työnnä siihen etusormesi. Jos veteen jää reikä, niin olet korvaamaton.

          • AikaMies

            Oikein tehtynä jopa tuokin onnistuu. Alijäähtynyt vesi on nestettä – siis vettä, joka sormen vaikutuksesta jäätyy. Kuoppahan siihen sitten jää. (Alijäähtynyt – esim tuulilasiin joskus satava vesi, joka välittömästi jäätyy pyyhkijöitä uhmaten)
            Meinaan jotta mahdottomalta tuntuvakin voi onnistua – jos osaa. Valtioneuvosto ei siis osaa, koskapa mikään ei tunnu onnistuvan 😉

            Ei ole kukaan toista parempi – jos niinkään hyvä.

    • Pitkäaikaistyötön

      ”Vai onko niin että oikeistolainen työläinen haluaa sittenkin olla järjenvastaisesti omia oikeuksiaan ja työntekijöiden oikeuksien puolustajia vastaan, koska oikeistolaisuus jollain tavalla niin velvoittaa.”

      Mustavalkoisuus (”kaikki-tai-ei mitään”, dikotomisuus) on se sana ja se vaikuttaa niin oikealla kuin vasemmallakin. Asioita kannatetaan mustavalkoisesti/jyrkästi vain siksi, koska ne tulevat ”oman joukon piiristä”. Oikeasti älykäs ja viisas tietää, että elämässä vallitsevat erilaiset sävyt. Viisas tietää, että ”omat” voivat purra nilkkaan, ”omat” voivat esittää tyhmiä ja ”vastapuolelta” voi tulla toisinaan viisaita ehdotuksia. Tällainen maailmankatsomus takaisi asioiden oikean hoidon, keskusteluyhteyden ja yhteisen hyvän edistämisen.

      • AKK

        Näinhän se on, mutta yleensä se vaatii tiivistä vuoropuhelua ja hyviä perusteluja niin että toinen voi niihin tarttua edes järjen kautta. Pärstäkerroinlaissa ideologia voittaa jopa sen että ns. omat ovat kentällä lakia vastaan.
        Kolmikanta ja jonkinlainen konsensus on haluttu romuttaa ja korvata se mustavalkoisella ajattelulla ja sanelulla.
        Asiat kyllä etenisivät jos hallitus kutsuisi työmarkkinajärjestöt koolle ja antaisi neuvottelijoille mahdollisuudet päästä jonkinlaiseen win-win päätökseen. Sipilän yritys ratkaista asia, jota hän itsekin kutsuu kirpuksi, kaikin muin tavoin kuin mitä on järkevää osoittaa äärimmäistä osaamattomuutta, yhdistyneenä jääräpäisyyteen ja mustavalkoista ajatteluun, neuvotella asioista . Ei Suomi tarvitse yhden mittarin (työllisyysaste) Sipilää joka sulkee silmänsä kaikelta muulta.

        Ohessa vähän valaistusta siihen millaista on Suomen työllisyydenkehitys ollut verrattuna muuhun eurooppaan. Missä näkyykään Sipilän hallituksen päätösten vaikutusten erinomaisuus, kun vertaa kehitykseen muualla euroopassa, ei missään! Tuon perusteella voidaan jopa todeta että Suomen työllisyyden kehitys on riippunut kokonaan euroopan (maailman)talouden kehityksestä, eikä ole kunnolla pysynyt edes Euroopan tahdissa.
        http://velitakanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/262717-sipila-ja-orpo-ovat-pelastaneet-koko-eun

  7. sakutimonen

    Jos ette keksi asiaan mitään muuta kommentoitavaa kuin lestadiolaisuuden ivaamisen, niin jättäkää suosiolla kommentoimatta.

    • Lauri

      Paitsi, että säätelee käyttäytymisen talossa ja puutarhassa. Ja se on vain fakta.
      Itse olen seurannut asioita riittävän läheltä nähdäkseni ja tajutakseni totuuden.

      • sakutimonen

        Vaikka, mutta raivon purkaminen uskonnolliseen näkemykseen on hyödytöntä.

        • Lauri

          Saatan joskus tuoda mielipiteeni esille kärjekkäästikkin, mutta pyrin esittämään vain sellaista minkä tiedän, en arvaile.
          Mietippä kuka, tai ketkä järkkäsivät Mikael Pentikäisen nykyiseen hommaansa.
          Tai kuka on Esko Aholle järjestänyt hommia ja mediaikaa käsittämättömän paljon.
          Erittäin hyvin verkostoituneet ja hallitsevat etenkin rakennuspuolen toimintaa täällä pohjoisessa.
          Rahoituskuvioissa olisi työsarkaa tutkivalle journalistille

  8. Hilma

    Minä olen pelolla seurannut tätä kirppusirkusta. Onhan aika selvää, ettei hallituksen päämääriin päästä tällä hallituskaudella, joten on mielessäni herännyt kysymys: minkä manööverin peittämiseksi tätä sikusta ylläpidetään? Sote? Muidenkin kuin Vr:n myyminen? Koska Nestlen nimi on putkahdellut taajaan esillä, onko sittenkin kyseesä pohjavesien myyminen? Alkaa tämä hallitus jo viemään yöunetkin.

    • AKK

      Eihän tässä peitellä, vaan surutta tiputetaan 10-20% kansasta kyydistä, jotta paremmin ansaitsevien, eritoten suurituloisimpien, verotusta voitaisiin keventää ja määräysvalta siirtää suurituloisimmalle kymmenykselle jonka taloudellinen ylivalta taattaisiin pysyvästi luopumalla perintöverosta ja sallimalla edelleen omaisuustulojen erikoiskohtelu ja välttely. Siihen kuuluu kaiken mahdollisen yksityistäminen ja kaiken yhteisen romuttaminen jotta ihmisille jäisi mahdollisimman vähän mahdollisuuksia turvautua yhteiskuntaan ja että ainakin pienituloisimmat joutuisivat elämään jatkuvassa epävarmuudessa ilman mahdollisuutta päästä kurimuksesta koska koulutustakin leikataan . Ei Sipilällä, Orpolla eikä Terholla ole sen enempää taskuja käärinliinoissaan kuin muillakaan, mutta maanpäällistä ideologista ahneutta sitäkin enemmän.
      Jos esim. 10-20% prosenttia varakkaimmista ja hyvätuloisimmista suomalaisista tinkisi edes hieman ahneudestaan, niin kaikki suomalaiset pysyisivät helposti mukana, mutta eivät ainakaan Kokoomus, Keskusta ja Siniset sitä halua. Pelkäisin jos olisin riippuvaisempi Sipilän toimista. Sipilän hallitus ei kuitenkaan ole ikuinen, uudet puolueet ja päättäjät eduskuntaan niin eiköhän suunta muutu tai ainakin kehitys katkea.

  9. Eero Leino

    Eli eduskunnassa äänestettiin hallituksen luottamuksesta koskien lakiesitystä joka ei ollut vielä edes valmis ja julkaistu? Mahtavaa.

  10. Turo Mustakallio

    Nyt hiljaa hiljaa hiivitään…. Jotenkin tulee mieleen kolme iloista rosvoa. Ja leijona.

    • keskikehonrakentaja

      Nämä varkaat käyvät varkaissa päivisin yrittäen varastaa perustuslain.

  11. Jonis Lusis

    SAK:n nujertaminen on päätavoite. Pienemmät jääkööt henkiin, niiden painoarvo
    on isännille merkityksetön.
    Työeläkevarat kiinnostaa ja kannustaa.

  12. Arska

    Aikaa, rahaa ja energiaa sekä resursseja on hukattu SOTE:n ja sen mahdottomaan toteutukseen ja nyt vielä pienyritysten irtisanomisasioihin, jotka ovat laittomia perustuslain mukaan toteuttaa Hallituksen junttaaman mallin mukaisesti.
    On Aktiivimalli 1 & 2 jotka ovat kaikki hyödyttömiä työllisyyden kannalta ja pelkkiä leikkureita joiden lainmukaisuudet ovat myöskin hyvinkin kyseenalaiset.

    Hallitus on 3.5 vuotta tumpuloinut täysin turhaa hommaa josta ei tule kuin sutta ja sekundaa ja ainut joka kehuu tätä touhua on Hallitus itse. Uusia vaaleja jo odotellaan kiivaasti että päästään turhakkeista eroon pikimiten.

    Onneksi nykyisen Hallituksen YT:t ovat helpot ja puhuvista päistä päästään eroon pikaisesti ensi vuoden keväällä vaaleissa ja toivottavasti lopullisesti niin ettei tarvitse aina kanavaa vaihtaa töllöstä silkasta ketutuksesta kun ”ministerillä on asiaa” virnuilija pönähtää ruutuun.

    • Lea Bäckman

      Eduskuntavaalit pidetään lain mukaan, mutta ääntenlasku ulkoistettaneen yritykselle, jonka päätehtävä on tuottaa voittoa omistajilleen. Ohjeistus saataneen suoraan kokoomuksen puoluetoimistolta. Tässä vaiheessa olisi tutkivan journalismin paikka! Häikäilemättömyydessä ja röyhkeydessä kun ei näytä tällä kierroksella olevan mitään rajaa, ja kaikki on kaupan.

  13. Rintsu

    Sipilä joukkoineen juoksee jatkuvasti pää edellä päin perustuslakia.

    Perustuslaki sanoo, että ketään ei voi irtisanoa ilman lakiin perustuvaa syytä.

    Kääntäen, jos on lakiin perustuva syy niin voi saada potkut oli firma pieni tai iso
    Jos ei ole lakiin perustuvaa syytä niin irtisanominen on laiton, oli firma pieni tai iso

    Yritys säätää laki jossa irtisanomisen perusteet ovat erilaiset firmoissa joissa on joko yhdeksän tai yksitoista työntekijää kaatuu omaan mahdottomuuteensa. Koska laki on kaikille sama.

    Se ei ole demarien, SAK:n tai edes Röllipeikon syytä.

    En ole lääkäri mutta sanoisin, että Sipilän pään täytyy olla umpiluuta?
    Normaali pää ei kestäisi jatkuvaa hakkaamista päin perustuslakia. No, tikan pää kestää jatkuvaa hakkaamista puuhun joten luonto se vissiin on tikanpojan puuhun vienyt ja ihan huipulle asti.

    On se kauhee toi perustuslaki kun se estää kauheen monet hirveen hyvät poliittiset ideat.

    Toisaalta, juuri siksi se on säädetty.

  14. Pertti Rova

    Jokeri pokeri poks, Kempeleestä!

  15. Rintsu

    Se vielä, että töitä on erilaisia ja firmoja on erilaisia. Työnantajan ei ole pakko antaa potkuja vaikka lain mukaan voisi. Virkamiehen voi tuomioistuin määrätä viraltapantavaksi ja silloin niin myös tapahtuu työnantajalta kysymättä. Mutta ei voi määrätä Matti Maalaria irtisanottavaksi vaan irtisanominen on työnantajan vallassa.

    Klassinen esimerkki on rattijuopumus.
    Jos Kimmo Kirjanpitäjä narahtaa kesälomallaan ratista niin se ei työnantajaansa välttämättä edes kiinnosta. Hän tulee ratikalla töihin ja hoitaa hommansa niin työnantajaa ei kiinnosta onko hänellä kortti vai ei.
    Tapio Taksinkuljettaja narahtaa ratista ja menettää korttinsa kolmeksi kuukaudeksi niin se on asia joka kiinnostaa työnantajaansa.
    Mutta onko se välittömän irtisanomisen paikka?
    Varoitus kolahtaa varmasti. Ilman korttia ajotunteja ei kerry, niin ei kortittomalta ajalta palkkaa tarvitse maksaa. Ei se ole mikään sairausloma.

    Se kandee muistaa, että poliisikaan ei saa potkuja yhdestä rattijuopumuksesta.

    Kimmo Kirjanpitäjä työpaikkansa puolesta saa ajella kännissä, hakata akkaansa ja tehdä luvattoman lisärakennuksen.

    Minna Missi taas menettää kasvovoideduunikeikan jos erehtyy syömään suffelipatukan ja saa finnin kasvoilleen.

    Irtisanomisperusteet on joka tapauksessa erilaisia, joten ei niitä lakiin voi yksiselitteisesti kirjata.
    Jos irtisanominen riitautetaan niin oikeus joka tapauksessa joutuu harkitsemaan asiaa kokonaisvaltaisesti.

    Tämmöisellä lakiesityksellä oikeuslaitos on todellakin liemessä. Siis joutua harkitsemaan irtisanomisperustetta tuulen suunnan ja kuun asennon perusteella. Kummalleko puolelle näkkileipää se voi pitikään laittaa?

  16. Jonis Lusis

    Raskaus, naama sekä mielipiteet. Muiden rikkeiden kanssa voidaan aina elää.

    • Työsuhde-etuna astma

      Sekä ikä ja sairastuminen vähänkään vakavammin.

  17. Rintsu

    Olen tämän vissiin ennenkin kertonut?
    Kaveri on ammatiltaan sähkömies jolla on pätevyys jokseenkin kaikkeen.
    On myös iso alkoholiongelma.
    Siitä johtuen on saanut useammat potkut ja epäilemättä aiheelliset.
    Siitä huolimatta pitkäaikaistyöttömälle tarjottiin työtä.
    Sähkötyöturvallisuuskorttinsa vaan oli vanhentunut…
    Uusiminen maksaa muutaman satasen… jota rahaa hänellä ei ole.

    Työkkäri, kela tai sossu ei auttanut. Ei mitenkään vaikka kyseessä on varma työpaikka jos hän sen vaan pystyy pitämään.
    Hänet määrättiin työnhakukurssille!

    Irtisanottu hänet on monia kertoja eikä se ole koskaan ollut vaikeaa.
    Töihin pääsyn kynnystä taas nostetaan koko ajan.
    Niinku palkkatöihin pääsyn kynnystä.

  18. Risto Kohonen

    Mitähän tälläkin ”kohulla” peitellään? Lakiehdotus kaatuu perustuslakiin. Saatiin ay-järjestöt pillastumaan, kuten oli tarkoituskin. Sitten selitellään että ko. järjestöt pyrkivät ”ulkoparlamentaariseen vaikuttamiseen”.

  19. Saara Nieminen
    • sakutimonen

      Tämä varmistaa lakimuutoksen pysähtymisen perustuslakivaliokuntaan.

  20. HTK

    Juha Sipilän tavoite on, sama kuin Margaret Thatcherin, nujertaa koko ammattiyhdistys- ja työväenliike.

    Siihen ei edes Lapuanliike 1930-luvulla täysin kyennyt. Lapuanliikkeen takana olivat samat poliittiset taustavoimat kuin nytkin (kepun edeltäjäpuolue eli Maalaisliitto, kokoomus ja ”yhteistyöhaluiset työmiehet”, joita nyt korvaa sininen tulevaisuus). Mutta ay-liikkeen neuvotteluoikeudet tunnustettiin sodan jälkeen, koska hädissään ollut porvaristo tarvitsi työväen tukea kommunisteja vastaan ja Neuvostoliiton uhan varalta. Sitä ennen oli solmittu työnantajien ja ay-liikkeen kesken ns. ”Tammikuun kihlaus” vuonna 1940. Nyt tämä ns. Tammikuun kihlauksesta alkaen kehittynyt sopimusneuvottelutoiminta yritetään lopettaa hallituksen voimakeinoin, koska kommunismin uhkaa ja Neuvostoliittoa ei enää ole. Ne ”moröt” ovat lakanneet olemasta.

  21. Jonis Lusis

    Pentikäisen kioskilla ILO voi vaihtua suruksi.

  22. HTK

    Useat työnantajat houkuttelevat ovelasti työntekijöitä olemaan liittymättä ammattiliittoihin luvaten maksaa perustamansa YTK-kassan jäsenmaksut työntekijöiden puolesta, jotta työntekijöiden järjestäytymisaste laskisi kyseisellä alalla alle 50 %:n, minkä seurauksena solmittu työehtosopimus ei enää olisi yleissitova. Työsuhteiden perusteella olevien työttömyysturvan ehtona on yleensä, että hakija on saanut työssään TES:n mukaista tai muuten alalla vallitsevan tason mukaista palkkaa. Alipalkattuna työskentely ei täytä niitä ehtoja.

    Mikäli kyseisellä alalla ei enää solmittaisi yleissitovaa TES:ä, niin työnantajat, estääkseen keskinäistä palkkakilpailua, sopisivat työntekijöitä kuulematta suosituspalkat ja -työehdot, jotka eivät sitoisi ketään. Se olisi samanlaista kuin kauppojen ns. ohjevähittäishinnat. Aikaa myöten se johtaisi monilla aloilla samaan kuin 1930-luvvun metsätyöläisten nälkäpalkat, jotka hyödyttivät erityisesti vientiteollisuutta, mutta heikensivät kotimaista kysyntää.

  23. antonio

    Toivottavasti tämmöistä vilppiä ei täällä nähdä, joskin mikäpä ei nykyisin olisi mahdotonta:

    Italiassa ministeri Di Maio on tehnyt eilen rikosilmoituksen hallituksen talousesitykseen liittyvän verotusasetuksen johdosta; hallituksen lähetettyä esityksen presidentinlinnaan, oli asetukseen tarttunut lyhyellä matkalla ”näkymätön käsi”, joka oli lykännyt siihen lisäyksen ulkomaisen pääoman verotuksen armahtamisesta ym veroihin liittyvää. Kuka lauseen-kaksi sinne ujutti, mafia vai tekniset kirjoittajat? Oliko joku lahjottu?
    Että tämmöinenkin on mahdollista!

  24. HTK

    Miksi kaikki työläiset, toimihenkilöt ja pikkuvirkamiehet sekä pakkoyrittäjät eivät tiedosta työehtosopimusten yleissitovuuden ratkaisevaa merkitystä työntekijöiden perustavan laatuisena oikeutena kaiken kokoisissa yrityksissä?

    Nykyisiä hallituspuolueita ja niitä tukevien porvarillisten nk. oppositiopuolueiden kannattajat yleensä pitävät työnantajia ensisijaisesti hyväntekijöinä, jotka antavat työtä heille ja työttömille. He harhakuvitelmissaan luottavat enemmän työnantajiin kuin itseensä ja työtoveihinsa, suorastaan samaistuen työnantajiin. Työantajat ovat heille ”turvallisen isähahmon vertauskuvia”. Sellaista yhteiskunnallisen tietoisuuden vinoutumaa nimitetään ”vääräksi tietoisuudeksi” eli todellisuuden vastaiseksi tietämättömyydeksi.

    Tosiasiassa työnantaja ei palkkaa ketään irtisanoakseen hänet eikä myöskään pelkästään hyväntahtoisuudestaan, vaan ensisijaisesti hyötyäkseen työntekijän työpanoksesta. Työnantaja ei ”anna työtä”, vaan ensisijassa pakkkaa työntekijöitä ”tekemään puolestaan työtä”, jotta saisi siitä lisäarvoa.

    Työnantajat eivät luo työpaikkoja. Työpaikkojen syntyyn ja siihen liittyviin investointeihin vaikuttaa eniten olemassa oleva ja odotettavissa oleva maksukykyinen kysyntä tai sitä korvaava julkinen rahoitus, kuten esimerkiksi kulttuurialalla. Työantaja voi tosin omilla päätöksillään ratkaista, mille paikkakunnalle hän sijoittaa tuotantolaitoksensa. Silloin työnantaja voi saada huomattavan paljon paikallista vaikutusvaltaa.

  25. Marko

    Mitä parlamentarismia sellainen hallitus edustaa, joka yrittää saada oppositionkin puolelleen ja saada lakkoilu näyttämään eduskunta vastaan ammattiyhdistysliike asetelmalta. Vastaan itse, eihän tämä silloin mitään parlamentarismia olisikaan vaan juntta, joka säätää haluamansa lait kenenkään sitä estämättä ja kävelee kansan yli. Sellaisen hallituksen on aika kaatua, jos se yrittää ottaa käyttöön jonkinlaisen jumalanvallan tässä maassa. Silloin eduskunta on nukkehallitus jonka lainkirjoittelua lobbarit ja etujärjestöt sanelevat ja armeija laitetaan kukistamaan kaikki vastarinta valtakunnassa.

    • Ässä hihassa nro 50

      Juuri noin, sana ”diktatuuri” on tulla lipsahtanut minun mieleeni jo useamman kerran, kun olen näitä hallituksen toimia seurannut. Pelottavalta alkaa tuntua tulevaisuus, voidaanko tästä härdellistä ihmisiksi selvitä ilman suurta rähinää – näyttää hallituksella löytyvän kaikenlaista troijalaista ja keppihevosta asiansa edistämiseen. Ja minkä asian, mikä tai kuka taho ehdoin tahdoin haluaa ajaa asiat tiukkaan umpisolmuun edistääkseen omia etujaan, sitä ihmettelen tässä. Työmarkkinaosapuolet ovat meillä osanneet hoitaa työmarkkina-asioita omien alojensa asiantuntijoina aivan tarpeeksi hyvin ymmärtääkseni kummankin osapuolen mielestä. Kuka ja mikä taho uhkaa keinuttaa venettä nyt näin reippaasti? Suomen ei kannata kilpailla halpatuotannolla, huonoilla palkoilla ja poljetuilla oikeuksilla kehittyvien maiden tapaan, nehän juuri pyrkivät siihen, missä me jo olemme. Uhkaavasti alkaa yleislakon toteutuminen olla entistä lähempänä. Hallitus sen saattaa sitten aiheuttaa, sen yleislakon, toimillaan.

  26. Riina

    En voi uskoa että meidän hallituksen järjettömältä tuntuva toiminta on sattumaa. Kannattaa miettiä ketkä nykymenosta kärsivät ja ketkä hyötyvät. Vaihtoehtoja nykyisen kaltaiselle järjestelmälle on.

    Jannella hyviä kirjoituksia, suosittelen
    https://vapaus2018.blogspot.com/2018/02/hallituspolitiikan-muuttaminen.html

  27. Lauri

    Sellainen kuva on muodostunut, että Sipilälle tuottaa vaikeuksia neuvotella asioista.
    On tottunut käskemään ja tottunut myös siihen, että hänen johtajuuttaan ei aseteta kyseenalaiseksi.
    Sellainen toimii hierarkisissa yhteisöissä, mutta ei demokraattisessa päätöksenteossa.

Kommentoi »

Comments are closed