Uuninpankkopoika Saku Timonen
Uuninpankkopoika Saku Timonen

Soten jälkeen

Sote kaatui ja hallitus erosi perjantaina, ja jo eilen varsinkin hallituspuolueiden poliitikot olivat unohtaneet koskaan mitään sotea esittäneensäkään, ainakaan tosissaan. Itse asiassa helpotus on suuri, ja nyt päästään tekemään uutta ja parempaa sotea. Keskustan maakuntamallin ja kokoomuksen valinnanvapauden yhteensovittaminen törmäsi kolmesti perustuslakiin, joten kovapäisinkin alkaa uskoa.

Poliitikot luottavat myös siihen, että äänestäjät unohtavat samalla tavalla kuin he itsekin. Tosin pääministeri Juha Sipilä manasi eilen Ylen Ykkösaamussa lähestulkoon Egyptin vitsauksia päätöksentekokyvyttömän eduskunnan ylle. Ainakin luottoluokittajat suuttuvat ja EU-komissio närkästyy, kun ei kyetä tekemään päätöksiä. Sipilä ei suostu myöntämään, että vika oli hankkeen mahdottomuudessa, ei kyvyttömissä päättäjissä.

Kuten Auvo Rouvinen Facebookissa sanoi, niin ongelma oli tuhannen lääkärin puute. Ratkaisuksi palkattiin tuhat virkamiestä suunnittelemaan hallinnon uutta tasoa ja yhdistämään siihen markkinavetoisesti sosiaalitoimi ja terveydenhoito. Hinta oli karkeasti arvioiden 500 miljoonaa, ja tätä sanottiin byrokratian purkamiseksi.

Leikki leikkinä ja se siitä menneestä viritelmästä. Nyt sekä keskusta että kokoomus tulevat esittelemään oman mallinsa, joiden sisältö täsmentyy varmasti ihan lähiaikoina. Keskustan maakuntamalli jäänee elämään jossain muodossa, mutta ainostaan terveydenhoidon osalta. Tuskinpa enää yritetään survoa kaikkea väliportaan hallintoa saman katon alle. Kokoomuksen valinnanvapausmalli kutistunee lähelle nykyistä käytäntöä, jossa yksityisiltä ostetaan täydentäviä palveluja. Nämä asiat selviävät vaalien jälkeen.

Paineita on kuitenkin moneen suuntaan. Terveysalan suuryritykset ovat jo nopeaan tapaansa ennättäneet vaatia kokonaisulkoistuksia rajoittavan lainsäädännön purkamista.

Rajoituslaki laadittiin estämään kuntia ulkoistamasta palveluja soten pelossa, ja se kieltää ulkoistamasta enempää kuin 30 prosenttia kokonaispalveluista. Laki on voimassa vuoden 2022 loppuun, ellei sitä erikseen kumota. Nyt se on terveysjättien mukaan käynyt tarpeettomaksi, joten se pitää kumota.

Jos rajoituslaki kumottaisiin, niin uutta sotea odotellessa tapahtuisi juuri se, millä hallitus on koko ajan pelotellut. Jotkut kunnat saattaisivat ulkoistaa kaiken. Tosin paljastunut vanhustenhoidon kriisi jarruttaisi kehitystä, sillä kuntia pelottaa mahdollisuus saman tapahtumiseen terveydenhoidossa. Ei välttämättä tapahtuisi, mutta jo toteutuneet kokonaisulkoistukset ovat osoittaneet hinnan nousevan tasaiseen tahtiin.

Vaalien jälkeistä uutta sotea odotellessa kannattaa seurata, mistä puolueesta ensimmäisenä ehdotetaan ulkoistuksia estävän rajoituslainsäädännön purkamista. Siellä puhuu pääoman ja markkinavoimien ääni. Onneksi suuryhtiöt eivät säädä eivätkä kumoa lakeja, vaan harjoittavat pelkästään ulkoparlamentaarista toimintaa, jota lobbaukseksi sanotaan.

Kommentit (16)

  1. Vogelfrei

    Ulkoparlamentaarisesta toiminnastahan on myös perustuslakiasiantuntijoita kiivaasti syytelty. Oma mielipiteeni on, että asiantuntemattomuus pesiytyy hallituksen kovakorvaisuuteen. Oppositiollakaan ei ole sanottavaa tietotaitoa löytynyt esitettäväksi. Siis onko niin, että Suomesta on osaaminen kadonnut?

    1. Teemu Heino

      Hauska asenne hesarin jutussa. – Terveysjätit ovat vaatineet lain poistoa. Se on kumminkin hankalaa nyt kun ei ole toimivaa hallitusta. Hetkinen. Eihän se niin mene. Ensin jonkun pitää sitä poliittisesti esittää ja haluta, eihän lobbareiden asia kaadu siihen että ei ole toimivaa hallitusta.

      Comments are closed.