Kiky kivenä kengässä

Työehtosopimusneuvottelujen käymisen huomaa puheista ja erityisesti uutisista. Työnantajapuoli sanoo, että mahdollisesti tulossa olevat lakot aiheuttavat miljarditappiot yrityksille ja romauttavat sekä viennin että bruttokansantuotteen. Uutisia seuraava kansalainen miettii, että ehkä siinä tapauksessa kannattaisi mieluummin maksaa pikkuisen lisää palkkaa kuin kärsiä sellaiset tappiot.

Keskitetyistä sopimuksista itse irtisanoutunut EK puuttuu neuvotteluihin julistamalla kikyn tuoman työajan pidennyksen olevan pysyvä, kun taas työntekijäpuolen mielestä talkootyö riittää. Kun sopimus päättyy, niin tietenkin se neuvotellaan uusiksi tarvittaessa vaikka kokonaan. Kohta varmaan huudetaan hallitusta apuun, vaikka tähän asti on ehdottomasti vaadittu hallituksen pysyvän erossa työmarkkinaratkaisuista.

Erityisesti työnantajapuolen puheissa on vahvaa liioittelua, suorastaan pelottelua. KT Kuntatyönantajat kertoo kikyn tuomasta työajan kuuden minuutin päivittäisestä pidennyksestä luopumisen vaativan kuntiin yli 5 000 uutta työntekijää.

Eihän tätä usko kukaan. Kikyn tarkoitus oli ainakin virallisesti lisätä työllisyyttä, mutta nyt siis myönnetään, että niin ei käynyt. Kikyn kuusiminuuttiset näyttäisivätkin vähentäneen kunta-alan työntekijöitä niin paljon, että tästä talkootyöstä luopuminen vaatisi 5 000 uuden työntekijän panoksen.

Tosiasiassa ei tapahtunut kumminkaan päin. Kiky leikkasi kunta-alalla lomarahoja ja pidensi työaikaa vain säästämisen takia. Suomen kilpailukyvyn ja viennin kannalta tällä ei ollut mitään merkitystä, ei myöskään työllisyyden. Samat ihmiset niitä töitä ovat kunnissa tehneet koko ajan, mutta kikyn solmimisen jälkeen heidän ostovoimansa laski ja työnsä lisääntyi. Puheet talkootyöstä ovat siis oikeutettuja.

Oma kuntani Juuka päätti aikoinaan käyttää työajan pidennyksen työhyvinvoinnin lisäämiseen liikkumalla. Tästä käytiin KT Kuntatyönantajien kanssa melkoista vääntöä, mutta jyrkästä kiellosta huolimatta meillä liikuttiin ja liikutaan yhä. Kaikki työt ovat tulleet tehdyiksi ja sairauspoissaolotkin ovat vähentyneet, eikä yhtään ihmistä ole kikyn takia irtisanottu tai palkattu lisää.

Kyse oli ja on taas pelkästään laskennallisesta määrästä työntekijöitä. Kun kiky tuli voimaan, niin suuret kunnat laskivat pidennetyn työajan tuottaman työpanoksen ja kuinka monta työntekijää sillä voidaan korvata. Tarkoitus oli tehdä sama määrä työtä vähemmällä väellä, joten säästäminen oli ainoa motiivi. Näiden samojen laskennallisten säästöjen perusteella alennettiin myös kuntien valtionosuuksia, ja se aiheutti monelle kunnalle taloudellisia vaikeuksia.

Jos jossain työntekijöitä on näiden laskelmien pohjalta vähennetty, niin sitten on palkattava uusia. Juuri työllistämisen perään huudettiin jo kikyn solmimisen yhteydessä, ja jos kikystä luopuminen nyt työllistää, niin siitä on viimeinkin jotain hyötyä.

Joka tapauksessa näyttää ihan selvältä, että talkootyön aika on ohi. Kun siitä on luovuttu yhdellä alalla, niin ei sitä suostuta tekemään muillakaan aloilla. On ihan turha saivarrella siitä, sisältyykö työajan pidennys itse sopimukseen vai lisäpöytäkirjaan. Kun neuvotellaan sopimukset uusiksi, niin sitten neuvotellaan kaikista kohdista. Erityisesti neuvotellaan ilmaisen työn lopettamisesta.

Kommentit (48)
  1. Kari Heinilä
    14.1.2020, 10:06

    Hyvä kirjoitus, kiitos siitä. Hauskaa nimpparia, kaikesta huolimatta

  2. YLE:n aamu-TV:ssä työnantajaleirin edustaja sanoi että kunta-alan työntekijöille on täysimääräisesti korvattu lomarahaleikkaukset.
    Siis mitä?
    Lomarahani leikattiin kolmena peräkkäisenä vuotena 30% ihan korvauksetta.
    Ja nyt joku todellisesta elämästä vieroutunut kovapalkkainen herra kehtaa suorassa lähetyksessä väittää jotain tuollaista! Kyllä jäin kaipaamaan todellisia toimittajia kyseenalaistamaan näitä sanomisia. Mistä löytyisi uusi Leif Salmén?

    1. Heli Heikkinen
      14.1.2020, 10:41

      Mitä ihmettä? Kuka on korvannut kenelle mitä ja miten?!!? Olipa sitten Ylen Aamussa semmoinen ”asiantuntija”, että parempi kun en nähnyt. Olisi voinut mennä työkyky tältä päivältä.

      Ihanko oikeasti valehteli noin törkeästi? Selittikö edes, miten palkanleikkaus muka oli kompensoitu?

        1. Tuo ohjelma alkaa infolla: ”Oscar-ehdokkaat julkistettiin eilen.”
          Ilmeisesti yksi työmarkkinäytelmän ”Oscar-ehdokas” Kangasharju oli paneelissa höpisemässä kompensaatiosta – eikä kuulostanut edes itse uskovansa juttuihinsa.

          Rehellisyys on tässä maassa aika heikoilla.

      1. Joo samaa ihmettelin. Nyt tietty selitetään että verotuksella kompensoidaan lomarahaleikkausta. Kertakorvauksena tuli parin sadan lomarahakompensaatio siinä kaikki Tietty kun vähempi tienaa niin vähemmän veroja menee . Ihan ala-arvoista kikyn puolustella oli koko aamulähetys. Taitaa olla leikattu pois tämän ekonomistin pölhö kommentti

      2. Eiköhän ne viittaa siihen, kun samaan aikaan tehtiin jotain veronkevennyksiä.

        Mutta kyllä minä ainakin itse olisin mieluummin pitänyt lomarahani ennallaan kuin ottanut jonkun näennäisen veronkevennyksen, jota samaan aikaan toisaalla nakersi mm. lääkkeiden kelakorvausten omavastuun nosto ja muut vastaavat nipistykset, jotka kohdistuivat suoraan minun ostovoimaani.

    2. Annika Damström myös vaati eilen A-studiossa, kas kummas, työntekijäpuolta joustamaan. Kysehän on vain 24 tunnin (kolmen työpäivän) ilmaistyöstä. Vain 24 tuntia!

      Jos olisin ilkeä, niin kysyisin, että miksi kengänkorko pitää olla 8 cm? Eikö pienempi riitä? Kysymys olisi kuitenkin asiaton ja sopimaton.

      Kiky-tunnit pois! Käsittämättömän byrokraattinen himmeli…

    3. Vesa Eriksson
      14.1.2020, 16:23

      Jos jostakin löytyisi uusi Leif Salmen, hän ei saisi mistään töitä. Nykyinen öyhötysmedia ei totuudentorvia kaipaa.

    4. Jan Grundström
      17.1.2020, 07:29

      Kyllä on tullut monta kertaa Lefaa ikävä, kun kuuntelee näitä nykyisiä toimittajia.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *