Köyhyys ei ole ilo
Köyhyys on poliittisesti siitä kummallinen ilmiö, että vaalien alla sen huomataan olevan olemassa. Vaalien välillä samat huomaajat ovat sitä mieltä, että eihän meillä köyhyyttä olekaan, vaan on vain laiskoja ihmisiä, jotka suorastaan rypevät yhteiskunnan jakamassa rahassa eivätkä viisi mennä töihin. Heitä on aktivoitava töihin tukea leikkaamalla, sillä työ on parasta sosiaaliturvaa. Ennen kaikkea työttömät ja muut köyhät nähdään syyllisinä omaan köyhyyteensä, eikä köyhyyttä voida poistaa tulonsiirroilla.
Samaan hengenvetoon vaaditaan työehtosopimusten yleissitovuuden purkamista ja palkkojen alentamista, jotta työtä riittäisi mahdollisimman monelle. Juuri tässä piilee suurin typeryys. Pelkkä työ nähdään parhaaksi sosiaaliturvaksi, mutta ei piitata tippaakaan siitä, tuleeko palkalla toimeen.
Suunnilleen näinhän se ajattelu kulkee. Kulkee siitä huolimatta, että Helsingin Sanomat julkaisi laajan jutun köyhyydestä. Kulkee siitä huolimatta, että jatkojutussa useat asiantuntijat kertovat köyhyyden poistuvan juuri niillä tulonsiirroilla. Perusturvan taso on niin alhainen, että sillä elämään joutuvat ovat loukussa. Ikuisessa loukussa ovat ne, jotka ovat pudonneet kokonaan toimeentulotuen varaan. Sieltä nouseminen on käytännössä mahdotonta.
Asiantuntijat siis tietävät sen, minkä jokainen köyhäkin tietää. Köyhyys poistuu rahalla. Ei kukaan ole vaatimassa sitä rahaa kahmalokaupalla, vaan ainostaan sen verran, että siedettävä elämä varmistuu ja henkinen lama hellittää. Kuten tuossa HS:n laajassa artikkelissa kerrotaan, niin köyhyys aiheuttaa henkistä lamaantumista. Kun toivoa paremmasta ei näy, niin ihminen lamaantuu ja tyytyy osaansa.
Mutta ei ole jakovaraa, sanoo meidän hallituksemme. Huonoina aikoina on säästettävä ja leikattava, hyvinä aikoina on säästettävä huonoja aikoja varten. Jakovaraa köyhille ei ole koskaan, mutta samaan aikaan on varaa erityisesti hyvätuloisille suunnattuihin veronkevennyksiin. Tämä perustellaan sillä, että juuri he rahoittavat köyhien saamat tuet, joten heitä on miellytettävä.
Ei heitä voi miellyttää millään. Suoranainen viha köyhiä kohtaan lisääntyy jatkuvasti. Heidät nähdään turhanpäiväisinä syöttiläinä, jotka pitäisi pakottaa töihin ja joilta pitäisi jopa ottaa äänioikeus pois, kuten joku eilen julisti ilmeisen tosissaan.
Kun köyhiä vihataan, niin myös köyhien viha kasvaa. Minulle tämä viha on tullut tutuksi vuosien varrella, ja viime aikoina sen määrä on kasvanut. Joudun päivittäin siivoamaan pois kommentteja, joissa päättäjiämme uhataan ihan suoralla väkivallalla. Joskus olen ajatellut, että niitä kommentteja pitäisi kerätä ja lähettää kootusti niille päättäjille, jotka kuvittelevat köyhän aktivoituvan tukia leikkaamalla ja keppiä antamalla. Kyllä joku saattaa aktivoituakin, mutta erittäin ikävällä tavalla.
Päättäjiämme vaivaa täydellinen sokeus köyhyydelle ja sen syille. He eivät edes näe kunnolla sitä köyhyyttä, saati sen syitä. He ihan oikeasti kuvittelevat, että köyhä on köyhä omasta tahdostaan ja syystään, ja että hän pääsee irti köyhyydestä, kun hänelle annetaan lisää keppiä. Tämä on vaarallinen ajatus, sillä köyhä voi tarttua siihen lyövään keppiin ja lyödä takaisin.
Nyt saamme vaaleihin asti kuulla puhetta köyhyydestä. Köyhällä on koko kevättalven paljon ystäviä, mutta saa nähdä onko vaalien jälkeen. Riippuu siitä, miten aktiivisesti ja keitä köyhien suuri joukko äänestää.
Gilets jaunes. Malja on täysi jo. Bastilji on avattava ja komendantti hirtettävä.
Älä viitsi! Köyhät on saatava äänestämään!
Tuo oli Kari Uotin vaihtoehtoehdotus demokratialle.
Kari Uoti on vain jäävuoren keula. Aika moni on sitä mieltä, että köyhä ei ole vapaa ihminen. Uoti ei ole ensimmäinen, joka julkisesti tuollaista kirjoittelee.
Uoti ehdottaa samaa “demokratiaa” kuin osakeyhtiöissä, mitä enemmän osakkeita, sitä enemmän päätösvaltaa – myös valta romuttaa koko monilla tavoin rahaa ja hyvinvointia tuottava organisaatio ja myydä omaisuus isojen poikalasten karkkirahoiksi. (Mihinkähän tässä nyt taas verrataan…)
Pienosakkaat syyttäkööt itseään. Tai saavathan he toki äänestää, mutta heitä ei tarvitse kuunnella, paitsi jos heitä on riittävän paljon ja he ovat tarpeeksi yksimielisiä – massimiehiä pelottava skenaario.
Kun Uoti ehdottaa tai vaatii, että tukia saava köyhä ei saa äänestää, ehdottaa hän samalla kapinaa ja vallankumousta. Mitään muuta ei jää vaihtoehdoksi, jos asioihin ei voi edes vertauskuvallisesti vaikuttaa demokratian keinoin.
Mitään takeita ei ole, että ulos jätetään vain tuilla eläjät; ehkä kohta jo vaatimus nousee vähintään 100 000 euron vuosituloihin. Samaa huudeltiin aktiivimallin vastaisen kansalaisaloitteen kohdalla, kun 50 000 puoltoa alkoi mennä heittämällä, vaadittiin nostoa 150 000:een.
Toisaalta olisi ehkä parempi, jos oikeasti toteuttaisivat tuon lakimuutoksen (köyhältä pois äänioikeus). Uskoisin, että se ainoastaan havahduttaisi nyt unta nukkuvat äänestäjät toimimaan.
Tuleeko täysi yhteiskunnan romahtaminen jossain vaiheessa? Sanoisin, että jollain tavalla viimeinen, sekä inhimmillinenkin vuosikymmen Suomelle oli 1980 luku. Valtio oli melkeinpä velaton jne…. sittenhän 1990 alusta alkoikin alasajo järjestettynä lamana sekä EY ja siitä EU:hun ja päätyen rahaliittoon ja liittovaltiokehitykseen. Tämä nykyaika on hyvin pitkälti henkisen rappeutumisen aikaa.
Juu tuli Holkerin “hallittu rakennemuutos”. Kiss my …
—> syökää silakkaa!! syökää kalaa!!
Näyttää pahalta.
Rahoitusmarkkinoiden “vapahtamisen” (1970 – 1980-luvulla) myötä annettiin vapaat kädet nykyajan koronkiskojille, pankeille.
Pankkien tuote on velka, pankkiraha (kirjaus pankin kirjanpitoon), jota myydään velan korolla. Koron osuutta ei lainan yhteydessä luoda, vaan korot maksetaan omasta tai toisen ottamasta ja kiertoon kuluttamasta lainasta, muuta vaihdon välinettä ei meillä ole. Valtion virallista rahaakin (keskuspankkiraha) saamme kiertoon vain jos meillä on pankin tileillä merkintä pankkirahasta.
Olemme tilanneessa jossa keskuspankit tukevat kansalaisten mandaatilla holtittomasti velkaa luoneita (rahaa) yksityisiä pankkeja, ettei valtioiden kriittiseen infrastruktuuriin kuuluva rahoitusala (esimerkiksi pankki-, arvopaperi- ja sijoituspalvelut) romahtaisi.
Nykyistä raha- ja pankkijärjestelmää voisi kutsua velkapyramidihuijaukseksi, sillä vaikka korot ovat olevinaan alhaalla,koron alhaisuus kompensoituu velan määrän kasvulla. Kun alkuperäinen vaikkapa 100 000 euron velka saadaan poikimaan uutta velkaa, on kaikesta siitäkin maksettava korkoa. Kun pankin luovat uutta rahaa tyhjästä jakamalla uusia lainoja, ei kovakaan temppu vaikka kymmenkertaistaa se alkuperäinen velka.
Jos korkoa peritään vain 2 %, tarkoittaa se sitä, että kymmenkertaistettuna korko onkin 20 %. Tämä on kyllä kovin pelkistetty karkea esimerkki, mutta se on velan kasvun periaate. Tärkeintä on, etteivät velalliset maksa velkaansa, vaan ottavat koko ajan lisää. Se toimii niin kauan kuin tulot nousevat ja velallinen selviää nousevista korkokuluista. Jossain vaiheessa tuo nakki laukeaa. Siitä seuraa konkursseja ja samalla ennen kokematon omaisuuksien uusjako.
Teoriassa korko ei välttämättä aiheuta ongelmaa, koska korko kiertää rahajärjestelmässä toimijalta toiselle, mutta käytännössä globaalissa maailmassa koron osuus velasta kiertänee maailman rikkaimman yhden prosentin huolehdittavaksi.
Esko Ahon Keskusta hallitus, 1991-95 otti tämän päivän velkamäärästä, lähes puolet 50 mrd €. Valtio muuten otti lainaa vuosina 1991-1995 35,3miljardia€ enemmän, kuin mitä oli verotulojen lasku. 35,3miljardia€ siis katosi kuin tuhka tuuleen ja valtion vakuusrahastoon liittyvät dokumentit salattiin 100 vuodeksi.