Hyvät tavat kaunistavat
Kansanedustajan tulee esiintyä vakaasti ja arvokkaasti sekä loukkaamatta toista henkilöä.
Näin sanotaan perustuslain 31 §:n 2 momentissa. Lainkohta koskee ensisijaisesti käyttäytymistä eduskunnassa, mutta ihan yleisesti sen on tulkittu tarkoittavan myös esiintymistä muualla. Sosiaalinen media on kuitenkin vapauttanut muutamat kansanedustajat tästä sivistyksen painolastista. Huono käytös näyttää olevan heille kunnia-asia.
Perussuomalaisten kansanedustaja Ano Turtiainen käyttää sananvapautta surutta, kuten eilen uutisvirrassa pyörineistä kuvakaappauksista näkee.
En viitsi ruveta analysoimaan Turtiaisen sanomisia, vaan kuvat puhukoot puolestaan. Ihmettelen vain, miten Turtiaisen äänestäjät kokevat edustajansa käytöksen. Onko se juuri sitä, mitä he edustajaltaan haluavat? Edistääkö tällainen kielenkäyttö jotenkin äänestäjien etua? Tätäkö varten hänet eduskuntaan äänestettiin?
Miettikää itse, minä jatkan nyt aiheesta nimeltä maalittaminen. Eiliseen juttuuni tuli sosiaalisessa mediassa kymmenkunta kommenttia, joissa väitettiin minun syyllistyneen Jussi Halla-ahon maalittamiseen. Kommenteista tuli mieleen pikkulapsi, joka toistelee ihastuneena juuri oppimaansa uutta sanaa. Maalittamisesta puhujan syyttäminen maalittamisesta on tyypillistä käänteistä reagointia, jossa toiminnan esille nostajaa syytetään samasta toiminnasta. Ihan samaa on odotettavissa tänäänkin, kun moni jo tämän jutun kuvat nähtyään on keksinyt minun maalittavan Turtiaista.
Ei se niin mene. Kun kansanedustaja tai kuka tahansa julkaisee sosiaalisessa mediassa jotain julkisuuteen tarkoitettua, niin se sitten on julkista, ja sitä saa kritisoida. Maalittamista on se, että muita yllytetään häiritsemään jotain tiettyä henkilöä tarkoituksena painostaa häntä lopettamaan toimintansa. Maalittamista on se, että jostain henkilöstä kaivetaan esille henkilökohtaisia asioita ja levitellään niitä samassa tarkoituksessa.
Minulle on ihan samantekevää, miten Turtiainen tai kuka tahansa muu munaa itsensä. Se ei ole samantekevää, että minua yritetään jatkuvasti törkyviesteillä ja uhkailuilla saada lopettamaan kirjoitteluni. Sitä on jatkunut kohta kymmenen vuotta, mutta ihan turhaan. Tällainen kommentti tuli eilisen juttuni takia blogiini ihan toisen jutun alle, koska eilistä juttua en antanut kommentoida.
Tämänkään kommentin julkaiseminen ei ole maalittamista. En tiedä kuka tämä Helena on, eikä minua kiinnostakaan tietää. En aio ruveta käymään hänen kanssaan sitä paljon vaadittua dialogia. Hän on itse kirjoittanut kommentin omalla nimellään ja halunnut sen julkisuuteen, joten siinä se nyt on. Peitin hänen sukunimensä ja sp-osoitteensa loppuosan ihan siksi, että kukaan ei saisi päähänsä ruveta häiritsemään häntä. Silti joku tulee sanomaan, että maalitin hänet.
Sosiaalinen media on tuonut uusia ilmiöitä, joilta puuttuu määritelmä. Maalittaminen on juuri tällainen asia, jonka jokainen vääntää omaan tarkoitukseensa sopivaksi. Siksi meneillään oleva lainvalmistelutyö maalittamisen kriminalisoimiseksi on tärkeää ja samalla erittäin vaikeaa. Sen valmistumiseen asti keskustelu aiheesta kiertää jatkuvaa kehää, kun kaikki syyttelevät toisiaan maalittamisesta. Käytöstapojen puute sen sijaan on ikuinen ilmiö, jolle kukaan ei mahda mitään. Kaikki eivät koskaan opi sisäsiisteiksi.
Minulla on tehokas ja yksinkertainen lääke huonoihin käytöstapoihin. Se on estäminen, ja sitä käytän taas tänäänkin jo ennakolta. Joskus kyllä kaipaan 60-luvun kansakoulua, jossa opetettiin käytöstapoja jutun otsikon mukaisella sloganilla, mutta eivät kaikki niitä sielläkään oppineet.