Yllätysten aktiivimalli

Työttömien tukileikkuriksi tarkoitettu ja sellaisena liiankin hyvin toimiva aktiivimalli on ollut voimassa vuoden, ja viimeinkin media alkaa löytää siitä vikoja. Yle kertoo, että aktiivimalli kurittaa ankarimmin niitä velvoitteidensa laiminlyöjiä, joiden ansiosidonnainen työttömyyskorvaus on suurin. Pienituloisista töistä työttömiksi jääneet pääsevät pienemmällä euromääräisellä leikkauksella.

Ylen uutistoimitukselta kesti siis vuoden ymmärtää prosenttilaskua. Sama prosentti isommasta summasta tekee tosiaan euroina enemmän kuin pienemmästä. Sen jälkeen uutisessa listataan eri ammatteja sekä kerrataan aktiivisuusehdon täyttämisen vaatimukset. Ensimmäiseksi kerrotaan, että pitää olla työssä 18 tuntia.

Ensin ajattelin, että joku toimitusharjoittelija on tehnyt välipäivien uutisen glögipäissään. Sitten tajusin, että toimittajien tietämys yhä vieläkin on oikeasti tällä tasolla.

Jo puhe velvoitteiden laiminlyömisestä pistää ikävästi silmään. Velvoite on sellainen velvollisuus, jonka täyttäminen on mahdollista, mutta se jätetään tahallaan täyttämättä. Aktiivimallin tiedettiin asettavan sellaisia velvoitteita, joita osa työttömistä ei pysty täyttämään. Tämän totesi jo perustuslakivaliokunta lausunnossaan. Sen mukaan aktiivimalli asettaa ihmiset eriarvoiseen asemaan ammattialoittain ja alueittain. Silti hallitus runnoi aktiivimallin läpi.

Toimittaja ei ole ottanut selvää edes siitä, että 18 tunnin työnteko tarkastelujakson aikana ei yksin riitä, vaan palkan on oltava tietyn suuruinen. Se sanotaan laissa niin monimutkaisesti, että ei sitä helppo olekaan tajuta:

Henkilön katsotaan 65 päivän aikana olleen riittävästi työssä tai työllistymistä edistävässä palvelussa, jos hän on kyseisenä aikana työssä yhteensä niin paljon, että työ kalenteriviikon aikana tehtynä luettaisiin palkansaajan työssäoloehtoon.

Työssäoloehtoa laskettaessa palkka suhteutetaan työaikaan. Tämä tarkoittaa sitä, että päivän minimipalkka on 55,30 euroa (1 189 : 21,5) ja tunnin minimipalkka 6,91 euroa (55,30 : 8). Tämä sulkee pois monia sellaisia töitä, joissa maksetaan vaikkapa pelkkää provisiopalkkaa tai muuten vain liian vähän. Silti yhä vieläkin löytyy ihmisiä, jotka luulevat aktiivimallin tarkoittavan mitä tahansa työtä millä tahansa palkalla, tai jopa kuvittelevat pelkän aktiivisen työnhaun riittävän.

Ei se mikään ihme ole, koska toimittajatkaan eivät ole vuoden aikana viitsineet ottaa selvää edes prosenttilaskun alkeista. Tämä laiskuus johtuu varmaankin siitä, että koko ajan on puhuttu vain aktiivileikkurin vaikutuksista peruspäivärahaan ja työmarkkinatukeen, mutta unohdettu sen koskevan myös ansiosidonnaista.

Hallitus lupasi vuosi sitten tehdä aktiivimalliin korjauksia sitä mukaa, kun vikoja ilmenee. Ensi huhtikuun alussa aktiivimallia muutetaan siten, että myös muiden kuin työvoimaviranomaisten järjestämä työvoimapoliittinen koulutus voidaan ottaa huomioon.

Jatkossa muun muassa kunnan, kuntayhtymän, Työttömien Keskusjärjestö ry:n tai sen jäsenyhdistyksen tai julkista rahoitusta saavan rekisteröidyn yhdistyksen järjestämä toiminta voisi kerryttää aktiivisuutta. Myös ammattiliiton tai ammattijärjestön tai näiden yksin tai yhdessä perustama säätiö tai muu yhdistys voisi järjestää toimintaa joka olisi aktiivisuutta kerryttävää. Lisäksi työnantajan järjestämä muutosturvakoulutus kerryttäisi osallistujalle aktiivisuutta, sosiaali- ja terveysministeriön tiedotteessa kerrotaan.

Aktiivimallin sisältö ei siis muutu, vaan mukaan tulee vain lisää toimijoita. Toiminnan tulee olla työllistymistä tukevaa ja edistävää, eikä aktiivisuusehto täyty vapaaehtoistyöllä, työpaikkojen hakemisella, työhaastatteluilla tai osallistumisella rekrytointitapahtumiin. Ilmeisesti niissä on sellainen riski, että työtön voi oikeasti työllistyä.

Aktiivimalli on osoittautunut juuri niin kelvottomaksi kuin sen epäiltiin osoittautuvan. Saa nähdä milloin media ja päättäjämme ihan oikeasti ymmärtävät tämän. Ehkä eivät milloinkaan, sillä onhan sen kumoamaista vaativa kansalaisaloitekin haudattu elävältä eduskuntaan.

puheenaiheet tyoelama politiikka yhteiskunta
Kommentit (95)
  1. Ihanaa että jaksat tätä. Teet Saku mahtavaa työtä.

    1. Pahoin pelkään että jos ja kun SDP taas urpilaisen tuhojen jälkeen pääsee vallankahvaan niin mikään ei muutu tai muutokset ovat niin pieniä ettei eroa entiseen huomaa..

      1. Et selkeästikkään tykkää SDP:stä jostain syystä, mutta olet varmaan tietoinen, että SDP ei ole ollut pääministeripuolueena 15 vuoteen? Miksi siis profiloit asian “Urpilaisen tuhoiksi” etkä “Kataisen tuhoiksi”? Lienee selvää kuitenkin, että eniten ääniä saanut puolue pystyy kiristämään omat agendansa läpi tavalla tai toisella.

        Toki SDP:n virhe oli ylipäätään lähteä hieromaan lehmänkauppaa Kokoomuksen kanssa. Toivottavasti ovat viisastuneet siitä.

      2. Media uutisoi hallituksen tiedotteet uutisina sanasta sanaan “verbatim”, ja tämä on sinulla jäänyt mieleen. Hyvä tarina, mutta väärä.

        Olet niellyt vieheen. Hotkaissut Sipilän mätäkalan ruotoineen. Suomessa on ollut oikeistohallitus viimeiset 15 vuotta vuodesta 2003. Kannattaa ajatella itse ja suhtautua pääministerin puheisiin suurella skeptisyydellä.

        https://www.talouselama.fi/uutiset/sipila-syytti-vihervasemmistoa-talouden-ongelmista-oppositio-iski-takaisin-paaministeripuolue-ollut-viimeisen-15-vuoden-ajan-keskusta-tai-kokoomus/2b7c2777-927b-3cf1-b0fc-9f33fb1811bd

        https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/256717-juha-sipilan-raju-ryopytys-suututti-ja-ihmetytti-paaministeripuolue-ollut-viimeisen

        1. Sipilä alkaa muistuttaa ulostuloissaan Trumpia.

      3. En ole sdpn kannattaja. Sakun blogeja luen koska media ei tee tehtäviään.

  2. JUST EIKÄ MELKEIN
    29.12.2018, 10:04

    Taas on tehty sellainen muutos että TE-palvelussa ollaan ihmeissään, mikä täytää ja mikä ei, hyvä kun etes tietävät tämänhetken tilannetta. Muutokset eivät muuta tippakaan pienillä paikkakunnilla olevien ikääntyneiden ja osan työkykyä menettäneiden tilannetta….että leikkuri se vaan leikaa.

    1. Te-palvelut eivät alunperinkään ole ollut se taho, joka ratkaisee sen, mikä palvelu tai osallistuminen täyttää aktivointiehdon eikä te-palveluja järjestetä aktiivimallin täyttämiseksi. Oikea osoite on siis maksajat, Kela ja työttömyyskassat.

    2. Ja voidaan tehdä lisää ja laajemmin näppäriä juttuja jotka täyttävät tuon ehdon kuten nyt on nähnyt et kehitetään tämmöinen homma niin tätä voidaan tarjota työttömille että ehto täyttyy.

      1. Voidaankohan täyttyminen huomioida takautuvasti? Mikä ennen ei täyttänyt, täyttää huhtikuussa. Saisiko leikatut rahat takaisin? Varmaan joku ainakin yrittää.

        1. Luukas Pyykorpi
          29.12.2018, 23:34

          “Saisiko leikatut rahat takaisin?” Esim. 300.000 työttämän allekirjoittama joukkokanne asiasta oikeusministeriöön !?

    3. Näin on. Juuri tänään juuri olin te-keskukseen yhteydessä että mikä täyttää ja mikä ei. Ja siellä ei tietenkään tiedetä kun tämä vajakkihallitus on taas tehnyt niin sekavia lakeja.
      Työkkäristä kerrotaan että maksaja seuraa aktiivisuutta. Annas olla kun soitan kassaan ja kysyn että miten se hoidetaan niin varmaan sanotaan että te-keskus päättää. Ja kukaan ei ota vastuuta mistään.

      Nousee jo tukka pystyyn kun tietää mikä savotta siinä tulee olemaan, ja helmikuussa jo rapsahtaa katki 65 päivää ja töistä ei näin vanha pääse nauttimaan enää koskaan.
      Pääsin kesäksi velvoitetyöhön ja sain nollattua päivärahalaskurin. Mielelläni töihin menisin mutta kun niitä ei ole tarjolla ja mihinkään kuntouttaviin sun muihin huuhaahommiin josta ei palkkaa makseta, en suostu menemään.

      Jatkan edelleen kysymistä koskien hallituksen touhuja. Onko tyhmyydellä ylärajaa?

Kommentointi suljettu.