Latvasta lahoava puu

Olen joskus ennenkin sanonut, että yhteiskuntamme alkaa näyttää latvasta lahoavalta puulta. Kuten eilen kerroin, niin hallituksen puheet eivät ole uskottavia eikä ihmeitä oikeasti tapahdu. Työllisyys ei oikeasti ole kasvanut siihen tahtiin kuin hallitus meille kertoo.

Nimimerkki ”Räsänen” kommentoi eiliseen juttuuni, että palkkatulojen kasvu johtuu siitä, että töissä oleville ja erityisesti jo valmiiksi hyväpalkkaisille maksetaan entistä enemmän palkkaa. Tämän voi päätellä siitä, että meillä on toimeentulotuen ja asumistuen saajia enemmän kuin koskaan. Samoin meillä on osa-aikaisesti työskenteleviä ja työmarkkinatuen saajia enemmän kuin koskaan. Pelkällä viimesijaisella tuella eli perustoimeentulotuella ja tarveharkintaisella toimeentulotuella elämään joutuvia on enemmän kuin koskaan. Myös ulosottovelkaisia, maksuhäiriömerkinnän saaneita ja velkajärjestelyyn hakeutuvia on enemmän kuin koskaan.

Koska talous noin yleisesti ottaen on nousussa, niin paremminvointi kohdistuu jo valmiiksi paremmin toimeentuleviin. Huonommin toimeentulevilta on leikattu jatkuvasti.

Nimimerkki ”Äimänkäki” kiinnitti huomiota Valtiontalouden tarkastusviraston erilliskertomukseen finassipolitiikan valvonnasta ja tarkastuksesta, josta löytyy lisää ihmeitä. Valtiontalouden menokehyksestä on siirretty ulos mm. Ylen menot. Tällainen menettely rapauttaa valtiontalouden uskottavuutta. Valtion finanssisijoituksista ei ole tarpeeksi tietoa eikä vaikutusarvoita ennen tai jälkeen sijoitusten ole tehty. Sijoitukset eivät palaudu takaisin valtiolle, vaan ne päätyvät usein yksityiseen omistukseen ihan samalla tavalla kuin yritystuet. Niistäkään ei ole tehty vaikutusarvioita.

Valtion antamat takuut ovat nousseet vuodesta 2014 noin 15 miljardia. Niiden määrä on nykyisin 55 miljardia eli saman verran kuin koko valtion budjetti. Tukia ja takuita näytetään annettavan ihan summamutikassa luottaen siihen, että kun annetaan, niin kai sieltä jotain joskus tuleekin. Ei näytä tulevan, sillä rahat katoavat osakeantiin ja sitä tietä veroparatiisiin tai vakuuskuoriin. Siinä on oikea katoamistemppu.

Eilen kertomani Luonnonvarakeskus Luken virheellinen raportti metsien kasvusta on vain yksi esimerkki lahon leviämisestä alaspäin. Toinen esimerkki on Trafin huonosti valmisteltu ja nopeasti peruttu päätös avata kaikkien ajokorttitiedot julkisesti nähtäviksi. Päätös perustui heinäkuun alussa voimaan tulleeseen liikennepalvelulakiin, jolla romutettiin toimiva taksijärjestelmä ja jonka sivutuotteena Kelan välistävetäjille kilpailuttamat taksikyydit takkuavat vieläkin. Nyt tämä liikenneministerin johdolla valmisteltu laki on poikinut myös kaikkien ajokorttitetojen leviämisen ties minne. Kyse ei ole pelkästään ajokorttitiedoista, vaan eri tietoja yhdistelemällä pääsee käsiksi muihinkin henkilökohtaisiin tietoihin.

Kelvottomilla isännillä on kelvottomat pehtoorit, sillä kelvottomuus leviää alaspäin. Kansalaisen sen sijaan on oltava ehdottoman lainkuuliainen. Jatkuvasti saamme lukea uutisia petokseen syyllistyvistä työttömyyskorvausta perusteettomasti saaneista, jotka jäävät aina kiinni. He joutuvat maksamaan tuen takaisin ja heidät tuomitaan petoksesta.

Mikä sopii isännille ja pehtooreille, ei sentään sovi rahvaalle.

 

puheenaiheet yhteiskunta politiikka
Kommentit (55)
  1. Seppo Laitinen
    10.12.2018, 09:53

    Miten noi tohelot, Sipilä, Berner ja muut Suomen syöjät saisi vastuuseen Suomi nimisen tasavallan ajamisesta kaaokseen, henkilötietojen levittelemisestä kansainvälisten rikollisten saavutettäväksi jne, jne.
    Sitten näperrellään varhaiskasvatuksen puolelle ja kielletään lapsen hoitopaikan saanti, hyi hävetkää hallitus

  2. Marja-Leena Kuronen
    10.12.2018, 10:04

    ”Jatkuvasti saamme lukea uutisia petokseen syyllistyvistä työttömyyskorvausta perusteettomasti saaneista, jotka jäävät aina kiinni. He joutuvat maksamaan tuen takaisin ja heidät tuomitaan petoksesta.”

    Nämä tuet maksetaan takaisin bruttomääräisinä, vaikka työtön on saanut ne nettona tililleen!
    Toinen asia, miksi tässä ei toimi kaksinkertaisen rangaistuksen määritelmä?
    Nämä verojen välttelijät eivät joudu ’tuomiolle’, jos maksavat veronsa korotuksineen.

    1. Maarit Korhonen
      10.12.2018, 11:24

      Oikeastiko, jos olet saanut perusteettomasti tukea, joudut maksamaan bruttosumman, etkä nettoa? Mihin tällainen käytäntö perustuu, jos pitää paikkaansa? Sehän tarkoittaisi kaksinkertaista verotusta, sillä työtönkin on maksanut jo
      kertaalleen tuestaan veron, sen saadessaan, jos taas ”liikaa maksettua” peritään takaisin, eiän sen missään tapauksessa pitäisi olla bruttosumma, koska alkuperäisestä tuesta on mennyt vero verottajalle? Nyt kyllä ihmetyttää suuresti?

      1. Valitettavasti tuo pitää paikkansa. Kun odotin päätöstä kuntoutustuen suuruudesta, piti sairaslomalaisen ilmoittautua työttömäksi työntekijäksi että saisi rahaa jostain. Kun päätös kuntoutustuesta tuli, perittiin saamani peruspäiväraha takaisin nimenomaan bruttona. Kun tinkasin selitystä asiaan, väittivät sen johtuvan kirjanpidollisista syistä, mikä on kyllä käsittämätöntä potaskaa, ja ylimääräinen maksu huomioitaisiin seuraavassa veronpalautuksessa. Ei paljoo siinä vaiheessa mieltä lämmittänyt.

        1. Tähän pitäisi sen ensi vuoden alusta käyttöön otettavan tulorekisterin auttaa. Siis jos tekevät sen oikein. Mikä tarkoittaa sitä, että erilaisten etuuksien sun muiden maksujen ennakonpidätys tehdään palkkarekisteristä saatavan tiedon perusteella. Toivotaan, että tulorekisteri korjaa enemmän asioita kuin rikkoo!

Kommentointi suljettu.