Omaan nilkkaan
“Jo yli 40 prosenttia palkansaajista kuvittelee, että palkka ja muut edut pysyvät ennallaan tai jopa paranevat huimasti työnantajien anteliaisuuden takia, jos ay-liikkeestä päästään eroon.”
Näin tuumi aamun Karjalaisen tekstiviestipalstalla joku, joka ilmeisesti oli nähnyt tämän uutisen. Palkansaajien järjestäytymisaste on jo alle 60 prosenttia, joten jo kauan käyty kampanja ay-liikettä vastaan tuntuu uppoavan yhä useampiin ihmisiin. Mediassa ja varsinkin sosiaalisessa mediassa näkee jatkuvasti ay-liikkeen mustamaalaamista. Puhutaan johtajien muhkeista palkoista ja ay-liikkeen vuokrabisneksistä, ylistetään vapautta olla järjestäytymättä ja YTK:n jäsenyyden paremmuutta. Yllättävän monet tuntuvat ihan oikeasti kuvittelevan, että kaikki olisi paremmin ilman ammattiliittoja.
Tämä on ilmeisen organisoitua propagandaa, joka näkyy tehoavan ja saavan lisää sen toistajia. Jostain syystä ay-johtajat eivät saisi saada kunnollista korvausta tekemästään työsta ja ilmeisesti ay-liike ei saisi markkinoilla toimiessaan tuottaa voittoa toimintansa turvaamiseksi. Kaikkein kummallisin on kuvitelma, että yksittäinen työntekijä olisi vahvoilla neuvotellessaan työnantajan kanssa tasaveroisena neuvottelukumppanina palkastaan ja muista työsuhteensa ehdoista. Tätä harhaa vahvistetaan väittämällä valheellisesti, että yleissitovat työehtosopimukset estäisivät maksamasta sopimuksen yli menevää palkkaa.
Yhdistymisvapauteen kuuluu tietysti myös vapaus olla yhdistymättä, mutta ei siinä järkeä ole. Moni YTK:n asiakas on työttömäksi jouduttuaan pettynyt, kun YTK maksaa vain ansiosidonnaista päivärahaa, mutta muuta apua sieltä ei saa. YTK:lla on kyllä oikeusturvavakuutus, mutta sen kattavuudesta voitte lukea täältä.
Mitä sitten saadaan ilman ay-liikettä? Saadaanko lisää palkkaa, paremmat työehdot, lyhyemmät työajat ja paljon muuta kaunista ja hyvää? Ei saada, vaan saadaan sanelua ja syrjintää, josta esimakua löytyy täältä.
Ei uskosi, että näin itsestään selvästä asiasta joutuu edes puhumaan, mutta elämme itsekkyyden ja ajattelemattomuuden aikaa. Elämme myös omaan nilkkaan ja siinä sivussa työkavereiden nilkkaan ampumisen aikaa. Kun järjestäytymisaste laskee riittävän alas, niin sitten ei enää tehdä yleissitovia työehtosopimuksia. Sitten jokaisen arvo työpaikalla mitataan ihan omien kykyjen ja ansioiden mukaan. Jos joku oikeasti luulee olevansa vahvempi tai edes tasaveroinen neuvottelukumppani työnantajan kanssa, niin onnea hänelle.
Työnantajat kyllä järjestäytyvät yhä edelleen, ja heillä on takanaan EK:n ja Suomen Yrittäjien kaltaisia vahvoja järjestöjä.
Kyllä tämä työnantaja jättää EK:n ja Suomen Yrittäjät suosiolla väliin heidän harjoittamansa politiikan vuoksi. Niin kuin aika moni muukin yrittäjä tätä nykyä.
Työnantajien järjestäytymisaste on edelleenkin noin 90% ja samalla halutaan heikentää työntekijöiden järjestäytymisastetta, kukaan ei koskaan muista kysyä että miksi työnantajat ovat niin järjestäytyneitä.
Älkää ihmiset unohtako että vain lakkoiluilla ja mielenosoituksilla on aikoinaan duunareiden työolosuhteet ja palkkaus saatu paremmaksi. Yksikään hallitus ei ole sitä tehnyt koskaan vaan päinvastoin heikentänyt duunarin asemaa, jos vain kaikki kikyt ja heikennykset niellään ja puristetaan vain nyrkkiä taskussa niin huomaatte että ulkomaalaiset halpatyöntekijät tekevät jatkossa kaikki työnne.
Hyvin on propaganda mennyt läpi kun duunarikin potkii toista duunaria ja molemmat vielä työtöntä duunaria.
Sivummalla porvari nauraa teille ja laskee firman uutta säästökuuria ja potkii pian yhden duunarin taas ulos.
Vaikka voittoa tulee niin säästöjä pitää saada lisää jotta porvarille kertyy enemmin varallisuutta mutta duuarille ei tule muuta kuin lisää työtä ilman palkankorotuksia.
Palkka on saavutettu (eli neuvoteltu) etu (eli korvaus tehdystä työstä). Ja porvaripoliitikkojen mielestä saavutetuista eduista, olkoon sitten etuus tai palkka, on oltava valmis joustamaan tai mieluummin luopumaan!
Kävinpä tutustumassa tuossa männävuosina erääseen keski-eurooppalaiseen suurvaltaan. Sen keskimäääräinen työväen järjestäytymisprosentti huiteli kymmenen kahta puolta, parhaimmillaankin 14-15%. Jo silloin, sitä ennen ja sen jälkeenkin maassa on ay-liike toiminut omalla tavallaan: kaduilla ja toreilla. Se on siten saanut aikaan vähintään taloudellisia menetyksiä, harmeja tavallisille duunareille ja koko kansantalouden ennustettavuuden heikkoutta. Tapa on toki vakiintunut ja sitä myöten kaiketi hieman ennustettavissa. Pohjoismainen ay-liike on selvä poikkeus tuollaisista mannermaisista tavoista. Jos ne toimintatavat tänne halutaan, saa työnantaja varmasti Euroopasta muutakin lämpenevää kuin ilmastonmuutoksen. Siksi olisi oltava varovainen siellä Etelärannankin suunnalla: parempi sittenkin järjestäytynyt kimppakiva kuin järjestäytymätön kenen kaa?