Tunaroinnin tulokset

Pääkaupunkiseudun takseihin tehdyssä valvontaiskussa löytyi taksikuskien joukosta kaksi etsintäkuulutettua, kaksi ajokortitonta ja yksi rattijuoppo. Lisäksi löytyi paljon muita puutteita. Tästä seuraa, että sääntelyä ja valvontaa on pakko lisätä jo ihan asiakasturvallisuuden takia. Sääntelyn purku tuo toisenlaista sääntelyä.

Näinhän siinä käy, kun ruvetaan korjaamaan toimivaa. Sipilän hallituksen yhtenä kärkitavoitteena oli sääntelyn purkaminen, joka olisi saattanut onnistua paremmalla valmistelulla. Kaikkea hallituksen toimintaa leimasi kuitenkin tekemisen meininki eli kova kiire, piittaamattomuus asiantuntijoiden mielipiteistä ja lainsäädännön pykälätasolle ulottuva poliittinen ohjaus. Piti saada nopeasti valmista.

Taksiuudistuksen virheet näkyvät selvästi, mutta ihan yhtä selvästi sama hosuminen näkyy monissa muissakin asioissa. Osa hankkeista karitui, osa ajettiin läpi hankaloittamaan ihmisten elämää.

Yksi pahimmista hosumalla tehdyistä uudistuksista oli työttömyysturvan aktiivimalli. Se runnottiin läpi luottaen siihen, että työttömille saa tehdä mitä vain ilman että kukaan älähtää. Aktiivimalli ei tuonut pysyviä työpaikkoja, vaan korkeintaan lyhyitä pätkätöitä, joilla ei elä. Tilastollisesti ne ovat työpaikkoja, mutta tosiasiassa aktiivimalli on pelkkä tukileikkuri.

Pahiten epäonnistui sote- ja maakuntauudistus, joka kaatui perustuslakiin ja eurooppaoikeuteen. Virallisen tiedon mukaan sen valmisteluun käytettiin 200 miljoonaa euroa, mutta todellinen hinta on paljon suurempi. Nyt kukaan ei enää tunnusta koskaan haluneensakaan valinnanvapautta ja maakuntamallia.

Sote on pahin esimerkki huonosta valmistelusta. Ensin tehtiin poliittinen päätös maakuntamallista ja valinnanvapaudesta kysymättä keneltäkään voidaanko niitä lainsäädännöllisesti edes yhdistää. Sitten suljettiin korvat asiantuntijoiden varoituksilta ja hoettiin mantrana, että tämä on nyt saatava maaliin. Maaliin sitä yritettiin saada ulottamalla poliittinen ohjaus säädettävien lakien pykälätasolle. Näin saatiin aikaan lakitekstiä, jossa eri pykälät löivät toisiaan korvalle ja joka ei mahtunut peruslain raameihin.

Poliitikot päättävät linjauksista ja lakien hyväksymisestä, mutta he eivät ole mitään lainvalmistelijoita. Sitä varten on palkattu ammattilaisia, jotka osaavat kuunnelle asiantuntijoita ja sovittaa eri lait yhteen. Kun poliittinen ohjaus ulotetaan pykälätasolle, niin saadaan aikaan taksiuudistuksen, aktiivimallin ja soten kaltaisia sotkuja.

Kaikille eduskuntaan pyrkijöille annan sellaisen neuvon, että älkää kuvitelko kansanedustajuuden tuovan teille lainsäädännöllistä osaamista. Vaikka kansa antaa teille luottamustehtävän, niin äänien mukana ei tule viisautta. Se teidän pitää hankkia ihan itse.

Jotta ei menisi ihan haukkumiseksi, niin Sipilän hallitus onnistui ihan oikeasti yhdessä asiassa. Parkkikiekon ulkonäkö vapautettiin turhasta sääntelystä, ja se on piristänyt kaupankäynnin lisäksi myös parkkipaikoilla asiointia.

Kuva: Pertti Jarla, Fingerpori

 

 

 

puheenaiheet politiikka yhteiskunta
Kommentit (36)
  1. Taseet Töihin joutunee vaihtoon ja panemaat omat taseensa töihin mihin hänellä on luontaisia kykyjä. Vaurautensa alkulähde oli ostaa valtion yhtiöltä velaksi yhtiö ja myydä se parin vuoden päästä 100 miljoonan voitolla. Siis todella ansiokkaasti toimittu.

    1. Erkki Havukainen
      31.3.2019, 10:11

      Aivan. Vaiettu tosiasia!

    2. Veikko Rätkylä
      31.3.2019, 10:37

      Niin siis eikös se mennyt että:
      Osti valtionyhtiöltä tytäryhtiön velkarahalla, jonka lainasi tämä kyseinen valtionyhtiö josta tytäryhtiö ostettiin ja vakuutena toimivat nämä ostettavan yhtiön osakkeet.

      “Ministerin tulee olla rehelliseksi ja taitavaksi tunnettu Suomen kansalainen.” Ensimmäisestä en tiedä, mutta taitava se kyllä on.

      1. Antti Kettunen
        31.3.2019, 13:46

        Kovinpa heppoisin vakuuksin ja oudoin rahoitusjärjestelyin valtionyhtiön tytäryhtiön annettiin vaihtaa omistajaa. Kuka oli omistajaohjauksesta vastannut ministeri kyseisen kaupanteon aikana?

  2. On ehkä parempi, että vanhus ei saa KELA-taksiaan, jos yli puolet uusista Berner-kuskeista on kortittomia, kännissä, paossa tai muutoin luvattomia häsläreitä.

    Eletäänkö meillä jotain 1970-luvun Nykin katukulttuurin uutta renessanssia? Pitää tehdä uusi genre elokuvamaailmaan: taxiploitation. Harlem anybody?

    Yksityistäminen ala Berner — sekin uusi muotiaalto cinemassa, “Privatization Berner style” (esikuvana Matrimonio all’italiana).

Kommentointi suljettu.