Keppiä, keppiä!

Aktiivimallin purkaminen aiheuttaa suoranaista raivoa monessa sen puolustajassa. Kannatuksen pohjamudissa rypevää keskustaa edustava valtiovarainministeri Mika Lintilä polkee puoluettaan vielä syvemmälle antamalla hallituskumppaneille aktiivimallin purkamisesta tylyn ukaasin. Aiemmin hän Verkkouutisten mukaan palautti työministeri Timo Harakan ruotuun juuri tässä asiassa. Aktiivimallin työllisyysvaikutukset pitää kuulemma ensin selvittää ja korvata ne vastaavilla.

Niitä on selvitetty jo ihan tarpeeksi. Esimerkiksi toukokuussa julkistettu Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen selvitys kertoi, että aktiivimallin tuloksia ei edes pystytä erottamaan nousukauden ja tilastojen siivoamisen tuloksista. Miten voidaan korvata toimet, joita ei pystytä edes mittaamaan? Jos aktiivimalli on niin onnistunut, niin missä ovat kaikki sen ansiosta onnellisesti työllistyneet ja heidän tyytyväiset työnantajansa?

Erityisesti ulkoparlamentaariset voimat ovat nousseet puolustamaan aktiivimallia, jota ne ihan suoraan sanovat kepin antamiseksi. Suomen Yrittäjien pääekonomisti Mika Kuismanen sanoo Kauppalehdessä, että työllistämiseen tarvitaan selkeästi myös keppiä. Hänen mukaansa Timo Harakan aktiivimallin purkamista koskevissa puheissa on mukana “ripaus aatteellisuutta”. Niinhän poliitikon puheissa pitääkin olla, mutta ilmeisesti Kuismasen puheissa ei hänen omasta mielestään ole tippaakaan aatteellisuutta.

Myös osa puolueettomana itseään pitävästä mediasta on lähtenyt mukaan samaan kepin antamisen hurmaan. Iltalehden pääkirjoituksessaan kertoma linjaus on, että työttömien lisäksi myös opiskelijat ovat yhteiskunnan kustannuksella oleilijoita. Erityisesti pistää silmiin väite, jonka mukaan joidenkin mielestä esimerkiksi työtön on oikeutettu työttömyyskorvaukseen, vaikkei hän hae aktiivisesti töitä.

Minä en tunne ketään sellaista, eikä pääkirjoitustoimittaja Kreeta Karvala ilmeisesti tunne ollenkaan nykyistä järjestelmää. Sen mukaan työttömän on korvauksen menettämisen uhalla haettava työtä, oltava työmarkkinoiden käytettävissä ja otettava vastaan tarjottua työtä. Näin asia oli jo ennen aktiivimallia, ja näin se tulee olemaan myös aktiivimallin purkamisen jälkeen.

Mistä tulee tämä hillitön halu antaa keppiä jo valmiiksi vähäosaisille? Onko se tyhmyyttä, ylimielisyyttä, tietämättömyyttä vai vain pelkkää haluttomuutta ymmärtää työttömien asemaa? Mistä on peräisin kuvitelma, että työttömät ja nyt myös opiskelijat vain haluavat loisia toisten kustannuksella haluamatta tehdä työtä?

Minulla ei ole tähän vastausta, mutta uskoisin asenteen olevan sekoitus noita kaikkia. On niin tavattoman helppoa katsoa toisia alaspäin, kun itse on onnistunut säilyttämään työpaikkansa ja jopa menestynyt hyvin. Hyvässä asemassa oleva voi lisäksi olla varma siitä, että saa aina uuden hyväpalkkaisen työpaikan suhteidensa avulla, jos sattuisikin saamaat potkut. Tavallisella ihmisellä ei tällaista verkostoa ole.

Nämä kepin antajat eivät näytä tajuavan, että näillä puheillaan he lietsovat ihan perinteistä vastakkainasettettelua hyväosaisten ja köyhien välillä. Siinä vastakainasettelussa on mukana aatteellisuutta enemmänkin kuin pelkkä ripaus.

puheenaiheet politiikka yhteiskunta
Kommentit (118)
  1. Jarmo Mäkinen
    5.7.2019, 09:43

    Olisikohan kuin Aisopoksen sadussa: happamia…

  2. Suomessa on jo monta vuotta eletty siinä Mielenkiintoisessa tilanteessa, että pienituloisten kohdalla keppi on ainoa mikä voi toimia ja motivoida parantamaan tekemistään ja työtasoaan, mutta parempi tulosten kohdalla vain porkkana esim veroalennuksin toimii. Tosin kukaan ei ole kertonut missä se raja menee kun toimivuus muuttuu porkkanasta kepiksi.

    1. Miten se keppi käytännössä toimii? Itse ainakin, kun edellinen työnantaja meni nurin, jouduin 5kk hakemaan töitä, jos ei ollut, ennen kuin sain uuden duunin. Olin vähällä lopettaa koko prosessin, kun aktiivimalli alkoi kurittamaan jo ennestään pieniä tuloja.

      Kun ihmisille annettaisiin vapaus tehdä mitä haluavat ilman kuritusta, syntyy innovaatioita ja uusia työpaikkoja. Nyt kun on pakko käydä paskakursseilla ja orjatöissä, on samaan aikaan mahdotonta hakea töitä, koska näiltä keppi-kursseilta ei saa olla pois edes oikeuden määräyksestä.

    2. Oliskohan siinä kun tuloista alkaa veroja mennä.

      1. Jos et ole tietoinen työmarkkinatuesta alennetusta sellaista 30.89 /pv menee automaattisesti veroa 20%,vaikka olet ns. töissä josta maksetaan ruhtinaalliset 9 ekee (vertaa kansanedustajien kulukorvaukseen) tuskin herrat tulisivat toimeen 9 vaan tulevatko työttömätkään, ei todellakaan vaikka ilmaisista matkoista ja aterioista nauttivat niin luulevat?!

        1. Tuo on kyllä jännä juttu. Moni oikeaa palkkaa saava ei vaan hahmota, että myös työttömyyskorvauksesta menee vero ja se on se 20%. Jos sen saman summan joka tulee työttömyyskorvauksena maksettaisi palkkana. Niin silloin kyseisestä summasta vero tippuu no varmasti alle 10% reippaasti ja tuskin olen edes väärässä?

          Toinen seikka on tietty se, että tietysti varmasti moni työtön voisi ottaa saman rahan todellakin oikeana PALKKANA oikeassa PALKKAtyösuhteessa. Tälläisiä oikeita PALKKAtyösuhteita voisi olla kuntouttavattyöt joissa on jo moneen kertaan todettu, että se työ on aivan samaa työtä. Jota toiset tekee sillä oikealla PALKALLA ja oikealla työsuhteella ja toiset työttömyyskorvauksella jollain työvoimapoliittisella nimikkeellä, kuten vaikka kuntouttavatyö.

          Ongelma taitaa ollakin siinä, että vaikka tiedetään että työn pitäisi olla oikeaa PALKKAtyötä kuntouttavan sijaan. Niin jostain kumman syystä sitä oikeaa PALKKAtyösopimusta ei haluta tehdä kuntouttavien kanssa. Vaan hommaa pyöritetään loputtomasti orjatyönä esimerkiksi kaupungeissa ja kunnissa sekä kaiken maailman työpajoissa ja tulevaisuudessa varmasti aivan oikeiassa firmoissakin. Tässä ei näytä näkevän oikeaa PALKKAA saava mitään ongelmaa?

          Sen sijaan kuulemma aivan oikein, että työttömät joutuu tekemään samoja hommia työttömyyskorvauksella ja 20% veroprosentilla mitä toiset tekee oikealla PALKALLA ja pienemmillä veroprosenteilla. En viitsi tähän luetella edes koko litaniaa myös kertyvistä eläkkeistä lomista ja sen sellasista oikeuksista mitä kuuluu oikeaan PALKKAtyöhön.

          Mutta ehkä se ajatuksen kulku tällä hetkellä PALKKAtöissä olevilla. Kun joku päivä löytää itsensä 9 euron orjatöistä 20% veroprosentilla. Ja kun ehdotat että tämä pitäisi olla PALKKAtyötä mitä teet. Sulle nauretaan päin naamaa ja ehkä joku opastaa sylki suusta lentäen, että voit pitää turpasi kiinni, koska saat palkkasi työttömyyskorvauksena ja se on kuulemma hyvä palkka. Näin on itselle tehty ainakin.

Kommentointi suljettu.