Vanhat virret

Vaalien lähestymisen näkee siitä, että poliitikot alkavat toistaa samoja juttujaan. Heitä ei häiritse ollenkaan se, että ne tarinat on muutama päivä sitten ammuttu alas, vaan he jatkavat kuin mitään ei olisi tapahtunut. Eilen Ylen Aamu-tv:ssä valtiovarainministeri Petteri Orpo moitti SDP:n vaalilupausta pienimpien eläkkeiden vähitellen tapahtuvasta korottamisesta sanoen, että ei ole varaa ja että hän itse ei koskaan lupaisi sellaista, mitä ei voi pitää.

Tätä on helppo kommentoida yhdellä kuvalla.

Se siitä, mutta sanoi Orpo muutakin. Hän sanoi, että ei usko valtiolla olevan enää mitään saatavaa harmaan talouden tai verovälttelyn puolelta.

Eduskunnan teettämässä tutkimuksessa harmaan talouden määräksi arvioitiin 10–14 miljardia euroa, mikä vastaa 5,5–7,5 prosenttia bruttokansantuotteesta ja 4-6 miljardin euron vuosittaisia verojen ja maksujen menetyksiä. Aggressiivinen verosuunnittelu on yhteiskunnallisesti merkittävä ilmiö, ja Finnwatchin arvion mukaan Suomi menettää sen seurauksena yhteisöveroja 430–1 400 miljoonaa euroa vuodessa.

Orpon aikana runnottiin ties kuinka monennella yrittämällä läpi poliisin ja verottajan vastustama hallintarekisteri ja varmistettiin, ettei tasevapautusta poisteta. Sen turvin Caruna saa viedä verottajan ulottumattomiin 12 miljoonaa euroa ja muut seuraavat perässä.

Ja meidän valtiovarainministerimme sanoo, että näin se nyt vain on, eikä asialle ole tehtävissä mitään.

Valtiovarainministeriön kansliapäällikkö Päivi Nergin katson nykyisin kuuluvan enemmän poliitikkojen kuin virkamiesten joukkoon. Eilen hänet marssitettiin taas uhkailemaan soten kaatumisesta seuraavilla kauhukuvilla. Ainakin 60 muuta lakiesitystä kaatuisi ja sote- ja maakuntauudistuksen valmistelukoneisto jouduttaisiin ajamaan alas.

Tosiasia on, että valmistelukoneistolla ei ole ollut koskaan mitään lainsäädännöllistä pohjaa, ja hallitus sai siitä viime kesänä perustuslakivaliokunnalta vakavat moitteet. Sote- ja maakuntauudistuksen kaatuminen ja omin päin toimivan koneiston purkaminen vain palauttavat tilanteen lailliselle pohjalle. Lisää asiasta voitte lukea täältä.

Uutisten suhteen eilinen oli siis vanhan toistoa, mutta oli sentään yksi uusi avaus. Ilta-Sanomat etsi taannoin ay-liikkeessen pettyneitä ja liitoista eronneita samaan tapaan kuin se aiemmin etsi työttömiä tuilla laiskottelevia. Ainahan narreja löytyy, sillä hetken julkisuus viehättää. Heti löytyi nollatuntisopimukselle keikkatyötä tekevä siivoaja Anne, joka haluaa tehdä työtä omaan tahtiin ja ilman liiton apua. Hän on vetänyt herneen nenään siitä, että liitto arvostelee nollatuntisopimuksia.

Mikä mahtaa olla tämän jutun uutisarvo? Sekö, että Anne on vetänyt herneen nenään kuviteltuaan liiton arvostelevan häntä itseään, vaikka arvostelu koski nollatuntisopimuksia? Vai se, että hän on löytänyt omaan elämäntilanteeseensa sopivan työjärjestelyn?

Ei kumpikaan, vaan se, että vaalit lähestyvät, ja lehti on aloittanut ay-likkeen vastaisen kampanjan. Tarkoituksena on hyökätä SDP:tä vastaan ay-liikkeen kautta.

Kaava on aina sama. Joku kertoo, että ay -liike on menneisyydessä saanut aikaan paljon, mutta sen pitäisi herätä tähän päivään. Heräämisen sisältöä ei mietitä. Ilmeisesti pitäisi hyväksyä kaikki esitetyt heikennykset suoraan, jotta oltaisiin nykyaisia ja hereillä. Ei muisteta kertoa, että ay-liike on hyväksynyt kikyn ja monia muita heikennyksiä, mutta raja on tullut vastaan. Ay -liike edustaa työntekijäpuolta, eikä sen ole tarkoituskaan olla työnantajapuolen lakeija ja äänitorvi. Jos ay-liike elää menneisyydessä, niin vielä kauemmaksi menneisyyteen kurkottavat EK ja Suomen Yrittäjät. Ne kurkottavat renkien, piikojen, muonamiesten ja mäkitupalaisten aikoihin asti.

Luultavasti tänäänkin puheet ja niiden uutisointi noudattavat samaa kaavaa, joten ehkä on viisainta lähteä lenkille.

***

Kiitos Heli Karhulle harmaan talouden analysoinnista ja Aku Seikkulalle ay-liikkeen heräämistä koskevista havainnoista.