Mutta kun minä haluan!

Olen tässä muutaman päivän aikana huomannut, että lainsäädäntö sortaa kansalaisia. Poliisi ja palokunta pilasivat professorin juhannuksen ja 40 vuotta kestäneen perinteen tunkeutumalla väkivalloin sammuttamaan hänen laittoman juhannuskokkonsa.

Myös kirkko on ruvennut sortamaan jäseniään osallistumalla Pride-viikon tapahtumiin. Tällainen sorto on saanut Päivi Räsäsen seisomaan toinen jalka ovenraossa ja uhkaamaan kirkosta eroamisella.

Kaikkein pahimpia sortajia ovat ilman muuta olleet opetusministeriön virkamiehet, jotka päättivät lopettaa perussuomalaisten nuorten avustuksen maksamisen, koska järjestö toimi toistuvasti vastoin lain tarkoitusta. Tämä on saanut puolueen varapuheenjohtajan uhkaamaan tulevalla kostolla.

Niinpä niin. Ihmiset haluavat yhä useammin noudattaa vain itselleen sopivia lakeja. Kaikki vähänkin oman mukavuusalueen ulkopuolelle menevä lainsäädäntö on sortoa, syrjintää, mielivaltaa ja vainoa. Minä haluan polttaa juhannuskokkoa, minä haluan toimia tyhmää nuorisolakia vastaan, minä, minä, minä. Kaikki minun toimintaani rajoittava on kommunismia ja totalitarismia. Kaikki minun ajattelustani poikkeava lainsäädäntö on minun voitava sivuuttaa ilman seuraamuksia.

Kaikkein ikävimmin tämä lyhytnäköinen ajattelu näkyy suhtautumisessa perustuslakiin, kun puhutaan Isis-leirillä olevista suomalaisista naisista ja lapsista. Oikeustieteiljöiden mukaan Suomen viranomaisilla ei ole asiassa edes harkintavaltaa, vaan Suomen perustuslaki ja kansainväliset sopimukset velvoittavat auttamaan. Samaa on sanonut myös pääministeri Antti Rinne.

Kansan syvät rivit ovat suuressa viisaudessaan eri mieltä. Mitäs läksivät, pysykööt nyt siellä paratiisissaan, näitä rikollisia ei pidä päästää takaisin Suomeen. Näin sanovat erityisesti ne, jotka ovat vaatimassa jokaiseen pieneenkin rikkeeseen syyllistyneen ulkomaalaisen palauttamista takaisin kotimaahansa. Viis oikeusvaltiosta, liikenteen pitää olla yksisuuntaista.

Nämä kansan syvät rivit vaativat kansalaisuuden poistamista leirillä olevilta ajattelematta, että jos kansalaisuus voitaisiin poistaa perustuslaista piittaamatta hallituksen päätöksellä, niin se voitaisiin poistaa vaikka heiltä itseltään millä tahansa tekosyyllä heidän ulkomaanmatkansa aikana. Kotimaahan palatessaan he huomaisivat olevansa kansalaisuudettomia. Jos ihmisiä voitaisiin ruveta poistamaan maasta, merkitsemään jalkapannoilla tai panemaan turvasäilöön perustuslaista piittaamatta, niin kerran käynnistyttyään järjestelmä jatkaisi toimintaansa. Aina riittää epäilyttäviä tyyppejä vartioitaviksi.

Näiden ihmisten pitäisi päättää haluavatko he elää oikeusvaltiossa vai eivät. Oikeusvaltiossa viranomaiset toimivat lakien mukaan, ja lakeja on kaikkien tasapuolisesti noudatettava. Professorilla ei ole erioikeutta polttaa juhannuskokkoa kiellon aikana, perussuomalaisilla nuorilla ei ole erioikeutta toimia rasistisesti eikä puolueen varapuheenjohtaja kosta virkamiehille heidän virkatoimiaan. Päivi Räsänen voi halutessaan erota kirkosta kenenkään estämättä, mutta perustuslain takaamaa Suomen kansalaisen oikeutta palata kotimaahan ei päätetä torikokouksissa ja sosiaalisessa mediassa.

Toinen vaihtoehto on sitten tietenkin, että jokainen tekee mitä haluaa viranomaisten puuttumatta asiaan. Tosin silloin ei enää puhuta oikeusvaltiosta eikä edes yhteiskunnasta, vaan anarkiasta ja vahvimman oikeudesta.

Eivät nämä oikeusvaltiota vastaan marisevat sitä halua, vaan he haluavat korvata nykyisen lainsäädännön omallaan. Sen noudattamista kyllä valvottaisiin ankarasti, kuten totalitarismissa aina tehdään.