Vaalivalheita

-Kyllähän se maapallo nyt pyörii, mutta jos minua ei vaaleissa valita, niin sen jälkeen se ei enää olekaan niin varmaa.

Jotenkin näin sanoi vaaliehdokas vanhassa Aapelin pakinassa. Se oli sitä aikaa, kun ehdokkaat vielä kehuivat itseään ja osaamistaan sen sijaan, että olisivat moittineet kilpailijoitaan. Nykyisin vaalitaistelun tärkein ase näyttää olevan muiden puolueiden ja ehdokkaiden haukkuminen ja suoranainen valehtelu heidän tavoitteistaan.

Olen huomannut sosiaalisessa mediassa, että jos tietyt puolueet voittavat, niin kaikki metsät hakataan sellukattilaan ja nuoriso laitetaan pakkotyöhön istuttamaan taimia kaadettujen puiden tilalle. Vastaavasti toisten puolueiden voittaessa kaikki sellutehtaat suljetaan, metsät suojellaan, autolla ajaminen kielletään ja lihan syömistä ruvetaan verottamaan rankasti.

Nämä kaikki ovat paksuja valheita, jotka toimivat kuten vanha leikki nimeltään rikkinäinen puhelin. Joku sanoo jotain, ja kun viesti kulkee tarpeeksi monen kautta, niin se on muuttunut tunnistamattomaksi. Silti aina riittää niitä, jotka uskovat uskomattomimmatkin jutut, koska haluavat uskoa. Tai sitten he ovat niitä, jotka eivät seuraa politiikkaa ollenkaan, vaan muodostavat poliittisen kantansa intuition varassa eli selkäytimellä. Juuri heitä varten luodaan valheellisia viholliskuvia.

Juttu saa alkunsa jostain viattomasta ja asiasta. Keskustan tavoitteena on hakkuiden lisääminen nykyisestä, ja tämän taustalla ovat tutkimustulokset metsien kasvusta. Minä en ole metsäasiantuntija, joten en tiedä kuinka paljon metsät kasvavat. Siitä eivät ole yksimielisiä metsäasiantuntijatkaan. Juha Sipilä sanoi tv-tentissä, että nuoret voitaisiin ottaa mukaan talkoisiin istuttamaan kymmenen miljoonaa ylimääräistä puuta. Hän ei tarkentanut asiaa sen kummemmin, joten mielikuvitukselle jäi runsaasti täydennettävää.

Vastaavasti Vasemmistoliitto, Vihreät ja SDP painottavat kestävää kehitystä myös metsänhakkuussa ja elintarviketuotannossa. Yksikään puolue ei ole esittänyt hakkuukieltoa, tehtaiden sulkemista, autoilun kieltämistä tai lihaveroa. Tarinat lihaverosta ja autoilun kieltämisestä perustuvat SDP:n veromalliin, jossa puhutaan kestävän kehityksen arvonlisäverosta. Siitä joku keksi ruveta väittämään, että nyt ne aikovat kieltää autoilun lisäksi myös lihan tuottamisen ja syömisen.

Nämä tarinat on kehitelty luottaen siihen, että ihmiset ovat medialukutaidottomia eiväkä osaa tai viitsi hakea oikeaa tietoa. Se toimii valitettavan usein. Alullepanija voi olla toimittaja, joka haluaa vetävän klikkiotsikon. Yhtä hyvin se voi olla poliitikko, jolla ei itsellään ole mitään järkevää sanottavaa omista tavoitteistaan. Molemmissa tapauksissa seuraus on sama. Juttu lähtee leviämään, sillä varsinkin sosiaalinen media on täynnä kauhistumiselle alttiita hätähousuja ja suoranaisia trolleja. He levittävät juttua, ja lopulta se saavuttaa sen politiikkaa seuraamattoman tollonkin. Silloin valheellinen väittämä on tehnyt tehtävänsä ja tuohtunut äänestäjä piirtää vaalilippuun halutun numeron.

Sitä medialukutaitoa minä taas kaipailen. Jos jokin asia kuulostaa liian hyvältä tai pahalta ollakseen totta, niin se todennäköisesti ei ole totta.

Minä valitsen mieluummin vaikka sen itseensä luottavan maapallonpyörittäjän kuin oman osaamattomuutensa toisia moittimalla piilottavan.

 

puheenaiheet politiikka
Kommentit (27)
  1. Kaverin poika
    22.3.2019, 13:09

    Miten minulla oli käsitys että metsänomistajan on myös istutettava uusia puita hakattujen tilalle, tai joskus on ainakin ollut sellainen velvollisuus?

    Nyt sekin koetetaan hoitaa nuorten vapaaehtoisuuteen vedoten.

    1. Antero Pönni
      22.3.2019, 13:30

      Puuttumatta Sipilän höperöön vaalikiima avaukseen, niin metsälautakunnat valvovat hakkuita, samoin kun metsän uudelleen istuttamisia. Osassa myös jätetään siemenpuita pystyyn jotka sitten siementävät nämä aukot. Maan pintaa rikotaan kevyesti jotta uusiutuminen onnistuisi paremmin.
      Mielestäni puolueiden ei pitäisi puuttua näihin metsähommiin ollenkaan. Avuttomat koettavat neuvoa toisia avuttomia suoraan sanoen puolueiden keskinäisessä nokkapokassa metsistä.
      Metsänomistajat osaavat kyllä hoitaa metsänsä asianmukaisesti. Se on heidän tuottava yritys jota on hoidettava hyvin, jotta saadaan paras tuotto. Ei kukaan ole niin typerä että ajaisi tuottavan yrityksen alas. Kyllä sitä hoidetaan kestävällä kehityksellä jotta tuottoa on myös jatkossa. Eikä kaikki tässä ja heti nyt!
      Tulevaisuudessa voivat metsänomistajat hyvinkin käydä päästökauppaa metsällään myös puukaupan lisäksi..

      1. Geek Rousbeer
        22.3.2019, 14:12

        Muun muassa metsien hyödyntämistä, vesistöjen ja maankäyttöä sekä kaivostoimintaa säädellän demokraattisessa yhteiskunnassa erilaisilla lakiteksteillä. Niiden totetumista valvovat viranomaiset. Lakeja säädetään eduskunnassa. Muutaman viikon kuluttua valitaan pääosin poliittisista puolueista kansanedustajia eduskuntaan. Nämä edustajat kokoontuvat puoluekannoittain ryhmiin, jotka määrittelevät joko hallituksesta käsin tai jopa yksittäisten edustajien toimesta laki- ja asetusehdotuksia. Eduskunta (siis käytännössä poliitikot) päättää sen, mitkä lait tai asetukset säädetään voimaan. Presidentti hyväksyy lait. Joku laki koskee metsiä ja niiden käyttöä. Miksi poliitikot eivät saisi käydä keskustelua metsistä? Eikö metsiä koskevia lakeja saisi olla? Eikö kenelläkään muulla kuin maanomistajalla saa olla mielipidettä maasta, jolla kasvaa metsää? Eikö sinun toimintaasi saa puuttua?

      2. Antero Pönni
        22.3.2019, 14:36

        Eduskunta on ihan eri paikka kun vaalikentät. Ei siellä vaalikentillä lakeja säädellä, eikä sen paremmin ehdotellakkaan. Keskustelu on mennyt aika paljon metsistä populistiseen suuntaan.
        Metsän käytöstä on olemassa tiukat lait ja se on erittäin hyvä asia. Jos omistaja jättää metsänsä hoitamatta niin metsälautakunta määrää sen kuntoon saatavaksi. Mikäli omistaja ei itse tee niin metsänhoitoyhdistys tekee ja laittaa laskun perään. Joten laissa on tiukasti määritelty metsien hoidosta.
        Loppukaneettina, eipä tuossa 7800 neliön omakotitalo tontilla puita niin paljoa kasva että voisi sanoa allekirjoittanutta metsän omistajaksi!

      3. Antero kirjoitti saman minkä allekirjoitan.Metsänmyyntirahoista pidätetään taimien osuus suoraan.Meillä asian hoitaa Metsänhoitoyhdistys.Tuovat taimet paikalle ja jos ei itse istuta sen tekee vieras.On ikävää näitä lukea ja tunnen monta jotka uskovat näihin satuihin.

      4. Metsälautakunnan valvonta ei niitä taimia sinne metsään vie eikä istuta. Netin ISssä tänään uutisoidaan, että metsänomistajat itse suurimmaksi osaksi istuttavat uudet taimet. ”Kuka ne istuttaa?– Metsänomistajat itse suureksi osaksi. Se on kohtuullisen helppoa työtä. Lopun tekevät erilaiset organisaatiot ja palveluntarjoajat.”

        UPP: ”Juha Sipilä sanoi tv-tentissä, että nuoret voitaisiin ottaa mukaan talkoisiin istuttamaan kymmenen miljoonaa ylimääräistä puuta. Hän ei tarkentanut asiaa sen kummemmin, joten mielikuvitukselle jäi runsaasti täydennettävää.”

        Sipilän kohdalla tarkoittaa tietysti palkatonta nuorten työmarkkina-aktivointia. Metsänomistajat ikääntyvät ja jatkossa yhä harvempi on enää siinä kunnossa, että itse istuttelee. Istutuspalveluiden ostamisella se on aina vaan yhä kalliimpaa. (Palveluiden tuotteistaminen). Niinpä laiskat kaupunkilaisnuoret aktivoidaan istutustöihin 9 euron päiväpalkalla tai mieluummin ilman minkäänlaista korvausta työn harjoittelun nimissä. Talkootyönä siis.

        Samaisessa ISn artikkelissa mainitaan myös hoitamattomat peltoalueet (peltoheitot), valtion turvesuot. Ilmaistöille vain mielikuvitus on rajana.
        https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006043750.html?fbclid=IwAR3xUfua9d_0LYyQFXxvAoD4txKVlO2y0P492fiuzWSwAz_4twK6mEs32R8

    2. työtöntyötön
      23.3.2019, 11:15

      Ja tietääkseni ei ole olemassa mitää ei-kenenkään-maata johon nuoret voisivat vaan mennä istuttelemaan taimia. Ja mistä taimet? Nekin maksavat. Ja tosiaan tällä alueella on silloin tällöin ollut hakuja palkkatöihin metsänistutukseen.

      Kyllä tuo oli Sipilältä sitä samaa retoriikkaa mitä joku toinenkin näki junan ikkunasta. Risusavottaa ilman palkkaa ja vielä hyväksi aikeeksi naamioituna.

  2. E. Petäjä
    22.3.2019, 13:20

    Ei vasemmisto eikä vihreät pysty sulkemaan paperi eikä sellutehtaita, vaikka nykyinen työministeri ennen viime vaaleja niin julistikin. Nythän nähtiin Oulussa, että ei niitä pysty pitämään käynnisssä työministerikään, olkoonkin kuinka kova porvari tehansa.

Kommentointi suljettu.