Nojatuolietsivät

Kun Porvoossa ammuttiin kahta poliisia, niin sosiaalisessa mediassa alkoi se tavallinen mylläkkä. Tekijät tiedettiin maahanmuuttajiksi tai jopa islamistiterroristeiksi, ja erityistä moitetta sai poliisin tiedottaminen. Ei taaskaan kerrottu kansalle mitään, ei pidetty poliitikkoja ajan tasalla. Kansanedustaja Mauri Peltokangas (ps.) jyrisi videolla komentajan äänellä, että nyt, jumaliste, niitä tuntomerkkejä heti.

Erityisesti perussuomalaiset poliitikot huudattivat omaa laumaansa puheenjohtajansa esimerkin innoittamana. Laumahan innostui, ja suvakkipoliisi sai taas kuulla kunniansa.

Joku toimittaja voisi ihan asiakseen kysyä, mikä syy perussuomalaisilla on lietsoa epäluottamusta poliisiin ja suorastaan yllyttää viranomaisten toiminnan haittaamiseen. On ihan varmaa, että tällainen kommentointi saa monet lähettämään turhia viestejä poliisille, vaikka suurin osa tyytykin vain toistamaan Mestarinsa sanoja. Piruilen Mestarista ihan tahallani, sillä eilen illalla näin kymmeniä postauksia, joissa toistettiin Halla-ahon sanoja niitä vain hiukan muuttaen. Näin päästään sanomaan, että ihan itse ajattelin.

Miksi nämä poliitikot kuvittelevat poliisin olevan tiedotusvelvollinen heille ja kaikille kansalaisille jokaisen poliisioperaation yksityiskohdista jo niiden suunnitteluvaiheessa? Luulevatko kansanedustajat ja puoluejohtajat olevansa parempia operatiivisia johtajia kuin poliisijohto? Miksi poliisin toiminnan ylle pitää tällaisessakin tilanteessa heittää epäilyksen varjo?

Minä en tiedä. Joskus tekisi mieli epäillä, että näin kosiskellaan rikollisen kansanosan suosiota. En myöskään sulje pois pelkän tyhmyyden mahdollisuutta.

Sen minä tiedän, että poliisi tiedottaa tutkinnallisista syistä harkiten ja vain tarpeellisiksi katsomistaan asioista. Etsittävien rikollisten ei pidä tietää sitä, mitä kaikkea poliisi tietää, ja jos poliisi tiedottaisi kaikesta tietämästään koko ajan, niin sitten sen tietäisivät rikollisetkin ja voisivat toimia sen mukaan.

Poliisi toimi tehokkaasti ja otti kaksi miestä kiinni alle vuorokaudessa. Heidän osuutensa Porvoon tapahtumiin selviää pian, ja niin selviää koko tapauskin. Siihen ei tarvita yhtään poliitikkoa leikkimään poliisikomentajaa eikä yhtään netissä huutavaa nojatuolietsivää vaatimaan tehokkaita toimia ja reaaliaikaista tiedottamista. Operatiivinen toiminta ei kuulu poliitikoille ja kansalaisille millään tavalla.

Laitetaan vielä lopuksi vastuunsa tuntevan poliitikon kiittävä ja kannustava viesti, josta muutkin saisivat ottaa oppia.

***

Täällä ei kannata edes yrittää sitä samaa poliisivastaista mölinää, tai kommentointi loppuu heti.

puheenaiheet politiikka yhteiskunta
Kommentit (2)
  1. Geek Rousbeer
    26.8.2019, 10:26

    Olisi kyllä aiheellista jonkun toimittajan esittää poliisin tiedottamisesta nillittäville ja kaikilla rikoksilla somessa ratsastaville kysymykset, joita tässä kolumnissa esitetään, kuten mitä kommenteilla tavoitellaan – lynkkausporukoiden koollekutsuntoja ja miten uskotaan kommenttien edistävän poliisin tutkintaa?

  2. sakutimonen
    26.8.2019, 10:40

    Ihan odotetusti kommentoiniti pitää sulkea heti alkuunsa. Jotkut eivät ikinä opi.

Kommentointi suljettu.