Tutkittu juttu ja tyhmiä kysymyksiä

Eilen meille uutisoitiin ihan vakavalla naamalla Etlan selvitys, jonka mukaan kiky-sopimukseen liittyvä työajan pidennys tuo vuoteen 2022 mennessä 8 000-16 000 uutta työpaikkaa, ja kiky kokonaisuudessaan tuo niitä jopa 42 000. Tämä on tutkimuksen mukaan totta ”käytetyistä oletuksista riippuen”.

Jostain sarjakuvasta lukemani määritelmän mukaan ainoa oikea tapa tehdä tutkimusta on ottaa halutun lopputuloksen tueksi satunnaislukuja ja nimetä ne oletusarvoiksi. Itse tutkimuksessa tarvitsee sitten vain todistaa näiden lukujen avulla haluttu lopputulos oikeaksi.

Etlan selvityksen lähtökohtana oli Valtiovarainministeriön kaikessa kiireessä vuonna 2016 kikyn tueksi laatima pika-arvio, jonka mukaan kiky tuo uusia työpaikkoja. Nämä luvut otetttiin suunnilleen sellaisenaan uuden selvityksen lähtökohdaksi ja todistettiin ne oikeiksi tutkimuskirjallisuudella, ilman empiiristä tutkimusta. Lopputulos näyttää hyvältä, ja media toitotti asiaa koko päivän lähtökohtaisesti totena. Epäilijöille annettiin puheenvuoro vasta tämän totuuden kertomisen jälkeen.

Nyt kun asia on tutkittu, niin minulla olisi tutkijoille muutamia kysymyksiä.

Miten palkatta tehtävät 24 lisätuntia vuodessa luovat uusia palkkatyöpaikkoja? Ei niitä tekemään uusia ihmisiä oteta, vaan jo palkatut ne tekevät. Jos palkatta tehtävä työ tuo lisää työpaikkoja, niin eikö kannattaisi pienentää palkkaa lisääkin ja ottaa se lopulta kokonaan pois kaikilta, niin saataisiin maahan täystyöllisyys? Kansantalous siinä romahtaisi, mutta ainakin kaikilla olisi työtä. Kukaan ei työllään eläisi, mutta ainakin olisi työpaikkoja.

Teknologiateollisuus ry:n työmarkkinajohtaja Minna Helle sanoo, että työajan pidennys parantaa suomalaisten työllisyyttä, koska se parantaa suomalaisten yritysten kilpailukykyä. Kyllä minä uskon palkatta tehtävän työn olevan yrityksille erittäin tuottoisaa, mutta miten on selitettävissä, että jo heinäkuussa kerrottiin teollisuuden investointien jämähtäneen paikoilleen. Kilpailukyky ja voitot siis kasvoivat, mutta investoinnit eivät. Menikö kikyn tuotto osinkoihin?

Kaikken eniten minua on ihmetyttänyt julkisen sektorin lomarahojen leikkauksen vaikutus suomalaiseen kilpailukykyyn ja vientiteollisuuteen. Tätä yhteyttä ei kukaan ole edes yrittänyt selittää, vaan se annetaan itsestään selvänä totuutena. Miten siis julkisen sektorin lomarahaleikkaus edisti teollisuuden kilpailukykyä vai edistikö mitenkään? Miten julkinen sektori yleensä liittyy vientiteollisuuteen?

En minä näihin tyhmiin kysymyksiin edes odota vastausta, sillä jo pelkkä kysyminen katsotaan suunnilleen rienaukseksi. Ei elinkeinoelämään sidoksissa olevan tutkimuslaitoksen tilaustyötä saa arvostella, vaan se on otettava annettuna.

Leikki ja piruilu sikseen, sillä jokaisen pitäisi tajuta meneillään olevan pelin henki. Syksyn työmarkkinaneuvotteluissa tullaan vääntämään tiukasti varsinkin kikystä, joten aseita varataan täyttä päätä. Hallitus aloittaa kohta budjettineuvottelut, joten edelliseltä hallitukselta suunnilleen kaiken pyytämänsä saaneet työnantajajärjestöt pyrkivät horjuttamaan hallituksen uskottavuutta kaikilla tavoilla.

Kun muistaa tämän kokonaiskuvan, niin uutisten seuraamisesta tulee mielenkiintoisempaa. Heiluttaako koira häntää vai häntä koiraa?

puheenaiheet politiikka yhteiskunta
Kommentit (55)
  1. Ahti Granat
    13.8.2019, 09:34

    En viitsi tuon Sakun arvion päälle enää lisätä: ”mitä minä sanoin”. Sillä niin ilmiselväähän tämä julkisuuspeli on. Olemme vasta alussa, mutta uutisia seuraavan on todella otettava huomioon, kenen etuja julkisuus kulloinkin pyrkii turvaamaan. Niin sanotun tutkimustiedon oikean ja väärän tulkinnan seurassa kuluu mukavasti aikaa, mutta se ei oikeita ratkaisuja juurikaan edistä. Lopulta luottamus esimerkiksi työmarkkinaosapuolten kesken rakennetaan faktoille, ei olettamuksille niistä. Tämä on koettu ja useasti testattu asia. Sama koskee hallituksen budjettineuvotteluita. Siis sakumaista kriittisyyttä nähdyn ja kuullun tulkintaan. Manua siteeraten: ”Kyl lä se siitä!” Ja kadenheilautus päälle.

  2. Joni Pelkonen
    13.8.2019, 09:34

    Tässä paljastui median eräs heikkous: kun artikkelit ovat aina tiivistelmiä pdrmmmistä teksteistä, jää kunnon taustoitus pois. Tässä tapauksessa kyse on työnantajapuolen medioille lähettämästä tiedotteesta, mutta kun median raportoinnin tyyli on aina sama, jää hyvin epäselväksi onko lähde vakavasti otettavaa tietoa vai pelkkää spekulaatiota tai peräti tarkoitushakuista propagandaa. Valtakunnan päälehti ainakin julkaisi tämän pelkkään arvioon perustuvan uuden arvion ihan silkkana totena.

    Tekisi hyvää naputella artikkelin oheen pieni tietonurkkaus jossa taustoitetaan väitteen lähde ja sen poliittiset ja taloudelliset tavoitteet.

    1. Haluamasi journalismi on kommunismia ja stalinismia, jota opettivat Nordenstreng, Hemanus ja Ilkka Kahma Tampereella viattomille toimittajanplantuille. Tämän päivän sanoma on tosi-tv ja cockoloroo, jotka riittävätkin oivallisesti ruoka- ja julkkistarinoiden lisäksi. Yhteiskuntavalistusta saa sitten iltalehtien pääkirjoitussivuilta.

      1. Lea Bäckman
        13.8.2019, 22:14

        Nyt on sitten ”uusi uljas Tampereen yliopisto” kutsunut oikein entisen Elinkeinoelämän valtuuskunnan toimitusjohtajan, Matti Apusen, informaatioteknologian ja viestinnän tiedekunnan työelämäprofessoriksi 1.9. alkaen.

        Mielenkiintoista! Yliopisto on kääntänyt takkinsa totaalisesti, kun Treen teknillinen korkeakoulu, AMK ja entinen kunnianarvoisa Tampereen yliopisto löivät hynttyyt yhteen ja mylläsivät hallinnon palvelemaan saat…. ei ku elinkeinoelämää. Kehitys kehittyy!

      2. Jos ette ole huomanneet. Nykypopulistisessa retoriikassa vihervasureihin kuulunevat kaikki paitsi perussuomalaisten rasistisiipi.

        Kommunistinen on nykytetoriikassa se joka epäilee palkattoman työn mielekkyyttä. Jolla palkattomasti otetaan ihmisten ainoa elämä muita hyödyttävään käyttöön. Jos köyhältä viedään kaikki hänen ainoa elämänsä niin se on nykytetoriikassa ihanaa vapauksien toteuttamista.

        Anteeksi mielipiteeni sanominen ääneen koska olen köyhä en saisi omata omia mielipiteitä asioista.

        1. Ulla Vehaluoto
          15.8.2019, 11:00

          Älä ota sortajan kieltä itseesi.

Kommentointi suljettu.