Tyhjästä nyhjäämistä

Olen ennenkin puhunut twitterjournalismista, joka tuhoaa medialukutaitoa nopeammin kun tuhat selittäjää ehtii tai viitsii uutisia selittää. Nykyisin lehdissä näyttää olevan toimittajan vakanssilla työkseen twitteriä seuraavia ja siellä sanotun kopioijia. Tämä tuotos sitten julkaistaan uutisena. Tämän tietävät twitterin käyttöön erikoistuneet poliitikot, joilla ei ole varsinaisesti mitään sanottavaa. Kunhan trollaavat aikansa kuluksi ja näkyvyyden saamiseksi. Haittapuolena tällaisessa journalismissa on, että monet ottavat nekin ”uutiset” todesta.

Tänään tällainen uutinen näkyy olevan keskustan kansanedustaja Mikko Kärnän uudelleen lämmittämä väite hallituksen sisällä olevasta kiistasta kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneiden jalkapannoista. Tämä keskusteluhan käytiin jo hallitusneuvottelujen aikana toukokuun lopussa, kun joku nimettömäksi jäänyt lähde vuoti tietoja medialle samasta aiheesta. Neuvotteluissa juuri Kärnä ajoi voimakkaasti jalkapantoja, mutta muut eivät ajatukselle lämmenneet.

Nyt Kärnä siis väittää uudelleen, että jalkapannoista on hallitusneuvotteluissa sovittu ja että asista on olemassa myös mustaa valkoisella. Sopivasti se paperi on tietenkin salainen taustamuistio. Muut eivät tällaisesta paperista tiedä mitään. On siis vain Kärnän sana kaikkien muiden sanaa vastaan ainakin siihen asti, kunnes joku sellaisen paperin löytää ja julkaisee. Sen ei pitäisi olla mikään ongelma, sillä kyllä sen voi vuotaa nimettömänä ihan yhtä helposti kuin keskeneräiset hallitusneuvottelutkin.

Itse asiasta kirjoitin jo toukokuuussa, joten ei siitä sen enempää. Toistan vain, että säilöönotto on kallista, ja jos se korvattaisiin jalkapannalla, niin se tulisi yhteiskunnalle halvemmaksi. Jos sitä ruvettaisiin käyttämään säilöönoton lisäksi ja lievemmin perustein, niin se olisi uusi keino rajoittaa vapautta. Kielteisenkään päätöksen saanut turvapaikanhakija ei ole syyllistynyt rikokseen turvapaikkaa hakemalla, eikä kielteinen päätös tee hänestä vartioitavaa rikollista.

Hallitus ei ole tehnyt vielä minkäänlaista esitystä asiasta, joten Kärnä lämmittää vanhaa soppaa tarkoituksenaan vaikuttaa hallitukseen. Toinen vaihtoehto on, että hän vain twiittailee pysyäkseen otsikoissa. Kolmas vaihtoehto on, että hän ei pidä hallituskokoonpanosta, jossa hänen oma puolueensa on mukana, joten hän yrittää saada hallituksen näyttämään riitaiselta. Tähän viimeiseen vaihtoehtoon media tarttuu hanakasti olipa se totta tai ei, sillä media rakastaa hallituskriisin mahdollisuutta.

Ongelmana tällaisessa uutisoinnissa on, että heinäkuun helteiden aikana ja Suomen ollessa lomalla se ei kiinnosta ketään. Sitten saattaa kiinnostaa, jos se salainen taustapaperi vuotaa mystisellä tavalla julkisuuteen.

Kommentit (17)
  1. Voihan se niinkin olla että Kepu salaa (!) haaveilee hallituksen kaatamisesta koska haluaa takasin kokoonpanon Ryhmä-Rämä. Sen poppoon riveissä kun oli paljon hauskempaa kokeilla kaiken näkösiä vähemmän tieteellisiä ihmiskokeita eli kuinka mutkalle tavallinen ihminen saadaan väännettyä tämän yrittäessä selvitä elämästä kunnialla hengissä.

    1. Tälläkin hetkellä Kepun sydänmaalla Pohjois-Suomessa matkaillessani olen tavannut lukuisia henkilöitä, jotka mitä todennäköisimmin äänestävät kepua. Aika monet heistä sanovat asian ihan julkisestikin.

      En voi mitenkään uskoa, että kukaan näistä haluaisi kurmuuttaa työttömiä tai viedä köyhältä leipää suusta. Tuntuukin että Kepuun on istutettu myyriä jonkun muun puolueen toimesta. Vaikka ei kai se niin voi olla, sillä eiväthän he pääsisi eduskuntaan, mikäli näin olisi. Vai pääsisivätkö?

      1. Pohjoispohjanmaalla on paljon lestadiolaisia ja heidän on käsketty äänestää keskuta ja ja koska heiltäihan varmasti kysytään ketä äänestit niin heille taita olla vaikeaa valehdella omilleen kysyttäessä joten he äänestävät sitä mitä on käsketty vaikka sen kysyminen on asiatonta ja tavallaan laitontakin.

      2. Berneri on ainakin niin Kokoomuslainen kuin mahdollista, en vieläkään oikein halua uskoa että hän oli keskustan jäsen. Eikä Sipiläkään sen parempi ollut, molemmat toistivat Kokoomuksen mantraa hallituksessa ollessaan. Köyhille keppiä ja rikkaille valtion omaisuutta halvalla.

  2. Seppo Laitinen
    22.7.2019, 15:16

    Kyllä tämä hra Kärnän touhu on verrattavissa omplukerhojen toimintaan,eli ei tärkeä asia ole mitä puhutaan, vaan se kunhan puhutaan. Uskon, että kansalaiset ovat kuitenkin valppaita tälläisen populismin suhteen, että herra Kärnällä on huoli jo seuraavien vaalien tuloksesta. Hyvä vaan, että tekee itseään vastaisesti työtä.

Kommentointi suljettu.