Miksi näistä ei puhuta?

Viime päivien poliittinen uutisointi on keskittynyt pääministerin eroon, sen taustojen tutkimiseen ja tulevien tapahtumien pähkäilyyn. Siinä sivussa ulkoministeriä ollaan savustamassa ulos lehtijutuilla, joiden todenperäisyys näyttää kyseenalaiselta. Tuossa linkittämässäni jutussa väitetään pöytäkirjan todistavan jotain, jota se ei todista, eikä muukaan ”todistusaineisto” tue jutun väitteitä. Kuten eräs kokenut toimittaja somessa totesi, niin spekulointi, pohdinnat ja tulkinnat kuuluvat journalismiin, mutta eivät uutismaisiin juttuihin. Niitä esitetään kolumneissa.

Tänään uutisoidaan puoluekannatusmittauksen lisäksi erityisesti SDP:n sisällä käytävästä Ruusujen sodasta Sanna Marinin ja Antti Lindtmanin kannattajien välillä. Minun kentältä kuulemani perusteella mitään sotaa ei ole, vaan se on median keksintöä. Kenttäväki on yleisesti ottaen sitä mieltä, että kumpikin käy, vaikka oma suosikki saattaakin olla valittu.

SDP:stä puhuminen sataa SDP:n laariin, ja ainakin tv:ssä näkemäni perusteella puolueen puheenjohtajaksi on vain kaksi hyvää vaihtoehtoa.

Kun media keskittyy uutisoimaan siitä, miltä asiat näyttävät, ovat Rinteen lyhytikäisen hallituksen teot päässeet unohtumaan kokonaan. Tähän asti on keskitytty huutelemaan sen vappusatasen ja muiden muka petettyjen lupausten perään, mutta kun niitä lupauksia nyt toteutetaan, ollaankin ihan hiljaa ja toivotaan, että kukaan ei huomaa.

Eilen presidentti vahvisti lait perusturvan eli peruspäivärahan, työmarkkinatuen ja vähimmäismääräisten sairaus- ja vanhempainpäivärahojen korottamisesta, lapsilisän yksinhuoltajakorotuksen korottamisesta sekä lapsilisän korottamisesta 4. ja 5. lapsen osalta. Samassa istunnossa hän vahvisti myös lait takuueläkkeen ja pienimpien kansaneläkkeiden korottamisesta.

Siinä on alku sille vappusataselle, jota kukaan ei ole koskaan luvannutkaan antaa kerralla.

Tämän perusturvan parantamisen lisäksi hallitus ennätti ennen toimitusministeristöksi muuttumistaan esitellä eduskunnalle aktiivimallin purkamisen ja subjektiivisen päivähoito-oikeuden palauttamisen sekä satsata koulutukseen 300 miljoonaa euroa lisää. Lisäksi ehdittiin purkaa indeksijäädytykset, jotka koko edellisen hallituskauden ajan estivät tukien nousemisen elinkustannusten nousemisen mukaisesti.

Kuka tahansa uuden hallituksen kokoaakin ja olipa pääministerinä Marin tai Lindtman, tulee uusi hallitus jatkamaan tätä työtä. Sen varmisti keskustan puheenjohtaja Katri Kulmuni sanomalla tv:ssä, että hallitusohjelmasta ei muuteta pilkkuakaan.

Jostain syystä näistä asioista ei puhuta, vaan syötetään kansalle jatkuvasti sellaista käsitystä, että Rinteen hallitus ei ennättänyt tehdä mitään. Hallitus toimi täsmälleen hallitusohjelman mukaisesti ja paransi kaikkein heikoimmassa asemassa olevien asemaa. Opposition mielestä tämä on tietenkin holtitonta taloudenpitoa ja hyvinvointiyhteiskunnan rahoitusperusteiden murentamista. Opposition mielestä taloutta pitää hoitaa antamalla hyvätuloisille veronkevennyksiä ja rahoittamalla ne köyhiltä leikkaamalla.

Tänäänkin toimittajat ahkeroivat työssään ja saamme lukea politiikan uusimmista käänteistä. Meille kerrotaan, että joku on sanonut jotain, ja joku toinen vastannut siihen jotain muuta. Ne äänestäjiä oikeasti kiinnostavat asiat eivät näytä kiinnostavan mediaa.

Toimittajien kannattaisi joskus tulla ulos omasta kuplastaan ja kysellä kansan mielipiteitä näistä asioista.

Kommentit (78)
  1. Kiitos taas tekstistäsi! Mistään muualta näitä samoja asioita ei tahdo löytää yhtä tiiviisti ja jämäkästi jäsenneltyinä.

    Pieni pyyntö vielä kiitoksen loppuun. Poista tekstistä kaikki ”niin”-sanat, sillä siten lukukokemus jämäköityy entisestään.

    1. sakutimonen
      5.12.2019, 09:45

      Kiitos vinkistä, pitääpä kiinnittää enemmän huomiota tekstin rakenteeseen.

      1. Jari Vaittinen
        5.12.2019, 11:24

        Kyllä asiasisältö on kuitenkin se tärkeä asia, kuten tähän asti on ollutkin. Minua ei muutama niin-sana häiritse😁😁

    2. jari Liedes
      5.12.2019, 13:14

      Löysi yhden ”niin”sanan, varmaankin oli väärässä paikassa?

      1. sakutimonen
        5.12.2019, 13:41

        Poistin muutaman niin-sanan, ja teksti tosiaan jämäköityi.

  2. Hiton paljon on ennätetty puolessa vuodessa tehdä hyvää, kun edellinen jallitus tarvitsi 4 v tehdäkseen kaikkea pahaa.

    1. Hallituksen tekemä hyvä on lähinnä edellisen hallituksen pahan kumoamista. Jos seuraavass hallituksessa on taas pahaa porukkaa päättämässä asioista, mikä näyttää koko ajan todennäköisemmältä median levittämän propagandan vuoksi, kaikki mitä tämä hallitus saa aikaan voidaan niinikään tehdä tekemättömäksi, ehkä vielä korkojen kera.

      Ainoa syy siihen että SSS-hallitus ei saanut aikaan peruuttamatonta vauriota oli se, että sote-uudistusta ei saatu maaliin. Ja koska sen uudistuksen läpi runnominen oli hallituksen päätavoite (juuri sen takia että sitä ei noin vain kumottaisi) ei se voinut keskittyä muun pahan tekemiseen samalla tarmolla kuin se normaalisti olisi, mistä syystä nykyinen hallitus ehtinee korjata vauriot ennen seuraavia vaaleja; ensi kerralla ei välttämättä käy yhtä hyvä tuuri.

      1. Mikko Ilmen
        7.12.2019, 00:37

        Niinhän sitä aina sanotaan, jotta kun edellinen hallitus teki sitä sun tätä, ja menee niiden mokien korjaamiseen taas koko hallituskausi.

        Meiltä puuttuu todelliset päättäjät, ja jotka uskaltavat seistä kulloinkin edustamansa oikeaksi katsomansa ideologian kannalla hamaan loppuun asti. Vai onko nuo poliittiset tavoitteet vain keppihevosia poliitikoiden henkilökohtaisissa omissa tavoitteissa?

        Juuri tämän esittämäni hypoteesin vuoksi ei niin yleishyödylliset yhteisöt (yhteiskunnan kannalta) saavat kuin lahjaksi ns. sosiaalisen tarpeen luoman tilaisuuden.

        Sipilän vetämä hallitus oli poliittisen järjestelmämme yksi versio, ja Rinteen hallitus oli ajallisesti siitä seuraava. Vastaväitteitä odotan?

        Eli jos tämä ns. demokratiamme menee siihen suuntaan, että sitä kuuluisaa hillotolppaa ei malteta odottaa, ja poliitikot touhuavat kukin omiansa. Niin kannattaa laittaa soimaan vaikka Lordin Hard Rock Halleluja ja perään virsi 440 vanhasta virsikirjasta.

        1. Anssi Piirainen
          7.12.2019, 16:11

          Samaa mieltä. Suomi on ajettu erittäin pahaan kriisiin 90 luvulta asti. Palkankorotukset annettu verohelpotuksina ja nostettu välillisiä veroja, eli tasaveroja. Poistettu pääoman tuloista kuntavero ja sotu-maksut. Ulkoistettu palveluita halvemmille sopimuksille ja ulkomaalaisille yrityksille. Nämä kaikki ovat aiheuttaneet veropohjan muutoksen, jota kukaan ei uskalla muuttaa.

Kommentointi suljettu.