Uuninpankkopoika Saku Timonen
Uuninpankkopoika Saku Timonen

Kokemusasiantuntijat

-Kokemus osoittaa, ettei nykyjärjestelmä kannusta työn vastaanottamiseen. Erilaiset kannustinloukut heikentävät työllisyysasteen nousua, ja liian monen työikäisen jääminen työelämän ulkopuolelle uhkaa hyvinvointivaltion rahoitusta.

-Huolestuttavin ilmiö on se joukko ihmisiä, joka kuvittelee, että tuen varassa pärjäämiseen on syntymäoikeus.

Näin tiivistää näkemyksensä työttömistä kokemusasianrtuntija, Henkilöpalveluyritysten liiton (HPL) toimitusjohtaja Merru Tuliara Kauppalehdelle. Jotta mielikuva kotisohvilla makaavista laiskoista työttömistä olisi täydellinen, on jutun kuvituskuvana sohvalla makaaja.

Näin jatkuu vuosikausia kestänyt työttömien parjauskampanja, jonka tarkoituksena on muokata mieliä hyväksymään työttömyysturvan leikkaukset ja huonosti palkatut pätkätyöt, joilla ei pysty elättämään itseään. Tuliara on epäilemättä asiantuntija, mutta ei työttömyyden. Hän on nollatuntisopimusten tarjoamisen asiantuntija. Juuri erilaiset henkilöstöpalveluyritykset tarjoavat työtä, jota ei välttämättä edes ole. Ne keräävät listoilleen työttömiä, joille joko tarjotaan satunnaisia työtunteja työnantajan tarpeen mukaan tai sitten ei.

Tästä näkökulmasta katsoen on helppo sanoa, että matalapalkka-aloilla halukkuus tehdä työtä on vähentynyt ja että työn vastaanottaminen on ensimmäinen askel tulevalla työuralla.

Mitäpä sitten tapahtuu sellaiselle, joka noudattaa tätä ällistyttävän viisasta neuvoa, ottaa ensimmäisen askelen työuralla ja allekirjoittaa nollatuntisopimuksen? Siihen vastaavat oikeat kokemusasiantuntijat Ylen haastattelussa.

Laura Kaselius tekee raskasta pätkätyötä 10,09 euron tuntipalkalla. Työkeikat tarjotaan joskus lyhyellä varoitusajalla, siirtymäajasta asiakkaalta toiselle ei makseta mitään, ja Kaselius maksaa matkakulut itse. Jos tarjottu keikka on tunnin mittainen, sitä ei käytännössä kannata ottaa vastaan.

Nollatuntisopimuksella tehdyn työn ja työttömyysturvan yhdistelmässä on riski, jota moni turvatussa työssä oleva ei osaa edes kuvitella. Jos yhdessä kuukaudessa sattuu ansaitsemaan vähän paremmin ja sitten töitä ei olekaan tarjolla, niin tukien maksatus katkaistaan uusien tukilaskelmien tekemisen ajaksi. Se voi kestää viikkoja. Ajatus muutamasta viikosta rahatta ja syömättä saattaa olla vieras sohvalla makaavista ja sosiaaliturvaa syntymäoikeutena pitävistä paasaaville.

Käytännössä lähes kaikkien työttömien ensimmäinen askel työuralla on nykyisin palkaton työ, ja toista askelta ei välttämättä tulekaan. Työkokeilijoille luvataan kyllä suullisesti palkkatyötä sitten kokeilun loputtua, mutta vain hullu maksaa palkkaa, kun uuden työntekijän saa taas ilmaiseksi. Edellinen kokeilija ottaa saman askelen uudelleen ja siirtyy kokeilijaksi uuteen työpaikkaan. Jossain vaiheessa hän putoaa alimpaan kastiin ja löytää itsensä kuntouttavasta työtoiminnasta tekemässä palkatonta työtä. Siinä hän pysyy kansaneläkkelle pääsyyn asti, sillä työeläkettä ei palkattomista töistä kerry.

Työmarkkinat ovat vinoutuneet, mutta se ei ole työttömien vika. Käynnissä on mielien muokkaus, jonka lopullisena tarkoituksena on saada palkat poljettua mahdollisimman alas, tai oikeastaan jättää ne kokonaan maksamatta. Yhteiskunta elättää työntekijät sosiaaliturvalla ja kiroaa heidän jokaisen leipäpalansa syyttämällä heitä laiskoiksi työnvieroksujiksi. Hyvinvointiyhteiskunta on tosiaan vaarassa sitten, kun kukaan ei enää saa verotettavaa palkkaa.

Aina kun luette tuilla elävien työttömien laiskuudesta kertovia juttuja, niin katsokaapa kuka puhuu. Yleensä se on aina joku sellainen, joka haluaa itselleen mahdollisimman halvaksi tai mieluummin ilmaiseksi tulevaa työvoimaa. Kuten monta kertaa olen sanonut, niin ei meiltä puutu työhalukkaita, vaan palkanmaksuhalukkaita.

Kommentit (71)

  1. Pekka Nummela

    Jep. Siinä taas eilen Häkämieskin vaatimassa 75% palkkatukea maahanmuuttajien työllistämiseksi. Pitäisikö verovaroista maksaa 75% maahantulijoiden palkasta ja sitten viellä toinen mokoma jotta ko. hlö tekee työn josta ei haluta mitään maksaa. Jos työ on niin vähäarvoista ettei siitä haluta maksaa niin se pitää jättää tekemättä. Simple as that! Kuka sille kotimaiselle pitkäaikaistyöttömälle maksaisi 75% palkkatukea?

    • Antti Piispanen

      Kahden kurjassa asemassa olevan usuttaminen toisiaan vastaan näyttää toimivan sinuun, mutta ei me muut lähdetä sellaiseen sumutukseen mukaan ollenkaan.

    • sakutimonen

      Häkämieheltä unohtui taas perustuslaki, joka kieltää asettamasta ihmisiä lain edessä eriarvoiseen asemaan. Jos maahanmuuttajia työllistäville yrityksille maksetaan palkkatukea 70 % ja muille ei, niin se on vastoin perustuslakia.

      • Saara Nieminen

        Häkämies tarkentaakin asiaa sillä, että yritykselle pitäisiä maksaa tuota palkkatukea 70 prosenttia palkasta, jos yritys työllistää turvapaikanhakijan. Eihän maahanmuuttaja ja turvapaikanhakija ole täysin sama asia. Saku osaa varmasti selittää asian paremmin.

        Maahanmuutto.net sivulla sanotaan asiasta näin: ”Tilastoissa ja tutkimuksissa maahanmuuttajalla tarkoitetaan ulkomaalaista, joka asettuu asumaan kotimaansa ulkopuolelle muuten kuin tilapäisesti. Toisaalta maahanmuuttajiksi sanotaan myös tällaisten maahanmuuttajien lapsia, jolloin tarkempi termi on toisen sukupolven maahanmuuttaja.”

        Tuon mukaan vaikkapa Ruotsista Suomeen saapuva henkilö on maahanmuuttaja, jos asettuu asumaan Suomeen. Ilmeisesti heidän kohdalla ei ole tarvetta maksaa yrityksille tuota 70 prosenttia palkkatukea, koska Häkämies puhuu nimenomaan turvapaikanhakijoista. Ja tuo taas herättää pelkoa siitä, että tarkoitus on saada heistä ”halpatyövoimaa”. Ja vieläpä niin, että palkatkin maksatetaan pääosin veronmaksajilla. Voitot tehdystä työstä menevät kuiutenkin ihan tasapuolisuuden nimissä 100 prosenttisesti työnantajalle.

        • sakutimonen

          Kesällä 2016 hallitus asetti turvapaikanhakijat muita huonompaan asemaan lain edessä lyhentämällä heidän valitusikaansa kielteiseen päätökseen. Nyt Häkämies haluaa asettaa heidät muita parempaan asemaan suuntaamalla tukea heidän työllistäjilleen. Eriarvoiseen asemaan asettamisen kielto pätee molempiin suuntiin, ei saisi asettaa huonompaan eikä parempaan asemaan.

      • TTP

        Onkohan meillä edes olemassa sellaista kuin perustuslaki? Itse luin lakia sivuaineena, ja proffan lausunnoista jäi kaikumaan, ettei perustuslaki ole mikään takaseinä?

  2. Outi Pyymäki

    Kaselius korjasi palkkatiedon 10,09 e/tunti. Oli jollain fc-sivulla hänen itsensä kirjoittamana.

    • sakutimonen

      Kiitos, korjataan.

    • Laura Kaselius

      Kiitos, Outi. Ja kiitos, Saku, jutun kirjoittamisesta 🙂

  3. Jari Lehtinen

    Työttömien syyllistäminen on nykyään normi. Se, miten kohtelemme eri ihmisryhmiä tai miten heistä puhumme on aina viesti yhteiskunnan arvoista. Sinä Saku olet puhunut tästä jo pitkään. Eilen oli Hesarissa yllättäen myös asiasta kolumni.
    https://www.hs.fi/elama/art-2000005905183.html?share=d03643b310c0626a1bcce73575bebcdb

  4. Torquemada

    Jos lehti (tai muu media) kirjoittaisi maahanmuuttajista samoin kuin työttömistä, pidettäisiin sitä aivan syystä rasistisena roskajulkaisuna. Työttömiin saa kuitenkin kohdistaa vihapuhetta aivan mielin määrin – voisikohan tämmöisestä törkykampanjoinnista tehdä rikosilmoituksen?

  5. Antti Järveläinen

    Tämänkin kolumnin jatkoksi kannattaa lukea Kari Enqvistin ajatuksia. Paljon asiaa, lopun Kiina-viittaus on kryptis-mystis-provokatorinenkin.

    https://yle.fi/uutiset/3-10514401

    • Milaja Rantanen

      Kiinnitin huomioni tuossa kolumnissa lauseeseen ”samaa toivotaan uuninpankoilla, joiden taittovirheisistä tirkistysrei’istä katsoen Suomi on kansainvaellusten kärkikohde”. Satunnainen lukija / kuulija (kolumni luettiin myös radiossa ja on edelleen kuultavissa Yle Areenassa) saattaa tulkita tuon viittaukseksi Uuninpankkopoika Saku Timoseen, mutta mitä olen hänen blogiaan seurannut, en usko hänen pitävän pakolaistulvaa erityisenä uhkana jos ei toivottavanakaan. Ainakaan hän ei hyväksy maahanmuuttajien asettamista eriarvoiseen asemaan kantasuomalaisten kanssa ja vastustaa ehdottomasti perättömien huhujen levittämistä maahanmuuttajien saamista tuista.

  6. E. Petäjä

    Tuen varassa pärjääminen on syntymäoikeus vain maajusseille.

    • S.Kasi

      Ei sitäkään kyllä tekemättä mitään saa,sulla pitää olla tuotantoakin.

  7. Hannele Kerola

    Kyllä tätä ajattelua ”työttömät makaa sohvalla ja sylkee kattoon” löytyy myös virkamieskunnasta. Kun työttömyys nähdään laiskuutena, työtöntä pitääkin patistella ja pakottaa töihin. Oma vika, jos ei löydä töitä.

    • Jussi Parviainen

      Siellähän sitä vasta onkin kun se on niiten ”homma” Useinmiten siellä virastoissa istuu itse Perkele pöydän takana!

    • Arska

      Moni elää kuplassaan eikä juuri katsele sivuilleen eikä kysele vaikkapa seuraavaa… ”Mitä täällä oikeasti
      tapahtuu/on tapahtunut ja nimenomaan työnsaannin kannalta ja onkohan poliitikoilla joku agenda mollata työttömiä ja onkohan juurisyy siinä ettei oikeita palkkaa maksavia työpaikkoja vaan riitä kaikille ja siksi pitää löytää syntipukki huonolle politiikan teolle ja se syyllinen on siksi työtön johon kaikki voivat purkaa kiukkua ja pahaa oloaan ja näinollen poliitikot ja virkamiehet saavat kähmiä verorahoja mieleisiinsä tuottaviin puuhasteluihin kun huomio on käännetty pois todellisista syyllisistä, sijaiskärsijä työttömiin ”

      Tämän päivän työtön ei ole massatyöttömyyden aikana mikään luuseri, juoppo tai MT-ongelmainen vaan suurin osa työttömistä on ihan kelpoa väkeä joiden ainut ongelma on se oikean työpaikan löytyminen, maailma on muuttunut tämänkin suhteen. Sitäpaitsi monet ovat käyneet YT:t joissa on käynyt huonosti ja uutta työpaikkaa ei vain löydy kun hakijoita on jopa satoja yhtä työpaikkaa kohden ja työtön voi olla yli-ikäinen tai jopa ylikoulutettu saadakseen sen työpaikan, syitä löytyy monia mutta kaikki vain vähättelevät asiaa kunnes omakohtaisesti joku syyllistäjä itse tulee kohtaamaan tilanteen, niin silloinhan silmät aukevat ja tulee lausahdus… ”Mitä hel…ä ei tämä näin kuulu mennä”

      Tervetuloa todellisuuteen!

      • Jarkko

        Empä tiedä Arska tapasin tuossa muutama kuukausi sitten vanhoja lapsuuden tuttuja joita olen viimeksi nähnyt 20 vuotta sitten he ihmettelivät mitä minulle oli käynyt kun he muistivat minut sellaisena fiksuna urheilullisena tyyppinä joka osaisi korjata mitä vain, jollainen olin silloin 20v sitten. Kun nykyään ei enää kiinnosta mikään. Pahimpina päivinä epäilen, jopa, että mielenterveyteni ei enää ole siinä kunnossa, että minun pitäisi edes olla TE-toimiston listoilla enää, mutta en viitsi mitään apua hakea jos sillä on seurauksena johonkin kuntouttavaan työtoimintaan pakottaminen. Heidän toimestaan, jotka ovat ongelmani aiheuttaneet. Lisäksi ei terveyskeskuksesta mitään apua saa korkeintaan määräävät kasan psyykenlääkkeitä. Kun ongelmani ovat se, että en vain luota suurimpaan osaan ihmiskuntaa pätkääkään. Enkä luota Suomen hallitukseen tai työelämään pätkääkään. Psyykenlääkkeet voivat korkeintaan turruttaa pahimmat fiilikset pois, mutta eivät ne muuta mitään.

        Miten voi saada lääkäristä apua siihen, että pitäisi päästä eroon kaikista köyhiä kiusaavista tahoista joille valtio maksaa ja antaa välineetkin käyttöön sitä varten? Varsinkin kun tutkimusten mukaan lääkärit ovat osa sitä koulukuntaa, jonka asenteet ovat myös työttömiä vastaan ja he ihan liukuhihnalta torppaavat nimenomaan työttömien eläkehakemuksia, jopa niin paljon, että asiaa tutkivat kutsuvat toiminnan sisältävän syrjinnäntapaisia elementtejä.

        Arska ainakin omat ongelmani ovat jo aikoja sitten pahentuneet sellaisiksi, että niitä ei korjaa enää mikään työpaikka. Eikä niitä kyllä korjaa mikään kuntouttavatyötoimintakaan.

  8. Leena Häll

    Luepa Saku Etelä-Saimaan juttu työllisyyden paranemisesta! Samaa höttöä 😕

  9. juha ritsilä

    itse tein oikein palkkatukitöitä vuoden verran työttömien toimistolla tittelillä työttömyyden kokemusasiantuntija. Tehtäviini kuului työttömien työkkäri kela ja sosku asioissa auttaminen, lisäksi olin työttömien ”äänitorvi” viranomaisiin päin. maksuton palvelu työttömille jossa annoin heille esim. puhelimen käyttöön kun kaikilla ei ollut puheaikaa tai sitten ei puhelinta lainkaan yms.

  10. Marika

    Hyvin on tämä oikeastaan päivittäin lehdistä ja uutisista tuleva propaganda alkanut puremaan niihin suomalaisiin, jotka mahdollisesti ovat saaneet vielä työpaikkansa pitää. Enää ei vauhkota vain somessa laiskoista työttömistä vaan on myös pokkaa puhua aivopestyinä sellaisia kaiken maailman kuulleen, tällainen tapaus sattui itselleni elokuussa.

    Jopa Muumimukijono paljasti miten kateellisia suomalaiset ovat työttömien arjesta, varsinkin siitä paljon kuuluisasta vapaa-ajasta, jota niillä on kulma riittämiin. ABC:llä nälkävuoden pituisena kiemurtelevassa jonossa selkäni takana seisoi kaksi ”ladya”, jotka ovat kovasti mukia vailla. Koko ajan seurasivat silmä kovana, riittääkö mukit vai ei, mutta siinä odotellessa oli sitten myös hyvää aikaa olla kateellisia työttömille. Kyllä työttömille, kenellekäs muulle.
    Toinen tokaisi väsyneellä äänellä toiselle: Hyvähän se on työttömien tulla tänne heti yöllä jonottamaan. Toinen komppaa.

    Tässä vaiheessa minä päätin, etten ala kuuntelemaan tollaista soopaa, joten oli ihan pakko kääntyä ja kysyä, että oletteko tosissanne? Oletteko ajatelleet, että kovinkaan monella työttömällä ei ole rahaa ostaa kolmekymppiä maksavaa mukia? Tuli hiljaista.

    En todellakaan usko, että siinä jonossa kovin montaa työtöntä seisoi, jos eivät olleet ystävällisinä trokareina tutuille, jotka eivät pääse paikalle. Se miksi epäilen työttömien osuutta asiaan on se, että siihen malliin tuntui jonossa olevilla rahaa ostaa kuuden kappaleen enimmäismäärää, joka maksaa 179,40 euroa/laatikko. Tuo summa on käteenjäävästä perus työmarkkinatuesta lähes 35%:a.
    Onneksi ladyt saivat mukinsa jälkeeni, ettei tarvitse pitkin kyliä huudella, että se oli työttömien vika, kun jäi Muumimukit saamatta.

    Joten hyvin on aivopesu tehonnut…

    • Työsuhde-etuna astma

      Kiitos kansalaisaktiivisuudesta! 👍

    • Jarkko

      Itselläni kaikki mukit yhtä lukuunottamatta ovat saatu tai ostettu käytettynä. Muutaman olen saanut esim. joulu tai synttärilahjana. Olen jo reilusti yli 40v ja olen vain kerran elämässäni ostanut uuden mukin se maksoi 7€. Yhtään muumi mukia en ole ostanut ikinä.

      Harvemmin muumimukeja edes isompia määriä näkee pienituloisilla yleensä ne ovat ns. keskiluokan juttu. Varsinkaan sellaisille ketkä ovat eläneet sen pienimmän perusturvan varassa pitempään. Ansiosidonnaista hyvin palkatusta työstä saavat hyvätuloiset kuuluvat vielä keskiluokkaan. Jos eivät ole tippuneet pienimmälle perusturvalle.

    • Mikko

      Poliitikot ovat istuttaneet tämän asenteen kansalaisten mieliin ja osoittaneet heille vihan kohteen. Kun kansanedustajakin jo sanoo, ettei hyväksy sitä, että hänen verorahoillaan maataan toimettomana sohvalla, ei tarvitse yhtään ihmetellä, että samanlainen vihapuhe leviää kulovalkean lailla. Kun sitä toistetaan tarpeeksi kauan, siihen aletaan uskoa. Ihmiset alkavat ajatella, että yhteiskunnan ongelmat johtuvat roskaväestä, jota heidän pitää elättää omilla rahoillaan. Vaikka esimerkiksi pelkästään yritystukia maksetaan jo enemmän kuin mitä työttömyysturvan kustannukset ovat.

      Suomesta ollaan kovaa vautia tekemässä pahoinvointivaltiota, jossa vain hyväosaisilla on oikeuksia ja köyhillä apua tarvitsevilla pelkkiä velvollisuuksia.

    • Tuula

      Mielestäni on sulaa hulluutta jonotella jotain mukia ja maksaa siitä 30 e kun taitaa olla valmistettu jossain Thaimaassa tai ms. paikassa.
      Mielestäni kaikki nämä nykyiset suomalaiset tuotteet joilla on ollut joskus jotain todellista arvoa, esim. Arabia, Marimekko tai Iittala ja monet muut eivät ole enää minkään arvoisia. Samaa hikipajoissa valmistettua kamaa kuin mikä tahansa kippo.
      Ennen olivat suomalaista tuotantoa.
      Ja sitä ihmettelen eniten miksi ei siellä hikipajoissa valmistetussa tuotteessa näy hinnassa kun valmistuskustannuksia ei juurikaan ole?

  11. Tuula Anita

    Sosiaalitukien todelliset käyttäjät ovat ne yrittäjät/yhtiöt/instanssit, jotka käyttävät työttömyyteen ajettujen henkilöiden hädänalaista tilaa hyväkseen. Luulisi henkilöstöpalveluliiton toimitusjohtajan käsittävän tämän, mutta sokeana hän ei halua käsittää. Yhteiskuntaamme on piilotettuna väkivaltainen ja alistava järjestelmä, jossa uhrista tehdään syyllinen, jotta saadaan ”laillinen” oikeus käyttää mielivaltaa työtöntä ihmisryhmää kohtaan. Kielenkäyttö ja asenteet mediassa ovat koventuneet tehden työttömistä ali-ihmisiä. Mitä korkeammalla eliittipallilla istutaan, sen jäätävämmät ovat puheet työtä vailla olevia ihmisiä leimaten. Eliitin hyvinvointi on verovaroilla/verirahoilla ja työttömyydellä aikaan saatu.

  12. töytön

    Kokemus osoittaa, ettei nykyjärjestelmä kannusta palkanmaksuhalukkuuteen!

  13. Tero Sivula

    Eläke tuli mainittua, eipä tuota eläkettä ole juuri kertynyt vaikka ikää on kohta 50 vuotta, kuinkahan paljon ja kuinka monen eläkkeeseen on 90 luvun lama ja muutaman vuoden työttömyys ja uudestaan kouluttautuminen kuten itsellä on mitätöinyt tulevan eläkkeen lähes täysin, vaikka laman jälkeen työura on jatkunut katkeamatta?

  14. Liisa

    Aktiivimallin tulon myötä työttömyyskassoilta ja Kelalta pyydettiin ensimmäistä kertaa julkisuuteen tietoja siitä kuinka moni työtön on työssäkäyvä. Mitään muutosta aktiivimalli ei tuonut, kerrottiin Kelan tutkimusblogissa. Noin puolet Kelan tuilla olevista työttömistä on palkkatöissä, ja sen lisäksi kymmenet tuhannet ovat palkattomissa töissä (kuty, työkokeilu). Työttömyyskassojen tiedot kertoivat samaa: noin puolet täyttivät aktiivisuusehdon (väh.18t. töissä tai 5 päivää työvoimapoliittisessa toimenpiteessä 3kk tarkastelujaksolla).

    Kuinka kukaan kehtaa enää puhua laiskoista työttömistä? Jotka tekevät pätkä- ja silpputöitä, minitöitä minipalkalla ja setvivät samalla hallintokiemuroita, yrittävät selviytyä tukiviidakossa, odottelevat viikkotolkulla päätöksiä. Ja joutuvat lopulta erittäin tukaliin taloudellisiin tilanteisiin. Joko siksi, että ottivat vastaan töitä tai siksi etteivät niitä saa vaikka lähettäisivät joka päivä työhakemuksia (jolloin tukea leikataan 5%).

  15. antonio

    Kunhan saadaan ns ”työllistyminen” hoidettua tappiin, ja jäljelle jää
    ns ” yhteiskunnalle välttämätön työttömyys”, alkaa jallituseliitti ilmastonmuutossopimuspalavereissaan miettiä, kuinkahan paljon ne oluella elävät sohvalojujat mahtavatkaan päästellä ilmastolle haitallisia kaasuja.

    Jotain ne kumminkin taas keksivät, Kittiläkin se osoitti.

    • Isoäiti

      Tämä ” yhteiskunnalle välttämätön työttömyys” on itse asiassa jo olemassa ajatuksissa. On laskettu, kuinka paljon työttömyyden voi päästä vähentymään, ennen kuin se alkaa aiheuttaa palkkojen nousua. Työvoimapulan aikana työntekijöitä houkutellaan paremmilla palkoilla tai työnhakijalla on mahdollisuus jopa sanoa, että tällä palkalla tulen töihin.

      Jos tätä yhteiskuntaa pyöritetään liiketalouden ehdoilla ei täystyöllisyyttä edes haluta. Jos tätä yhteiskuntaa rakennetaan hyvinvointivaltion ehdoilla, että ihmiset ovat yhdenvertaisia ja heillä on kaikilla mahdollisuus hyvään elämään, mitä useampi on palkkatyössä, sitä parempi.

      Kyse on valinnoista, mitä tahdotan.

      • Kimmo Paaso

        Tuo yhteiskunnalle ( lue : kapitalisteille) välttämätön työttömyys on ollut tiedossa jo vuosikymmeniä.
        Monesti ihmettelen, miten pitkään tiedossa olleet asiat tulevat uutisina ja yllätyksinä niin monille ihmisille.
        Ja en tarkoita isoäitiä nyt.

        • Jorma Mäntylä

          On se ollut tiedossa 150 vuotta. Karl Marx laski tämän tasapainotilan palkkojen nousun ja työttömyyden välisessä suhteessa. Suhteellisen liikaväestön laissa hän totesi työttömyyden olevan pysyvä ilmiö, koska se estää liiallisen palkkojen nousun.
          Suomeen sitä on soveltanut Pertti Honkanen väitöskirjassaan Työttömyys ja arvoteoria – Tutkielma työttömyydestä, talousteorioista ja sosiaalipolitiikasta (Turun yliopisto 2007).
          Marxin yksi lääke työttömyyteen oli muuten työajan lyhentäminen. Suomessa taas työaikaa pidennetään, kuten kiky-sopimuksella ja eläkeikää nostamalla.

        • Raija

          Isoäitit ja -isätkin taitaa hyvinkin olla tietoisia sellaisista asioista vaikka yleensä ”mummoja” syytetään yhdestä jos toisestakin, tämänkin hallituksen äänestämisestä valtaan. Tytötellään ja sanotaan että on ulkona kuin lumiukko vaikka aivan selvästi on sitä itse. Itse kun olen ollut mummo jo pitkään niin voin sanoa että ei ole mitään harhakäsityksiä tämän hallituksenpoliitikasta enkä ole ensimmäistäkään henkilöä sinne äänestänyt vaikka äänestän aina kun siihen on oikeus. Paremminkin se keskiluokkainen ihminen joka luulee istuvansa tukevalla oksalla on se joka sitä oksaa altaan sahaa. Maailmalla on jopitkään ollut niin sanotun keskiluokan alasajo käynnissä mutta eivät näy sitä itse huomaavan ollenkaan.

          • töytön

            Se kun palkka tulee ajallaan, telkusta tulee Love Islandia ja ruokakaupasta voi ostaa mitä haluaa. Oma ihana pikkunen kupla.

  16. Jorma Mäntylä

    Lähes kaikkien tuntema ja Timosen hyvin kuvaama ilmiö on yleinen teollisuusmaissa Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa. Se on nykyajan orjuutta. Se ei ole samanlaista kuin antiikin orjuus, jossa pakotettiin väkivallan uhalla tekemään palkatonta työtä. Nykyajan orjilla on juridisesti henkilökohtainen vapaus, mutta heidät pakotetaan etuuksien menettämisen uhalla palkattomaan työhön. Käytännössä heitä uhataan yhteiskunnasta eristämisellä ja lopulta nälkäkuolemalla.
    Ilmiö on niin laaja, että siitä on alkanut ilmestyä marxilaissävytteistä tieteellistä kirjallisuutta. Hakusanoilla ”modern slavery” niitä löytyy tietokannoista kymmenittäin, esim. tämä: https://journals.sagepub.com/doi/abs/10.1177/0964663917746736

  17. Kaarina

    Ei ole työn saaminen helppoa yli 50 vuotiaana. Nuori rekrytoija: ”Vieläkö sinä opit? Mitenkähän nopeasti sinä opit? (Vittu, saatana!!) Kävin 5 pv Työnhakuvalmennuskurssin. Ainakin kolmella oli karenssi menossa.Siel oli kauppatieteiden maisteri, ekonomi,fil.maisteri ym.Ikähaarukka 30-62v.Seuraavana alkaa 2 kk työkokeilu, joka käytännössä on tietokonekurssi, jossa käydään läpi Office-perusteet (!)Jippii.

  18. ”työtön ressukka”

    Itse juurikin tässä olen työttömiä päiviä nyt vasta kk potenut. Nyt täytyy huomauttaa kaikkien inhimillisyyden ollessa puolessa tiessään, kun saan jo 2viikon jälkeen olevan työvoimatoimistolta työtarjouksen, jonka muotona muu osa-aikatyö. Ja tarkemmin paperia tulkiten huomaan sen seikan, että kyseessä on työtoimenkuvana extraamis tarkoitukseen oleva leväperäinen tiedoksianto. Palkkaus olisi sopimuksen mukaan ja yli kestoltaan 12kk on kyseinen voimassaolo ajallisesti ja tunteja viikossa 0-30h. Työn aloitus sopimuksen mukaan. Tiedonantoon on toki mainittu se seikka fraaseineen lopuksi `Jos haet tai saat työttömyysetuutta, sinun täytyy hakea kokoaikatyötä ja ottaa vastaan sinulle tarjottua työtä. Tarjotusta työstä kieltäytyminen voi johtaa työttömyysetuuden menettämiseen´

    Ja tämän kk viimeisenä päivänä on minun otettava yhteyttä kyseiseen työnantajaan ja tehdä tästä työvoimatoimistoon ilmoitus sähköiseen järjestelmään aktiivisuuteni osoittamiseksi. Vaikka sanotaan ettei ole takeita, että itse todellakin saisin kyseisen pestin ja näin tämä on muotoiltu seikkaperäisesti soittaessani ja tiedustellessani työvoimavirkailijalta koskien tilannetta. Eli pahimmassa tapauksessa kuuluisin työnantajan kirjoissa aina kriittisimpinä ajankohtana? Esim. jouluajan ja uuden vuoden lähipäivien aikana, unohtamatta loppiaisen tuomaa ajankohtaa myöskin oivana lisänä. Ja tuntien tippuen taas minimiin, kun ei toimeksiantoja olet töiden puolelta tarjota.

    -Itse olen aktiivinen töiden etsijä ja olen käynyt viimeisimmässä yksilöhaastatteluissa eilen. Ja yhdessä jo käyneenä, kun tuilla sain opiskeltua toisen ammatin suoritettua tuoreeltaan. Joten tästä lienee ne kiitokset edes jossain määriin näitä frakkipukuisia Arkadian mäellä! (ps. Sattuuko kukaan tietämään milloin heillä on siellä pikku joulut unelma linassa? Voisin saapua kuokkimaan mielelläni ja kun siellähän on oikein mukava meno ja mahdollisesti näkisi PS Hakkaraisenkin siellä?)
    Ongelma on nyt tässä, että pääpainona minua ei nähdä koviinkaan aktiivisena töiden hakijana. Vaan saadaan näiden tulosteiden puolelta kirjeineen postin kulkemana ja mitättömien toimeksiantojen puolelta.
    Ensinäkin tämä isompi lovi kukkarolle ja syy katkaisemaan mahdollinen työttömyyteni etuus, olemattomiin väitteisiin nojaten, etten etsi työtä! Toiseksi kyseinen tuleva työnantaja työtarjoukseen nojaava ei tule hyötymään minun panoksestani siinä määrin ei pidemmälti eikä lyhyemmälti. Itse olen hakemassa kokoaika työtä ja tulen siirtymään sen työn toimeksiantajan piiriin, joka palkkaa minut suoraan täyspäiväisenä. Tämä piti todellakin käydä jo selville heidänkin tiedoissa, että etsin työpaikkaa aktiivisesti tämän parin kk aikana. Silloin kun koulutusta vastaavan työvoimavirkailijan kanssa keskustelin tilanteesta ilmoitellessani valmistuneeni. Kyseinen virkailijakin uskoi minun saavani kyllä töitä.

    Tämä osoitus siis ollen miten ollaan todellakin huonoissa lähtökohdissa, näiden nykyisien aktivointimallien kanssa. Minä en itse hyödy, eikä pahemmin tämän tarjoukseen liputettu oleva työnantaja.
    Syy mihin tämä perustuu, on heikentää saamani työttömyysetuutta. Saada minut asunnottomaksi ja velkavankeuden kangistamaksi asuntolainani tiimoilta. Kyseisen työn saaminen vie ajallisesti jossain määrin enemmän ja vähemmän, riippuen ajankohdasta (koskien tarvetta). Tähän viite ajaksi voisi olla hyvä katsoa, jos itse työtön itse etsii aktiivisesti 2-3kk valmistuessaan työpaikkoja. Eikä siten edeten, että lähetellään näitä työtarjouksia heti 2viikon sisään valmistumisen ajankohdasta. Plussana koskien työnhakujani mainittakoon se vielä, että julkiselle sektorille on pieni vaikeus aste päässä edes hakemaan töitä. Faktana ‘tiedostaen etten tule valituksi´, koska en ole aiemmin kuulunut heidän henkilöstöpankkiin! En ole tehnyt vielä päivääkään heidän kautta osoittaakseni tarpeeksi oleva sopeutuvainen ja luotettava. Vaikkakin olen työpaikkaharjoittelussa osoittaen tätä luottamusta, suorittaen näissäkin paikoissa opiskellessani ja jopa julkisen sektorilla ´kaupungilla´ ollen töissä palkkatuettuna. Aiempaa kokemustahan, sitähän ei katsotusti nyt olekaan?! Isona plussanahan on se, että rahat hanat saadaan perustellusti kiinni tämänlaiselta laiskurilta.

    Hei, eduskunnan päättäjät tulevaisuudessa, jos saatte sen tähtiportin (StarGate) jollain ilveellä suunniteltua ajoissa vielä elämäni aikana. Niin silloin on aivan sama, vaikka olisi Kiinassa jokin työpaikka ja vaikka neljää työpaikkaa samaan aikaan eri paikoissa, niin voin pika juosten näitä kanavia pitkin töihin. Osoittaakseni sen, että olen työtä pelkäämätön. Onhan nämä etälääkärien vastaanototkin jo mahdollisia ja miksei nyt tämä soten uudistuksien talkoissa voisi tämän aktiivimalli 666 portteineen avata, tulen polttamien lieskojen kera?

  19. Saara Nieminen

    Mielenkiintoiseksi hallituksen väitteistä työllisyyden lisääntymiseen tekee Tilastokeskuksen tilastot. Niiden mukaan palkansaajien tekemät työtunnit vuoden 2017 ensimmäisellä neljänneksellä olivat yhteensä 876,2 miljoonaa tuntia. Ja vuoden 2018 kolmannen neljänneksen kohdalla palkansaajien tehdyt työtunnit olivat yhteensä 826,5 miljoonaa tuntia.

    Tilasto kertoo vielä senkin, että vuoden 2017 / 1 tehtyjä työtunteja oli täysin sama määrä kuin vuoden 2018 /1. Mutta vuoden 2018 /3 tilastossa noiden tehtyjen työtuntien määrä oli laskenut 50 miljoonalla työtunnilla. Kannattaa kuitenkin huomata, että kyseessä on palkansaajien tekemät työtunnit. Niissä ei ole mukana 9€/päivä hankkivien tekemät työtunnit.

    Tuon perusteella on vaikea ymmärtää hallituksen väitteitä työttömyyden laskusta. Ei ainakaan palkansaajien tehdyt työtunnit ole lisääntyneet.

    P.S. Jos Sakulta liikenee aikaa, niin voisitko selittää asian ja korjata tuossa tekstissä olevat asiavirheet. Kirjoitusvirheitä ei tarvitse korjailla.

    • Leila

      Hallitus ajaa hyvinvointiyhteiskuntaa voimalla alas. Eilen uutisoitiin, että 46 kuntaa joutuu nostamaan veroprosenttia, kun verohallinnon ja kuntaliiton arvioissa ei ollut huomioitu hallituksen toimien vaikutusta verotuloihin. Verotulojen vähentymisellä voidaankin sitten perustella julkisten palvelujen kutistamisen välttämättömyyttä ja palvelujen yksityistämistä, mikä on yksi hallituksen päätavoitteista.

    • Torquemada

      Tuntilukujen tarkastelussa tulee ottaa huomioon, että yksittäisessä kvartaalissa ja vuodessa työpäivien määrä vaihtelee riippuen siitä, kuinka erilaiset yleiset lomapäivät, laajat lakot tms. vaikuttavat tehtyihin tunteihin. Esimerkiksi vuoden viimeisessä kvartaalissa tehtyjen tuntien määrä voi vaihdella runsaastikin eri vuosina – vuonna jolloin joulu osuu viikonloppuun on eri määrä tehtyjä työtunteja kuin vuonna jolloin se osuu arkipäiville. En nyt tähän hätään muista mikä tuossa 2017/2018 tapauksessa selittää suuren osan eroista – saattoi olla kyse pääsiäiseen liittyvien pyhien osumisesta eri tavoin eri vuosina. Siksi tehtyjä työtunteja pitäisi seurata lähinnä trendiluontoisesti ja kokonaisvuosittain, jolloin vaihtelu eri vuosien välillä tasaantuu, tai sitten ottaa huomioon vuodessa olevat työpäivät.

    • Sampo Makkonen

      Tuon selittää ikärakenteen muutos, Taloussanomissa oli juuri juttu aiheesta. Muutenkin Suomen huoltosuhde tulee yllättämään monet; kurjistuvaa elämää luvassa seuraavat kymmenen vuotta. Blogistilta ei todellakaan lopu jutun aiheet seuraavienkaan hallitusten aikana.

  20. Oikeusturva Hohoi

    Työttömällä työnhakijalla ei ole enää edes oikeutta pitää esillä cv:tään TE-toimiston oman asioinnin omat tiedot cv-netti osiossa. Oma cv:ni on kadonnut sieltä kaksi kertaa. Kun ensimmäisellä kerralla huomautin siitä se palautettiin sinne mutta toisella kerralla yhteydenottopyyntööni ei edes vastattu. CV.ni on laaadittu Urainstituutin akteemisille työttömille järjestetyllä kuukauden kurssilla. Esitin sen myös TE-toimiston cv-pajan vetäjälle saatuani ajettua sen RTF-muodossa TE.toimiston sivulle kohtaan omat tiedot cv-netti. Hän kehui sitä kaikin puolin mallikkaaksi ja sanoi ettei sille tarvitse TE-toimiston cv-pajassa tehdä mitään. Jos joku potentiaalinen työnantaja nyt haluaisi vilkaista cv:täni TE-toimiston sivuiltani niin siellä ei ole mitään. Ehkä hänkin ajattelee, että olen laiska, koska minulla ei ole esittää edes cv:tä.

  21. Saarivaari

    Kuinka usein näkee ”tiedotusvälineissä” sanan PALKKAtyö?…

    • Jorma Mäntylä

      Ammattiliittojen taloustutkimuslaitoskin on nykyään nimeltään Palkansaajien tutkimuslaitos…
      Siis hoi – eihän kukaan saa palkkaa. Sehän on maksu tehdystä työstä, joka maksetaan vasta työsuorituksen jälkeen.

  22. Onneksi olkoon

    Kuvan sohvalla pötköttelevä ”työtön” on hyväkuntoinen, nuori ja hoikka, siistit ja uudet vaatteet päällä.

    Henki on sama kuin 1990-luvun lamassa, jolloin Tuho-Ahon porvarihallitus tuhosi Suomen tulevaisuuden. Silloin alettiin kannustamisen nimissä ajaa sosiaaliturvaa alas. Tukevalle pohjalle rakennettu hyvinvointiyhteiskunta kesti yllättävän pitkään, mutta nyt on tullut viimeinen raja vastaan. Vaikka on noususuhdanne, työttömyys on suurempaa kuin 1990-luvun alussa. Kannustaminen ei olekaan auttanut, vaan on aiheuttanut maahan kroonisen laman, minkä lisäksi veropohja on kaventunut olemattomiin valtionyhtiöiden poislahjoittamisen myötä.

    1990-luvun alussa työttömiä komennettiin tissibaareihin karenssin uhalla. Tästä kirjoitettiin isoja otsikoita. Silloin kuitenkin tissit paljaana tarjoileva sai (kaiketi) TESsin mukaisen korvauksen työstään. Kun karenssilla uhkailu paljastui, ojennettiin työkkäriä ja kohu laantui. Toinen karenssilla uhkailu koski puhelinmyyntiä, sama meno jatkunee nykyäänkin. Nykyään työtön komennetaan ilmaistyöhön. Kohta saamme aivan varmasti lukea, että työttömät patistetaan tissibaareihin työskentelemään ilmaiseksi – karenssin uhalla tietenkin.

    Kaikki tämä köyhien kurmottaminen säästöineen ja vaatimuksineen näkyy nyt taloudessa siinä, että rahat ovat loppu. Luottotiedot menevät yhä useammalta, hienot ja kiiltävät kauppakeskukset seisovat tyhjillään, loppuunajetut autonräppänät tuodaan etelä-euroopasta niitä varten, jotka vielä saavat käydä palkkatöissä. On selvää, että lopullinen romahdus on ovella. Olemme ansaitusti saavuttaneet paikkamme ankeimpana EU:n takapajulana vain 25 vuodessa. Tätä tietysti on haluttukin, pöytä on nyt katettu IMF:lle. Ottakaa meidät haltuunne ja tulkaa louhimaan malmimme pois, kaatamaan metsämme ja rakentamaan ydinvoimala joka toimii muiden maiden ydinvoimaloiden jätteellä. Meille kun ei ydinjätettä saa tuoda niin keksittiin sitten tämmöinen.

    Luterilaiseen työmoraaliin perustuva sormen heiluttaminen ja uskonnollis-fanaattinen moralismi ei ollut se, mikä meidät aikanaan nosti sodan jälkeen köyhyydestä. Nousimme siitä huolimatta (Nokian ansiosta), ja nyt sitten romahdamme juuri moralismin vuoksi. Talous ei toimi ilmaistyöllä, sen pitäisi tyhmemmänkin ymmärtää, mutta ei vaan millään ymmärrä. Onneksi olkoon, sitä on saatu mitä on tilattu.

    • Faktantarkastaja

      Sitä miten sodan jälkeen noustiin ja luotiin hyvinvointivaltio kannattaisi tutkia enemmänkin.
      Markku Kuisma lienee eturivin tutkijoita siinä asiassa. Pähkinänkuoressa Kekkosen, Pekka Kuusen, Eero Mäkisen ja Uolevi Raateen loistava johtaminen ja isänmaallinen talouspolitiikka. Luotiin Outokumpu, Neste yms. Upeita valtionyhtiöitä jotka tahkoavat miljardeja vieläkin. Maailmanluokan koulutusjärjestelmä, sosiaaliturva ja terveydenhuolto.

      Se mitä ei voi ymmärtää, on Kekkosen jälkeisen
      isänmaanpetturimaisen uusliberaalin fasistikommunismi-ideologian hyväksyminen, joka tarkoittaa käytännössä vapaaehtoista orjuutta ja suunatonta kurjuutta. Pisavoittajakansan sosiaaliturva ja työoikeudet ovat vangin tasolla, yritykset ja luonnonvarat ulkomaisessa omistuksessa ja kustannusten nousua säestää digitalisaation sekä uusliberaalin leikkauspolitiikan luoma ennnätyssuuri työttömyys.

      Sitten ihmetellään kun syntyvyys on 1800-luvun nälkävuosien tasolla. Tosiasiassa seuraavan finanssikriisin jälkeen Suomi lienee kehitysmaa.

    • Esa J.

      Muistan vielä, kun Esko Ahoa hehkutettiin lehdissä ”Kannuksen Kennedynä”. Riippuu vain siitä, mihin Kennedyyn verrataan, isä-Jack loi omaisuutensa viinaa kauppaamalla, Johnilla oli sydän paikallaan (Aholla EI), sama Bobbyllä, ja Ted Kennedykin oli demokraatti, jota Aho ei koskaan kykene/osaa/halua olemaan.

      Jäljet pelottavat… vieläkin…

  23. Siru Pola

    Kokemusasiantuntijoilla on ihan asialliset tulot. Tuliaralla ainakin v 2017 verotietojen mukaan.

  24. Anu Peltomäki

    Työttömien leimaaminen laiskoiksi toimii työllistymistä vastaan. Kuka työnantaja muka haluaa palkata laiskurin, joka mieluummin makailisi sohvalla? Tyypin, jolle pitää erikseen kurssilla opettaa miten tervehditään ja huolehditaan henkilökohtaisesta hygieniasta? Ei yhtään kukaan.
    Mitä surkeampi maine on työttömillä, sitä todennäköisemmin palkkaaja etsii avoimeen paikkaansa työtä vaihtavan tai yrittäjän joka haluaa vaihtaa toiselle töihin. Ennemmin hän palkkaa vaikka vasta valmistuneen ilman kokemusta, kuin makaamaan tottunutta pohjasakkaa.
    Ei ihme, että työttömälle on tarjolla vain palkatonta ja nollatuntisopimusta, töitä jotka viimeiseksi valitaan jos on mahdollisuus valita. Jos työttömiä haluttaisiin oikeasti työllistää, pitäisi pitää puheita siitä, miten pätevää väkeä kortistostakin löytyy.

    • Jyrki

      Eikä leimaaminen näytä rajoittuvan ”sohvalla makaajiin”. Toisalta ei tarvita, kuin että palkaton työntekijä tekee jonkin rikoksen. Niin saatetaan kertoa vaikka, että työharjoittelija teki sitä ja tätä. Kuten vaikka tässä jutussa:

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/2b684ede-3729-4119-a2c5-6d5bb0b1b475

      Josta otsikko:


      Pikaruokapaikassa työharjoittelussa ollut mies puukotti toista työntekijää selkään Jämsässä

      Tämä otsikko siis 21.11.2018 klo 16.00. Voi olla että otsikko vielä muuttuu jostain kumman syystä. Mutta se ei muuta asiaa miksikään.

      Ei siis voida kertoa, vain että pikaruokapaikassa on tapahtunut puukotus jne…
      Ei sen sijaan kerrotaan että TYÖHARJOITTELIJA teki näin lähes alleviivaten. Ja kas jopa ne ketkä nyt ei ole sitten sohvalla makaajia vaan orjatöissä on potentiaalisia väkivallantekijöitä näin se tuntuu menevän tämä aivopesu työttömiä kohtaan.

      En siis ymmärrä ollenkaan miksi tässä pitää mainita henkilöiden asema työmarkkinoilla? Mikä siinä on se pointti? Itse en keksi kuin, että kysymyksessä on puhdas työttömien mustamaalaus tässäkin asiassa. Riippumatta siitä mitä ne tekee palkatonta orjatyötä vaiko makaa vaan sohvalla ja ehkä juo jopa kaljaa tai muuta alkoholipohjaista tuotetta. Työttömät tuntuu olevan täysin vapaata riistaa, joita saa leimata vapaasti miksi vaan. Ja korostaa asiaa kaikin tavoin, kun yksi tekee näin kaikki on vähän sitten niinku sitä samaa.

      Ja ei tästä pitkä aika ole kun esiteltiin mediassa työharjoittelijoita keltaiset huomioliivit päällä joissa luki selvästi, että kyseessä työharjoittelija. Aivan kuin on tärkeää osoittaa näiden henkilöiden asema tässä yhteiskunnassa ja työmarkkinoilla. Tälläistä kokemusasiantuntijan tekemää havannointia tällä kertaa.

  25. Jari Eeva

    Jos kerran palvelukseni ei enää kelpaa, niin ei sitten. Radikaalia, mutta kun millään ei ole enää mitään väliä. Porvari hallitus on kansan surma.

  26. Antti

    Eilen huomasin jutun, jossa oli Valtion taloudellisen tutkimuslaitoksen tutkimusjohtajan Essi Eerolan ehdotus ”työttömyysturvatilistä” osana sosiaaliturvan uudistusta. Tarkoitus olisi motivoida työttömiä töihin, jolloin ”työttömyysturvatilille” jääneiden rahojen tuotto voitaisiin palauttaa eläkkeelle pääsyn yhteydessä. Eli tämäkin ehdotus tuntuu vain rahansiirrolta hyvätuloisille, joita ei ilmeisesti motivoi tarpeeksi työntekoon hyvin karttuva eläke. Kun näitä ehdotuksia tekee, niin voi ne tietysti joskus toteutuakin. Varoitus: Jutussa on linkki toiseen juttuun, jossa haastatellaan Juhana Vartiaista.

    https://www.msn.com/fi-fi/uutiset/kotimaa/kelan-lehti-tutkimusjohtaja-v%C3%A4l%C3%A4ytt%C3%A4%C3%A4-uutta-ty%C3%B6tt%C3%B6myysturvatili%C3%A4-%E2%80%93-%E2%80%9Dmit%C3%A4-nopeammin-saat-t%C3%B6it%C3%A4-sit%C3%A4-enemm%C3%A4n-j%C3%A4%C3%A4-rahaa-el%C3%A4kkeelle%E2%80%9D/ar-BBPUvwQ?li=BBr5KbI&ocid=mailsignout

    • äimänkäki

      Kertoiko Essi Eerola mihin töihin pitäisi motivoitua?

      • Antti

        Eipä ehdotuksessa sitä pohdita.

  27. Jyrki


    Huolestuttavin ilmiö on se joukko ihmisiä, joka kuvittelee, että tuen varassa pärjäämiseen on syntymäoikeus.

    Itseäni kokemusasiantuntijana huolestuttaa erittäin paljon, että erinäiset työnantaja tahot näkee oikeudekseen olla maksamatta palkkaa aina vain isommissa määrin. Vaaditaan jopa, että valtion pitäisi maksaa 70% työntekijöiden palkoista. Ja sekin on jo liikaa pitää saada ilmaista työvoimaa ja toimen eduskunnassa tätä varten onkin jo aloitettu. Myös sekin huolestuttaa itseäni kokemusasiantuntijana, että monet eri tahot on havainneet, tästä pitäisi tehdä bisnestä ja on jo tehtykin ja tehdään. Olen äärimmäisen huolestunut kaikesta tästä kokemusasiantuntijana.

  28. Räsänen

    Näihin Sakun sanoihin kiteytyy koko revohka ” Hyvinvointiyhteiskunta on tosiaan vaarassa sitten, kun kukaan ei enää saa verotettavaa palkkaa.”
    Silppukommentteja blogitekstiin:

    – nollatuntisopparilainen ei ole työtön työnhakija TE-palveluissa. Ei sittenkään, vaikka ei olisi tuntiakaan tehnyt töitä nollasopimuksen allekirjoittamisen jälkeen. So. jokainen nollasopparilainen alentaa työttömyyslukuja ilman, että tekee tuntiakaan työtä.

    – tunti kerrallaan -silpputyö on todellakin väntekeväisyyttä suuremmalle osalle. Matkakulut vievääättt noin 10 euron tuntibrutosta puolet. Vähintään 1-2 euroa menee pidätyksiin. Netoksi jää 2-3 euroa jos sitäkään kohonneiden ravintokustannusten jälkeen. Näitä tunti kerrallaan töitä ovat yleisimmin siivouskeikat, ravintolaextrat, henkilökohtaisen avustajan työt. Tunti työtä viikossa tekee työttömästä työllisen.

    – tunti kerrallaan –systeemi lisää soviteltujen työttömyyspäivien maksamisten määrää. Sovittelua ei enää ole työajan kohotessa yli 75 % kokoaikatyöstä. Näin ollen missä tahansa mättää, kun hallitus väittää työllisyyden nostaneen 115 000 työttömän tulotasoa n. 1000 eurolla kuukaudessa eli noussut vähintään n. 1700 euroon kuukaudessa (työmarkkinatuen brutto 700 euroa + 1000 euron lisäys) – ansioturvalla olevilla ansioturvan tason takia tietenkin paljon suurempana. https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/PoytakirjaAsiakohta/Sivut/PTK_107+2018+2.1.aspx Sipilä 16:07 ” 115 000 työtöntä on saanut töitä.”, Kaikkonen 16:21 ” 115 000 työllistä lisää — 115 000. Siinä on aika monen sukulaismies, nainen tai naapurin Arska päässyt työn syrjään kiinni” ja Sipilä 16:22 ”1 prosenttiyksikkö on noin 35 000 kotia, joissa elämä on muuttunut ja tulotaso noussut noin 1 000 euroa kuukaudessa, 1 prosenttiyksikkö.”

    – vuonna 2017 KELA maksamia työttömyyspäiviä oli 1 860 230 kpl ENEMMÄN kuin edellisen hallituksen kokovuoden vallassa ollessa vuonna 2014. http://raportit.kela.fi/ibi_apps/WFServlet?IBIF_ex=NIT245AL Näin siitäkin huolimatta, vaikka nykyhallitus on tehnyt kaikkensa työttömyystilastojen ja siten työttömyysetuuksien maksupäivien temppusiivoamisessa mm. perustulokokeilu (2000), lex Lindström (3000-7000), kurinpitokarenssit (lisääntyneet puolella eli 20 000 tämän hallituksen aikana), yrittäjiksi potkitut (tuhansia).

    – Sipilä viime viikolla 14.11. eduskunnan vaihtoehtobudjettikeskustelussa ilmoitti, että 50 000 pitkäaikaistyötöntä on nostettu köyhyydestä heidän päästyään töihin. https://www.eduskunta.fi/FI/lakiensaataminen/taysistunnon_verkkolahetykset/tallenteet/Sivut/default.aspx Sipilä ”Pitkäaikaistyöttömien määrä on kahdessa vuodessa vähentynyt 50 000 henkilöllä. Siis 50 000 henkeä on saatu nostettua köyhyydestä”. Työmarkkinatuelle on kuitenkin tämän hallituksen aikana tiputettu ennätysmäärä ihmisiä so. heitä oli 65 000 ENEMMÄN kuin edellisen hallituksen kokovuoden vallassa ollessa vuonna 2014.

  29. Räsänen

    Näihin Sakun sanoihin kiteytyy koko revohka ” Hyvinvointiyhteiskunta on tosiaan vaarassa sitten, kun kukaan ei enää saa verotettavaa palkkaa.”

    Silppukommentteja blogitekstiin:

    – nollatuntisopparilainen ei ole työtön työnhakija TE-palveluissa. Ei sittenkään, vaikka ei olisi tuntiakaan tehnyt töitä nollasopimuksen allekirjoittamisen jälkeen. So. jokainen nollasopparilainen alentaa työttömyyslukuja ilman, että tekee tuntiakaan työtä.

    – tunti kerrallaan -silpputyö on todellakin hyväntekeväisyyttä suuremmalle osalle. Matkakulut vievät noin 10 euron tuntibrutosta puolet. Vähintään 1-2 euroa menee pidätyksiin. Netoksi jää 2-3 euroa jos sitäkään kohonneiden ravintokustannusten jälkeen. Näitä tunti kerrallaan töitä ovat yleisimmin siivouskeikat, ravintolaextrat, henkilökohtaisen avustajan työt. Tunti työtä viikossa tekee työttömästä työllisen.

    – tunti kerrallaan –systeemi lisää soviteltujen työttömyyspäivien maksamisten määrää. Sovittelua ei enää ole työajan kohotessa yli 75 % kokoaikatyöstä. Näin ollen missä tahansa mättää, kun hallitus väittää työllisyyden nostaneen 115 000 työttömän tulotasoa n. 1000 eurolla kuukaudessa eli noussut vähintään n. 1700 euroon kuukaudessa (työmarkkinatuen brutto 700 euroa + 1000 euron lisäys) – ansioturvalla olevilla ansioturvan tason takia tietenkin paljon suurempana. https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/PoytakirjaAsiakohta/Sivut/PTK_107+2018+2.1.aspx Sipilä 16:07 ” 115 000 työtöntä on saanut töitä.”, Kaikkonen 16:21 ” 115 000 työllistä lisää — 115 000. Siinä on aika monen sukulaismies, nainen tai naapurin Arska päässyt työn syrjään kiinni” ja Sipilä 16:22 ” 1 prosenttiyksikkö on noin 35 000 kotia, joissa elämä on muuttunut ja tulotaso noussut noin 1 000 euroa kuukaudessa, 1 prosenttiyksikkö.”

    – vuonna 2017 KELA maksamia työttömyyspäiviä oli 1 860 230 kpl ENEMMÄN kuin edellisen hallituksen kokovuoden vallassa ollessa vuonna 2014. http://raportit.kela.fi/ibi_apps/WFServlet?IBIF_ex=NIT245AL Näin siitäkin huolimatta, vaikka nykyhallitus on tehnyt kaikkensa työttömyystilastojen ja siten työttömyysetuuksien maksupäivien temppusiivoamisessa mm. perustulokokeilu (2000), lex Lindström (3000-7000), kurinpitokarenssit (lisääntyneet puolella eli 20 000 tämän hallituksen aikana), yrittäjiksi potkitut (tuhansia).

    – Sipilä viime viikolla 14.11. eduskunnan vaihtoehtobudjettikeskustelussa ilmoitti, että 50 000 pitkäaikaistyötöntä on nostettu köyhyydestä heidän päästyään töihin. https://www.eduskunta.fi/FI/lakiensaataminen/taysistunnon_verkkolahetykset/tallenteet/Sivut/default.aspx Sipilä ”Pitkäaikaistyöttömien määrä on kahdessa vuodessa vähentynyt 50 000 henkilöllä. Siis 50 000 henkeä on saatu nostettua köyhyydestä”. Työmarkkinatuelle on kuitenkin tämän hallituksen aikana tiputettu ennätysmäärä ihmisiä so. heitä oli 65 000 ENEMMÄN kuin edellisen hallituksen kokovuoden vallassa ollessa vuonna 2014. Ansioturvalla oleva ei ihan niitä köyhimpiä ole, joten Sipilä tarkoittanee työttömyyden perusturvalla olevia.

  30. Rintsu

    Henkilövuokrapalveluyrittäjää kannattaa kuunnella milloin kyse on nollatuntisopimuksista.
    Hänellä on niistä kokemusta. UGH!
    Älkäätten myöskään kuunnelko ketään joka ennustaa ensimmäistä maailmanloppuaan. Hänellä ei ole kokemusta. Kuunnelkaatten häntä joka ennustaa jo kymmenettä maailmanloppuaan, sillä hänellä on kokemusta maailmanloppujen ennustamisessa!
    UGH! Olen puhunut, kokemuksen syvällä rintaäänellä.

  31. Jonis

    Vaalit lähestyy ja puolueiden tulisi nyt kertoa keinoja ja ohjelmia OIKEIDEN työpaikkojen luomiseen.
    Kuka tai ketkä ilmoittautuu ensin ?

  32. Rintsu

    Ai nii.
    Jos kokemusasiantuntijuudesta puhutaan niin totesin jo 90-luvulla, että minusta ei ole kenenkään esimieheksi tai johtajaksi, vaan mun on parempi pysyä asiantuntijan roolissa. Tienasin paremmin kuin kaverini jolla oli vastuullaan toistasataa alaista.
    Suomessa turhan usein on tapana se, että hyvä työntekijä palkitaan tekemällä hänestä päällikkö. Jolloin pahimmillaan menetetään hyvä työntekijä ja saadaan paska pomo.

    Rinteen osaamista tai asiantuntemusta ei voi kiistää. Mutta hänellä on otsassaan järjestöjyrän ja ay-liikkeen leima. Karismaa yhtä paljon kuin käytetyllä tiskirätillä. Puolueen kannatus nousee hänestä huolimatta eikä hänen vuokseen.
    Demareilla on raikkaita kasvoja vaikka miten mut ei, kun heiltä puuttuu kokemusta.
    Vaik hyvän johtajan oikeesti tunnistaa siitä, että hän ei ehkä tiedä asiasta höykäsenpölähtävää, mutta tietää ketä milloinkin kannattaa kuunnella.

  33. Aaltonen

    Niinpä, on kokemusasiantuntijoita ja hokemusasiantuntijoita

  34. AKK

    Sipilä sanoi tänään EK:n eduskuntavaalitentissä että Suomessa jäi kesällä syntymättä noin 60000 työpaikkaa, jolloinka työllisyysaste olisi jo 75, koska ei löytynyt työvoimaa avoimiin työpaikkoihin. Jos, jos, jos Sipilän tyyliin, on se härski!
    Samaan aikaan uutisoidaan että toimeentulotuesta on muodostunut yhä useammalle pysyvä toimeentulon lähde.
    Mutta Sipilän hallitus senkun porskuttaa ja leikkaa pienituloisilta kaikesta. Kaiken tämän tarjoaa Kepun, Kokoomuksen ja Perussuomalaisten/Sinisten porvarihallitus.

  35. Otto

    Ihmettelen miksi niin vähän, jos ollenkaan vasemmisto-oppositio nostaa tätä asiaa esiin. Vastaus saattaa olla, että tästä joukosta ei ääniä heru kenellekään, koska heikoimassa asemassa olijat eivät äänestä.

    • JiiPee

      Miksi eivät äänestäisi. Minä ainakin annan ääneni sille joka ajaa vähemmistöjen ja heikompien asemaa. Vasemmistoliitolla on nämä asiat parhaiten esillä Li Anderssonin ansiosta varsinkin, mutta harmittaa kun maanpuolustus- ja natoasia heittää vasureilla häränpyllyä, eivät tajua Natosta mitään eivätkä koskaan ole ottaneet selvää tuomitsevaa kantaa Venäjän rikollisuuksiin. Kokoomus sanoo selvimmin ja suorimmin nämä asiat, ainoa hyvä asia kokoomuksessa, ihmetyttää kyllä miksei vasurit ole koskaan pystyneet tähän eikä Anderssonkaan pysty. Tämä nimittäin suurin syy siihen miksei ihmiset luota vasemmistoliittoon, ja vasurit ihmettelevät itsekin ristiriitaa Li Anderssonin suuren suosion ja pienen kannatuksen välillä. Syy mainittu nyt. Jos maanpuolustus pettää, niin sitten ei ole enää mitään väliä vähemmistöjen ym. muiden sosiaalisten asioiden etujen ajamisesta jossa vasemmistoliitto juuri on kunnostautunut, jos koko kivijalka = maanpuolustus pettää. Siinä romahtaa koko korttitalo.

      Kannatan siis Natoon liittymistä. Tästä on turha alkaa väittelemään UPP:n blogissa.

  36. äimänkäki

    Vaatiihan tuo aikamoisia asiantuntijoita luoda puolimiljoonaa työtöntä ja muutama kymmenentuhatta työpaikkaa joihin ei saada työntekijöitä. Sellaisia asiantuntijoita meillä on ollut kohta kolmekymmentä vuotta. Jokainen tietää, paitsi ei politikko, miksi työpaikkoihin ei saada työntekijöitä muuten kuin valtiovallan pakottamana. Palkka on pieni tai sitä ei makseta ollenkaan. Elämisen joutuu kustantamaan pikavipeillä. Politikko sanoo tätä kohtaanto-ongelmaksi. Pikavippi on Suomessa tuottoisin bisnes juuri nyt ja on räjähtänyt käsiin. Puolisen miljoonaa on (vasta) ulosotossa. He menettävät kaiken, luottotiedot asunnot jopa puhelimet ja joutuvat ikuiseen velkavankeuteen. Tuloksia pitkän tähtäimen kaukaa viisaasta politiikasta.

    Jos markkinataloudessa elettäisiin, palkat nousisivat ja työpaikat täyttyisivät. Se loisi lisää varallisuutta ja synnyttäisi lisää työtä ilman kohtaanto-ongelmaa ja ilman politikkoja. Mutta kun ei eletä markkinataloudessa vaan jonkinsortin sääntelytaloudessa jossa valtio tuppaa määräilemään jopa yksityisen sektorin palkoista. Työntekijöiden palkoista siis, vaan ei johtajien. Tämä leikkaa kansantuloa ja leikkaa myös ostovoiman kautta kauppaa ja työtä. Ja verojen korotukset myös viimeisenä vaan ei vähäisenä. Tästä saadaan nykyisen talouspolitiikan kaava, kansantulon leikkaukset + verojen korotukset = talouskasvun odotukset. On varmaan jotain uuslipilaaria talouspolitiikkaa joka toimii vain niiden mielikuvituksissa. Tietenkin, jos tuodaan maahan vaikkapa miljoona köyhää lisää BKT saattaa kasvaa, mutta menot tuppaavat menemään taas valtion piikkiin. Ja eikö tämä ole juuri sitä kurjuuden jakamista josta syytellään usein ”vasemmistoa”.

    Missäs se valtio aiemmin sääteli palkat ja kansantulon? Ai niin, se oli edesmenneessä Neuvostoliitossa. EU muistuttaa sitä turhan paljon ja Suomihan on nyt päättävien pöytien vieressä kuuntelemassa miten pitää olla. Neuvostoliitossa oli Gosplan, EU’ssa on komissio. Komissaarit molemmissa. Eroakin noilla on. Gosplan palautti 100 % tuloksista takaisin kansantalouteen. EU näyttää vievän tuhkatkin pesästä. Eikä politikoilla ole mitään vääryyttä vastaan. Päinvastoin, mukana ollaan rinta rottingilla.

  37. Tuula

    Nämä merrutuliarat puhuvat työmarkkinoiden syöpäläisten eli henkilöstövuokrausfimojen suulla. Kyllä oli taas käsittämätön juttu ja vielä julkaistu.
    Jos työstä maksetaan kunnon palkka niin varmasti löytyy tekijöitä. Mutta pitää saada ilmaista työvoimaa ja sen kuulee myös Sipilän ja Orpon puheissa. Sipilä puhuu tarveharkinnan purkamisesta ja työpaikoista joita olisi tullut, josjos ja jos… ja Orpo paasaa että me tarvitsemme näitä ihmisiä (maahanmuuttajia) tänne. Siis mihin me tarvitsemme heitä? Täällä on jo paikat väärällään työvoimaa joka lähtisi heti töihin kun vaan palkkaa maksettaisiin.
    Mutta näiden rosvojen päämääränä onkin että ilmaiseksi töihin ja firmat käärivät verottomat voitot ja vievät ulkomaille jemmaan vaikka jonnekin kuoriin.
    Täytyy ihmetellä miten meillä voi olla näin vahingollinen. osaamaton, typerä, röyhkeä ja vielä tyhmäkin päättäjäkerho.

  38. Ulla Vehaluoto

    ”-Huolestuttavin ilmiö on se joukko ihmisiä, joka kuvittelee, että tuen varassa pärjäämiseen on syntymäoikeus.”

    Itse asiassa ihmisoikeudet ovat nimenomaan syntymäoikeuksia. Ja ihmisoikeuksiin jotka Suomen lainsäädännössäkin tunnustetaan, kuuluu oikeus elämään, tukeen, turvaan ja niin edelleen.

    Jos jokin on huolestuttavaa, niin tuo natsien älämölö. Natsit ovat aina olleet ihmisoikeusrikollisia.

  39. Väinö Kalami

    Sipilähän sanoi kerran miksi meillä on tällainen hallitus. Siksi, kun me ollaan aikamoisia lampaita. Sipilä ohjailee lampaita.. Hi, Hi, Hi, hih. 🤡

    • Tuula

      Voi tätä lammaslaumaa jota pässit ohjaa :_)

Kommentoi »

Comments are closed