Kohtaanto-ongelma

Taas kerran on Suomessa valtava työvoimapula, jos on uskomista valtiovarainministeri Petteri Orpon eilen eduskunnan lisäbujettikäsittelyssä kertomaan. Yritykset eivät saa osaavaa työvoimaa. Yritykset viestivät tätä kaikkialta Suomesta, ja samaan aikaan meillä on kuitenkin edelleen 270 000 työtöntä ja kymmeniä tuhansia avoimia työpaikkoja.

Orpo läytänyt taas uuden työttömyysluvun. Tähän asti työttömiä on tilastoijasta ja puhujasta riippuen 170 000 (Tilastokeskus), 232 100 (TEM) tai 358 700 (TEM, laaja työttömyys). Nyt heitä on sitten 270 000. Yhteistä heille tuntuu hallituksen mielestä olevan, että he eivät osaa mitään ja ovat liian laiskoja edes yrittämään.

Tähän hätään riensi kuin tilauksesta kansainvälisen valuuttarahasto IMF:n delegaatio neuvomaan, että paikallista sopimista pitää lisätä ja työttömyysetuuksia pitää muuttaa kannustavampaan suuntaan. Suomeksi tämä tarkoittaa sitä, että palkkojen on joustettava paikallisesti alaspäin ja tukia pitää leikata. Näin saadaan ihmiset tekemään työtä alipalkalla ja herran pelossa.

Mikään ei nytkään estä sopimasta paikallisesti TES:n yli menevistä palkoista, joten vaatimus paikallisesta sopimisesta tarkoittaa vain palkkojen alentamista. Työttömyysetuuksia tämä hallitus on jo leikannut ihan tarpeeksi, mutta mikään ei riitä näille IMF:n korppikotkille, jotka kiertävät eritysesti kehitysmaissa vaatimassa rakennesopeuttamista eli voittojen maksimointia.

Mutta palataanpa tuohon Orpon esille nostamaan kohtaanto-ongelmaan, joka on ikivanha virsi. Kun talous kasvaa, niin valitus työvoimapulasta alkaa. Kun talous sakkaa, niin alkaa valitus työttömien suuresta määrästä ja laiskuudesta. Tavoitteena tuntuu olevan joka alan ammattilaisten ehtymätön varasto syömättömiä ja sontimattomia työntekijöitä, jotka koko ajan kouluttavat itse itsensä erilaisiin ammatteihin, joiden tarve heidän on ihan itse osattava etukäteen arvata. Varastosta pitäisi voida napata kulloinkin tarvittava määrä, ja tarpeen loputtua heidät pitäisi voida palauttaa takaisin varastoon opiskelemaan jotain tulevaisuudessa tarvittavaa ammattia.

Ei se niin mene, vaan ammatillinen koulutus on yhteiskunnan vastuulla. Tämän hallituksen aikana on koulutuksesta leikattu niin paljon, että jopa työnantajia hirvitttää, opettajista puhumattakaan. Opiskelijat sysätään yrityksiin opettelemaan ammatti, ja yhteinen teoriakoulutus on minimoitu. Näin saadaan sellaisia ammattiin valmistuneita, joita työnantajat eivät välttämättä uskalla palkata. Vika ei ole opiskeiljoissa eikä opettajissa, vaan koulutusleikkauksissa.

Sen oikeamman kohtaanto-ongelman esittelee Yle sarjassa Elämää Postin jälkeen. Viisikymppisen työttömän on likipitäen mahdotonta saada työtä. Tarvitaan satoja hakemuksia, eivätkä nekään välttämättä johda mihinkään. Kun saa opiskeltua uuden ammatin, niin työn löytyminen on silti täysin epävarmaa. Ylen seuraama mies on poikkeuksillisen sinnikäs, mutta moni muu olisi ja on luovuttanut jo aikoja sitten.

Alkuperäinen kohtaanto-ongelma on hallituksen sisäinen. Siellä eivät kohtaa järki, käytännön työelämän ja työttömän elämän tuntemus. Hallituksen toinen käsi ei tiedä mitä toinen tekee. Hallitus leikkaa koulutuksesta ja työttömyysturvasta, koska pitää säästää ja kannustaa työhön. Näin saadaan aikaan vain työttömiä, jotka eivät työllisty, ja siitä hallitus syyttää työttömiä.

Kukapa sitä vikaa peilistä löytäisi.