Kahdella hevosella

Mielikuviin perustuvalle poliittiselle propagandalle on tyypillistä, että sen ei tarvitse olla johdonmukaista. Samasta asiasta voi olle kahta tai useampaakin eri mieltä tapauskohtaisesti, kunhan vain perimmäinen tarkoitus on sama.

Tätä menetelmää käyttävät perussuomaiset. Heille ei tuota mitään ongelmaa vaatia yhtenä päivänä naisten ja lasten silpomisesta kovia rangaistuksia ja pitää sen sallimista perusteena lakkauttaa oleskelulupa huoltajilta. Toisena päivänä ollaankin sitten sitä mieltä, että koska silpominen on eräissä maissa yleinen tapa, niin sen uhka ei ole mikään peruste suojelulle.

Näinhän tässä kävi, kun eduskunnassa keskusteltiin viime viikolla tyttöjen sukuelinten silpomisen kieltämistä koskevasta kansalaisaloitteesta. Sekä Jussi Halla-aho että Riikka Purra vaativat silpomisesta kovia rangaistuksia ja Halla-aho lisäksi oleskeluluvan lakkauttamista. Kun sitten muutama päivä myöhemmmin Mikko Kärnä nosti esille KHO:n heinäkuussa tekemän päätöksen viranomaisen velvollisuudesta tutkia silpomisuhka turvapaikkaa ja oleskelulupaa käsiteltäessä, niin se on Purran mielestä vetovoimatekijä. Purra on sitä mieltä, että myös silpomisen vaarassa olevat pitää voida palauttaa kotimaahansa, koska silpominen on siellä yleinen tapa.

Voisin tietysti selittää tuota KHO:n päätöstä enemmänkin, mutta totean vain lyhyesti sen päätyneen KHO:n ratkaistavaksi sen takia, että siinä tutkittiin oikeutta esittää uusi perustelu turvapaikanhaulle vasta ylemmässä oikeusasteessa. KHO:n mukaan silpomisuhka on niin painava peruste, että perustuslaissa säädetty julkisen vallan velvollisuus turvata perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien toteutuminen, ulkomaalaislaissa säädetty viranomaisen selvittämisvelvollisuus, kansainväliset velvoitteet sekä palautuskiellon ehdoton luonne velvoittavat Maahanmuuttovirastoa tutkimaan asian uudelleen.

Purran mielestä siis ei pitäisi tutkia uudelleen, vaan koska lähtömaan tapa on mikä on, niin naiset ja tytöt voidaan palauttaa sinne silvottaviksi. Muutenhan silpomisen pelossa pakoon lähteviä voisi tulla lisää.

Se on vähän sama asia kuin jos useampi ihminen putoaisi jäihin mökkirannassani ja yksi onnistuisi nousemaan pois avannosta, niin tuuppaisin hänet sinne takaisin. Jäihin hukkuminen on maan tapa, joten kaikki saavat hukkua sinne. Jos pelastan tämän yhden, niin siitä tulee merkittävä vetovoimatekijä ja kohta minun rantaani tulee lisää jäihin putoajia.

Silpomisen hirveydestä ei kukaan liene eri mieltä, ja se on rikoslaissa säädetty rangaistavaksi jo nyt törkeänä pahoinpitelynä ja pysyvän ruumiinvamman tuottamisena. Sen säätäminen erikseen rangaistavaksi ei ole välttämätöntä, mutta ainakin se korostaisi teon rangaistavuutta. Tätä mieltä ovat myös perussuomalaiset. Heidän mielestään rikoksen ennaltaehkäisy ei kuitenkaan kuulu meille.

Hukkuvat menkööt kotiinsa ja opetelkoot uimaan.

Kommentit (25)
  1. Merja Nurmi
    15.9.2019, 11:04

    Länsimaissa kasvanut, luullakseni kouluja käynyt nainen, jonka mielestä pikkutyttöjen silpominen on okei, jos vaihtoehtona on se, että hän joutuisi ehkä tinkimään omasta mukavuudestaan. Sehän se perimmäinen pelko on, että entäs jos Minä joudun kerran vuodessa jättämään sunnuntaipullan väliin. Yököttää.

  2. Joni Pelkonen
    15.9.2019, 11:15

    Eli jos aviomies päättää Suomessa pamauttaa vaimoaan turpiin, se ei Purran mielestä ole peruste suojella vaimoa esimerkiksi tarjoamalla hänelle paikkaa turvakodissa, koska puolison pahoinpiteleminen on Suomessa niin yleistä (Suomessa on EU:n toiseksi eniten väkivaltaa naisia kohtaan). Tämä selvä?

Kommentointi suljettu.