Perinteisin menoin

Itsenäisyyspäivää on taas vietetty perinteisin menoin. Viime vuosina olemme saaneet totuttujen perinteiden lisäksi myös natsit marssimaan kaduillemme. Poliisi kielsi väliaikaisessa toimintakiellossa olevan pohjoismaista natsivaltiota tavoittelevan PVL:n marssin, mutta se järjestettiin kuitenkin.

Järjestäjänä oli nimellisesti Soldiers of Odin, jota mediassa sanotaan äärioikeistolaiseksi katupartiojärjestöksi. Lisäksi median mukaan jyrkästi kansallismielinen 612-yhdistys järjesti soihtukulkueen, johon nämä kansainväliset katupartioijat tavan mukaan liittyivät. Kaikki eivät edes viitsineet piilottaa natsitunnuksiaan, vaikka järjestäjät olivat sitä edellyttävinään.

Jo vuosia tämä on jatkunut, mutta julkisella sanalla on yhä vaikeuksia sanoa natseja natseiksi ja äärioikeistolaisia äärioikeistolaisiksi.

Poliisi aikoo kuulemma selvittää jälkikäteen Soldiers of Odinin marssin yhteydet kiellettyyn natsijärjestöön. Sen ei pitäisi olla vaikeaa, vaan sen voi selvittää yhdellä ainoalla sosiaalisessa mediassa leviävällä kuvalla.

Jos joku ei tiedä, niin iskulause Blood and Honour kuuluu alkukielellä Blut und Ehre, ja se oli Hitler Jugendin tunnuslause. Natsitervehdyksestä ei voi erehtyä, ja eri kielillä huudettu Eläköön voitto on saksaksi tietenkin Sieg Heil.

Natsiyhteyden voi siis selvittää helposti, ja sen olisi voinut tehdä jo paikan päällä. Jälkikäteen selvittämisestä ei ole mitään hyötyä, mutta ymmärrän kyllä poliisin toimintaa. Marssin keskeyttäminen olisi saanut tuon sakin hajaantumaan ympäri kaupunkia, mutta nyt porukka pysyi koko ajan valvonnan alla.

Mitä näille pitäisi tehdä? En tiedä, sillä natsitunnuksia tuskin saadaan kiellettyä maassa, jossa äärioikeistolaista natsiksi ja rasistiksi sanova toimittaja tuomitaan kunnianloukkauksesta. Päättäjämme eivät edes huomaa tätä uutta perinnettä, sillä he ovat jokavuotisessa kättelyseremoniassa esittelemässä juhlapukujaan ja kunniamerkkejään. Suurin osa kansasta puolestaan katsoo tätä seremoniaa tv:stä.

Myös natsien vastustamisesta on tullut vain uusi perinne. Jokavuotiseen tapaan natseja vastustavaan mielenosoitukseen osallistui kolme kertaa enemmän ihmisiä kuin näille marsseille, ja minäkin olen jo monta vuotta kirjoittanut asiasta jutun. Aina on sanottu, että näen harhoja, sillä ei meillä ole natseja. Nyt alkaa jo kyllästyttää.

Jos tämä kansa oikeasti haluaa natsit kaduilleen ja äärioikeiston valtaan, niin sen pitää saada haluamansa. Ehkä silmät avautuvat sitten, kun nämä nyt kaduilla marssivat liittoutuvat poliittisesti valittujen päättäjiemme kanssa. Jotain voi päätellä natsimarssilla toistetuista iskulauseista, joissa poliittisia päättäjiämme sanottiin nimeltä mainiten kansanpettureiksi. Tänä vuonna kuulemma yhden puoluejohtajan nimi jäi mainitsematta.

Kommentit (64)
  1. Lasse Kosonen
    7.12.2019, 09:50

    Niin onko näillä natseilla joku mielipuolue jonka johtaja ei ole niin sanotusti maanpetturi ?

    1. Osa näistä sietää persuja, selvä se. Vai olikohan kysymyksesi retorinen, jopa hirtehinen…

      1. Jaani Kääpä
        7.12.2019, 18:35

        Itse veikkaan, että antipatiat tuota kansallismielistä, äärioikeistolaista puoluetta jota johtaa mies, joka pitää ihmisoikeuksia turhina on oikeasti liitossa näiden kanssa.

        Puhujia löytyy Persuissa natsien tapahtumiin ja toisinpäin. Ollaan yhteyksissä ja liitossa äärioikeistolaisten, ulkomaisten, toimijoiden kautta.

        SoD ja PVL ovat ruskeat paidat, Suomen Sisu on tavallaan SS (jopa lyhenne sopii)… Sitten on tietysti PUOLUE.

  2. Tanja Takalo
    7.12.2019, 09:52

    Nuoria miehiä vetää joukkoihin laumaeläimen vaistot, ja harhakuvitelma naisista, joille joukkoihin kuuluva voi tehdä mitä mielii. Näissä märissä päiväunissa naiset ovat tyhjäsilmäisiä, tahdottomia epäihmisiä, jotka lähinnä vain hengittävät, tarjoilevat, siivoavat ja levittävät reisiään. Jos joku yrittää edes hiljaa mainita tasa-arvon, ja naisten itsemääräämisoikeuden niin hänestä tulee maali joka pyritään hiljentämään mahdollisimman nopeasti. Minä ilmoitin tyttäreni itsepuolustuskurssille, ja katsoin linnan juhlat 😒

    1. Nauramalla natsit suohon, sillä niistä päästään, samoin kuin kaikenkarvaisista ”mestareista”!

      Minun mielestäni uusnatsismi on patriarkaatin viimeisiä korahduksia.

Kommentointi suljettu.