Uuninpankkopoika Saku Timonen
Uuninpankkopoika Saku Timonen

Kohtaanto-ongelma

Taas kerran on Suomessa valtava työvoimapula, jos on uskomista valtiovarainministeri Petteri Orpon eilen eduskunnan lisäbujettikäsittelyssä kertomaan. Yritykset eivät saa osaavaa työvoimaa. Yritykset viestivät tätä kaikkialta Suomesta, ja samaan aikaan meillä on kuitenkin edelleen 270 000 työtöntä ja kymmeniä tuhansia avoimia työpaikkoja.

Orpo läytänyt taas uuden työttömyysluvun. Tähän asti työttömiä on tilastoijasta ja puhujasta riippuen 170 000 (Tilastokeskus), 232 100 (TEM) tai 358 700 (TEM, laaja työttömyys). Nyt heitä on sitten 270 000. Yhteistä heille tuntuu hallituksen mielestä olevan, että he eivät osaa mitään ja ovat liian laiskoja edes yrittämään.

Tähän hätään riensi kuin tilauksesta kansainvälisen valuuttarahasto IMF:n delegaatio neuvomaan, että paikallista sopimista pitää lisätä ja työttömyysetuuksia pitää muuttaa kannustavampaan suuntaan. Suomeksi tämä tarkoittaa sitä, että palkkojen on joustettava paikallisesti alaspäin ja tukia pitää leikata. Näin saadaan ihmiset tekemään työtä alipalkalla ja herran pelossa.

Mikään ei nytkään estä sopimasta paikallisesti TES:n yli menevistä palkoista, joten vaatimus paikallisesta sopimisesta tarkoittaa vain palkkojen alentamista. Työttömyysetuuksia tämä hallitus on jo leikannut ihan tarpeeksi, mutta mikään ei riitä näille IMF:n korppikotkille, jotka kiertävät eritysesti kehitysmaissa vaatimassa rakennesopeuttamista eli voittojen maksimointia.

Mutta palataanpa tuohon Orpon esille nostamaan kohtaanto-ongelmaan, joka on ikivanha virsi. Kun talous kasvaa, niin valitus työvoimapulasta alkaa. Kun talous sakkaa, niin alkaa valitus työttömien suuresta määrästä ja laiskuudesta. Tavoitteena tuntuu olevan joka alan ammattilaisten ehtymätön varasto syömättömiä ja sontimattomia työntekijöitä, jotka koko ajan kouluttavat itse itsensä erilaisiin ammatteihin, joiden tarve heidän on ihan itse osattava etukäteen arvata. Varastosta pitäisi voida napata kulloinkin tarvittava määrä, ja tarpeen loputtua heidät pitäisi voida palauttaa takaisin varastoon opiskelemaan jotain tulevaisuudessa tarvittavaa ammattia.

Ei se niin mene, vaan ammatillinen koulutus on yhteiskunnan vastuulla. Tämän hallituksen aikana on koulutuksesta leikattu niin paljon, että jopa työnantajia hirvitttää, opettajista puhumattakaan. Opiskelijat sysätään yrityksiin opettelemaan ammatti, ja yhteinen teoriakoulutus on minimoitu. Näin saadaan sellaisia ammattiin valmistuneita, joita työnantajat eivät välttämättä uskalla palkata. Vika ei ole opiskeiljoissa eikä opettajissa, vaan koulutusleikkauksissa.

Sen oikeamman kohtaanto-ongelman esittelee Yle sarjassa Elämää Postin jälkeen. Viisikymppisen työttömän on likipitäen mahdotonta saada työtä. Tarvitaan satoja hakemuksia, eivätkä nekään välttämättä johda mihinkään. Kun saa opiskeltua uuden ammatin, niin työn löytyminen on silti täysin epävarmaa. Ylen seuraama mies on poikkeuksillisen sinnikäs, mutta moni muu olisi ja on luovuttanut jo aikoja sitten.

Alkuperäinen kohtaanto-ongelma on hallituksen sisäinen. Siellä eivät kohtaa järki, käytännön työelämän ja työttömän elämän tuntemus. Hallituksen toinen käsi ei tiedä mitä toinen tekee. Hallitus leikkaa koulutuksesta ja työttömyysturvasta, koska pitää säästää ja kannustaa työhön. Näin saadaan aikaan vain työttömiä, jotka eivät työllisty, ja siitä hallitus syyttää työttömiä.

Kukapa sitä vikaa peilistä löytäisi.

Kommentit (85)

  1. elm

    ”Ikinä en ole ollut näin onnellinen ja ajatellut näin valoisasti” – Näin 560 euron kuukausittainen perustulo mullisti Mari Saarenpään elämän” kertoo Helsingin Sanomat. Jos saatte lehden käsiin niin kannattaa lukea.

    ”Perustulon merkitys on ennen kaikkea psykologinen, ja työttömyystukeen verrattuna se tuo turvallisuuden tunnetta. Näin ajattelevat 560 euroa kuukaudessa vastikkeetta perustulokokeilun ajan saaneet Mari Saarenpää ja Sini Marttinen. ”Se on juuri sen verran, että tietty stressi ja pelko pärjäämisestä häviää”, Saarenpää kuvailee.”

    Ei tässä ole kahta sanaa mihin suuntaan yhteiskuntamme kannattaa edetä.

    Ministeri Orpokin voisi mielestäni alkaa puoltaa vapaata markkinataloutta kohtaanto-ongelmasta puhumisen sijaan. Ei markkinatalous kulje siten, että tungetaan ihmisiä väkisin ei-kannattaviin tai kestämättömiin työpaikkoihin.

    Ihmisillä on myös jalat, joilla äänestää. Kunnioittakaamme aina myös sitä piirrettä.

    1. TuulaK

      Olen lähes 50-vuotias akateemisesti koulutettu nainen ja ollut työttömänä tämän vuoden ajan. Haastatteluun olen päässyt tänä aikana kaksi kertaa, ja kummallakin kerralla tehtävään valittiin ”sopivampi”. Osaamisessani ei haastattelijoiden mielestä ollut vikaa eikä oikein muussakaan, mitä voisin itsessäni kehittää. On päivänselvää, että jos tällä osaamisella olisin 15 vuotta nuorempi, niin uusi työ olisi löytynyt ajat sitten. En ole huomannut, että kukaan poliitikko tai muu julkinen keskustelija olisi edes maininnut, että ikäsyrjinnälle pitäisi asennetasolla tehdä jotain. Asian annetaan vain olla. Vaalit ovat tulossa ja nuorten koulutuksen asialla olevia alkaa löytyä, mutta ikäsyrjintä ei edelleenkään nouse asialistalle.

      Hyvä sinänsä, että edes nuoret kiinnostavat. Itse olin reilu kaksikymppinen 90-luvun laman aikaan, ja muistan edelleen, kuinka meitä nuoria silloin haukuttiin laiskaksi pullamössösukupolveksi, jolle on oikeastaan vain ihan oikein, että töitä ei löydy. Puhuttiin itsestäänselvyytenä, että kaikki eivät koskaan tule saamaan töitä ja minkäs sille voi, elämä on tällaista. No, nousukausi tuli aikanaan, mutta aika monet jäivät ikuiselle takamatkalle työelämässä. Ja nyt sitten ollaan liian vanhoja saamaan töitä.

      1. MikaS

        Samaa ikäluokkaa ollaan ja samoja havaintoja näyttää olevan. Pitäisi olla nuoreks ja uudistumiskykyä olisi oltava. Kokemuksesta ja työmoraalista viis. Kun rekrytoija näkee viiskymppisen, hän löytää kyllä ”sopivamman”. Ihme juttu.

        1. Esa J.

          Toisin sanoen: pitäisi olla parikymppinen jolla on kolmenkymmenen vuoden työkokemus. Mikä lopultakaan menee tasan? Ei mikään, sanon minä!

        2. Työsuhde-etuna astma

          Samoja tuntemuksia, pätkätyössä koko ikäni valmistumisen jälkeen sinnittelin. Pisin työsuhde 3 vuotta – sitäkin rahoitusta olin itse mukana hankkimassa. Kun ikä alkoi lähestyä viittäkymmentä ja terveydentilakin oli jo alkanut kehnoutua, oli sen jälkeen elämässä aika selvät kuviot: loppuikä kuluneen Iloisena aktiivileikattuna sohvaloisena, kunnes minimieläke armahtaa (alipalkattuna ja pitkiä pätkiä apurahojen turvin töitä paiskineena, sekä jo useamman vuoden työttömyysturvan varassa kun ei paljon eläkettä ole päässyt kertymään).

          1. Maisa

            https://www.is.fi/taloussanomat/oma-raha/art-2000001711642.html juttu liian vanhoista julkaistu vuonna 2011 ja edelleen ajankohtainen

            1. Maisa

              Juttu ”liian vanhoista” julkaistu vuonna 2011 ja edelleen ajankohtainen
              https://www.is.fi/taloussanomat/oma-raha/art-2000001711642.html

            Comments are closed.