Kun ikinä ei saa sanoa

Eilinen natsikatsaukseni herätti taas kerran keskustelua sananvapaudesta. Joitain ihmisiä närästää kovasti ennaltaehkäisevä tapani sulkea keskustelu tässä blogissa ja pitää Facebookissa tiukkaa linjaa moderoinnissa. Yli yhdeksän vuoden kokemus kuranheitto-osaston kanssa on opettanut minut olemaan tiukkana. Netin öyhöttäjät etsivät koko ajan vapaata tilaa, ja kun sellaisen löytävät, niin he pyrkivät valloittamaan sen kokonaan. Tieto heikosta moderoinnista leviää, ja heitä ilmestyy hetkessä lisää. Se taas lisää vastaväittäjiä, ja keskustelu menee rähinäksi.

Rajoittaminen menee joillain kovasti tunteisiin. Heillä lienee vahva käsitys omasta ja omien mielipiteidensä ylivertaisuudesta, joten heidän pitää saada sanoa.

Kyseisen henkilön olen estänyt omasta profiilistani jo aikoja sitten, ja eilen estin hänet blogin Facebook-sivulta epäasiallisen kielenkäytön takia. Kun hän nyt kuitenkin on ihan julkisesti kertonut mielipiteensä, niin se on sitten julkinen. Korjataan kuitenkin muutamia argumentointivirheitä ja väärinkäsityksiä.

Ensimmäinen argumentointivirhe on ad hominem. Hän hyökkää omien oletustensa perusteella minun elämäni ja elinkeinojeni kimppuun. Hän sanoo minua kommunistiksi, ja jos noudattaisin perussuomalaisten omaksumaa tapaa, niin voisin tehdä rikosilmoituksen kunnianloukkauksesta. Voisin kysellä oikeudessa myös yli 13 vuotta sitten kuolleen isäni kunnian perään.

Kirjoittaja väittää täysin perusteettomasti minun järjestelevän ilmiantoja Facebookissa. En minä ilmiantoja järjestele, mutta olen kyllä järjestänyt lakiopetusta oikeudessa ja voin tehdä sen jatkossakin. Ei se mukavaa ole, mutta tarvittaessa näen kyllä sen vaivan, ja jos oikeuteen mennään, niin vastapuoli häviää. Ainakin tähän asti on hävinnyt.

En yleistä jutussani kaikkia perussuomalaisia natseiksi. Sanon natseiksi vain niitä, jotka oikeasti ovat sitä. Jos joku perussuomalainen kokee natsiksi sanomisen koskevan itseään, niin sillehän minä en mahda mitään.

Se siitä puolesta, ja nyt kerrataan taas ne sananvapauden perusteet. Sananvapaus ei tarkoita julkaisemispakkoa. Kenelläkään ei ole ehdotonta oikeutta saada sanoa ihan mitä tahansa ihan missä tahansa. Sosiaalinen media on hämärtänyt tämän aiemmin itsestään selvän asian. Perinteiset lehtien yleisönosastot ovat aina valikoineet julkaisemansa kirjoitukset, eikä kukaan ole pitänyt sitä sananvapauden rajoittamisena.

Ihan sama periaate on sosiaalisessa mediassa. Omilla sivuillaan saa sanoa ihan mitä tahansa kenenkään ennalta estämättä, kuten näistäkin kuvista näkyy. Seuraukset voivat sitten tulle jälkikäteen, ja niin voi käydä tässäkin tapauksessa. Toisten sivuilla ei kuitenkaan kenelläkään ole oikeutta sanoa välttämättä yhtään mitään. Siitä päättää vain ja ainoastaan sivun ylläpitäjä.

On ikävää nostaa tällä tavalla yksi kirjottelija näkyville, mutta hän edustaa monia muitakin, ja minä olen ikävä ihminen. Tarvittaessa osaan olla vielä tätäkin ikävämpi. Oma lähestymistapanne ratkaisee.

***
Tätä juttua ei voi kommentoida, kuten varmaan jo arvasittekin.