Mitä tekee hallitus?

Uutisoinnista päätellen Rinteen hallitus ei tee mitään muuta kuin kaavailee puoluetuen nostamista. Hallitusohjelmassa ei sellaisesta puhuta mitään, mutta kuten monesti olen jo ennättänyt kolme viikkoa kestäneen hallituskauden aikana kertoa, niin sekä opposition että monen median mielestä hallitus tulee epäonnistumaan ihan kaikessa. Työllistämistoimet tulevat epäonnistumaan heti, jos aktiivimalli puretaan, velkaa otetaan lisää ja koulutukseenkin satsataan aivan liian vähän. Myös liikenneinvestoinnit ovat riittämättömiä.

Kuitenkin hallitus on antanut ensimmäisen lisätalousarvion, josta eduskunta keskusteli eilen. Odotin Ylen mainitsevan asiasta jotain tv-uutisissa, mutta turhaan odotin. Lehdissäkään asiasta ei juuri kerrota. Näköjään nykyisin pitää mennä Kansan Uutisten sivuille saadakseen tietää jotain eduskunnan tapahtumista, ja kuten tiedetään, niin vasemmistolainen lehtihän on politiikkaa, kun taas puolueeton media ei ole.

No, luetaan sitten niitä poliittisia uutisia. Hallitus on siis esittänyt lisäbudjetissa 600 miljoonan euron liikennehankkeiden käynnistämistä, ja niiden vaikutus on 7 400 henkilötyövuotta. Työllisyysvaikutus suuntautuu kotimarkkinoille tilanteessa, jossa rakentaminen näyttää hieman hiipuvan. Hankkeiden joukossa on useita ratahankkeita, muun muassa Helsinki–Tampere pääradan kehittämisen suunnitteluun 11 miljoonaa euroa. Edellisellä hallituskaudella tähänkin hankkeeseen annettiin pyöreät nolla euroa.

Lisäbudjetissa arvioidaan valtion tulojen lisääntyvän tänä vuonna 208 miljoonaa euroa,  joten lisäbudjetti vähentää valtion nettolainanoton tarvetta 136 miljoonaa euroa. Eivät nämä luvut hatusta tempaistua toiveajattelua ole, vaan ne perustuvat tähänastiseen tulokehitykseen ja valtiovarainministeriön arvioon.

Lisäbudjettiin sisältyy myös 20 miljoonan euron lisämääräraha ammatillisen koulutuksen järjestäjille opettajien ja ohjaajien palkkaamiseksi. Sillä voidaan palkata jo kuluvan vuoden aikana noin 300–400 uutta ammatillisen koulutuksen opettajaa tai muuta opetushenkilöstön jäsentä.

Mikään tästä ei ilmeisesti ole uutisoinnin arvoista. Ihan kuin vallan vahtikoira olisi nukahtanut negatiivisia uutisia odotellessaan. Kun niitä ei juuri nyt ole näkyvissä, niin sitten ollaan hiljaa.

Saatan muistaa väärin, mutta mielestäni edellisen hallituksen tekemisistä uutisoitiin eri tavalla ja ainakin enemmän. Jopa itse pääministeri ilmestyi puhumaan kansalaisille parhaaseen katseluaikaan kuin maan isä. Silloin olikin tiedossa kipeitä leikkauksia, jotka oli kerta kaikkiaan pakko tehdä. Niillä leikkauksilla jäädytettiin sekä indeksit että investoinnit, ja niillä likipitäen tuhottiin ammatillinen koulutus. En kuitenkaan muista, että leikkauksia olisi erityisemmin kritisoitu. Ne kun olivat välttämättömiä toimittajienkin mielestä.

Nyt sitten hallitus ei ilmeisesti tee mitään, ja toimittajat joutavat juoksentelemaan kesätapahtumissa kyselemässä, että maistuuko se jäätelö hyvälle.  Kunhan oppositio saa rivinsä järjestykseen ja alkaa haukkua hallitusta tämänhetkistä paremmin perustein, niin eiköhän se vallan vahtikoirakin palaa taas vartiopaikalleen säestämään edellisestä hallituskaudesta poiketen oppositiota.

***
Kuten monet ovat huomanneet, niin kommenttihin ei ole muutamaan päivään pystynyt vastaamaan. Tämä on tekninen vika, joka korjataan mahdollisimman pian. Pahoitteluni tapahtuneesta.

Kommentit (29)
  1. Uutisissa on tärkeysjärjestys. Valtakunnantelevitsiooni lennätti eilen ja tänään, että brittilehti palkitsi ravintolan Ranskan Rivieralla, kutka osalllistuvat Kepun pj-kisaan,videoiden katselu lisää päästöjä ja että viinaralli kiihtyy..

  2. Johan se on epäonnistunut ennen ensimmäistäkään päätöstään.
    Surkuhupaisaa oppositiolta…

Kommentointi suljettu.