Aikuisten lastentarha
Eilinen eduskunnan budjettikeskustelu osoittautui juuri sellaiseksi kuin oletin. Tai oikeastaan vielä pahemmaksi, sillä asiallisen asian lisäksi näyttävät kadonneen myös käytöstavat. Kun ei ole mitään järkevää sanottavaa, niin se korvataan kovalla kielenkäytöllä ja suoranaisella valehtelemisella.
Kokoomuksen ryhmäpuheenvuoron mukaan ruvetaan taas leikkaamaan lapsilta ja lapsenlapsilta ottamalla velkaa, ikään kuin yksikään hallitus ei olisi koskaan aiemmin ottanut velkaa. Edellinen hallitus otti velkaa enemmän kuin moni muu, säästi leikkaamalla köyhiltä ja antoi rahat hyvätuloisten veronkevennyksiin. Kun niitä jälkiä nyt paikataan, niin pääministeri Rinteen lupauksiin ei kuulemma voi luottaa. Melkoista puhetta puolueelta, joka ennen vuoden 2015 vaaleja lupasi olla leikkaamatta koulutuksesta, mutta hallitukseen päästyään leikkasi ensimmäiseksi juuri siitä.
Hoivapalveluiden hoitajamitoitus on tietenkin väärin tehty, koska vuoden 2020 budjetissa ei kokoomuksen mukaan ola siihen rahaa. Nyt tehdään vuoden 2020 budjettia, ja siihen on varattu ensi elokuun alussa voimaan tulevaan henkilöstömitoitukseen rahaa 1 300 hoitajan palkkaamiseen. Valtiovarainministeri Mika Lintilän mukaan lisää päätöksiä tehdään sitten, kun mitoituksestakin päätetään. Ilmeisesti oppositiossa on unohdettu, että budjetti tehdään vuodeksi kerrallaan, ja joka vuosi tehdään parikin lisäbudjettia. Myös vuoden 2023 budjetin laatii vielä nykyinen hallitus.
Kokoomuksen mukaan pitäisi yhtä aikaa satsata ja säästää. Hoitajamitoitukseen, kolutukseen ja kaikkeen muuhun pitäisi olla rahaa, mutta samaan aikaan pitäisi myös välttää velanottoa ja säästää. Sitä ei kuitenkaan kerrota, pitäisikö säästää eli leikata kolutuksesta vai hoidosta. Edellistä hallituskautta kun muistellaan, niin ilmeisesti molemmista. Sen lisäksi tietenkin leikattaisiin köyhiltä ja annettaisiin työttömille keppiä.
Velalla pelotteleminen uppoaa aina kansalaisiin, jotka kuvittelevat valtion talouden olevan samanlaista kuin heidän oma kotitaloutensa. Velka on kuitenkin valtion huolista pienimpiä, kuten Jan Hurri toteaa Taloussanomissa.
Ehdottoman pohjanoteerauksen puolueena teki taas kerran perussuomalaiset, jonka ryhmäpuheenvuoro oli jostain rinnakkaistodellisuudesta. Kuulemma köyhiä kuritetaan eniten, vaikka tulonjakolaskelmat osoittavat juuri pienituloisimpien hyötyvän budjetista eniten. Hallitus ei anna rahaa ammattikouluihin, vaikka juuri niihin tuli lisärahoitusta jo tämän vuoden lisäbudjetissa, ja ensi vuoden budjetissa tulee lisää. Hallitus edistää euromaiden yhteisen budjetin perustamista, vaikka sellaisesta ei budjetissa sanota mitään. Hämmästyttävin oli väite, jonka mukaan 1990-luvun lama oli eurokriisi, vaikka euro otettiin käyttöön tilivaluuttana 1999 ja käteisvaluuttana vasta 2002.
Näin siinä käy, kun puoluetta ei koskaan ole kiinnostanut mikään muu kuin maahanmuuton vastustaminen. Eduskuntaan on äänestetty ihmisiä, joita ei kiinnosta mikään muu edes alkeiden vertaa. Yleistieto on huopatöppösen luokkaa ja puheet samanlaista tyhjää lätinää kuin hevosen veteen paskantaminen, kuten 84-vuotias äitini totesi keskustelua seuratessaan.
Ja ajatelkaapa, että tämä tasokas budjettikeskustelu jatkuu vielä koko viikon. Onneksi tuota aikuisten lastentarhan kiljuntaa ei lähetetä enempää suorana koko kansalle. Tai ehkä pitäisi. Ehkä edustajat palautetta saatuaan itsekin miettisivät, että tällaistako varten heidät on eduskuntaan valittu.
Kiitos Saku,voisko tuon asian selvemmin sanoa.😄
Ei.
Kiitti Saku taas. Tiedän ihmisiä, jotka eivät lue muuta kuin korkeintaan autonmoottorin kokoamisohjekirjaa, tunkevat kaikki roskansa samaan sankkoon, ajavat Prismaan ja Lidliin toiseen kaupunkiin tarjousten ja jonkun hiivapaketin perässä. He myös haukkuvat maahanmuuttajia, ja uskovat kritiikittömästi kaiken mitä Mestarinsa valehtelee. He vastustavat ilmastoaktivisteja ja ihailevat Trumpia ja Putinia, sekä muita autoritäärisiä vallanpitäjiä. Heitä yhdistää se, että he äänestävät perussuomalaisia kuvitellen, että puolueensa suuruus on yhtä kuin totuus. He ovat harhaanjohdettuja ihmisiä.
Seuraavaan kolumniin voisi ottaa aiheeksi että rikkaiden veroetuihin ei puututa tämänkään hallituksen toimesta.
Olettehan huomanneet kuinka Orpo on muistutellut kepua ja Rpt:tä huolehtimaan siitä ettei rikkaiden veroetuihin puututa.
SUOMALAISESSA verojärjestelmässä on kenties yksi erikoisuus ylitse muiden: listaamattomien yritysten osinkojen kevyempi verotus. Asiantuntijoiden mukaan se aiheuttaa kansantaloudelle lähinnä haittaa, mutta hyödyttää rikkaimpia
HS:n tiedot: Keskusta ja Rkp torppasivat rikkaita suosivan veroedun poistamisen https://www.hs.fi/politiikka/art-2000006266287.html?share=dd8b92af80963bf7b5bbe14dfa3ee5b5
Miten sellainen olisi mahdollista? Enemmän ja vähemmän hyvinvoiva keskiluokka takaa äänestyskäyttäytymisellään omistavan luokan etuoikeudet.
Ihan ensimmäseksi-seuraavaksi olisi syytä perua kahden edellisen hallituksen tekemät suuri- ja keskituloisten veronalennukset. Ne voi aivan hyvin markkinoida samanlaisina ”kipeinä mutta tässä tilanteessa välttämättöminä” toimenpiteinä kuin markkinoitiin Sipi-Orpon köyhien nuijimiset. Mallisanontoja löytyy vaikka hurumykke, kun vaivautuu muistelemaan aikaa muutamaa vuotta takaperin. Minä ainakin ihan nauttisin, kun kuulisin Lintilän perusteluja YLEssä, toimittajien kovasti ymmärtäessä.